KESÄINEN TURKU JA VAUVAMATKAILUA!

by Beachhousekitchen

Loma ei voisi onnistuneemmin alkaa kuin parin tunnin automatkalla kohti aurinkoa. Turku oli ruokamatkamme ensimmäinen määränpää. Juuri sopiva matka pois kotimaisemista ja loman aloitukselle mitä täydellisin kohde. Ihan Turun torin laidalla komeasti tähystävä Sokos hotel Hamburger Börs odotti pientä perhettämme ja nyt vauvamatkailtaisiin ihan pienokaisen ehdoilla. Tosin tuona perjantaina satoi kaatamalla vettä, mutta sepäs ei meidän perheen lomailua paljoa haitannut.

Turkuun saavuimme perjantaina klo 16 aikoihin ja niin taisi olla joku muukin lomalainen samaan aikana liikenteessä. Respassa oli pari bussilastillista turisteja ja hyvässä jonotushengessä saimme huoneen joutuisasti. Täytyy kyllä sanoa, että oli yksi aurinkoisimpia asiakaskokemuksia, henkilökunnan hymy ei hyytynyt kertaakaan ja saimme kaiken tarvittavan infon.

Meitä odotti perhehuone ja sinne saimme mukaan kolme kissaakin. Tilava huone oli tervetullut, sillä olihan meillä kokonaisen viikon matkavarustus mukana, kolme kissaa sekä vauva.

Sokso hotels

Sokos hotels

Sokso hotels

Sokso hotels

MIKÄ ILAHDUTTI?

  • Hamburger Börsin täydellinen sijainti, rattailla oli helppo suunnistaa parissa minuutissa torille sekä Aurajoen rannalle.

  • Erittäin toimiva perhehuone, runsaasti laskutilaa huoneessa.

  • Ilmainen vauvasänky ja potta huoneessa, runsaasti syöttötuoleja hotellin ravintoloissa.

  • Kaunis design ja sisustus huoneessa. Tunnelmallinen valaistus ja ilmastointi.

  • Suomalaista Dermosil -kosmetiikkaa kylpyhuoneessa sekä kylpyamme.

  • Aamiainen Jugend-salissa, upea miljöö!

  • Runsas ja laadukas aamiaispöytä. Aina täydet pisteet hotellille, kun tarjolla on myös maksamakkaraa, aurajuustoa, laadukasta lohta sekä karjalanpiirakoita. Niillä loihdittiin onnellinen virne tämän matkaajan kasvoille sekä tyytyväisyys loppupäiväksi.

  • Oma aamiaispöytä lapsille, astiat ja ruokalaput.

  • Sauna ja uima-allasosasto 7. kerroksessa (aamusaunaan pääsee jo klo 7.00).

Sokos hotels

Sokos hotels

Sokos hotels

Vauvan ruoalle olisi ollut lämmitysmahdollisuus toisen kerroksen aulassa, mutta pienokainen onneksi tykkää vedellä maidot ja vellit huoneenlämpöisenä, joten se jäi käyttämättä. Aamiaisella maistui sormiruoka syöttötuolissa istuen. Tosin mamin herkkulautanen olisi kiinnostanut myöskin!

sokos hotellin aamianen

Täydellinen loman aloitus ja vauvaystävällinen hotelli, joka teki niin vauvan kuin vanhemmatkin onnellisiksi.

sokso hotels

Jos vielä perhehuoneen kylpyhuoneessa olisi seinältä taittuva vaipanvaihtoalusta, niin se olisi täydellinen näin vauvamatkaajan näkökulmasta!

Onni Oravaa metsästettiin kummastakin aamiaissalista ja aina se oli luikahtanut jonnekin, sillä emme tätä suosikkihahmoa livenä nähneet. Asian korjasi kuitenkin lasten leikkihuoneesta (avoinna heinäkuun ajan) löytynyt mieluinen jättikoinen Onni Orava maskotti.

Olimme niin tyytyväisiä Sokos Hotellien palveluihin ja lapsiystävällisyyteen, että varmasti käytämme niitä jatkossa. Vaikka vielä ei vauvaperheenä sen kummempia lapsille löytyviä aktiviteetteja kaivattu tai käytetty, niin nyt jo tiedämme, että Onni Oravan perässä matkustetaan jatkossakin!

Kannattaa muuten  käydä katsomassa päivän parhaimmat hotellidiilit ja osallistumassa hotelliyön arvontaan täällä. Hotellivaihtoehtoja löytyy Leviltä Helsinkiin ja luontolomista huvipuistopaketteihin. Kesää on vielä paljon jäljellä ja aina lyhytkin kotimaan matkailu virkistää. Mikä tärkeintä, näissä hotelleissa lapset viihtyvät!

#SOKOSHOTELSKESÄ

Yhteistyössä Sokos Hotels

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

6 Kommenttia

ARJESTA JUHLAA JA ARVONTA | Beach house kitchen 15/01/2017 - 11:58

[…] vuonna vauvan kanssa reissattiin Berliinissä, Tukholmassa, kesällä kierrettiin Suomea ja joulukuussa nautittiin unelmalomasta Thaimaassa. Matkoja ei ole vielä varattu tälle vuodelle, […]

Vastaa
Peggy 28/07/2016 - 10:30

Turku on tänä vuonna vielä näkemnättä ja kokematta. Ihan tuli Turku-kuume postaustasi luettaessa. Aurinkoa viikkoon <3

Vastaa
Beachhousekitchen 31/07/2016 - 21:16

Kiitos : ) Turku-kuume jäi kyllä päälle ja on kai pian päästävä uudestaan! Siinä kaupungissa on vaan jotakin speciaalia!

Vastaa
Tuula / Tuula's life 21/07/2016 - 23:29

Olipa kiva lukea näin kiva juttu kotikaupungin perinteikkäästä Hamburger Börsistä. Kaunis huone teillä ja toimiva. Ja nuo aamiaisherkut! Tässähän tulee nälkä.
Tuohon arvontaan pitää osallistua…
Ja ihanaa lomaa teille!

Vastaa
Tiia K 19/07/2016 - 23:22

Wau näyttää tosi kivalta tuo aamupala ja hotellihuonekin sen verran tilava, että mahtuu kivasti vaunut ja matkasänky. Toisen tomaatti on miltei yhtä iso kuin meloni. <3 Kivoja reissupäiviä. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 20/07/2016 - 08:00

Kiitos! Ihan loistoaamiainen oli täällä! Tulen hieman kärttyiseksi jos aamupalalla ei ole tarjolla kuin perusedamia ja kuivunutta leipää..Niitäkin on koettu tämän loman aikana. Tänään kohti Joensuuta : )

Vastaa

Kommentoi