PARISUHTEEN VUOSIHUOLTOA LAINEILLA

by Beachhousekitchen

Yhteistyössä Tallink Silja Oy, Visit Tallinn ja 40+ blogit

“Suomalaisen parisuhteen suurin ongelma on kommunikaation puute, eli miten puhua siten, että tulee ymmärretyksi ja kuulluksi. Ehkä on vaikea ilmaista niitä tunteita. On helppo hautautua selaamaan mieluummin puhelinta kuin avata suunsa. Jos elämän tärkein suhde jää puhumattomaksi, niin ei siinä jälkikasvullakaan ole paras mahdollinen kasvualusta. Suomessa erotaan liian helposti. Ensimmäiset riidat ensihuuman jälkeen voivat olla kohtalokkaita, niitä ei sitten jakseta korjata tai rakentavasti läpikäydä. Parisuhteen eteen olisi tehtävä töitä ja se tarvitsee vuosihuoltoa niin kuin autokin!”

Näitä aika pysäyttäviä asiantuntijoiden lausuntoja kuulee jatkuvasti. Huolestuttavaa. Ja mikäs se eroprosentti olikaan alle kaksivuotiaiden vanhemmilla? Hälyttävän suuri. Siksi ei ole ollenkaan itsekästä keskittyä ainakin kerran vuodessa siihen omaan rakastettuun, maailman tärkeimpään tukipilariin ja luotettuun kumppaniin.

Romanttinen ja aikuisten ikioma reissu oli tervetullut hektiseen arkeen ja kun Tallinkilta tarjoutui mahdollisuus lähteä vieläpä bloggaajaystävien kanssa seilaamaan aalloille, nauttimaan risteilyn huumasta ja hetkeksi unohtamaan likaiset pyykit ja tiskit, sanoimme KYLLÄ.

Lemmenlaivamme Silja Europa lähti viime perjantaina Länsisatamasta klo 18.30 ja laivaan tulimme jo hyvissä ajoin. Nyt olisi aikaa olla ihan kahdestaan sen oman rakastetun kanssa ja päästää myös ne blogien taustalla häärivät puolisotkin nauttimaan.

Alkulämmittelynä hieman maistiaisia laivan kokoustarjonnasta, kokouskabinettejahan voi vuokrata vaikka ystäväporukalla. Mikäs sen mukavampaa kuin istua rauhassa alas, päivittää ne kuulumiset ja nauttia virkistävät smoothiet ennen laivaan tutustumista! Täällä bloggaajien puolisot pääsivät tutustumaan toisiinsa. Miten kemiat toimivat ja miten muut bloggaajat nauttivat matkasta? Käy myös kurkistamassa Lumo lifestylen, Kristallikimaran ja Minäkö keski-ikäisen matkaraportteihin!

silja europa

SE PAREMPI HYTTI

Silja Europan Deluxe – hyttien harmoniseen ja kutsuvaan sisustukseen ihastuin jo keväällä naisten hemmottelureissulla. Hytti on sopivan tilava ja tyylikkään hotellihuonemainen, jääkaapin sisältö (virvokkeita, myös alkoholipitoisia) on käytettävissä ilmaiseksi ja hygieniatuotteet kuuluvat hytin hintaan. Deluxe- hytin hinta (alk. 149€) on kyllä satsauksen arvoinen.

silja europa

silja europa

HEMMOTTELUHIERONTAA TAI TUKKA TÖTTERÖLLE

Hera Salongid on kauneussalonkiketju Tallinkin laivoilla ja Silja Europaltakin se löytyy. Parisuhdematkan voi aloittaa yhteisellä rentoutumishetkellä vaikkapa ottamalla parafiinihoidon käsille ja samalla jalat nauttivat mm. kramppeja ja suonenvetoja ehkäisevästä magnesiumkylvystä. Kun kädet on dipattu höyryävän kuumaan parafiiniin, ne kiedotaan lämpöpussukoihin! Siinä ei paljoa puhelinta plärätä, joten se on mitä luontevin tilaisuus kysyä siltä omalta puolisolta, että “mitä sinulle rakas kuuluu?” Yläkuvan repsottavat kynsinauhat kaunistuivat hetkessä ja kädet tuntuivat unelmaisen pehmoisilta tuon hoidon jälkeen – suosittelen!

Hera Salongissa voi myös pesettää hiukset ja ottaa ammattilaisen tekemän suoristuksen – kestää koko risteilyn ajan ja meren puhurituulet! Hinnat kohtuulliset, aika kannattaa varata jo maissa. Peruutusaikoja voi löytyä laivan irrotessa satamasta, kannattaa siis käydä kyselemässä. Vieressä sijaitseva laivan kylpyläosasto on auki klo 17-0.00, joten pulahtamaankin pääsee illan aikana!

VIIHDETTÄ JA NAURUA

Se sitruunaisinkin tiukkapipo höllää aivan varmasti kun laiva irtoaa satamasta. Yleinen tunnelma on kuplivaisen odottava ja ilakoiva. Horisontissa hauskanpitoa ja parasta seuraa! Niin kuin seurueellammekin. Me suunnistimme ennen illallista pianobaariin nauttimaan kuohuviini- ja oluttastingista. Muutama kuva ja sometus ennen sitä.

silja europa

Ei laivaa ilman karaokea. Laivojen viihdetarjontaa on usein kritisoitu ja sitä toisaalta yritetty uudistaa, mutta miksi muuttaa niitä suosittuja palikoita, joiden vuoksi moni risteilemään lähtee. Silja Europan iltaviihteestä löytyy siis aina sitä karaokea, bilebändiä, yökerhoa ja diskoa, varmasti joka jalanvipatukselle oikea osoite.

TAVOLÀTA RISTORANTEN KIIREETÖN DINNERI

Bufftetruokailulle on paikkansa, varsinkin kun matkustetaan lasten kanssa. Nyt oli se nautintojen pitkä dinneri edessä, jolloin ei stressata pysyykö taapero aloillansa, miten paljon sotkee tai alkaako väsymys painamaan jo ennen pääruokia. Nyt oli aika nauttia ruoasta pitkän kaavan mukaan Tallinkin gourmetruoasta vastaavassa Tavolàta – ravintolassa.

Tavolata silja europa

Risteilyemäntämme Tallink Silja Oy:n viestintäjohtaja Marika Nöjd oli punonut juonia ja nyt emme valitsisikaan itse alkuruokiamme, vaan puolisomme. Pieni kompa ja testi alkuun siitä, kuinka hyvin puolisot tuntevat toisensa ja meneekö ruokavalinta napakymppiin tai edes sinne päin. Kun näin alkuruokalistan, ei ollut juurikaan epäillystä mitä itse haluaisin. Se sama annos – tunnen mieheni – olisi myös hänen oma valintansa ja kun romanttisella risteilyllä ollaan, niin mikä muu se herättää aistit paremmin kuin merenelävät ♥ Eka bingo oikein siis!

Tavolata Silja Europa

Tavolàn alkuruokalistalta toki löytyy niitä peri-italialaisia herkkuja kuten ilmakuivattua kinkkua, salamia, mozzarella ja bruchettaa!

Tässä ehkäpä tämän vuoden parhain syömäni kampasimpukka-annos, eli kevyesti savustettuja kampasimpukoita, sardelliaiolia, pecorinoa ja fenkolia. Juuri sopivasti suolaisuutta, raikkautta ja rakennetta. Täydellistä ♥

Tavolata silja europa

Pääruoaksi hummeririsottoa ja scampia. Erinomaisen syviä makuja, mutta kevyesti, kehoa ja mieltä hellitellen.

Tavolata Silja Europa

Tämä aika romanttinen kokonaisuus kruunautui aistit terävöittävällä ja kirpsakalla jälkiruoalla. Suklaapanfortea, limoncellosorbettia ja basilikaa. Kuin makeaa pestoa suklaisen keksin ja sorbetin pehmentämänä. Tästä on hyvä lähteä drinkeille laivan yöelämään tai sitten nauttimaan pehmeistä lakanoista ja katkeamattomista yöunista aalloilla ♥ Semisopivasti niitä molempia, mikä ilta parhaassa seurassa!

tavolata silja europa

KUPLIVA ERIKOISAAMIAINEN GRILL HOUSE RAVINTOLASSA

Erikoisaamiainen (kuuluu Executive Suite ja DeLuxe -hytteihin iltavuorolla) tarjoillaan Grill House -ravintolassa. Tämän aamupalan voi myös ostaa ennakkoon normaalin meriaamiaisen sijaan muutkin kuin deLuxe -hyteissä matkustavat.

Silja Europa Grill House

Erikoiskahveja, artesaanileipää, laaja valikoima leikkeleitä, kaloja ja lämpimiä ruokia. Sekä niitä rakastamiani juustoja, maksapasteijaa, mätejä sekä sitä mätitahnaa ♥

Silja Europa

Grill House Silja Europa

silja europa grill house

parisuhteen vuosihuolto

Laivan aamiaisella maistuu myös makea! Jälkiruoaksi monen monta konvehtia ja tryffeliä. Ykisinkertaisesti taivas(varjele) ja onneksi ei tarvitse mahtua bikineihin ihan vähään aikaan.

Ruoka on muuten aika mielenkiintoinen juttu, se yhdistää jopa ventovieraita ja siitä saa aina juttua aikaiseksi. Luulisin, että myös niiden pariskuntien kesken, jotka ovat olleet naimissa jo vuosikymmenet ja joilta saattaa olla joskus jutuntynkä vähissä 😆

Tämän suurenmoisen aamupalan turvin oli vahvistunut olo (kyllä, nukkumaan ei päästy ihan klo 23.00) lähteä tutkimaan Tallinnan hieman erilaisempiakin kohteita ja aktiviteetteja. Jatko-osa siis tulossa pian ja aika monta ruokakuvaa mm. ihan uusimmasta Tallinnan huippuravintolasta!

Sila Europa

silja europa

JOULUKSI RISTEILEMÄÄN?

Risteilyhuuma jäi vähän päälle ja muutaman kerran olen käynyt vilkaisemassa jouluristeilypaketteja (siellä näyttäisi olevan vielä tilaa), joissa pääsisi kahdeksi vuorokaudeksi nauttimaan joulusta ilman stressiä. Näillä jouluristeilyillä on kuulemma aivan oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Ihmiset hartaan leppoisia, laiva kauneimmillaan valaistuna ja Tukholman joulua pääsisi fiilistelemään joulupäivänä. Satumaista ja aika helppoa pienen lapsen äidille. Pöydät tietysti notkuisivat niitä ihan kaikkia jouluherkkuja aasta äööhön. Olisiko sittenkin ulkoistuksen paikka tänä jouluna? Nyt polttelee jo.

Oletko sinä viettänyt joulua laivalla? Ja mitä ajatuksia romanttinen parisuhteen huoltoristeily herätti? Omasta kokemuksesta voin kertoa, että jo tämän matkan odotus itsessään sai aikaan positiivisia ajatuksia oman puolison arvostamisesta ja kuinka sitä kunnioitusta voisi näyttää myös tavallisessa arjessa.  Muistetaan siis niitä rakkaimpiamme ja hei, parisuhteen vuosihuolto pitäisi olla lakisääteinen juttu ihan joka parille. Kyllä tämä lähensi meitä ja paljon ♥

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

10 Kommenttia

Tuuli - Lumo Lifestyle 19/11/2017 - 09:00

Oli niin hauska matka! Tavolatan ruoista kaikki löysivät suosikkinsa, miehetkin nauttivat hemmotteluhoidoista ja seura oli tietysti mitä parhainta. Olen yleensä melkoinen herneprinsessa, hotellien sängyissä ei uni tule niinkuin kotona, mutta nyt oli hyvä sänkykin.

Jokainen yhteinen matka on ollut hyvä, ne vahvistavat sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja niitä on hauska muistellakin yhdessä.

Vastaa
Beachhousekitchen 20/11/2017 - 09:32

Kerrassaan mahtavia muistoja näistä jää, onneksi pääsee helposti palaamaan näihin postauksiin ja muistelemaan hauskoja kommelluksiakin!

Vastaa
Tiia K 17/11/2017 - 09:59

Niin ihana kun kirjoitit tuosta parisuhteen hoitamisesta, sillä se on todella tärkeää ja ollaan aina pidetty siitä mieheni kanssa huolta, eli tehty minireissuja ja jopa kaksi jenkkireissuakin pidemmällä mittakaavalla. Näin myös lapsille tulee isovanhemmat tai muut läheiset läheisemmiksi, mikä on vaan hyvä asia. Ikävä on ollut toki kova ja olen ihan fyysisesti ikävöinyt lapsiani, kun jenkeissä koin, että olen liian kaukana, se ahdisti se välimatka. Siksi juuri tälläisest laivahommelit Tallinnan ja Tukholma on olleet meidän suosikkeja, pääsee irtautumaan arjesta ja kuitenkin nopeasti lasten luokse kotiin.

Aivan ihanat kuvat ja tuo mätitahna, sain todistaa hetkeä. <3

Kiitos ihanasta seurasta <3

Vastaa
Beachhousekitchen 20/11/2017 - 09:45

Kiitos itsellenne <3

On tärkeää ottaa sitä omaa aikaa ja tällainen pikaloma on mitä mainioin siihen!

Vastaa
Pinkit korkokengat 16/11/2017 - 20:07

Näyttää kivalta. Mekin risteilemme muutaman kerran P:n kanssa lahden yli parisuhderisteilyllä.

Vastaa
Beachhousekitchen 16/11/2017 - 21:28

Tämä reilun vuorokaudenkin reissu toi kaivattua omaa aikaa ja pääsi puolison kanssa kokemaan yhdessä aktiivisen miniloman : ) Toki muukin seura oli mitä mahtavinta!

Vastaa
Outi 16/11/2017 - 18:54

Onpa teillä ollut kiva reissu. Olisipa kiva pitkästä aikaa tosiaan päästä reissuun oman kullan kanssa. Viime reissusta onkin mennyt jo varmaan 3 tai 4 vuotta jo.

Vastaa
Beachhousekitchen 16/11/2017 - 21:29

Itsekään en vielä haaveile pitkästä lomasta, sillä jo 1-2 päivän loma tuo sitä kaivattua irtiottoa : )

Vastaa
Minna Mäkinen 16/11/2017 - 18:34

Kyllä tämä reissu tuli tarpeeseen myös pariskunnalla, jolla on lapsia iältään 20+ ja yhdessäoloa 20++, joten huippua oli reissata teidän kaikkien kanssa:)
Tuo laiva on todella upea ja ruoka taivaallisen hyvää siellä Tavolatassa. Aamiaisella kiinnitin huomiota myös pöytiin tarjoiltasta kahvista, joka oli plussaa:)
Ihania ruokakuvia olit saanut ja kyllähän sinä vissiin muutaman otitkin:) Järjestelyt meni nappiin ja saimme vain nauttia!

Vastaa
Beachhousekitchen 16/11/2017 - 21:31

Oli marraskuiseen harmauteen ja ankeuteenkin juuri nappiajankohta tällaiselle irtiotolle. Täällä nyt syödään kalapuikkoja ja muistellaan kuola valuen noita äyriäisherkkuja!

Vastaa

Kommentoi