Jos minun pitäisi nimetä blogini uudestaan, tulisi siitä Hajuvettä ja lihapullia! Täällä kun kirjoittaa ruokareseptiikkaa ja reissuelämyksistä nainen, jolla on ruoan lisäksi intohimona myös kosmetiikka ja yleensäkin hyvinvointi. Onhan täällä muitakin aiheita sopivissa väleissä esitelty (vaikka ruokablogin nimellä kulkeekin), vinkkailtu anti aging -ihonhoidosta sekä puhuttu kauneuslisistä. Nekin kivasti keränneet lukukertoja ja selvästi kiinnostaneet myös vakilukijoita.
Olen päässyt kevään aikana mukaan mielenkiintoisiin virtuaalikoulutuksiin/pressitilaisuuksiin, joten varmasti tulen esittelemään parhaimpia vinkkejä ja kertomaan kuinka esim. ruokavalio vaikuttaa esim. silmien terveyteen. Pidetään blogin nimi nyt kuitenkin vielä ennallaan ja annetaan sisällön laajentua myös terveyttä, hyvinvointia ja hemmottelua koskeviksi aina kun on hyviä vinkkejä ja tuotesuosituksia takataskussa.
LIHAPULLISTA AASINSILTA RIISTAPULLIIN
Iltapuhteina olen siirtänyt tiedostoja uudelle kovalevylle ja samalla käynyt läpi kansioita blogin historiasta. Nyt tuli vastaan sellainen resepti, jota en kertakaikkisesti löydä mistään ja itse lehtikin kadonnut! Osallistuin joko vuonna 2013 tai 2014 Viinilehden reseptikilpailuun ja taisin jollekin sijalle päästä kahden viinin humalluttamilla riistapullilla, koska ohje julkaistiin Viinilehden Parhaat reseptit -teemalehdessä. Tämä teemalehti jaettiin Viinilehden välissä. Muistan saaneeni siitä yhden lehtikopion ja liekö sitten säilönyt sen niin hyvin, että lehteä en löydä mistään. Enkä löytänyt tuota reseptiä koneenkaan arkistoista, ainoastaan oikoluku/kuvaversion (ks. alla), joka muistuttaa, että tuollaisen pääsiäiseenkin sopivan riistareseptin olen tehnyt.
Nyt jos näyttää tutulta lehti (kansikuva alla) ja löytyy sinulta, niin ota yhteyttä! Haluaisin tehdä reseptillä riistapullia pääsiäiseksi ja kirjoittaa ohjeen vihdoinkin blogiin, jottei se enää katoa minnekään. Jos et omasta lehdestä luovu, niin kuvakin ohjeesta auttaa ja ihan varmasti palkitsen lähettäneen herkkulahjalla♥
Voihan tämä olla hieman kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta yritetään kuitenkin. Näiden lihapulla-aasinsiltojen välityksellä ihanan inspiroivaa & veikeää uutta viikkoa!

10 Kommenttia
Kosmeuutuudet ja HYVINVOINTIvinkit yleensäkin ovat mullekin aina tervetulleita <3 Ihminen on kuitenkin kokonaisuus.
Iloa viikkkoon ihana <3
Ihanasti ilmaistu, itsekin tykkään lukea kaikkea & loistavat vinkit ovat aina tervetulleita!
Voi harmitus, että resepti on kadonnut sinulta. Toivottavasti lehti löytyy joltakin ja saat ohjeen itsellesikin talteen.
Ihanaa viikkoa sinulle Heli <3
On kuuolemma tulossa jo tuplakappaleet, jee! Sinne myöskin ihaninta viikkoa <3
Toivottavasti ohje kävelee vielä vastaan, tavalla tai toisella! Mä ainakin tykkään lukea niin sun ruoka- kuin kosmetiikkajuttuja, voisin lukea sisustusajatuksia ja sun tyylistäkin. 🙂
Kuulemma on tulossa, joten pääsen kokkailemaan ohjeen mukaan ja päivittämään reseptin blogiin – sieltä se ei katoa! Täältä on sisustusjuttuja tulossa, kunhan vaan ehtii kokoamaan postaukseksi asti; )
Toivottavast löydät lehden ja reseptin. Kosmetiikkavinkitkin kiinnostavat aina.
Sama juttu, kaikki kokonaisvaltaiseen eläämään liittyvä kiinnostaa : )
Voihan harmi että ei löydy se lehti missä lihapullaohjeesi, toivottavasti saat sen jostain.
Ja minäkin rakastan kosmetiikkaa(kuka ei😊) 👄Hyvää uutta viikkoa Heli🌺
Kiitos! Onneksi lehti löytyi ja olen saamassa parikin kappeletta : )