JOULUHAASTE – TORTTU, PIPARI VAI WILHELMIINA

by Beachhousekitchen

Vai kaikki kolme? Tässä joulua odotellessa oli hauska virittäytyä tunnelmaan vastaamalla 20 visaiseen Kumpi mieluummin-kysymykseen. Kyseessä on mm. Jonnan ja Tiian blogeissa kiertänyt jouluinen haaste. Kuinka sinä vastaisit näihin kysymyksiin? On pakko valita vain toinen 🙂

Malta myös mennä loppuun saakka, sieltä löydät kanelisten Wilhelmiina-keksien ohjeen, näitä taidetaan myös kolakekseiksi kutsua, aika kiva herkkulahja, eikös ♥

JOULUHAASTE 2020

Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?

Ehdottomasti joulutorttuja. Kaikista rakkain ja maistuvin joululeivonnainen! Käy lehtitaikinaan leivottuna tai voitaikinaisena, överi luumuhillo parasta, mutta maistan mielelläni myös kausimakuja kuten vihreää marmeladia tai toffeetorttuja.

Katsoisitko mieluummin Holidayn vai Rakkautta vain joka sunnuntai jouluun asti?

Olisikohan siitä jo tarpeeksi kauan aikaa kun viimeksi näin Holidayn, joten valitaan se. Ei ole montaa leffaa, jonka olisi katsonut useampaan kertaan – siitä edellisestä katselukerrasta pitää olla sen verran monta vuotta, että on vaikea muistaa juonta! Kun ei ehdi katsoa edes uusimpia elokuvia, niin miksi katsoa useita kertoja jo nähtyjä, hmmm… Holiday on kyllä kaikessa kuplivuudessaan ja upeissa kuvausmiljöissään visuaalisestikin elämys, joten annetaan sille toinen mahdollisuus. Puhumattakaan lempikomedianäyttelijöistäni (Cameron Diaz, Jude Law, Kate Winslet ja Jack Black), huh mikä näyttelijäkaarti ja oikea hyvän mielen joululeffa.

Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?

Jouluna panostetaan ehdottomasti kalaruokiin – lohet savustetaan aattona ja mm. kylmäsavukaloista tehdään itse sörsseleitä mm. saaristolaisleivälle ja blineille. Pitääpä laittaa ensi viikonlopun agendaan blinien paisto, teen niitä omalla miniblinit-luottoreseptilläni etukäteen pakastimeen ja onpa kätevä sitten lämmittää uunissa aaton blinibuffettiin.

Joulun kaloista voisi tehdä vaikkapa tapaninpäivän aamiaiselle voileipäkakkua tai voileipäkakkuleivoksia – se olisi herkullinen tapa hyödyntää loppukalat ja -mädit.

Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla?

Kaikki koettu, niin musta, valkoinen kuin +35 asteinen joulu. On oltu oman ydinperheen kesken, vietetty joulu risteillen ja sitten taas monta kertaa sukulaiset kiertäen. Ei joulun tarvitse olla aina samaa kaavaa noudattava. Nyt en osaa edes haaveillakaan aurinkorannoista, joten tilaan koko Suomeen kauniin valkoisen joulun kuulain auringon sätein!

Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?

Kumpikaan ei ole omalla must have -listalla mieliherkkuja ajatellen, eli selviäisin molempien puutteesta, mutta kun se piparkakkutalo pitää saada tehdä lapsen kanssa, niin luopuisin glögistä.

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin “Kulkuset” vai Cascadan dance-version Last Christmasista?

Whamin Last Christmas vaan jaksaa sykähdyttää joka joulu, joten se soimaan. Joululauluja voi alkaa soittamaan pari viikkoa ennen joulua ja saavat soida tapaninpäivän iltaan. Toivottavasti en suututa ketään, mutta en halua soittaa puhki kauniita joululauluja rallattamalla niitä jo lokakuun lopusta asti. Kun vähän säästelee ja malttaa, niin sitten jouluna soitetaan putkeen ja ikkunalasit helisten omia suosikkeja mm. Walkin in the air, Tulkoon joulu ja Oi jouluyö.

Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?

Paketoiminen on rentouttavaa puuhaa, paketoin aina kaikki lahjat itse ja olen aika nopea paketoija.

Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vaan kokonaan kalju?

Karva-, parta- ja viiksikammoisen on valittava kalju..

Kiertäisitkö mieluummin viisi tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle, vai laulaisitko yhden videolla, jonka julkaisisit Facebookissa kaikille kavereille?

What, kuka nämä kysymykset (ja missä mielentilassa) on keksinyt? Mutta kun pakko valita niin tekisin varmastikin hauskan (ehkä vain omasta mielestäni) lauluvideon, joka olisi potpuuri suosikkijoululaulujen kertosäkeistä.

Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?

Valintani on pulkkamäki Peuramaalla, sopivasti muutaman kilometrin päässä kotoa. Olin nuorena ihan vauhdikas luistelija, mutta kun ehkä n. 10 vuotta sitten mukamas vanhasta tottumuksesta solmin luistimet jalkaani, en pysynytkään pystyssä. Ehkä jonkun rollaattori-vempeleen avulla olisin päässyt eteenpäin. Olinko vähän nolona ja luistimet taisivat mennä kierrätykseen. Pulkan ja stigan kyydissä sentään vielä pysyn.

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?

Ruoka- ja käsityölahjat ehdottomasti joulumarkkinoilta, joiden tunnelma on yleensä ainutlaatuinen ja aina joulufiilistä kohottava. Mutta koska vuosi 2020, joudun surffaamaan lahjat nettikaupoista.

Söisitkö mieluummin porkkanaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?

Ainakin pari rasiaa lanttulaatikkoa – se kun on joulun laatikoista se parhain! Teen itse lanttulaatikon ja imelletyn perunalaatikon, muita laatikoita ei tule. Pidän kyllä punajuuri-homejuustovuosta, bataattilaatikosta ja porkkanalaatikostakin, mutten niin paljon, etten voisi olla ilman. Muutenkin tänä jouluna katetaan ainoastaan ne herkullisimmat jouluruoat pöytään ja niitä syödään se pari päivää, tapaninpäivän iltana sitten jo jotakin aivan muuta.

Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?

Pimeyteen tarvitaan valoja, saa olla vaikka jenkkityyliä! Tosin ei niitä hirveän värikkäitä ja vilkkuvia. Tänä syksynä laitettiin jo tosi aikaisin valoja ikkunoihin ja kuistille. Tuli hommattua myös aika söpö peuraperhesetti takapihalle ja valopuu ulko-oven eteen. Joulukuusi laitetaan esille vasta kun ikkunat on saatu pestyä ikkunarempan jäljiltä, jospa ensi viikonloppuna!

Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?

Sallikaa tietämättömyyteni, mutta nyt piti ensiksi googlata, että mikä Grinch. En ole siis nähnyt elokuvaa, mutta nyt kyllä kiinnostuin, sehän voisi olla kiva joulufeffa. Ehkä levittäisin jouluiloa kuitenkin Petteri Punakuonona.

Luopuisitko mieluummin joululahjoista vai synttärilahjoista?

Jouluna eniten iloa tuo se, kun saa seurata lasten jännitystä ja riemua! Siinä unohtuvat omat joululahjat tai tarve sellaisille. Syntymäpäivä on taas oma spesiaalipäivä, silloin on kiva olla huomion keskipisteenä ja saada ehkä jotakin yllätyksellistä!

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?

Ehdottomasti suomalainen joulupukki. Tänä jouluna lapsikin ymmärtää, että pukki ei voi tulla sisään. Hänelle on kuitenkin tärkeä se tieto, että pukki JÄTTÄÄ lahjat oven taakse♥ Vaikka monta asiaa on toisin verrattuna viime vuoteen, niin ei joulua ole peruttu. Se on vähän kuin mielentila, siksi on itsellekin tärkeää pysyä lapsen takia aika rauhallisena ja optimistisena tilanteen suhteen. Kun käyttää sujuvasti maskeja kodin ulkopuolella, niin nelivuotiaskin on niihin tottunut, eikä pidä ollenkaan pelottavana tai outona. Onpa nähty televisiosta maskillinen pukkikin, joten ihan perusmenoa!

Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?

Kuuma joulusiideri kuulostaa sopivan kuivakkaalta ja kuplivalta omaan makuuni. Muutenkin suosin sellaisia vähäsokerisia vaihtoehtoja juomissa, sokerinen ja tulikuuma glögi aiheuttaa ihan hirmuisen väsymyksen!

Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?

Piparkakkutalo syödään kyllä aina joulun jälkeen, eli helppo valinta. Pitääpä nyt kaivaa muumitalon kaavat esille ja paistaa osat. Aina se sama dilemma, koristellako ne osaset ennen talon kokoamista vai vasta kun talo on pystyssä. On vaan ollut pikkuisen haastava tuo muumitalon kokoaminen, ei ihan ekalla yrittämällä pysy pystyssä. Vinkkejä otetaan siis vastaan muumipiparitalon kokoamiseen!

Jonottaisitko mieluummin viisi tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?

Aika on rahaa, joten järkisyistä jälkimmäinen vaihtoehto, mutta mitä ihmettä puhuisin pukin kanssa tunnin ajan?

Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?

Olisin itse ilman lahjoja. Antamisen ilo vaan on suurempi kuin saamisen. Muistetaan kyllä aina toisiamme pikkulahjoin, romanttinen ele ja muistaminen.

Maaliin päästiin jouluhaasteessa, otapa haaste vastaan ja kerro kumpi parempi!

Heli

jouluhaaste

KANELISET WILHELMIINA-KEKSIT

Tulosta resepti
Annoksia: 27-30 kpl
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

Taikina

150 g voita

1 ½ dl sokeria

½ dl fariinisokeria

1 ½ rkl siirappia

1 keltuainen

3 ¾ dl vehnäjauhoja

1 tl kanelia

1 tl vaniljasokeria

1 ½ tl ruokasoodaa

1/8 tl suolaa

Ohje:

  1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokerit ja siirappi vaahdoksi. Lisää vaahtoon keltuainen samalla voimakkaasti vatkaten.
  2. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet ja lisää ne voi-keltuaisvaahtoon.
  3. Jaa taikina kolmeen osaan ja muotoile niistä tangot (esim. tuorekelmun avulla) leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jätä tilaa tankojen väliin, sillä ne leviävät paistettaessa. Litistä tankoja hiukan, jotta ne kypsyvät tasaisesti.
  4. Paista 175-asteisessa uunissa n. 12-15 minuuttia.
  5. Leikkaa keksitangot kuuman vinoittain n. 2-3 cm levyisiksi paloiksi ja anna jäähtyä.
  6. Pakkaa lasitölkkeihin lahjaksi.

Lue nämäkin

10 Kommenttia

Tiia 10/12/2020 - 16:45

Kalaa ah kalaa jouluna ja kyllä sitä kinkkua joulupäivänä on pakko saada siivu tai parikin joululimpun päällä, alle voita ja päälle sinappia, nam.

Hitsi en vaan tykkää joulutortuista, haluaisin tykätä, mutta ovat mielestäni kuivia. Pasteijat ovat sitten oma juttunsa ja croissantit. Ehken vaan ole maistanut koskaan oikein tuoretta ja hyvää joulutorttua.

Kivoja vastauksia ja miten ihana lomakuva susta. <3

Kivaa joulun odotusta Heli. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 20/12/2020 - 12:16

Kiitos <3 Onneksi jouluun kuuluu niin paljon erilaisia ruokia ja herkkuja, joten jokainen löytyy omansa. Meillä tehdään joulupäivän tai tapanin aamiaiseksi pasteijoita riisipuuron ja graavikalan tähteistä, ne maistuvat ihanilta!

Vastaa
Tuuli - Lumo Lifestyle 10/12/2020 - 16:18

Rakkautta vain on oma joululeffani (en tosin ole vielä tänä vuonna katsonut, mutta eiköhän se Netflixistä löydy). Piparkakut (ja piparkakkutaikina!) ovat minulle enemmän mieleen kuin joulutortut. Kinkkua ilman voisin olla joulun, mutten ilman kalapöytää. Oma kalju JA partainen pukki löytyy jo kotoa (ja hän on nuorempana heittänytkin pukkikeikkaa), joten itse ei tarvitse olla partainen eikä kalju.

Vastaa
Beachhousekitchen 20/12/2020 - 12:17

Rakkautta vain on minulle ihan outo leffa, en muista nähneeni, joten senhän voisi katsoa, jos tulee sopivasti kanavilta!
Sieltä löytyykin charmantti ja siistipartainen pukki, ei mikään risuparta ; ) Ihanaa joulun odotusta!

Vastaa
Sari 09/12/2020 - 21:36

Hauskoja vastauksia! Pakko myöntää, että mulla ei ollut haisuakaan, mitä nuo elokuvat oli 🙂

Vastaa
Beachhousekitchen 20/12/2020 - 12:18

Hihii, nyt tuo Holiday katsontalistalle, se on tosi hyvä leffa ; )

Vastaa
Outi 09/12/2020 - 17:47

Aloin jo näitä lukiessa miettimään omia vastauksiani, joten taidanpa napata haasteen mukaani. Hauskoja vastauksia sinulla. Mietin, että pitäisikö sinun innoittamana tehdä tuollainen joululaulupotpuri?!
Ihanaa loppuviikkoa Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 20/12/2020 - 12:18

Hei mikä idea, nyt toteutat, tulisin kyllä kuuntelemaan sinun joululaulupotpuria ; )

Vastaa
Jael 09/12/2020 - 15:25

Onpa hauska haaste🎅🎄ja sun vastaukset niin kivoja. Willhelmiina-keksit ovat niin herkullisia,ihana ohje ja kuvat niistä❤️

Vastaa
Beachhousekitchen 20/12/2020 - 12:19

Näitä on kyllä kiva lukea, nyt vaan koppi sinne ; ) Ihanaa joulun odotusta!

Vastaa

Kommentoi