LUUMUVIIKUNAGALETTE JA MINUN JOULUNI

by Beachhousekitchen

Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoan kanssa

Vaikken tunnustaudu ihan henkeen ja vereen jouluihmiseksi, niin innostun joulun ajasta valoineen syksyn ja talven taittajana. Joulu päättää kuluvan vuoden, kokoaa yhteen lähimmäiset ja uudesta vuodesta alkaakin taas matka kohti kevättä ja valoa. Pääsin kertomaan omasta joulustani ja jakamaan luumuviikunagalette-reseptini juuri ilmestyneessä K- Ruoka Joulu -lehdessä, se löytyy jo K-kaupoista ja linkistä pääsee nopeasti katsomaan digiversiota! Aika upeassa seurassa ollaan ja mitä valloittavia reseptejä lehti onkaan täynnä.

Minun jouluni on tänä vuonna siitä erityinen, että joulua sulostuttaa ja ilostuttaa ensimmäinen lapseni, jonka 1-vuotissyntymäpäiväkin ajoittuu loppuvuoteen. Omaan elämääni mahtuu hyvinkin erilaisia jouluja. Taaksepäin katsoessa olen viettänyt mm. kahden aikuisen pienimuotoista ja levon täyttämää joulua, aaton lentokoneessa, joulun ja uuden vuoden Aasiassa, muistorikkaan viimeisen joulun mummolassa sekä monen monta perinteisempää ja vauhdikasta joulua, joissa on ollut läsnä paljon sukulaisia ja läheisiä. Yksi asia jouluja yhdistää ja se on ehdottomasti hyvä ruoka. Oli se sitten kotimaassa tai kaukomailla.

minun-jouluni

Joulun tunnelma syntyy jo marraskuun lopussa ja itse odotus on usein jännittävämpää. Ensimmäiset tortut paistuvat hyvissä ajoin ja joulun mausteet antavat tunnelmallista tuoksua kotiin. Jotenkin joulusta on tullut rennompi juhla ja on hyväksyttävää poimia omaan jouluun juuri ne tavat, perinteet ja ruoatkin, jotka ovat itselle ne tärkeimmät ja maistuvimmat.

Miksi kattaa pöytään sellaisia ruokia, jotka eivät kuitenkaan maistu kovinkaan monelle tai miksi niitä ylipäätänsä pitää syödä niin monta päivää peräkkäin, että ähky ja pahoinvointi vaivaavat vielä loppiaisen jälkeenkin. Viime jouluna omassa joulupöydässä pääosassa olivat kalat ja mäti sekä merihenkinen joulufiilis. Olen sitä mieltä, että jouluruokia voi jaksotella ja jaotella eri päiville. Kaloille on oma hetkensä sekä perinteisille laatikoille, joita tulee aina omassa pöydässä olemaan. Rakastan niin imellettyä perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa kuin vähän uudempaa joulupöytien hurmaajaa, eli punajuuri-auralaatikkoa!

Savukalkkuna tuli joulupöytäämme jo vuosia sitten ja sitä nautitaan aatonaattona kinkunpaisto- ja viime hetken lahjapakkausvalvojaisissa. Aattoon kuuluu perinteisesti kinkku ja varsinkin yöhuikopalana se herättää muistoja mieleen jo lapsuudesta: jouluisin sai valvoa pitkään ja iltapalaa syötiin vasta puoliyhdentoista maissa kynttilöiden loisteessa.

Joulun viettoon on myös kiva tuoda uusia reseptejä ja luoda näin omia suosikkiperinneruokia. K- Ruoka Joulu -lehdestä löytyy kehittelemäni resepti, jossa yhdistyvät niin makea kuin suolainen sekä muutama muu joulun lempimaku. Syntyi sinihomejuustolla ja pähkinöillä kruunattu luumuviikunagalette, joka sopii nautittavaksi vaikka glögin kanssa. Reseptini koevalmistettiin ja kuvattiin (Kuva alla: Sami Repo) K-Koekeittiössä ja tässä kaunis lopputulos. Mitä pidät, maistuisiko?

galette

luumuviikunagalette

Luumuviikunagalette

Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

8-10 annospalaa

Pohja:

175 g voita

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 dl tattarijauhoja

1 munankeltuainen

3/4 dl kylmää vettä

1 muna voiteluun

Täyte:

1 prk (250 g) Pirkka Parhaat mascarponea

2 rkl hunajaa 2 kananmunaa

1 pkt (125 g) Pirkka sinihomejuustoa (jätä puolet valmiin piiraan pinnalle)

Kanelimarinoitu luumu 1 kg

tuoreita luumuja

1 pullo Pirkka Parhaat Cidre brut -omenasiideriä

2 kanelitankoa

1 dl sokeria

Valmiin galetten pinnalle 2 dl viikunoita

1 dl saksanpähkinöitä

tuoretta timjamia

loput täytteen sinihomejuustosta

viimeistelyyn mustapippuria

Ohje:

Pohja. Sekoita jauhot keskenään. Nypi voi jauhoseokseen murumaiseksi massaksi. Lisää munankeltuainen ja kylmä vesi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään 20 minuutiksi.

Täyte. Hienonna sinihomejuusto haarukalla. Sekoita mascarponejuustoon hunaja, sinihomejuusto ja kananmunat.

Marinoidut luumut. Puolita luumut ja poista kivet. Kiehauta siideri, kanelitangot ja sokeri. Laita luumut maustumaan nesteeseen ja siirrä kannellisessa kulhossa jääkaappiin ainakin 24 tunniksi. Kauli taikina leivinpaperin päällä ohueksi ja isoksi ympyräksi. Levitä mascarponetäyte keskelle, jätä reunoista n. 5 cm vapaaksi. Levitä puolitetut luumut täyteen päälle. Käännä reunat sisäänpäin. Voitele reunat kananmunalla ja paista 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia.

Koristelu. Leikkaa viikunat puoliksi ja kokoa kypsän galetten päälle. Murenna saksanpähkinät pienemmiksi ja ripottele pinnalle yhdessä murennetun sinihomejuuston ja timjamin kanssa. Viimeistele muutamalla rouhaisulla mustapippuria.  

Tänä vuonna pakenen perheeni kanssa jouluruuhkia ja häslinkiä palmujen alle aurinkoon. Edessä on odotettu ja ansaittu loma. Muutama vuosi sitten silloisella Thaimaan lomamatkalla löysimme rauhallisen kylän ja se jäi erityisesti mieleen. Tuli otettua kuva tuosta kohteesta ja silloin päätin, että tänne palaan vielä joku päivä. Sinne lähdetäänkin pian ja paluu Suomeen on juuri ennen jouluaattoa. Saan siis odottaa joulua lämpimässä ja rentoutua täysin sekä sitten nauttia siitä perinteisestä perhejoulusta, jossa pöydän ympärillä on monta sukupolvea nauttimassa yhdessäolosta.

minun jouluni

minun jouluni

Minkälainen on sinun joulusi? Jotakin uutta, jotakin perinteistä vai miten vietät joulua tänä vuonna? Toivon niin kovasti, että maa on valkoinen tänä jouluna ihan koko Suomessa ja ulkona näyttäisi tältä. Tunnelmallista joulun odotusta ♥

minun jouluni

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

12 Kommenttia

Tiia K 28/11/2016 - 17:31

Hyvät hyssykät miten upea piirakka ja kisu, voi itku sentään, ihania kuvia ja nam mikä herkku <3 Upea joulunajan illan istujaisiin. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 29/11/2016 - 08:22

Tämä on kyllä ihan suosikkipiiras joulun alla…: ) Paljon runsaita ja meheviä makuja!

Vastaa
Kulinaari 28/11/2016 - 16:50

Onpa upea tuo galette! Meillä taitaa ensimmäistä kertaa olla hyvin koristeeton joulu. Kimppani ei välitä jouluhöpötyksistä ollenkaan, joten nyt keskitytään vain olennaiseen; toisiimme ja lepäämiseen.
Ihanaa joulunaikaa koko perheelle!

Vastaa
Beachhousekitchen 29/11/2016 - 08:23

Galetteja on tullut leivottua tänä vuonna enemmänkin, ei tarvitse olla niin oikein rypytetty, vaan saa olla rouheasti rustiikkinen!
Kuulostaa niin hyvältä joulusuunnitelmalta, minäkään en ole niin koristeiden perään…Ihanaa joulun odotusta : )

Vastaa
Outi 28/11/2016 - 15:00

Ihanan näköisiä jouluherkkuja <3
Mahtava idea lomailla lämpimässä tähän aikaan vuodesta.
Mukavaa viikkoa!

Vastaa
Beachhousekitchen 29/11/2016 - 08:24

Tämä loma on niin odotettu ja d-vitamiineja ja aurinkoa aion ottaa oikein yliannostuksen, jotta jaksaa sitten koko talven : )
Kaunista viikkoa sinnekin!

Vastaa
Lumo 28/11/2016 - 12:50

Näyttääpä hyvältä!

Pientä sukujoulua vietetään meillä aattona ja sitten suunnataan anoppilaan. Tarkoitus oli tehdä perinteinen joulu, mutta nyt olen ajatellut, että tehtäisiinkin jotain kansainvälistä aaton pöytään, kun joulupäivänä on kuitenkin sitä perinteistä tiedossa. No, vielähän tässä on melkein neljä viikkoa aikaa miettiä, vaihtaa ja hioa suunnitelmia. Sen olen kuitenkin päättänyt, että ihan kaikkea en aio tehdä alusta asti itse kun edellinen päiväkin on vielä työpäivä. Pöytään saa tulla ranskalaisia pateita ja kalakauppiaan valmiiksi suolaamaa kalaa.

Vastaa
Beachhousekitchen 28/11/2016 - 13:27

Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta : ) Maksapateet ja valmiiksi suolatut kalat kuuluvat ehdottomasti omaankin joulupöytään.

Vastaa
Jonna 28/11/2016 - 11:38

Voi miten herkullisen ja jouluisen näköinen galette, pakko laittaa testiin!

Vastaa
Beachhousekitchen 28/11/2016 - 13:28

Voin paljastaa, että se maistuu juuri niin hyvältä kuin näyttääkin…: )

Vastaa
Nanna 28/11/2016 - 10:53

Ihana kuva. Mutta se olisi mennyt läpi kyllä myös sinun ottamanasi. Yhtään en olisi ihmetellyt, että harvinaisen hyvä kuva!

Vastaa
Beachhousekitchen 28/11/2016 - 13:30

Voi kiitos ihanainen, mutta kyllä ammattilainen on aina ammattilainen…mutta yritän päästä ensi vuonna edes lähelle tätä : )

Vastaa

Kommentoi