VEGERUOKA ON TULEVAISUUS!

by Beachhousekitchen

Vegeruoka ei ole mikään ohitse menevä trendi, vaan se on valtavirtaa ja näkyvillä kaikkialla. Kukaan ei vitsaile enää pupun ruokaa popsivista tai viherpiipertäjäniuhottajista, vaan voidaan puhua jo ruokavallankumouksesta. Kovimmatkin kokit taiteilevat kasviksista niin valkokauluksisille kuin rekkakuskillekin kelpaavaa ravitsevaa ja hyvänmakuista ruokaa. Kasvisruoka ei ole vain höyrytettyjä vihanneksia tai kasviksia, se on ainakin itselleni nykyään yksi kiinnostavimmista vaihtoehdoista ravintoloiden ruokalistoilla.

Luokittelen itseni kasvis- ja kalapainotteisesti syöväksi sekasyöjäksi, jolle maistuvat myös maksa, riista ja laadukas ja – aina kun saatavilla eettisesti kasvatettu liha – enpä voisi elää ilman pitkään haudutettua nyhtölihaa, äidin lihapullia tai kesän grilliherkkuja! Olin parikymppisenä useita vuosia syömättä punaista lihaa, sillä se aiheutti ilkeitä nivelkipuja ja turvotuksia, vaikkei reumasairauksia olekaan. Silloin elimistö voi paremmin ilman tuhtia lihaa. Jossakin vaiheessa taas vaivasi raudanpuutosanemia, jonka jälkeen rautaa sisältävä liha tuli nivelten voidessa paremmin taas kuvioihin. Oma keho on aina onneksi osannut viisaasti kertoa mitä se tarvitsee ja mistä se taas voi huonosti. Nyt nautin mahdollisimman laajan lautasmallin mukaisesti melkeinpä kaikkea, kuitenkin koko ajan entistä tiedostavammin ja kasvisruokia useita kertoja viikossa.

MITÄ UUTTA 2017?

Tuleva vuosi on kasvisruoan juhlaa – sen ovat osoittaneet jo monet alkuvuoden tapahtumat ja tuotelanseeraukset. Kasvis- ja vegaaniruoan megatapahtuma Vegemessut* keräsi ennätysjonot- ja yleisön viime viikonloppuna Helsingissä.

vegeruoka

Tuhatpäisen innokkaan yleisön maisteltavana oli kymmeniä eri tuoteinnovaatioita- ja uutuuksia. Ruotsissa suosittu soijaproteiinista valmistettu Oumph -valmiste (kuva yllä) hurmasi ja sai minut hakemaan samana päivänä kaupan pakastealtaasta mausteisen Pulled Oumph -paketin. Erinomainen rakenne ja aika lähellä nyhtölihaa ilman soijan tyypillistä makua. Oma ikisuosikki Jalotofu oli myös messuilla ja tuo markkinoille punajuuritofu-uutuuden – NAM!

Messuilla maisteltiin myös 3 Kaverin Jäätelön vegaanista piparminttu-suklaa jäätelöä – mikä täyteläinen maku ilman maitotuotteita. Kalasta saatavan mädin kasvisversio, merilevästä valmistettu Arvo Kokkonen Oy:n Cavi-Art oli jo itselle tuttu tuote ja se maistuu todella hyvältä blinien kanssa tai pizzan päällä!

vegemessutVegaanisten suklaaleivonnaisten ja tryffeleiden äärellä tuli vauhtisokeus, onneksi pitkät jonot hieman hiljensivät omaa ostotahtia. Toivottavasti Vegemessut järjestetään ensi vuonna puolta isommassa tilassa ja kaksipäiväisenä tapahtumana, vegeruoan kulutuksen nopea kasvu ei varmastikaan hyydy ihan heti. Ja jos ihan omasta ympyrästä astuu hiemankin ulos ja katseet suuntaa tulevaisuuteen, niin onhan se selvää, että jossakin vaiheessa on alettava pelastamaan maapalloa ja hidastettava ilmastonmuutosta syömällä enemmän kasvisperäistä ruokaa. Jokainen voi alkaa ottamaan niitä askelia jo nyt 🙂

vegeruoka

Terveellisen elämän silokasvoinen ja energinen ikoni, laulajatar Katri-Helena lanseerasi oman asuste- ja keittövälinemallistonsa viime viikolla Finlandiatalolla. Lehdistötilaisuudessa* saimme nauttia taitelijan lempiherkkuja kuten siikaa ja kasviksia.  Suomi 100 -cocktailbuffetissa pääosan veivät erilaiset kasvissalaatit, joissa oli mm. marinoitua punajuurta tai porkkanaa, yrttiperunaa sekä pikkelöityjä kantarelleja. Eli Suomen itsenäisyyden juhlavuonna luotetaan pitkälti suomalaisiin raaka-aineisiin – 10 pistettä! Kuvassa alla toukokuussa myyntiin tulevan Katri-Helena Suomi Finland -malliston kaunis pöytäliina, jossa samasta metsämaisemasta löytyy neljä eri vuodenaikaa. Upea kattauksiin!

vege on tulevaisuusTallinnaan pääsee nyt tyylikkäästi ja entistä mukavammin viime viikonloppuna meriliikenteen aloittaneella Tallink Silja Megastarilla, jonka neitsytristeilyllä* pääsin tutustumaan mm. laivan upeisiin tiloihin ja tietysti tärkeimpiin ruokabloggaajan kannalta, eli keittiöihin.

The Chef’s Kitchen á la carte -ravintolan listalla oli Matti Jämsenin suunnittelemia herkullisia kausiannoksia, mutta tällä kertaa pääruoka valikoitui normilistalta. Mustapapupihvi lämpimällä couscoussalaatilla, paprikahummuksella ja yrteillä maustetulla jogurttikastikkeella oli yksi parhaimmista kasvisruoka-annoksista aikoihin! Maut balanssissa, pihvi maukas ja suussa sulavan pehmeä.

vegeruoka

Megastarin sisustuksesta vastanneet sisustusarkkitehti- ja suunnittelutoimistot Vertti Kivi & Co ja Aprocos ovat halunneet kyseenalaistaa nykyisen laivaliikenteen konseptin tekemällä laivasta niin viihtyisän, että se parituntinen on matkan kohokohta. Laivasta ei löydy pitkiä käytäviä, ei sokkeloisia tiloja, istumapaikkoja on varmasti jokaiselle ja harkitut yksityiskohdat kuten kauniit lamput ja valaistus tuovat sitä kaivattua luksustunnelmaa. Laivasta löytyy myös ikoninen laivabuffet ja ne katkaravut, joiden veroisia ei maista saa! Sokeria ei vältelty tällä risteilyllä, laivan keittiön suloisia taidonnäytteitä alla.

megastar

Suomalaista härkäpapuvalmistetta Härkistä on syöty Suomessa jo yli 600 000 paketin verran! Kotipizza on ottanut valikoimiin härkispizzan ja monessa ravintolassa tarjotaan jo härkiksestä tehtyjä annoksia. Maanantaina lanseerattiin* odotettuja uutuuksia tuotevalikoimaan ja kerrottiin myös, että härkiksestä on poistettu ohramallasuute, joten tuotteet ovat nyt gluteenittomia, säilöntäaineettomia sekä sopivat vegaaniseen ruokavalioon.

vegeruoka

Olen itse intohimoinen härkisfani ja siitä on tehty blogissa calzoneita ja pinaattilettujen täytettä! Helmikuussa kaupoista löytyvät myös maustetut BBQ- ja TexMex-härkäpapurouheet sekä valmispihvit. Härkis pihvi sopii lounaaksi sellaisenaan lisukkeiden kera ja herkullista se oli hampurilaisen välissä ravintola Groteskin keittiömestarien tekemänä. Makuina original, itämainen ja punajuuri. Erinomaisen hyvää ja sopii myös grilliin! Loistava kasvisruokavuosi tulossa, eikös?

vegeruoka

*Lehdistökutsu/passi

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

14 Kommenttia

Sari 02/02/2017 - 11:09

Ihanan paljon valikoimaa löytyy nykyään lihan tilalle ja mikä hienointa, tuotteet ovat myös todella hyvän makuisia, eilen kaupasta tarttui käteen tex mex härkis, jännä maistaa, mille valmiiksi maustettu härkis maistuu. Loistavaa loppuviikkoa 🙂

Vastaa
Beachhousekitchen 02/02/2017 - 15:10

Se tex mex oli hyvää, aika mietoa, mutta ihan passeli, kun ei ehdi itse maustaa! Herkullista alkavaa viikonvaihetta : )

Vastaa
Sofia 01/02/2017 - 21:41

Vegeruoka on tulevaisuus – WORD!

Vastaa
Beachhousekitchen 02/02/2017 - 15:18

Ja me eletään jo nyt tulevaisuudessa : ) Ihana kasvisruoka, olen ihan hurahtanut, kouluajoilta jäi niin vakavat vauriot niistä herne-maissi-paprikasekoituksista, mutta nyt on ihan eri meno, raaka-aineet ja valikoima kuin aiemmin!

Vastaa
tuulanneli 01/02/2017 - 20:10

Itse olen kanssa ihan hiljattain löytänyt tämän vegemaailman. Tuo härkisjuttu on vielä kokeilematta. Ensi vuonna en missaa näitä vegemessuja. Toivottavasti järjestevät sen kaksipäiväisenä.

Sinulla on todella upeat kuvat postauksessa ja kivasti olit koonnut paljon kivaa asiaa samaan postaukseen.

Kivaa viikkoa 🙂

Vastaa
Beachhousekitchen 02/02/2017 - 15:23

Kiitos : ) Viime viikko olikin tapahtumia täynnä! Suosittelen kyllä kokeilemaan härkistä, siitä on tullut oma suosikkilihankorvike.

Vastaa
Lumo 01/02/2017 - 15:41

Kasvispainotteinen ruokailu on nyt levinnyt elämäntavaksi, joka kelpaa nykyisin jo melkoisen vannoutuneille lihansyöjillekin. Ja mikä ettei, vaihtoehdothan ovat ihan rajattomat.

Vastaa
Beachhousekitchen 02/02/2017 - 16:01

Eletään kyllä vimpan päälle kulta-aikaa, jos miettii tuoteinnovaatioita ja valikoimaa – parempilaatuista ruokaa yleensäkin saamme nauttia!

Vastaa
Outi 01/02/2017 - 12:19

Hyvä kasvisruoka ei saa kyllä yhtään kaipaamaan lihaa.

Vastaa
Beachhousekitchen 02/02/2017 - 16:06

Olen niin samaa mieltä ja aika jännä huomata, että miehetkin ovat alkaneet innostua kasvisruoasta : ) esim. kasvishampurilainen menee siinä missä lihaversiokin!

Vastaa
Viikonloppukokki 01/02/2017 - 10:47

Härkis on vielä kokeilematta. Härkäpavut kyllä maistuvat, joten uskoisin härkiksenkin uppoavan. Kasvisruokatrendi on hieno juttu. Olen saanut perheenkin ruokavalioon ujutettua lisää kasvisruokia ihan mukavasti.

Toisaalta vähän huolestuttaa se, että samaan aikaan kun uutisoidaan lisääntyneestä kasvisten kulutuksesta, uutisoidaan myös lihan kulutuksen kasvusta. Tämä yhtälöhän ei valitettavasti voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa… Surullista, että korjausliikkeistä huolimatta kokonaisuuden hallinta ontuu monilta. Se, joka syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo.

Vastaa
Beachhousekitchen 02/02/2017 - 16:13

Oliko se niin, että erityisesti vaalean lihan kulutus on kasvussa…Toivottavasti broilerin tehotuotantoon ja kanojen elinolosuhteisiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota! Nyt vaan kovasti palstatilaa kasvistensyönnille ja lihan vaihtoehdoille, jotta saadaan vaaka kallistettua oikeaan asentoon!

Vastaa
Tiia K 01/02/2017 - 10:38

Mutta miten vegesushi? Ihania kuvia ja herkkuja ja kiitos mitä parhaimmasta Megastar seurasta. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 02/02/2017 - 16:16

Kiitos itsellesi! Vegesushiahan jo on! Tykkään itse inari-nigisreistä ja niistä tamagoista, joissa makeata munakasta päällä. Raskaana ollessa tulikin niitä syötyä raa’an kalan sijaan….

Vastaa

Kommentoi