RUOKAISTEN VIIKKOJEN PARHAIMMAT MAKUMUISTOT

by Beachhousekitchen

Koleasti, mutta pirtsakkaan aurinkoisesti alkanut lokakuu toi kalenteriin ennätysmäärän tapahtumia, pressitilaisuuksia, julkistuksia sekä uutuustuotteiden lanseerauksia. Jo vauhdikas syyskuun loppupuoli innosti lähtemään ulos eri tapahtumiin. Niistä parhaimpia paloja ja kuvasatoa tässä alla. Joulu tulee takuuvarmasti tänäkin vuonna ja maistiaisia joulun mauista sain jo pari viikkoa sitten.

Kun puhelimeen on kertynyt viimeisten parin viikon aikana liki 2000 kuvaa, on tullut koettua, syötyä, juotua ja elettyä aika aktiivista aikaa, vaikka jo alkuvuonna tehty lupaus ajan pyhittämisestä niille tärkeimmille on pitänyt verrattain hyvin. Tänä vuonna ystävät ovat olleet keskiössä ja tapaamisia on sovittu viikonlopuille hyvissä ajoin ja myös niitä spontaaneja illanviettoja on järkätty, varsinkin jos ruokakuvauksista on jäänyt ylimääräistä evästä.

Vaikka työnkin puitteissa elämä pyörii somessa, on myös otettava sitä puhelitonta aikaa. Kulunut viikonloppu meni rentoutuessa Naantalin kylpylässä. Söimme kylpylän omassa Thai Garden – ravintolassa varmastikin Suomen parhainta thairuokaa ja tuli myös käytyä Turun kirja- ja ruokamessuilla. Kolmen viikon päästä on vuorossa Helsingin vastaava tapahtuma: kirjoja, ruokaa ja viinejä – mitä muuta voisikaan kuulua täydelliseen viikonloppuun. Lokakuussa blogiin on tulossa monta uutta ruokareseptiä, kannattaa pysyä kuulolla ja käydä tilaamassa blogin facebook-päivitykset, etteivät mene reseptit ohi.

Naantalin kylpylä

Naantalin kylpyläNaantalin kylpyläRUOKAISIA MUISTOJA VIIME VIIKOILTA

♥Vuoden 2018 ensimmäinen joulupöytä katettiin jo pari viikkoa sitten, kun Kesko esitteli mm. Pirkka ja Pirkka Parhaat -tuotemerkkien syys- ja joulukauden uutuuksia. Näistä tuotteista tulossa juttua ja reseptejä blogiin myöhemmin. Gluteenittomista tuotteista on heti nostettava esille kypsät juusto- ja kinkkupiirasuutuudet – ne ovat myös laktoosittomia ja mitä herkullisin vierasvara.

♥Syyskuun lopussa pääsin onnittelemaan mm. yhtä 10-vuotiasta sukulaispoikaa ja siskon pizzatalkoissa valmistui maailman parasta perunapizzaa!

♥Syyskuun viimeinen viikonloppu meni myös vieraissa, makuelämyksiä ystävien rantatalossa muistellaan pitkään. Jännä miten sitä saakaan toisten pöydistä ja keittiöistä aina jotakin uutta ideaa ja inspiraatiota omaankin keittiöön!

♥Lappajärven rannalla maistui lämmittävä glögi – suklainen, pehmeästi pähkinäinen ja vaahtokarkkinen Rocky Road glögi on kauden uutuus ja  koko seurueemme tykkäsi kovasti, vaikka vähän makeampi oli. (Glögi saatu pressitilaisuudesta.)

Pirkka Parhaat

synttäreilläPerunapizzabeach house kitchenglögi rocky road♥Fransin etanoita tarjoiltiin Frans & Emelie -ravintolassa Helsingissä ja pääsin pressitilaisuudessa maistamaan ihan uutta pernod-hollandaise -makua. Etanoita tarjoillaan koko lokakuu myös klassikkomauissa, eli valkosipulivoissa ja roquefort-valkosipulivoissa. Suosittelen kokeilemaan myös tomaatti-chorizoetanoita ja ravintolan runsasta leikkelelautasta, jonka ankkarillette oli suussa sulavaa!

♥ Valion tilaisuudessa saimme kuulla, että suomalaiset haluavat yhä maukkaampia juustoja ja kypsyyserojen vertailu on nouseva trendi. Kokoa juustolautaselle vaikkapa 3 kk kypsytettyä Salaneuvosta ja Salaneuvos Vanhempaa, jota on kypsytetty vähintään 9 kk, kokeile näitä kahta saman viinin kanssa, huomaat melkoisia eroja! Kannattaa myös maistella täysin uniikkia Keisarinna- juustoa, jonka kiteinen koostumus herätti paljon ihastusta ja se sopiikin täydellisesti herkuttelujuustoksi.

♥ Pääsin skoolaamaan juuri julkaistulle herkulliselle ja mielenkiintoista omaelämänkertaa sisältävälle Hanna G kokkaa – ruokakirjalle! Nautin Hannan valmistaman illallisen ja melkoisen setin kirjan makuja kivassa bloggaajaseurueessa itse kirjailijan ja kokin kotona. Tämä kirja ei jää pölyttymään hyllyyn – ONNEA rohkea ja upea Hanna!

Frans & Emelie

etanadinneri

herkuttelujuustojaHanna G kokkaaHanna G♥ Se eettisempi suklaavaihtoehto, hollantilaisen Tony’s Chocolonelyn suklaat löytyvät nyt laajemmin mm. hyvin varustetuista K-kaupoista. Pääsin lanseeraustilaisuudessa kuulemaan, kuinka hauskan mallisia suklaapatukoita ja -levyjä valmistavan yrityksen visiona on täysin orjatyöstä vapaa suklaa, sillä Länsi-Afrikan kaakaoviljelmillä työskentelee tälläkin hetkellä orjia, monet heistä lapsia. Muista iloisen värikkäät levyt ja tärkeä sanoma, kun kaupassa valitset seuraavan kerran suklaata. Omiksi suosikeiksi nousivat heti oranssi caramel sea salt ja vihreä almond sea salt.

♥ Kun sähköpostiin napsahtaa kutsu tulla ihmislihaburgerille, ensireaktio on vahvasti negatiivinen ja oksettava. Paljon kohinaa ja ihmetystä somessa, ja olihan se itsekin otettava selvää, mikä tämä spektaakkeli on ja kuka tuo kannibaalisen karmaiseva chef oikein on. Kyseessä oli The Walking Dead -sarjan 9. tuotantokauden promotilaisuus ja paikalle oli lennätetty lontoolainen huippukokki Tom Wolfe, jonka luksusburgeri kuulemma tavoitteli ihmislihan makua. Resepti perustuu 1930-luvulla ihmislihaa syöneiden kertomuksiin ja tämä mielessä olin todella skeptinen ja varautunut lounastamaan muualla, mutta pitihän sitä burgeria maistaa yhdessä muiden 40+ bloggaajien rohkeassa seurassa. Hampurilaisen pihvi ei ollut mitenkään verinen ja se sisälsi mm. possua, nautaa ja kananmaksaa. Ei ehkä jatkoon, vaikka maksapasteijasta ja maksapihveistä muissa konteksteissa tykkäänkin!

Tony Chocolonely

ihmislihaburgeri♥ Turun kirja- ruoka- ja viinimessuilla oli lauantaina leppoisa tunnelma. Paljon paikallisia pienyrittäjiä ja maistiaisia, satuinpa paikalle samaan aikaan kuin Sauli Niinistö ja ruuhka oli melkoinen! Olipa kiva nähdä turkulaisia kollegoita ja kuunnella mm. Villa Puomi -lifestyleblogin ja Villa Puomi Visualsin lahjakasta valokuvaajaa ja sisustusstylisti Hanna Leinoa instakuva-workhopissa, jonka hienojen kattausten tuotteista suuri osa oli paikallisesta Kotilaituri -sisustuspuodista.

Positiivista naisenergiaa täynnä koko viikko ja nyt sitten odottamaan tulevaa uutta viikkoa ♥

villa puomi visuals

villa puomikotilaiturisilja lineWith ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

6 Kommenttia

Tuuli - Lumo Lifestyle 08/10/2018 - 16:32

Oi, ihanaa perunapizzaa! Tein sitä itsekin viikonloppuna, tosin puhelimessa puhuessani unohdin ripotella juuston ennen perunaviipaleita, mutta maistui hyvältä juusto pizzan pinnallakin.

Pernod on selvästi palaamassa ruokiin, 90-luvulta muistan mm. Königin Pernodilla maustetun scampipastan, jota söin useammankin kerran. Nyt oeln pernod-resepteihin ja -ruokiin ravintoloiden menuissa törmännyt jo useamman kerran.

Miedot juustot eivät ole oikein mieleeni, juustossa pitää olla reilusti makua! HYvä että maukkaita voimakkaamman makuisia juustoja on saatavilla.

Vastaa
Beachhousekitchen 09/10/2018 - 12:05

Pepperoni- perunapizzaan jotenkin sopii parhaiten se, että juusto on nätisti siellä täytteiden alla : ) Minä olen suosinut tuontijuustoja maukkaan maun vuoksi, mutta nyt kiva kun kotimaistakin tarjontaa löytyy!

Vastaa
Outi 07/10/2018 - 21:03

Aikamoinen ruokaviikkoa sinulla on ollut. Luin ihan kauhuissani tuota kutsua maistamaan ihmisburgeria. Toisaalta kiinnosti, toisaalta ällötti 🙂 En tosin olisi sitä voinutkaan maistaa, nyt kun kerroit nuo raaka-aineet. Perunapizzaa päätettiin miehen kanssa maistaa vielä tänä vuonna.
Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 09/10/2018 - 12:06

Viime viikko oli melkoinen hurlumhei-menoviikko, tämä otetaankin hiukka iisimmin! Perunapizzaan tulee himo, en sitä olisi heti uskonut, mutta jotakin koukuttavaa siinä on.

Vastaa
Kati / Kotilaituri 07/10/2018 - 20:26

Huikeita kokemuksia ja Hannan kirja pitää kyllä hankkia. Hieno lanseeraustilaisuus! Parasta oli kuitenkin se, että vihdoin nähtiin livenä <3 Niin kivaa, kun ehdit messuille ja tavattiin myös perheenne miehet 🙂

Vastaa
Beachhousekitchen 09/10/2018 - 12:07

Olipa ihanaa kohdata livenä ja hienot messut oli teillä Turussa!

Vastaa

Kommentoi