MEHEVÄ TONNIKALAPIIRAKKA…salaisella ainesosalla

by Beachhousekitchen

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena

Ruokakirjoja tupsahtelee markkinoille harva se kuukausi ja viimeisen vuoden aikana olen päässyt kilistelemään monelle inspiroivalle ja ihastuttavalle bloggajakollegalle, joista on myös tullut hyviä ystäviä! Yksi heistä on Ranteita myöjen taikinasa – blogin Marika, joka julkaisi juuri ensimmäisen oman GLUTEENITON Helpot ja herkulliset -kirjansa – ONNEA ♥ On ilo seurata kollegoiden urakulkuja ja -polkuja sekä onnistumisia! Yksi unelma, aika monen meistä, on se oma kirja, eikä se todellakaan “tupsahda” koneesta vaan siihen vaaditaan rutkasti idearikkautta, kuvaus- ja kirjoitustaitoja sekä periksiantamattomuutta, niitä ja myös sisua tästä aidosta ja sydämellisestä pohjoispohjanmaalaisesta leivontataiturista ja ilopilleristä löytyy!

Samaistun niin hyvin Marikan ruokafilosofiaan, että “kaikki ansaitsevat nauttia suussa sulavista herkuista ruokavaliosta riippumatta”, siksi kaikki kirjan reseptit ovat gluteenittomia, osa luontaisesti ja kaikki myös helposti muunnettavissa normaaliin ruokavalioon sopivaksi. Kirja on jaoteltu seuraaviin osioihin: välipalat, pääruoat ja lisukkeet, suolaiset leivonnaiset sekä makeat leivonnaiset. Minulle, pienen lapsen äidille, kirjasta löytyy monta arkeen sopivaa reseptiä ja myöskin niitä juhla- ja pyhätarjottavia, joihin kaipaa aina lisäideoita.

Oma kokeilunhaluinen ja innokas suhtautuminen ruoanlaittoon ja leivontaan johtunee pitkälti siitä, että olen saanut Marikan tavoin olla jo pienenä siellä mummon ja äidin apuna lusikoimassa jauhoja taikinaan tai rypyttämässä piirakoita. Sama verenperintö jatkuu oman lapsen kohdalla, hän osallistukoon aina kun haluaa! Kukaan ei kuole jos keittiö on useinkin sen näköinen kuin siellä olisi “teurastettu” pari veriappelsiiniä tai kaakaojauhepurkki. Yhdessä leipominen on niin terapeuttista ja siinä jos missä kädenjälki on heti näkyvillä ja kuormasta saa syödä vaikka raakana!

Ja aina sitä uusia ideoita kaipaa vaikkapa iänikuisiin mutta maistuviin lihapulliin, siksi perinteinen ruokakirja on aina hyvä hankinta monipuolistamaan kokkauksia! Kokeilinpa Marikan kirjan ohjeella lisätä lihapullataikinaan paahdettua suippopaprikaa ja käyttää korppujauhojen sijaan gluteenittomia kaurahutaleita, no VAU, ne pullat syötiin jo pelliltä, mikä koostumus ja maku! Toinen kirjan ohjeista, jonka testasin on tonnikalapiirakka. Minä joka rakastan suolaisia piirakoita (omassa blogissa niitä kai on lähemmäksi 50), ei voi ohittaa sellaista. Varsinkin kun ohjeessa oli yksi hauska uusi elementti tai oikeastaan raaka-aine, jota en itse olisi osannut ja älynnyt täytteeseen laittaa: se oli ananasmurska – kokeilkaa itse, on mehukasta yhdessä tonnikalan kanssa. Sen verran olisin halunnut laittaa keitokseen myös oman kädenjälkeni, että olisin vaihtanut tonnikalan siksi uudeksi luonnonkala(särki)valmisteeksi, mutta oman kylän kauppojen hyllyt olivat ammoisen tyhjinä, mistä sitä saisi pääkaupunkiseudulla…saa vinkata!

Piirakasta tuli ihan järjettömän hyvää, seuraavalla kerralla laitan täytteeseen vielä hieman sinihomejuustoa, silloin oma All time favorite -pizzatäytekombo “tonnikala, ananas & sinihomejuusto” on läsnä piirakan muodossa! Kasvisruokavaliota noudattavalle voisin ehkä heittää tonnikalan sijaan täytevaihtoehdoksi nyhtökauran, se saisi kyllä mehukkaan makukaverin ananasmurskasta.

Gluteeniton leivonta on haastavaa, Marika on tehnyt ison työn testatessaan kirjaan päätyneitä reseptejä, uusintaottojakin on kuulemma tarvittu, mutta sehän tarkoittaa vaan sitä, että yli 150-sivuinen herkkuteos tarjoaa ainoastaan parhaita ja testattuja, kotikeittiössäkin toimivia reseptejä! Seuraavaksi kirjasta to do-leivontalistalla on mm. kehuttu raejuustopatonki. Oma pieni leivonta-assistentti valitsi suklaan ystävänä Daim-mokkapalat – herkkuhetkiä siis luvassa!

P.S. Tarkkasilmäinen kenties huomaa miten söpösti ainakin yritin asetella piiraaseen tulevat paprikat…Ystävänpäivän 14.2.2020 kunniaksi ne ovat sydämiä! Ihanaa ystävyyden ja rakkauden päivää ♥

P.S 2. Kirja löytyy muuten kaikista Suomalaisista kirjakaupoista sekä Adlibrikseltä.

gluteeniton tonnikalapiirakka

TONNIKALAPIIRAKKA

Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

Kaksi piirakkaa 35x11 cm vuokiin tai pyöreä halkaisijaltaan 28 cm piirakkavuoka

POHJA

125 g maitorahkaa

125 g pehmeää voita

1 tl leivinjauhetta

3 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta 

(itse laitoin 2 dl tattarijauhoja ja 1/2 dl Semperin Fin Mix jauhoja)

TÄYTE

2 1/2 dl kolmen sipulin kermaa (itse käytin tavallista ruokakermaa)

2 kananmunaa

2 rkl perunajauhoja

2 dl cheddarraastetta

1 1/2 tl sitruunapippuria

1 dl tuoretta tilliä silputtuna

1 kevätsipuli varsineen (tai pala purjoa)

1 prk ananasmurskaa

1 prk tonnikalaa

1 dl paahdettua paprikaa

Ohje:

POHJA

  1. Nypi maitorahka ja pehmeä voi keskenään.
  2. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.
  3. Taputtele voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan pohjaksi.
  4. Esipaista pohjia 200-asteessa 15 minuuttia.

TÄYTE

  1. Sekoita keskenään kerma, kananmunat, perunajauhot, juustoraaste, tilli ja sitruunapippuri.
  2. Kaada seos esipaistettujen vuokien päälle.
  3. Valuta tonnikalasta ja ananasmurskasta nesteet pois ja lisää piiraaseen yhdessä muiden loppujen täytteiden kanssa.
  4. Paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.
  5. Jäähdytä ja nauti.  Bon appetit - ihanaa!!!!
GLUTEENITON Helpot ja herkulliset -kirjan julkkareiden upea kakku/Pilvilinnan leipomo – sitruuna- ja kinuskimoussea daim-rouheella – niin hyvää!

Lue nämäkin

4 Kommenttia

Tiia 14/02/2020 - 18:09

Tämä onkin ihan spessu kirja, koska ihana Marika. <3 Omassa blogissa väläyttelin myös kirjaa ja tämän tonnikalapiirakan teko himottaa myös. Aina rakastanut erilaisia suolaisia piirakoita.

Ihanat kuvat teistä. Sydämellistä ystävänpäivää Heli. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 19/02/2020 - 07:52

Kiitos <3
Marikan kirjasta löytyy vaikka mitä, eli ruokakirja on aina kattava hankinta : )

Vastaa
Outi 13/02/2020 - 19:41

Ihanan ruokaisan näköistä piirakkaa! Ja siis mitä silmäni näkevätkään…niin ihanan kakun <3
Kaunista iltaa sinulle Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 19/02/2020 - 07:53

Tuo kakku oli T A I V A A L L I S T A !
Ihanaa viikon jatkoa!

Vastaa

Kommentoi