Uusin Gloria -lehti nosti kivasti bloggaajat lehden kanteen asti, kun otsikko keski-ikäisistä bloggaajista pilkisteli CHEEKin alias Jare Henrik Tiihosen kainalosta.
Vaikka tämä ruokabloggaaja on 70-luvun lapsena ylittänyt tuon maagisen neljänkymmenen vuoden ikärajan, ujostelin vielä vähän aikaa sitten sanaa keski-ikäinen kuvaamaan itseäni. Keski-ikäinen sanana kun tuo mieleen kaavoihin jämähtäneen ja jo hieman passé olevan, nuoruutta havittelevan ruuhkavuosihirmun. Ehei, enhän minä sellainen ole. Vanhoille harhaluuloille annetaan nyt kaksin käsin lähdöt, sillä keski-ikäisyys on se nouseva trendi ja väistämätön tulevaisuuden kuva ihan jokaiselle meistä joku päivä.
Beach house kitchen -ruokablogi on ollut olemassa kesästä 2014 asti ja olen niin hurahtanut blogimaailmaan, että aloin viime kesänä keräämään saman katon alle muita jo neljänkympin iän saavuttaneita bloggaajia kaikilta elämänalueilta: muotia, kauneutta, lifestyleä, ruokaa, matkoja, sisustusta ja kulttuuria. Syntyi 40+ yhteisö ja portaali, jossa on jo mukana liki neljäkymmentä bloggaajaa. Upea joukko monipuolisia ja lahjakkaita sisällöntuottajia, jotka tarjoavat enemmän sisältöä oman ikäisillensä aktiivisten blogiensa ja somekanaviensa kautta.
Uusin Gloria -lehden juttu kertoo siis meistä keski-ikäisistä bloggaajista. Jutussa on asiaa myös vloggaamisesta ja tuo 40+ yhteisön supersuositun kaksikon Tädit tubettaa Maijun ja Tiian blogit ja tarinat esille! Samalla lehden toimittaja ja jutun kirjoittaja paljastaa hauskasti (oman lausahdukseni/lipsahdukseni seurauksena), että 40+ portaalin perustaja on raskaana ja aloittanut vielä kirjoittamaan Nelkytplusmami -blogia.
Eli tarkkasilmäisimmät sen lukivat lehdestä ja aika suuri joukko jo huomannut muutenkin, että raskaana ollaan! Olen kiertänyt ahkerasti syksyn aikana eri ruokatapahtumissa ja kokannut herkullista ruokaa harva se päivä, joten ei ihme, että pientä keskivartalon levenemistä on tapahtunutkin. Vatsassa on kuitenkin muitakin pullia uunissa ja muutaman viikon päästä esikoiseni näkee päivänvalon! Eli beach houseen on tulossa vauva ja keittiö saa uuden makutuomarin. Tässä siis se jymypaljastus, josta oli hieman lööppimäisesti reviteltävä postauksen otsikossakin! Se sallittakoon, kun onnellinen tästä elämän suuresta ihmeestä on koko lähipiirimme!
(Kuva yllä Elloksen kevät/kesä 2016 pressistä/Marsaana Communications, jossa ihana Sara la Fountain kokkaili herkkuja, joista ei voinut kieltäytyä!)
Ja ei, en ole juonut niitä kymmeniä viinilaseja tai pulloja, jotka instagrammissa ja blogissa ovat vilahtaneet. Ne on arvosteltu ja maisteltu asiantuntevan läheisraadin toimesta ja itselleni olen maistamisen sijaan kehittänyt viininenän, jolla parhaimpia viinejä on massasta seulottu. Ja päässyt tutustumaan ihan loistavaan valikoimaan alkoholittomia juomia! On aika trendikästä – ilman raskauttakin – nauttia elämästä holittomasti, se on ollut kiva huomata tässä viimeisen kahdeksan kuukauden aikana.
Tämä ruokablogi on siis pienellä tauolla joulun ja uudenvuoden aikoihin, kun se arvokkain joululahja silloin saapuu elämää sulostuttamaan. Entistä herkullisempaa ruokaa kokkaillaan siis ensi vuonna, mutta ennen joulua on vielä paljon ruokareseptejä tulossa blogiin ja muuta mukavaa! Pysytään siis kanavilla & kuulolla!
Heli
With ♥ from beach house kitchen
26 Kommenttia
Oi, aivan ihanaa Heli!! Onnea koko perheelle, ja tsemppiä tulevaan! 🙂 Odotellaankin siis jo innolla sinun tulevia herkkupilttireseptejäsi 😉
Voi kiitos ihanat! Pilttireseptejä…hmm…katsotaan jos blogin linjaan ne sopivasti solahtavat! Hienoa loppuvuotta kauniiseen blogiinne!
Niin ihana salaisuus,ihastelin juuri masuasi Bonredin videossa (siitä pressiaamiaisesta) Oikein helppoja viimeisiä raskausviikkoja Heli-Hannele:) Ja ihanaa on kuulua 40 plussalaisiin:)
Voi piti käydä ihan katsomassa video, en sen olemassaolosta tiennytkään. Siellä me kuule paistellaan rapeita katkiksia Bonredilla : )
Toivotaan helppoja viikkoja, olen kyllä superkiitollinen, että olen selvinnyt näin hyvin ilman vaivoja! Upeaa sunnuntaita Israeliin <3 Eilen katsoin muuten Streetfood-dokumentin Israelin Haifan jakson...siis niin ihanaa ruokaa ja sitä aurinkoa, jota kaipaan!
Sinä näytkin upeasti siellä videolla:) Siinä Streetfood ohjelmassa oli toinenkin jakso täältä;Nasaretista,mutten tiedä onko sitä näytetty Suomessa.
Joo, ehkä vähän liikaakin…siskoni pojat kyllä fanittivat tätiänsä… Ei mielestäni ole näytetty Nasaretin jaksoa, katson itse ne yleensä jälkikäteen, tykkään ohjelmasta ja sen tyylistä!
Salaisuus, mitä olet monilta kantanut, on ihana asia. Me NIIN jännitämme asiaa sinun kanssasi. Ihanaa kohta meillä on ensimmåinen 40+ vauva.
Ihana kuulla! Ensimmäinen 40+ baby todellakin…muttei varmaan viimeinen…
Mitä hienointa itsenäisyyspäivää!
Mahtavaa! Onnea Heli uudesta tulokkaasta ja onnea myös 40+ blogeista 🙂 You rock! 🙂
Thanks! Monta kivaa asiaa onkin tapahtunut tänä vuonna…olen niin kiitollinen kaikesta!
Upeata itsenäisyyspäivän sunnuntaita!
Ihanaa Heli! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Ja me nelkytplussalaiset ollaan mahtavia. Kiitos siitä sinulle!
KIITOS <3 On meillä vaan mahtava porukka, kiitos että olet mukana. Upeata loppuvuotta!
Voi miten ihanaa!! Onneksi olkoon Heli! 🙂
Oi kiitos, onhan tämä aika jännää aikaa : )
Ihana hehkuva Heli <3 Maltahan lepäilläkin välillä, niitä voimia tarvitaan sitten kun pikkuinen saapuu elämäänne sulostuttamaan 🙂 Kivaa viikonloppua!
Kiitos <3 Kyllä maltetaan levätä, nyt jo päikkärit päiväohjelmassa. Aika kivasti tässä on jaksanut kun saa tehdä mukavien ihmisten ja mielenkiintoisten projektien kanssa töitä.
Huikeeta! PALJON onnea Heli ja tsemppiä tulevaan! 🙂
Kiitos!!! Tsemppiä & onnea tarvitaan kyllä tarvitaan…Respect kaikille perheellisille, isojen muutosten edessä ja tuntuu aika jännältä…
Cheekin kainalossa on hyvä olla ja niin on kyllä 40+blogiyhteisössäkin.
Ihanaa viikonloppua!
Ihanaa että olet niin täysillä mukana. Tämä on kuin iso työyhteisö, josta saa aina tukea ja tsemppiä.
Mahtavaa viikonloppua!
Onnea, onnea ja tsemppiä viime metreille! 🙂
Lämmin kiitos. Toivotaan että loppuaika menee yhtä mukavasti kuin alkukin. Ja sitten seuraavat 18 vuottakin…; )
Olisit myös voinut otsikoida nykylööppien tyyliin “Hän ei ole kertonut kaikkea! Mitä Heli salasi miltei 9 kk?” Otahan rauhallisesti nämä viimeiset viikot!
Hih…tai jotakin että mitä luulit salailevasi, kaikkihan sen jo huomasivat alkukesästä! Otan kyllä, vielä on työhommia, mutta rauhalliseen tahtiin ja aina välillä päiväunet ottaen.
Cheekin kainalossa on meidän hyvä olla. Sitähän se meikäläisenkin blogin nimi kysyy, mutta kait se on kohta muutettava Keski-ikäinen. 🙂 Vauvauutisethan ovat aina niitä maailman onnellisimpia uutisia <3
Upeaa viikonloppua <3
Kiitos ihanainen! Nimeksi Aina keski-ikäinen…senioreiksihan meidän tahdilla vasta aletaan 90-kymppisinä!
Leppoisat viikonloput sinnekin!