IHANAT NAISET RISTEILEMÄSSÄ

by Beachhousekitchen

Yhteistyössä Tallink, Visit Tallinn & Nelkytplusblogit

40+ bloggaajien kanssa pääsin hetkeksi irti arjesta ja kyllä tätä risteilyä voi hemmottelulomaksi kutsua, niin stressiä purkava ja nauruhermoja hellivä se oli! Aikuisiälläkin voi löytää ystäviä, vieläpä sellaisia, joiden kanssa viihtyy niin, että melkein itkua tuherretaan kun matka päättyy. Vaikka sattuisi asukatastrofi Sutkautuksia- blogin Tarun tyyliin, kaverit aina auttavat ja rennossa seurassa voi lähteä dinnerille vaikka farkuissa. Mitä muuta kuin hyvää seuraa tarvitaan täydelliselle minilomalle? Tässä muutama lisävinkkivitonen hieman paremmalle risteilyreissulle.

 (Kuvassa alla vasemmalta Kristallikimara- blogin Minna, CasaMimi- blogin Sari ja Saaran lautasella- blogin Sari.)

iahnat naiset risteilemässä

RISTEILYHUUMAA

Lemmenlaivaa televisiosta 80-luvulla seuranneena risteilyn yksi kohokohdista on jo siinä alkutekstien kohdalla. Putkea pitkin hilpaistaan hieman jännittynein askelin laivaan, otetaan vastaan iloiset kapteenintervehdykset, napsitaan valokuvat ihastuneista ilmeistä ja sitten omaa hyttiä etsimään. Iiks, sen me koimme nostalgisesti ja kipaisimme sitten hyttien kautta laivan kokouskannelle, jossa oli tarjolla seurueellemme samppanjaa ja cocktailpaloja!

Laivan konferenssikeskuksessa sijaitsee 20 viihtyisää kokoushuonetta sekä 72-paikkainen auditorio. Täällä olisi viihtynyt kauemminkin. Kannattaa pyytää tarjousta vaikkapa polttariporukalle tai pienelle seurueelle, rauhallista ja tyylikästä, tänne saa hienot tarjoilut ja voi mitkä näköalat!

ihanat naiset

RISTILYALUS SILJA EUROPA

Lähdimme siis reissuun Helsingin Länsisatamasta, jossa yksi komeimmista – ja jopa 3 000 matkustajaa palveleva risteilyalus Silja Europa ylväänä odotti! Putkea pitkin ei tarvinnut vaeltaa satoja metrejä ja varsinkin paluumatkalla, kun keinahtelimme uuden Megastarin tahdissa, laivasta tulimme ennätysvauhtia ulos. Eli ei enää hikistä vaeltamista ja laukkujen raahaamista tuolla Länsisatamassa.

Suomalaiset ovat innokasta risteilijäkansaa. Laivat sen kuin komistuvat, niiden sisustusta, hyttejä ja ravintoloita uusitaan ennätystahtia. Risteily vuonna 2017 tarjoaa muutakin kuin kerrossänkyhyttejä tai kyynärpäätaktiikalla ahmittuja buffetruokailuja. Varsinkin hemmottelureissulla kannattaa valita hieman luksusta.

Kun matka on onnistunut ja siitä on innostunut kertomaan muille (ihan joka hetki), niin eipä paluu arkeen harmita ollenkaan. Niin kuin Casa Mimi- blogin Sari tiivisti, “onnenhetki löytyy siitä kun vatsa on täynnä hyvää ruokaa, ympärillä upeita ystäviä ja päässä juuri ostetut täydelliset aurinkolasit!” Puhumattakaan noista laivojen kannella koetuista auringonlaskuista. Luonto, aurinko ja horisontti jotenkin vaan näyttäytyvät niin paljon suurempina tuolla merellä.

DELUXE-HYTIT, JOISTA EI TAHTOISI POISTUA OLLENKAAN

Kun varaat risteilyä, niin kokeilepa seuraavan kerran hieman parempaa hyttiluokitusta. Näihin jää koukkuun! Silja Europan deluxe- hytissä on parasta tietysti näköalan lisäksi upea sisustus, kunnon parivuode ja tilavuuttakin riittää 16 m2 verran.

ihanat naiset risteilemässä

Jos hygieniatarvikkeet unohtuivat matkasta, niin hytistä löytyy hammasharja, hammastahna, parta/karvanajohöylä ja hyväntuoksuista saippuaa! Myös jääkaapin sisältö (cokista, spritea, vettä, olutta ja viiniä) kuuluu hytin hintaan. Kuvittelepa itsesi tuohon sohvalle, viinilasi käteen ja edessä pauhaava meri. Istuin hyttini sohvalla varmasti puoli tuntia ja lepuutin silmiäni. Niin meditatiivista, eikä tarvinnut edes puolta viinilasia. Hyttiä intoutui kuvaamaan joka kulmasta myös Kristallikimaran Minna.

KAUNEUSSALONKI JA SPA-OSASTO

Silja Europalta löytyy tasokas kauneuspalveluita tarjoava Hera salongid, jossa risteilykaverini Sydämellä tehtyä- blogin Katja sai täydellisen pedikyyrin! Palvelu on todella ystävällistä ja Tiia Minäkö keski-ikäinen -blogista ylisti erityisesti kauneusalongin jumitukset laukaisevaa ja nesteet liikkeelle laittavaa hierontaa!

Upea 12. kannen hulppein näköaloin varustettu spa- ja saunaosasto kutsuu rauhoittumaan hetkeksi ennen iltamenoja. Saunat ovat auki klo 17.30-24.00 Helsinki-Tallinna ja klo 07.30-16.00 Tallinna-Helsinki välillä. Kylpyaika on kaikkina aukioloaikoina 1,5 h. (Hinnat aikuiset 8 €, lapset 6-11 v 4 €. Uima-asun vuokra 2 €. ). Tänne ovat tervetulleita myös ryhmät, omalle porukalle voi varata yksityissaunan, varaus tulee tehdä 5 vrk ennen risteilyä.

silja europa

UNOHDA BUFFETIT, VALITSE Á LA CARTE

Italialainen á la carte- ravintola Tavolata (löytyy myös Siljan muilta laivoilta esim. Symphonylta, Serenadelta ja Baltic Princessiltä) taitaa olla jo mertenkuulu erinomaisesti valmistetusta ruoastansa ja laatuviineistänsä. Sinne mekin suuntasimme!

tavolata

Tällä kertaa lautaselle valikoitui alkuruoista vitello tonnato ja kaverin lautaselta vähän sitä maailman parasta mozzarellaa.

Tallink Suomi

Omaan makuun sopii surf’n’turf -tyylinen annos, jossa mereneläviä ja lihaa samalla lautasella! Baltic Princessin taannoisella ruokamatkalla Turusta Tukholmaan samaisessa ravintolassa tuli maisteltua erinomaista hummeripastaa, nyt kokeilin gluteenitonta pastaa, jota saa tilauksesta. Kyllähän tämä Spagetti Chitarra, jossa mm. tiikerirapua ja salsicciamakkaraa, maistui oikein hyvältä!

tallink suomi

Jälkiruokana juustovalikoima Selezione di formaggi. Tähän vielä kun saisi viikunahillokkeen, niin täydellistä olisi! Saaran lautasella – blogista näet muut maistelemamme jälkiruoat – taivaallisia!

Tallink Suomi Tavolata

Tavolatan makuelämykset ikuisti hienosti myös Tuula Tuula’s life- blogista. Hänen valitsemansa pääruoka härkää ja parsaa sisälsi myös elementin molekyyligastronomiasta, 66-asteinen kananmuna näytti niin täydelliseltä!

SILJA EUROPAN VIIHDE JA OSTOKSET

Silja Europalla musisoivat Suomen parhaimmat artistit, toukokuussa mm. Sanni, Ellinoora ja iskelmäpuolelta Laura Voutilainen ja Aki Samuli. Karaoke on suosittua ihan jokaisessa ikäluokassa ja sitä ei kuulemma koskaan voisi poistaa risteilyjen ohjelmasta. Tällä kertaa emme juurikaan ehtineet tanssilattialle, sillä illalliseen ja kuulumisten vaihtoon meni koko ilta.

Laivan ostostarjontaan ehdimme kyllä tutustua! Tax Free Superstoresta löytyy laaja valikoima alkoholijuomia, savukkeita, makeisia ja elintarvikkeita. Löytyvätpä sieltä tuliaiset myös lemmikeille. Muodin ja kosmetiikan yhdistää saman katon alle Perfume & Fashion -liike. Jos valitset siis 22 tunnin risteilyn ilman laivasta poistumista, näistä kaupoista löytyvät kyllä kaikki kotiin viemiset.

ERIKOISAAMIAINEN KUOHUVIINILLÄ

Erikoisaamiainen kuohuviinillä sisältyy deluxe– hytin hintaan yön yli kestävillä matkoilla. Voin vain ylistää taivaisiin aamiaisravintolaa, kun sieltä löytyy espressoa, mätejä, maksapasteijaa, Kallen mätitahnaa, juustoja ja croissantteja sekä lettuja! En tiedä omaanko omituisen maun, mutta juuri nämä maistuvat erityisesti risteilyllä!

Grill it – ravintolan erikoisaamiaisella pärjäsi siis hyvin lounaaseen saakka ja tyytyväisenä näimme, koimme ja kuvasimme Tallinnan aamupäivän kohteet, jotka Visit Tallinn oli meille järjestänyt. Tallinnan päivästä on tulossa oma postauksensa, esimakua Tuulannelin blogissa, luvassa mm. kenkiä, muotia, taidetta ja tietysti ruokaa!

Tallink Suomi
silja europa

NÄIN ME RISTEILIMME

klo 18.30 Lähtö Helsingistä Tallinnaan Silja Europalla

  • hemmotteluhoitoja ja laivan kylpyläosasto
  • illallinen laivalla Tavolata- ravintolassa
  • yöpyminen laivassa deluxe-hytissä
  • erikoisaamiainen Grill It- ravintolassa

klo 9.30 Aamulla uloskirjautuminen

aikaa Tallinnassa koko päivä

klo 19.30 Paluu Tallinnasta Helsinkiin Megastar -laivalla Business Loungessa (Helsngissä klo 21.30)

TALLINKIN UUSI HULPPEA MEGASTAR

Parituntinen paluumatka seuraavana päivänä sujui kuin siivillä Megastarin Business Loungessa, joka tarjoaa täydellisen lepohetken sekä mahdollisuuden herkutella valikoituja makupaloja ja kilistellä vielä kerran onnistuneen reissun kunniaksi.

Tallink silja Megastar

Yksityisyyttä, rauhaa, silmälle levollinen sisustus ja erinomaista ruokaa.

megastar business lounge
Tallink silja megastar

Business Loungesta on nopea ja helppo poiketa tekemään tuliaisshoppailut laivan upeassa kaksikerroksisessa Traveller Superstoressa, joka on Itämeren suurin shoppailuparatiisi. Ei suotta kehuttu!

Megastar

MegastarOstoskierroksen jälkeen ehtii vielä nauttia iltapalaa business loungen kauniisti asetellusta buffetista.

Megastar

Täydellistä, fantastista ja naisellisesti ilmaistuna oi ihanaa! Ja kuulkaas niin tarpeellista mielenterveydelle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille  ♥ Täydellinen hemmotteluirtiotto – iso kiitos & sydänkiekura jokaiselle mukana olleelle ja yhteistyötahoille!

Tallink Silja Megastar

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

25 Kommenttia

TALLINNAN TÄRPIT MUSTER JA SIIDRIMAJA | Beach house kitchen 11/05/2017 - 20:07

[…] tutustumaan mm. yhteen vanhan kaupungin suosituimmista ravintoloista sekä matkustamaan deluxe – ja hemmottelutyyliin inspiroivassa naisporukassa. Niin paljon minä Tallinnasta kahden vuoden breikin jälkeen […]

Vastaa
souliina 16/04/2017 - 14:22

Teillä on kyllä ollut ihan mahtava reissu ja ihana päästä tunnelmaan näiden kuvien myötä <3
Nuo hytit on todella upeat ja ruoka kyllä saa veden kielelle!

Se tässä elämässä on hienoa, että ei ikinä tiedä missä vaiheessa tapaa upeita ihmisiä ja saa luotua ihania ystävyyssuhteita <3

Ihanaa pääsiäistä Heli!

Vastaa
Beachhousekitchen 17/04/2017 - 17:23

Bloggaaminen on tuonut elämään aivan upeita ihmisiä ja läheisiä kavereita. On kyllä aina hyvä fiilis ja matkoista jää hienot muistot!
Hienoa uuden viikon alkua : )

Vastaa
Sari 16/04/2017 - 12:33

Näihin kuviin ja tunnelmiin on vaan niin ihana palata <3. Huippureissu.

Vastaa
Beachhousekitchen 17/04/2017 - 17:24

Eikös! Tällä sapluunalla voisi toteuttaa taas uuden matkan : )

Vastaa
Marika / Ranteita myöjen taikinasa 16/04/2017 - 10:16

Wou teillä on ollut ihan huippu reissu herkullisien ruokien ja juomien kera ja toi hytti näyttää niin kutsuvalta.

Vastaa
Beachhousekitchen 17/04/2017 - 17:25

Oli kyllä niin onnistunut reissu ja ihan parasta seuraa. Tallinnastakin löytyi ihan uusia juttuja, vaikka siellä on tullut usein käytyä!
Kesällä taas uudestaan : )

Vastaa
Tuuli-Lumo Lifestyle 15/04/2017 - 20:02

Noita hyttejä olen ihaillut, ovatpa tyylikkäitä!

Ja ruoat tietysti, mitä herkkua! Viime viikon Tukholman-risteilyllä olisin nuollut lautasetkin Tavolatassa jos olisin kehdannut 😆

Vastaa
Beachhousekitchen 17/04/2017 - 17:28

Näihin hytteihin ja Europalle on päästävä uudestaan! Luksusta arjen keskelle : ) Tavolata ei koskaan petä, oli taas niin hyvää!

Vastaa
Mysterious M 15/04/2017 - 19:22

Aivan mahtava reissu meillä oli ja se ruoka oli niin taivaallista, etten malta odottaa, että pääsisi taas uudestaan:) Seura kyllä tekee puolet matkasta, joten erityiskiitokset kaikille, teitte reissusta niin rennon ja hauskan. Me todellakin nauroimme sen aikana niin, että ilmankos oli leuat seuraavana työpäivänä hieman jäykät:D

Vastaa
Beachhousekitchen 17/04/2017 - 17:55

Kyllä ristelyirtiottokin tuo sitä kaivattua virtaa ja energiaa arkeen! Voi veljet näitä laivoja nykyään, hytitkin niin vimpan päälle.
Hieno reissu oli ja seurakin taattua A-luokkaa!

Vastaa
ELisa 15/04/2017 - 16:56

Oli niin ihana reissu, että oksat pois. Valoisaa pääsiäisen jatkoa!

Vastaa
Beachhousekitchen 18/04/2017 - 13:34

Ihana oli tutustua sinuun, seuraavia reissuja odotellessa : )

Vastaa
Tuula / Tuula's life 14/04/2017 - 23:53

Mitä kuvia! Mitä tunnelmia! Mitä herkkuja! Mitkä hytit! Hienon koosteen olet tehnyt.
Ja mikä hauska otsikko: “Ihanat naiset risteilemässä.” 😀
Hienon koosteen olet tehnyt.
Kiitos Heli-Hannele! Tästä tuli kyllä ikimuistoinen risteily!

Vastaa
Beachhousekitchen 18/04/2017 - 09:20

Tämä vaan oli niin täydellinen reissu, itse laiva, risteily, ohjelma, Tallinna ja tietysti tärkein – se ystävien seura!

Vastaa
Mika/Voita ja Suolaa 14/04/2017 - 23:28

Täytyy kyllä tuo uusittu legendaarinen Europa käydä kokemassa! Kuvat Tavolatasta sai kyllä veden kielelle 🙂

Vastaa
Beachhousekitchen 18/04/2017 - 09:32

Europa oli kyllä ihan luksushieno : ) Tavolatasta saa paremmat ruoat kuin maista, ihan ykkönen!

Vastaa
tuulanneli 14/04/2017 - 20:20

Kyllä meillä oli superkiva reissu! Tälläiset irtiotot ovat niin huippua. Meistä pidettiin ammattitaidolla hyvää huolta ja puitteet olivat luksusta.

Kiitos vielä ikimuistoisesta reissusta sinulle Heli-Hannele 🙂

Vastaa
Beachhousekitchen 18/04/2017 - 09:33

Kiitos upeasta seurastasi, oli nii täydellinen irtiottoreissu, että jaksaa taas pitkään : )

Vastaa
Sari 14/04/2017 - 20:01

Oi oi oi, ihanasti olet pukenut sanoiksi sen kaiken kivan mitä koimme tuolla laivalla. Vieläkin hymy nousee korviin tuota matkaa ajatellessa. Ja niin kuin totesit, kyllä joskus sitä luxusta kannattaa kokeilla ja juhlistaa, siitä jää niin mahtavat muistot!

Vastaa
Beachhousekitchen 18/04/2017 - 13:27

Kiitos ihana! Oli niin kiva ja rentouttava reissu ihan parhaimmassa seurassa. Samalla konseptilla aion toteuttaa risteilyn myös kaverini ja siskoni kanssa!

Vastaa
Outi 14/04/2017 - 18:47

Kuulostaa aivan täydelliseltä minilomalta. Ruoka, tunnelma ja ihanat ihmiset tekivät varmasti matkasta vielä ihanamman.
Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle!

Vastaa
Beachhousekitchen 18/04/2017 - 13:28

Oli täydellistä! Ja seura parhainta. Upeaa uutta ja aurinkoista viikkoa!

Vastaa
Tiia K 14/04/2017 - 14:01

Ihania kuvia ja voi itku noita ruokia, saisipa nytten masuun. Oli niin mahtava risteily ja hytti oli mieletön, siellä voisi viettää vaikka kuinka paljon aikaa. Mukavaa pääsiäistä. 💛💛💛

Vastaa
Beachhousekitchen 18/04/2017 - 13:57

Ihanaa uutta viikkoa & kiitos mitä upeimmasta matkaseurasta! Täällä jo kovasti suunniteltu kesän risteilyä, jäi niin kiva fiilis itse laivasta ja Tallinnasta – oma postauksensa tulee siitä astia- ja sisustustaivas Musteristakin : ) Ja tietty siideritastingista!

Vastaa

Kommentoi