Yhteistyössä Silja Line & 40+ blogit
M/S Baltic Princess- aluksen vienti Gdanskin Remontowan telakalle Puolaan oli varsinainen elämysmatka. Telakoinnin tarkoituksena on laivan laajempi 10-vuotishuolto ja katsastus, osin myös laivan näkyviin kohteisiin tehtävä pintaremontti ja uudistustyö. Mukaan matkasta raportoimaan lähti myös muutama innokas laivaharrastaja ja toimittaja/bloggaaja.
Nähtävää riitti yli tuhannen kuvan verran, joista juttuun pääsi muutama kymmenen. Tässä postauksessa kerron tiivistetysti laivan tulevista muutoksista, pääset kurkistamaan kulisseihin ja näkemään mm. millaista on telakkaruoka. Lopuksi luvassa myös tunnelmia satamakaupunki Gdanskista!
Kuvassa alla sumuisen lauha ja sumea Turku keskiviikkoaamuna 10.1.2018 ja innokkaat reportterit – minä perässä tullen – astumassa laivaan, tällä kertaa ei fiinisti sitä siltaa pitkin, vaan sisään nousimme takakannen kautta reput täynnä seikkailumieltä ja tietysti kameroita.
Baltic Princess on muuten se ilakoivan fuksianpunaraidallinen ja hurvitteleva risteilijä, jolla pääsee Turusta 23 tunnin minilomalle merelle ja kesäisin myös saaristoristeilylle. Se on jo kymmenen vuoden ajan vienyt suomalaisia risteilemään niin Tallinnan kuin Ruotsinkin vesille.
Telakkamatka Turusta Gdanskiin kestäisi noin 22 tuntia ja sen pituus oiottuna kilometreiksi olisi melkein 800 km. Laivassa oli lähtöhetkellä miehistöä ja remontin suorittavia alihankkijoita noin kolmisen sataa. Laivan suunniteltu (ja toteutunut) reitti alla (kiitos kuvasta Marko Stampehl/Ferry Facts). Olen ainoastaan lentänyt tuosta yli, nyt pääsisin aika isoille vesille seilaamaan – vähän kyllä vihlaisi vatsanpohjasta.
Sumuinen sää on yhtä kuin tyyni sää. Iloinen toki olimme siitä, että aallot eivät nousisi pelottaviksi tällä reissulla, mutta samalla harmittelimme, kuinka se kaunis Turun saaristo jäisi sumun taakse piiloon.
Sumutorvien säestyksellä Kapteeni André (Andy) Brink toivotti meidän tervetulleeksi laivalle ja isännöi tuttavallisesti komentosiltavierailuamme.
Visiitit komentosillalle on turvallisuussyistä lopetettu normiristeilyiltä, mikä on oikeastaan ihan ymmärrettävää. Eihän lentokoneissakaan pääse enää ohjaamoon. Siksi meitä ei meinannut saada millään pois, sillä jatkossa ainoastaan tällainen lehdistö- tai erikoisreissu voi taata pääsyn laivan pääkallopaikalle.
Sumutorvet soivat parin minuutin välein ja kyllähän siinä aavemaisessa sumussa tuli hieman titanicmainen olo. Tutkassa näkyi saaristoalus, jonka tietysti toivoi nähneen myös meidät. Tuosta vasemmalta se sitten (kuva alla) ohitse lipui, onneksi tarpeeksi kaukaa kiertäen ja sen jälkeen taivas aukenikin ja saimme nauttia aika kirkkaasta säästä.
LAIVAAN TULEVAT MUUTOKSET
Indententti Pasi Heinonen kertoili meille ennen turvakoulutusta Baltic Princessille tulevista muutoksista ja remonttikohteista. Itse laivan lastaus ja remontin valmistelu olivat alkaneet jo edellisyönä laivan saavuttua satamaan viimeisimmältä risteilyltä. Suojattavat kohteet saivat ihan muutamissa tunneissa kelmu – tai muovitussuojat yllensä. Sitä mukaa kun kuljimme Pasin perässä, remonttitiimit iskivät kiinni kohennusta kaipaaviin alueisiin. Erittäin tehokasta toimintaa.
Piikkauksen rätinä ja kolina olivat kyllä ajoittain koko laivan läpiviiltävää. Yli 500 asiakaspaikan Buffet -ravintola muuntautuu moderniksi Grand Buffet-ravintolaksi jonka keskiössä tulee olemaan upea jälkiruokabaari. Buffetruoasta nautitaan jatkossa vaalean beigen, puun ja oranssin tyylikkäässä värimaailmassa.
Laivan Cafeteria-kahvila (alakuvassa) muuttuu mm. Megastarilta ja Serenadelta tutuksi tulleen Fast Lane- kahvilan tyyppiseksi ja valikoima laajentuu. Uusia ruokia on siis tulossa runsaasti listoille!
Seitsemännen kerroksen lasten leikkitila Silja Land muuttaa remontin myötä viidenteen kerrokseen ja saa hulppean 120 neliön tilan entisestä matkatavaroiden ja työntekijöiden vaatehuollon varastosta. Lasten uuteen leikkimaailmaan tulee täysin uudet kalusteet mm. pallomeri, liukumäki, Play Stationeita, iWall-peliseinä sekä runsaasti pöytätilaa legoille ja piirtämiselle. Ihan uutena juttuna tulee olemaan lasten oma esiintymislava, jolla voi järjestää vaikkapa lasten karaokea ja lavalla voivat esiintyä myös Harri Hylkeen lisäksi vierailevat tähdet.
Jos olet käynyt tuossa entisessä Silja Landissa, niin siellähän ei juurikaan ollut tilaa meille vanhemmille istua alas lapsen leikkiessä. Uudessa Silja Landissa tulee olemaan kahvila ja paljon istumatilaa. Kesäisin se laajenee kokoustilojen puolelle jättikokoiseksi lastenmaailmaksi. Tämä muutos on parivuotiaan vanhempana odotettu, varsinkin nähtyäni havaintokuvia uudesta Silja Landista, se tulee olemaan vaan niin hulppean hieno! Mitenkäköhän hauska ja lapset yllättävä näkymä tuosta alakuvan oviaukosta näkyy muutaman viikon kuluttua?
Entisen Silja Landin tilalle laajenee jo samassa kerroksessa sijaitseva Fashion Streetin myymälä. Eli enemmän tilaa shoppailuun ja uusille tuotteille. Laivan kauppojen hyllyjä tyhjennettiinkin uusien tuotteiden tieltä reilujen alennusmyyntien avulla heti joulun jälkeen.
Muutokset laivalla toteuttaa Aprocos- suunnittelutoimisto ja päävastuussa on sisustusarkkitehti Heikki Mattila. Myös Starlight Palace- tanssiravintolan lattia uusitaan ja sohvat verhoillaan. Pintaremonttia ja ehostusta tehdään myös useilla laivan käytävillä ja mm. viidennen kannen hyttien matot ja verhot uusitaan. Laivaltahan jo löytyvät viime vuonna uudistetut ravintolat Tavolàta sekä kala- ja äyriäisruokaravintola Happy Lobster.
Tunnistatko muuten mistä kohtaa laivaa on tämä kuva alla?
MITÄ LAIVAN SISÄLLÄ TAPAHTUU
Miten vähän sitä risteilyn huumassa tulee ajateltua koneistoa siellä laivan uumenissa joka sekunnin, millin ja gramman tarkkuudella toimii siten, että jokaisessa hytissä on puhtaat lakanat tai buffetaamupalalla on sen sata sorttia ruokaa. Puhumattakaan haasteellisista sääolosuhteista, odottamattomista hälytyksistä tai eteen tulevista vioista!
Mennäänpä kurkistamaan sinne laivan uumeniin, eli merenpinnan alle laivan konehuoneeseen! Tekninen tarkastaja Ari Kavon, konepäällikkö Markku Elijoki (kuvassa alla) sekä konemestarit Harri Lehtomäki ja Tomi Pitkänen olivat vastamaassa kysymyksiimme ja kertoivat mm. käytännön työstä. Täälläkin laivahuumorilla on paikkansa ja työilmapiiri vaikutti oikein hyvältä tilojen ikkunattomuudesta huolimatta.
Jykevät vaihdelaatikot (yksi painaa 58 000 kiloa) tullaan vaihtamaan uusiin telakoinnin aikana. Konehuoneen (alla) melu on sen verran voimakas, että siellä on oltava korvatulpat. Onneksi oli mukana saman henkisiä somettajia jolloin ei tarvitse muuta kuin ilmeillä niin ymmärrys kulkee. Konehuoneen pakollinen selfie minä ja moottori vai oliko tuo vaihdelaatikko? Kuvassa alla Krista ja Tuula.
TELAKKARUOKA – OLIKO SE OIKEASTI HYVÄÄ
Keittiöpäällikkö Riku Alhon johdolla kävimme tutustumassa myös laivan valtaviin keittiö- ja ruokavarastotiloihin. Suomesta matkalle pakattiin mukaan mm. 13 000 kananmunaa, 5 000 sämpylää, tuhat kiloa lihaa ja kahvitarpeita 200.000 kupillisen verran. Riittääkö? Joitakin ruokatarvikkeita kuulemma joudutaan Puolasta hankkimaan, jotta ruokaa riittää koko reissun ajaksi. Samalla telakoinnin aikana tyhjennetään ja huolletaan keittiön kylmiöitä ja pakastimia – noistä varastoista valmistuu varmastikin monta hyvää telakkaruoka-annosta!
Se mikä matkalle lähtiessä jännitti eniten oli se ruoka. Meitä varoiteltiin etukäteen, että ruoka on sitten ihan tavallista ruokaa, siinä ei välttämättä ole mitään hifisteltävää tai että liian nirson ei kyllä matkaan kannata lähteä. Ympäripyöreän ja epämääräisen telakkaruokaa-termin alla olevaa syötävää kuulemma kyllä löytyisi ja sitä olisi tarjolla melkeinpä kellon ympäri. Tämähän olisi nyt sen ‘kevyemmin alkuvuoteen’ projektini täydellinen starttipäivä, sillä voisin hyvinkin olla kevytlinjalla ja puuroa syöden päivän tai pari, jos vaikka ruokana olisi hui kumipottuja, kesäkeittoa tai läskisoosia.
Oliko pelkoni aiheellinen tai pääsinkö laihtumaan? No ei ollut todellakaan mikään dieettaajan matka, vaan täynnä erinomaisia ruokia ja edellisen risteilyn jäljiltä jääneitä erilaisia kala- mäti- ja äyriäisherkkuja riittäisi ainakin muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi. Lounaalla oli upeasti kypsennettyä lohta, päivällisellä ylikypsää härkää ja arvatkaapas mitä saimme iltapalalla – lämmintä ruokaa, monennenko kerran sinä päivänä!
Noilla laivan katkaravuilla ja majoneeseilla nostin päivän kolesterolipiikin huippuunsa, mutta ‘milloin laivalla, siellä laivan tapaan‘ ja laivan ruoilla, eikös niin.
Ei suinkaan näissä runsaissa tarjoiluissa oltu ajateltu meitä reporttereita, vaan pitkiä päiviä ja fyysistä työtä punnertavia työmiehiä. Ja mitä laivalla syötäisiin muutaman viikon päästä kun mäti ja tuoreet kalat ovat vain muisto? Keittiön ruokataikurit varmasti loihtivat mistä tahansa raaka-aineesta erinomaista telakkaruokaa ihan reissun loppupuolellakin, näin arvelimme kun summasimme laivan laadukasta ruokatarjontaa.
Iltapalaan palaten, minä siis söin iltapalaksi klo 21 niin hyvää katkarapupastaa, että hyrisen tyytyväisenä vieläkin viikko reissun jälkeen. Iltapala taisi olla reissun ensimmäisen päivän kolmas tai itseasiassa neljäs lämmin ateria, laskeskelimme, mutta tulipa siellä käveltyäkin päivän aikana useita tuhansia askeleita.
Grill Houseen tehdyssä messiravintolassa (joka siis oli laivan ainoa auki oleva ruokapaikka) sai toki itse tehdä aamiaisleivät, mutta olipa siellä valmiitakin herkkuannoksia ja taas maistui, NAM! Enpäs muuten sortunut ensimmäisenä päivänä näihin aina tarjolla oleviin makeisiin, pulliin, suklaisiin, donitseihin, viinereihin tai kekseihin.
Torstain hernekeittopäivänä sain tästä hyvästä ottaa palan pannaria ja lusikallisen rakastamaani suklaamoussea. Palkkio mielenlujuudesta ja koska tällä matkalla ei ollut tarjolla myöskään alkoholijuomia, ei hanasta eikä ostettuina, oli ne viinilasillisesta saamatta jääneet kalorit korvattava pikku pikku makealla.
SAAPUMINEN TELAKALLE
Saapuminen telakalle myöhästyi muutamalla tunnilla, sillä sinne oli menossa muutama muukin laiva, jotka ehtivät jonoon ennen meitä. Torstaiaamu menikin Itämerellä ympyrää kiertäessä, sillä tuulen vuoksi paikoilleenkaan ei voitu jäädä. Alkoi jännittävä luotsin odotus ja sitä varten pääsimme taas komentosillalle parhaimpiin tähystysasemiin. On se vaan muuten aina yhtä pysäyttävä tuo meri, kaikessa kauneudessaan ja arvaamattomuudessansa!
Tuolla kannella puhalsi melkoinen tuuli, mutta oli uhrauduttava parempien kuvien toivossa.
Yksi kuvauspaikkamme tässä alakuvassa, vähän huimasi kyllä, kun tuntui olevansa melkein tyhjän päällä.
Sieltähän se luotsi saapuukin! Ja kirjaimellisesti loikkaa veneestä laivaan (vaatii hieman zoomaamista).
Luotsin hypättyä laivaan pienestä oviaukosta olimme siis paikallisissa käsissä ja neljän hinaajan saattelemana laivamme lipui Leniwka-jokea pitkin päämääränsä.
Tänne m/s Baltic Princess jäi sitten hoidettavaksi, huollettavaksi ja puunattavaksi. Helmikuun 22. päivänä laivan pitäisi olla jo valmiina ja viemässä innokkaita matkustajia miniristeilemään Turusta entiseen tapaan!
MITÄ MUUTA KOIMME TAI OPIMME TÄLLÄ TELAKKAMATKALLA?
- Konehuoneessa oleva Dead man alarm -nappi ei suinkaan tarkoita sitä viimeisen hädän hälytysnappia, vaan se on varotoimenpide (esim. mahdollisissa sairaskohtaustapauksissa) silloin jos konehuoneessa on vain yksi henkilö töissä. Dead man alarm-nappi kytketään silloin päälle ja sitä pitää painaa esim. 10-15 minuutin välein viestittääkseen komentosillalle, että kaikki on hyvin. Jos nappia ei paineta, silloin yläkerrasta osataan tulla tarkistamaan mikä mahdollisesti on hätänä.
- Laivan wc-paperi ei suinkaan ole säästösyistä niin ohutta, vaan laivan putkien vuoksi paperi on helposti hajoavaa. Tämä on opittu kantapään kautta ja nyt tällä telakointireissulla wc-paperia on varattu koko matkan ajaksi, jotta Puolasta ei tarvitse ostaa putket tukkeuttavaa normipaperia.
- Keittiön pakastinkylmiöihin ei voi jäädä jumiin ja jäätyä jääpuikoksi niin kuin elokuvissa, vaan niissä on hälytin ja oven saa auki myös sisältä päin. Tämä oli tärkeä tieto, jos vaikka jätskin himo olisi yllättänyt yöllä ja pari blondia olisi sinne usean neliön pakastintilaan saanut itsensä hukattua.
- Messiravintolan mehut toimivat hyvin illallisen ruokien kanssa, kun matkassa on sopivasti mielikuvitusta mukana. Omenamehu oli kuin valkoviiniä nautittuna katkarapupastan kanssa ja lihan kanssa punaviinin virkaa toimitti erittäin raikkaasti ja onnistuneesti hanan karpalomehu.
- Iskelmäbaari on yksi laivan suosituimpia kohteita ja siihen ei tulla koskemaan muuten kuin uudistamalla baarin edustan lattia. Toimivaa konseptia ei kannata mennä ronkkimaan, samoin kuin karaoke, se vaan kuuluu risteilyyn!
- Miehistö ei syö samaa ruokaa kuin normiristeilijät, tämä on myös turvana mahdollisissa ruokamyrkytystapauksissa. Hygienia on kyllä ihan ykkösluokkaa laivojen keittiöissä ja ravintoloissa. Nyt tällä telakkamatkalla oli oikein käsienpesuvahti paikalla muistuttamassa huolellisen käsien pesun ja desinfioinnin tärkeydestä.
- Pääsimme näkemään laivan henkilökunnan uudet virka-asut uunituoreeltaan emäntä Rita Haaparannan johdolla. Kuulemma koskaan aiemmin ei ole henkilökunta ollut näin innoissaan uusista työvaatteista ja olivatpa ne tyylikkäät. Onnistuneet leikkaukset ja väri, naisilla kaksi eri hamemallia eri vartalotyypeille sopien – nyt on kuulkaas näillä laivoilla Itämeren tyylikkäin miehistö!
- Pääsimme myös kurkistamaan työntekijöiden ja kapteenin hytteihin, yllätyksiä? No ei, kullakin työntekijällä on oma hytti (se ei ole aina ollut niin) ja samaa hyttiä käyttää vuoroviikoin työpari, eli paljoa sinne ei kuulemma omia henkilökohtaisia tavaroita tai esineitä tuoda. Itse ovet oli kyllä koristeltu omin symbolein ja teräsmiesfiguurein!
- Netti- ja sometauko kesti huonoista yhteyksistä johtuen peräti 13 tuntia keskiviikkoillasta torstaiaamuun. Tämän tauon vuoksi jouduimme viihdyttämään toisiamme epäsosiaalisen omien puhelinten näpräämisen sijaan. Liekö siitä johtuen nauroimme kyyneleet ruokiimme yksinkertaisista aiheista kuten sukkahousut (ja pesun jälkeen housuihin unohtuneet sukkikset). Tämän viikon parhaat naurut ja muistojen jakamiset, kiitos niistä kanssamatkustajat!
KOLMEN TUNNIN KAUPUNKIKIERROS GDANSKISSA
Laivasta ei niin lähdettykään ulos, sillä meidän edellä olleiden alusten tarkastustoimenpiteet saivat Puolan viranomaiset tulemaan suorittamaan byrokraattiset toiminnot kuten passin tarkastukset laivaamme vasta iltapäivällä. No sehän ei meitä säikäyttänyt, odotusaika käytettiin hyödyksi: laivalla kirjoitettiin, kuvattiin, syötiin, odotettiin ja syötiin vielä vähän enemmän.
Aika hienosti maksimoimme Gdanskin tutustumiseen jääneen vajaan kolmen tunnin ajan ennen illan paluulentoa Suomeen. Otimme keskipisteeksi ydinkeskustassa sijaitsevan Dlugi Targ -aukion seudun, josta mm. löytyy Neptunuksen suihkulähde ja patsas. Ehdimme näkemään muutaman kaupungin kauneimman kadun, ostamaan matkamuistot ja napsimaan tunnelmakuvat kaupungista, Gdanskin jokivarsi ja varrella olevat rakennukset, kahvilat ja ravintolat ovat todella kutsuvia. Ihastuttava kaupunki ♥
MAKUJA PUOLALAISESTA KEITTIÖSTÄ
Ehdimme myös nopealle illalliselle jokivarren ravintolaan ennen kentälle lähtöä. Eihän oltukaan syöty mitään viimeisen parin tunnin aikana. Listalta oli tilattavissa puolalaisia erikoisuuksia kuten mykyjä. Varsovan aiemmilta työreissuilta puolalainen keittiö ja perinneruoat olivat tulleet jo tutuiksi, joten nautin cross kitcen –henkisesti herkullisen kantarelli-sahrami-gorgonzolarisoton sekä lasillisen proseccoa onnistuneen laivan saattoreissun kunniaksi.
Tämä erilainen, mutta mielen sopukoihin singahtanut ja ainutlaatuiset muistijäljet jättänyt telakkamatka oli toteutettu yhteistyössä Silja Linen kanssa, upeina kanssatovereina tätä kaikkea oli kokemassa joukko bloggaajia, laivaharrastajia ja matkaa emännöi Silja Linen viestintäjohtaja Marika Nöjd.
Kiitos kaikki matkalle osallistuneet, olipahan reissu ja lähtisin uudestaan. Kiitos myös ammattitaitoinen ja aina kohtelias laivan miehistö, kanssanne oli turvallista, herkullista ja hauskaa matkustaa ♥
Kiitos kuvasta Tuula.
Käy ihmeessä lukemassa tästä ainutlaatuisesta reissusta myös muiden bloggaajien kertomukset, on se vaan jännää miten erilaisia näkö ja -kuvakulmia eri ihmiset samalta reissulta löytävät, mutta siinäpä se elämän rikkaus ja eläköön erilaiset persoonat!
Baltic Princess telakalla 10.1.-22.2.2018 you tube video/Tallink Silja Marika Nöjd
m/s Baltic Princess uudistuu – telakkamatka Turusta Gdanskiin 10.-11.1.2018 (Sami & Valkeat laivat)
With the Baltic Princess from Turku to Gdansk 10 – 11 January 2018 (Kalle & Kships)
Baltic Princessin kyydissä telakalle (Olli & Ulkomatala)
Telakkamatka Baltic Princessillä Puolaan (Krista & Kristallin hohtoa)
Baltic Princess – telakkamatka Turusta Gdanskiin (Tuula & Tuula’s life)
From Turku to the shipyard in Gdansk with Silja Lines Baltic Princess (Marko & The Ferry Facts)
With ♥ from beach house kitchen
16 Kommenttia
Oi mikä reissu – oikea elämys! Jännä nähdä, millainen prinsessa sieltä telakalta aikanaan kotiutuukaan;)
Ja päälle vielä ihan Gdansk – voi mitä muistoja nuo kuvat tuovatkaan mieleen. Tuostakin portaikosta, jossa on nuo pallot pylväiden päällä, on minulla yhdessä Gdanskin matkan postauksessa kuva, jossa istuu kissa portaikossa;)
Oli aivan mahtava kokemus tämä telakkareissu. Piti ihan käydä googlailemassa postauksesi ja miten kauniilta Gdansk näyttää kuvissasi kesän vehreydessä ja valossa.
Gdanskiin voisi lähteä uudestaan vaikkapa viikonloppulomalle!
Heissan Heli, onpa teillä ollut toden totta ihan erilainen risteily takana. Varmasti mielenkiintoista on ollut tutustua laivaan itseensä tarkemmin ja kiinnostavilta paikoiltahan nuo komentosillat ja konehuoneet näyttävät. Ja mitä teidän ruokatarjontaan laivalla tulee, niin melkoista herkkua tuo normi arkipäivän ateriaan nähden näytti olevan.
Todellakin, ja enpä usko, että laivan keittiöstä mitään huonoa tulisikaan tarjolle!
Ihanat naiset merellä 🙂 ja olihan teillä siellä urhojakin mukana.
Luotsien homma on ketteryyttäkin vaativaa joten varmasti pitää olla hyvä fyysinen kunto. Ja totta kai huolellinen, tarkkaavainen ja vastuullinen. Viime kesä jossain iltapäivälehdessä oli juttu, että Suomessa on kaksi naisluotsia. Minusta ei tuohon hommaan olisi 😀
Gdansk näyttää talvellakin kauniilta kaupungilta 🙂
Harmi kun työt eivät sallineet reissuun lähtö tällä kertaa…
Tästä reissusta jäi ihanat muistot ja taas oppi kaikenlaista uutta. Olisit varmasti viihtynyt reissussa, meitä oli kiva tiimi mukana <3
Ihan mieletön ja erilainen reissu teillä ja ooh mitkä ruoat, ihan meikäläisen paratiisi. Gdansk näyttää muuten tosi kauniilta. Teidän ihana hyvä fiilis välittyy kuvista.
Mukavaa keskiviikkoa Heli <3
Reissu oli seikkailu ja ikimuistoinen kokemus. Gdansk oli mahtava yllätys, upea kaupunki kerta kaikkiaan!
Upea elämysmatka teillä on ollut. Gdanski näyttää upealta illan valoissa. Mukavaa keskiviikkoa sinulle Heli ❤️
Näitä elämyksiä ei hevillä unohda. Gdanskiin voisin mennä uudestaankin, olen kuullut paljon hyvää rantakaupunki Sopotistakin!
Voi mikä reissu, harmi etten päässyt mukaan…
Ei sujuisi kyllä minilta luotsiveneestä laivaan hyppääminen, huimaa kun katson kuvaakin!
Olisit varmasti viihtynyt, onneksi saimme kuitenkin hyvän porukan kasaan : )
Ihana juttu! Hih, vieläkäkin täällä hihittelen meidän sukkahousujutuille 🙂 Oli kyllä mahtava reissu. Tätä onkin kiva muistella sitten joskus kiikkustuolissa.
Oli kyllä hauskakin reissu, ei yhden yhtä tylsää hetkeä! Sitten 80plusssina vasta matkustetaankin, rollaattorit saavat kyytiä, sillä varmasti meillä on blogit silloinkin!
Upea kirjoitus! Elin taas uudelleen laivamatkamme. Oli se hieno reissu ja ainutlaatuinen kokemus! Minäkin lähtisin uudelleen. Meillä kävi hyvä tuuri kelien suhteen. Oli kyllä sumuista, mutta oli tyyntäkin. Nyt on aikamoista tuulta merellä. Eli kaikki meni meillä nappiin. Mainiosti joukkomme hitsautui yhteen matkan aikana. Ja niinkuin tuossa kerrotkin, reissu nähtiin monesta eri näkökulmasta. Kiitos valloittavan joukkomme!
Ja kiitos sinulle Heli hyväntuulisesta matkaseurasta! Hymyillen tätä kirjoittelen 🙂
Mukavaa viikkoa sinulle!
Kiitos, joku meitä bloggaajia yhdistää: samanhenkisyys, huumori ja avoin elämänkatsomus ehkäpä!
Kiitos sinulle kivasta seurastasi.