Sekasyöjänä, ilman kummempia rajoitteita, allergioita tai sairauksia, saa napsia parhaimmat päältä ja kokeilla eri ruokatrendien maistuvimpia paloja. Yksi mielenkiintoisimmista pitkään aikaan on ehdottomasti ollut vegaaninen ruoka, itse sytyin sille ja loputkin ennakkoluulot hävisivät ravintola Wildin vegaanisella illallisella alkuvuonna. Ei tarvinnut mennä kotiin snägärin kautta.
Keväällä vierailin Food for Media -tapahtumassa ja sain testiin Porlammin Vege Plus juustoja, jotka ovat kasvipohjaisia, juuston tapaan käytettäviä kasvirasvavalmisteita. En löytänyt mainintaa sopivatko ne kuumennettaviksi, mutta uskaltauduin kokeilemaan niitä pizzaan – vaikka pilalle menisi, niin eihän sellaista olekaan kuin huono pizza. Vegaaniseen pizzaan sain positiivisen ensimakukosketuksen Rosson pizzamaistiaisissa vuosi sitten.
Testasin pizzaraasteena Porlammin kauniin keltaista ‘cheddaria’ ja yhdessä paahdetun paprikan kanssa se oli tyrmäävän hyvää ja eikös värimaailma näytäkin ihan niin kuin salamipizzassa? Kreikkalaistyyliseen oliivitapenadea sisältävään toiseen pizzaan laitoin vuustokuutioita vähän niin kuin fetan korvaajiksi. Omaan suuhun oikein buenoja kumpikin, piti testata myös isomman raadin edessä ja vegaanipizzaslaisseja lämmitettiin grillissä taloyhtiön talkoissa.
“Eikö tämä muka ole fetajuustoa?” ” Miten voi maistua ihan oikealta pizzalta?”
Maistuivat siis (karskille) talkooväellekin. En suunnitellut tekeväni postausta aiheesta ja kuvatkin tuli räpsäistyä toisella kädellä, mutta onhan tämä pakko jakaa! Tällä pizzareseptillä on aika helppo ilahduttaa sitä vegaania kaveria tai häntä, joka ei vaan kestä maitopohjaisia juustoja. Tässä siis vegaanista pizzaa kahdella eri täytteellä, ehkäpä maistuisi myös sinulle?

Ainesosat:
2 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä
TÄYTTEET
Paprikacheddarpizza:
1 1/2 dl Porlammin Vege Plus Cheddaria raastettuna
2 suippopaprikaa
1 pieni sipuli ohuiksi siivuiksi tai pieniksi lohkoiksi siivutettuna
1 dl tomaattimurskaa
yrttejä ja mustapippuria
Feta-oliivipizza:
1 1/2 dl Porlammin Vege Plus Cheddaria
2 - 3 rkl oliivitahnaa tai oliiveja
1- 1/2 dl Porlammin Vuustokuutioita
1 dl tomaattimurskaa
basilikaa ja mustapippuria
Ohje:
- Sekoita kuivahiiva puoleen desiin vehnäjauhoja. Jos teet pizzataikinan edellisiltana, käytä kylmää vettä. Muuten kädenlämpöistä. Lisää jauho-hiivaseos veteen ja anna levätä hetki.
- Lisää jauhot ja öljy, lopuksi suola.
- Alusta voimakkaasti ja anna kohota jääkaapissa peiteltynä yön yli. Jos teet saman päivänä, anna taikinan kohota n. 1/2 h.
- Valmistele paahdetut paprikat tässä vaiheessa: puolita paprikat pituussuunnassa ja poista kannat ja siemenet. Paahda uunissa n. 20 minuuttia 225-astessa. Anna jäähtyä ja poista kuoret. Mausta ripauksella suolaa.
- Jaa taikina kahteen osaan ja taputtele kahdelle erilliselle pellille omat pizzansa.
- Levitä tomaattimurska ja juustoraaste pizzojen päälle.
- Paprikapizza: levitä paprikat ja sipulisiivut tai -lohkot pinnalle.
- Oliivipizza: nostele tapenade/oliivit pizzan päälle sekä vuustokuutiot.
- Paista pizzoja 250-asteisessa uunissa 8-12 minuuttia.
- Viimeistele mustapippurilla ja yrteillä.
With ♥ from beach house kitchen
8 Kommenttia
On kyllä hyvän näköisiä pizzoja. Hyvä tuo karskimpi raati 🙂
Aurinkoista viikonloppua Heli <3
Jos äijäraati syö vegaania pizzaa, niin silloin on jossakin onnistuttu : )
Oli juusto mitä ihanaa tahansa, niin nyt kyllä nappaan sulta tuon tavan laittaa suippopaprikaa ihan leveesti kerrallaan tuolla tavalla kuin kuvassa. Miksi ihmeessä sitä on aina tullut vuoltua niitä hintsuja suikaleenpätkiä vallankin kun tykkää paprikasta?
Ihan kommentti – kiitos <3 ja näin kuule maistuu paprika taivaalliselta ja näyttää niin hyvältä pizzan päällä!
Onpa herkun näköisiä. Tuostahan pitää kokeilla, olen fanaattinen juustojen ystävä. 😊
Tämä vegaaninen juusto passaa myös niille, joille tulee maidosta vatsavaivoja : ) Tykkäsin mausta kyllä!
Toista on nykyään pizzat, kuin nuoruudessa, jolloin muuten lempparipizza oli jauheliha, aurajuusto ja hunajasmetana, se hunajasmetana toimi, kuin häkä. Jauheliha on jäänyt, mutta aurajuusto pysynyt ja monesti pizzeriassa otan aurajuuston ja fetan ja tietenkin aina yrttejä, jotka on pyöritetty sitruunavineigrattessa. Nam ja onneksi huomenna tilaillaan pizzat kotiin.
Ihanaa viikonloppua <3
Niinpä, mun lapsuudessa oli aina sitä jauheliha-emmental-tomaattipeltipizzaa, mut vieläkin se aina silloin tällöin maistuu!