Peipsimaan tuomisia – sibula pirugas, eli sipulipiiraat

by Beachhousekitchen

Viime syksyn Peipsimaan reissulta Virosta jäivät mieleen erityisesti sipulipiirakat, joita saimme monella eri tapaa valmistettuina. Kulkemamme Sipulitien varrella maistelimme sikäläisenä ravintolapäivänä mm. voirahkataikinaan tehtyjä sipulipiirakoita sekä kupsakkaan vehnätaikinaan tehtyjä täytettyjä piiraita. Sipulia tuli tuolta reissulta kuskattua kotiin oikein kunnon letti, siitä riittikin pitkäksi aikaa!

Itäisessä Virossa sijaitsevan Peipsimaan maaperä on juuri ihanteellinen sipulinkasvatukselle, sillä se on aiemmin ollut järven peittämää ja siksi hedelmällistä ja ravinteikasta. Alueen laadukas sipulituotanto myydään loppuun yleensä hetkessä ja sipuleita haetaan Tallinnasta saakka.

Eräällä sipulitilalla saimme meheviä, uuden sadon sipulilla täytettyjä piirakoita, jotka oli juuri paistettu meille leivinuunissa. Yritin udella reseptiä, mutta täytteenä oli kuulemma vain sipulia ja vähän suolaa.

Googlailin aikani reseptiä sibula pirugas -piiraille, mutta en oikein löytänyt, joten oli kehiteltävä oma reseptini näille koukuttavan hyville suolaisille leivonnaisille. Onnistuivat ensikertaiselta loistavasti, näitä tehdään uudestaankin. Maistuivat myös hot dog-sämpylöinä, luksus kuumia koiria oikeastaan sipulilisällä. Aika herkullinen ruokatuliainen naapurimaastamme, jonne kevään aikana pääsen matkustamaan pariinkin otteeseen mm. Tarttoon ja Saarenmaalle, jossa en ole aiemmin käynytkään! Ehkäpä pääsen noilla reissuilla maistelemaan taas jotakin uutta ja eksoottista, slurps!

sibula pirugas

Sipulipiiraat

Tulosta resepti
Annoksia: 12-14
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

5 dl maitoa

2 x 11 g kuivahiivaa

1 rkl hunajaa

1 kg vehnäjauhoja

1 1/2 tl suolaa

1 dl rypsiöljyä

Täyte

10 keskikokoista sipulia (esim. puolet punasipulia, puolet keltasipulia)

2 rkl voita

1 tl hunajaa

ripaus suolaa ja mustapippuria

(muutama timjamin lehti)

Ohje:

  1. Lämmitä maito n. 42-asteiseksi. Lisää hunaja ja desiin vehnäjauhoja sekoitettu kuivahiiva. Anna kuplia muutama minuutti.
  2. Ala lisäämään jauhoja taikinaa voimakkaasti alustaen.
  3. Lisää suola ja öljy.
  4. Anna kohota liinalla peitettynä n. 45-60 minuuttia.
  5. Tee sillä välin täyte: kuori ja silppua sipulit. Kuullota sipuleita voissa miedolla lämmöllä kunnes massa on pehmennyt. Lisää mausteet. 
  6. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Jaa taikina puolittaen kunnes sinulla haluamasi määrä, 12 isoa tai 14-16 pienempää piirasta.
  7. Pyörittele palaset pullan muotoon ja kaulitse sitten  soikion muotoon n. 1/2 cm paksuisiksi.
  8. Jaa täyte piiraille ja nipistele reunoista yhteen, käännä suljettu piirakka leivinpaperilla vuoratulle pellille niin, että saumakohta on alla.
  9. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
sibula pirugas
Mesitare -majatalon iloinen emäntä.

Lue nämäkin

8 Kommenttia

Tiia 22/03/2019 - 09:49

Nää sun kuvat, mä pyörryn! Mutta mummi teki aina sipulipiirakkaa ja siis nam, miten sipuli voikin taipua niin herkulliseksi, ettei piirakka muuta paljoa tarvi, kuin juustoa ja kermaa ja se on siinä. Niin ihanat nämäkin piirakat joiden tekemistä on pakko kokeilla.

Ihanaa viikkistä Heli. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 23/03/2019 - 16:24

Kyllä, sipuli on kyllä niin monipuolinen ja maukas raaka-aine. Hitaasti hauduttamalla saa mm. ihanaa keittoa ja sitten täytteen vaikkapa tällaisiin piiraisiin! Ihaninta viikonloppua <3

Vastaa
Tuuli - Lumo Lifestyle 21/03/2019 - 10:15

Maistan miltei suussani ihana sipulin maun!

Nuo virolaiset sipulinmyyjämummot ovat ihania. Enen kävin ostamassa Balti Jaaman torilta parilta mummolta sipuleita ja valkosipuleita, uuden hallin myötä he hävisivät sieltä enkä ihan vastaavaa ole enää löytänyt.

Vastaa
Beachhousekitchen 23/03/2019 - 16:30

Sipuli on kyllä yksinkertaisuudessansa ihan loistotäyte! Mummeleita löytyy vielä siitä kauppahallin ylätasanteelta, muttei ihan ehkä samalla fiiliksellä : )

Vastaa
Johanna / hellan ja viinilasin välissä 18/03/2019 - 20:28

Sipulipiiraat ja piirakat ovat aivan ihania ja niin viiniystävällisiä tarjottavia. O
Hunaja on varmaan kiva lisä, pitää kokeilla 🙂

Vastaa
Beachhousekitchen 23/03/2019 - 16:30

Hunaja tuo hieman makeutta, josta itse pidän : )

Vastaa
Outi 17/03/2019 - 18:57

Herkullisen näköisiä piirakoita. Kerran olen syönyt sipulipiirakkaa, mutta se oli sellainen perinteinen sipulipiirakka, suolaisella pohjalla.
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinulle Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 23/03/2019 - 16:31

Kiitos : ) Suolainen murupohjakin toimii sipulin kanssa!

Vastaa

Kommentoi