Yhteistyössä Tallink, Visit Tallinn & 40plusblogit
Olisipa täydellinen toimenkuva kiertää maailmaa, tutustua uusiin paikkoihin ja pukea sitten omat kokemukset innostaviksi ja reissuun rohkaiseviksi sanoiksi. Joskus tuntuu, että taidan välillä elää sitä unelmaa, tosin kotitoimiston ikkunasta häämöttävä uljas mäntyrivistö on silmien lepuutusmaisema useammin kuin suurkaupungin silhuetti tai palmumaisema, ja kun reissuun pääsee, niin matkakohteet löytyvät muutaman tunnin säteellä kotoa. Silti tunnen lapsenomaista iloa ja riemua kun tiedossa on vaikkapa laivamatka tai miniloma Tallinnassa.
Yhdessä hurmaavien 40+ bloggaajien kanssa pääsin mukaan balettimatkalle kokeilemaan miten keho taipuu baletin koukeroihin ja kokemaan fantastisen upea Katariina I balettinäytös kauniissa Estonia-teatterissa.Tallinnaan ei koskaan kyllästy ja aina sieltä löytyy jotakin uutta. Niin kuin tällä kertaa mm. itselle ihan uusi hotelli ja sinne piiloutunut huippuluokan ravintola. Toivottavasti sinä löydät juttuni keväisestä Tallinnasta hyödyllisenä ja innostavana ♥
TALLINK MEGASTAR JA BUSINESS LOUNGE
Olen aiemminkin suositellut kuinka matka Tallinnaan taittuu maistuvasti ja ripauksella ylellisyyttä, kun matkaa varatessa ottaakin paikan laivan Business Loungesta (sen saa 65 euron lisämaksusta). Uudehkon Megastar -aluksen loungessa kaikki kiiltää vielä uutuuttaan, leppoisat tuolit ovat aivan parhaimmissa nokka-asemissa ja parin tunnin ajan laadukkaan ja monipuolisen buffetpöydän ja baarin tarjoilut ovat vapaasti käytettävissä.
Menitpä lahden yli mihin aikaan päivästä, loungen buffetpöydästä löytyy niin kylmiä kuin lämpimiä ruokia, salaatteja, tuoretta leipää, juustoja sekä leivonnaisia. Matkan alkuun sopii aina lasillinen, laivan oma nimikkokuohuviini Brioso Spumante Extra Dry on erinomaista kylmien alkupalojen ja äyriäisten kanssa.
Ainoastaan 8. kannen Coffee & Con uutuudet, eli Starbucksin kahvimaailma houkutteli meitä poistumaan hetkeksi loungesta laivan kannelle. Starbucksin kahvipiste on siis ihan uusi juttu Megastar-aluksella ja kyllä noita herkkukahveja kannattikin jonottaa.
TALLINK CITY HOTEL JA RAVINTOLA SUME
Tallink City -hotelli sijaitsee Tallinnan ydinkeskustassa, siksiköhän se oli jäänyt huomioitta ja nyt oli ensimmäinen kerta yöpyä tässä ajattoman elegantiksi peruskorjatussa ja sisustetussa hotellissa. Enpä muista nauttineeni aikoihin näin kauniista luonnonvalosta, jota sisäpihalle aukeavat ikkunat niin itse huoneessa kuin kylpyhuoneessakin houkuttelivat sisään. Vaikka hotelli sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella, niin melua ei huoneisiin kuulunut. Tilavat huoneet, paikallisia erikoisuuksia ja paljon eri kalavalmisteita sisältävä aamupala sekä ihastuttavan pehmoiset lakanat ja sänky saivat kehuni ja pisteeni.
Hotellissamme sijaitsevassa Ravintola Sumessa nautimme myöhäisen lounaamme ja nyt kyllä lähtee ylistyslaulusävelet hotellin keittiöön keittiömestari Heidi Pinnakille ja hänen tiimillensä. Olimme sanattomia ja tietysti myhäilevän tyytyväisiä á la carte listan valintoihimme. Oma alkuruokani tässä alla: tuoresuolattua lohitartaria luomutattariblinien, viiriäisen munien sekä ruohosipulin kera. Vastaleivottu ja pöytään tuotu leipä oli tietysti vähän liiankin hyvää suolavoin kanssa.
Sain maistaa kaverin lautaselta mausteista ja kermaista myskikurpitsakeittoa ja se singahti TOP3 keittojen listalleni siltä istumalta. Näissä ruoissa on jujua ja makua enemmän kuin mitä annosten nimet kertovat. Ihastelimme kovin annosten ulkonäköäkin, kuinka kauniin houkuttelevia taideteoksia ne olivat. Valinnan vaikeus pääruokien suhteen oli taas piinaava ja kun tarjoilija vakuutteli, että äyriäislasagne ei ole iso kooltaan, niin päädyin siihen. Ravunpyrstöjä ja mustekalaa kauden kasvisten kanssa ilmavan kevyen lasagnen muodossa. Voi upeus mikä keijumaisen kerroksellinen lasagne sieltä lipuikaan – tämä annos jäi sydämeeni ja pelkästään sen takia voisin hypätä heti lauttaan ja tulla uudestaan tänne.
Ohuen ohuita käsin tehtyjä lasagnelevyjä ja mureita äyriäisiä, tämä annos ansaitsee myös julkisen sivuprofiilikuvan (alla). Herkän kaunis ja juuri sopivasti täyttävä.
Tallinkin ravintoloissa tapahtuu 7.-12.5.2018 – Ravintolaviikot kutsuvat herkuttelemaan! Kaikki ravintoloiden listalla olevat alkuruoat maksavat 7€, pääruoat 10€ ja jälkiruoat saa 4 eurolla. Suosittelen lämpimästi katsomaan mukana olevat ravintolat ja menemään vaikkapa testaamaamme Sumeen, fine dining tasoista ruokaa todella lompakkoystävälliseen hintaan.
Sumen sunnuntaibrunssit klo 12-15 ovat kuulemma todella suosittuja, paljon paikallisia ruokaerikoisuuksia, lämpimiä ja kylmiä ruokia, klassikkoja kuten munia Benedictin tapaan ja quiche-piiraita sekä suussa sulavia leivonnaisia. Kuohuvaa saa brunssin hinnalla 22 euroa nauttia niin monta lasillista (tai pulloa) kuin haluaa. Alle 12-vuotiaat lapsen ruokailevat veloituksetta, mikä on aika iso mittava säästö. Balettimatkallamme emme ehtineet nauttia brunssista laivan lähdön vuoksi, mutta vakuutuimme, että sekin on testattava vielä joku kerta.
BALETTIA TASAPISI TASAKAAL HYVINVOINTIKESKUKSESSA
Kalamajan alueella sijaitseva kolmikerroksinen hyvinvointikeidas Tasapisi Tasakaal (nimi on toivottavasti enne, eli se tarkoittaa pikkuhiljaa tasapainoon) tarjoaa myös ryhmille räätälöityjä tunteja (balettia, joogaa, meditaatiota jne.) ammattitaitoisten opettajien vetäminä. Opettelimme reilussa tunnissa tiivistetysti baletin alkeet, taivuimme asentoihin ennen kokemattomiin, saimme jopa kehuja nilkkojemme asennoista ja kauniista käsistä sekä hiestä läpimärät treenivaatteet. Karismaattisen valovoimainen piiskurimme Dagmar Rang, jo eläköitynyt ballerina, laittoi koville mutta olipa haastavan hauska kokemus ja elämys. Mainio vinkki vaikkapa ystävä- tai työporukalle, tarjousta kannattaa kysyä katre@tasapisi.ee tai stuudio@tasapisi.ee (hinta riippuu ryhmän koosta ja opettajasta). Itse talo, studio ja sen huoneet ovat jo nähtävyys.
KIERROKSELLA ESTONIA-TEATTERISSA JA FANTASTINEN KATARIINA I
Tallinnan keskustassa sijaitseva ja historiallisesti merkittävä Estonia-teatteri tarjoaa ooppera- ja balettielämyksiä vuosittain yli 200 000 kävijälle. Ennen näytöksiä on mahdollista osallistua opastetuille kierroksille (hinta 8€, tarkemmat aikataulut edellä olevasta linkistä) kulissien taakse ja näkemään mistä kaikista elementeistä näytös koostuu. Suosittelen mielenkiintoista kierrosta, pääsimme näkemään ja kuulemaan mm. miten ja missä lavastukset ja puvustukset syntyvät.
Kierroksella saimme kuulla myös rakennukseen suunnitteilla olevasta nostalgisesta ravintolasta, jossa voisi oopperan tai baletin jälkeen ruokailla 1900-luvun alun hengessä. Väliajalla tapahtuva tarjoilu on tärkeä osa ooppera- ja balettielämystä ja kyllähän näkemämme Katariina I elämästä kertovat baletti herätti keskustelua ja kysymyksiä tämän sankarinaisen elämästä ja mukanamme ollut Visit Tallinnan markkinointipäällikkö Mall Oja niihin asiantuntevasti vastaili. Keskustelun lomassa nautimme myös unelmaisia suklaaleivoksia.
Pietari ensimmäisen kanssa avioitunut, köyhistä oloista ponnistanut Katariina eli vaiherikkaan elämän. Yhdeksän lapsen äitinä ja mieleltään ei niin lujan Pietarin vaimona elämä oli Venäjän Tuhkimoksikin kutsutulle Katariinalle kuluttavaa kaiken loiston keskellä. Älykkyytensä ja neuvokkuutensa ansiosta hänestä tuli kuitenkin keisarinna puolisonsa kuoltua. Uskomattoman hienosti sovitettu tarina, lahjakkaat tanssijat ja taidokkaasti tehty lavastus, värimaailma ja somistus. Balettielämys oli mieleen jäävä ja visuaalisesti todella kansainvälistä ja korkeaa tasoa. Ooppera- ja balettilippujen varaamisen kanssa kannattaa olla siis ajoissa liikenteessä, sillä jo nyt myydään lippuja vuoden 2019 näytöksiin.
Iloiset naiset ennen balettiesitystä, vasemmalla Pauliina Souliina-blogista, keskellä Tiia Minäkö keski-ikäinen- blogista ja oikealle hymyilen minä.
KOHVIK KOMEET
Baletin jälkeen kävimme nauttimassa kevyttä illallista Estonia-teatteria vastapäätä olevassa Solaris-ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa. Siellä sijaitsee Kohvik Komeet -kahvila-ravintola, joka on tunnettu erinomaisista leivoksistaan ja on myös suosittu kohtaamispaikka. Monet muistavat kuinka Kohvik Komeetin kattoterassi toimi näyttämönä muutaman vuoden takaiselle silloisen presidentin erodraamalle. Kattoterassille emme päässeet hyytävän kylmässä huhtikuun illassa, joten ilman draaman kaarta nautimme illan viimeiset viinilasilliset sisätiloissa Tallinnan kaupungin yöllisten valojen katveessa.
Menusta muutama tärppi: iso juustolautanen (sis. kolme herkullista goudaa/Juustokuningad) sopii hyvin jaettavaksi ja valkosipuliset jättikatkaravun pyrstöt olivat juuri sopiva (ja aika taivaallinen) suupala ennen nukkumaan menoa.
TELLISKIVEN ALUE JA BALTI JAAMA TURG ON AUKI MYÖS SUNNUNTAISIN
Kuulimme sunnuntaisin Telliskiven alueella järjestettävästä kirpputorista, taisimme kuitenkin olla liian aikaisin liikenteessä, sillä kauppiaat alkoivat vasta saapua paikalle. Astiakauppoja ei tällä kertaa syntynyt, mutta ruokatuliaisia löytyi viereisestä Balti Jaama Turgin kauppakeskuksesta.
Kauppahallin, ostoskeskuksen ja torin taidokkaasti yhdistävä, samaisella Telliskiven alueella sijaitseva Balti Jaama Turg on auki myös sunnuntaisin ja sieltä kannattaa hakea viime hetken tuliaiset. Toisesta kerroksesta löytyy myös antiikkia ja siellä voi tehdä löytöjä. Muhu Pakaridin erinomaista siemenruisleipää on ostettava joka kerta, se on niin makoisaa, että monet tuovat sitä jo matkalaukuittain Suomeen.
MITÄ KAUPUNGISSA TAPAHTUU 2018 – MENOVINKKI
Kadriorgin palatsi täyttää tänä vuonna 300-vuotta ja juhlavuoden kunniaksi järjestetään monta hienoa tapahtumaa ja näyttelyä. Viime syksyn romanttisella reissulla pistäydyimme Kadriorgissa ja palatsi on ehdoton nähtävyys Tallinnaan tuleville. Tässä muutama menovinkki alla ja lisää voit lukea täältä.
Näyttely “Kadriorg 300”, 21.7. – 21.10.
Kadriorgin palatsi- ja puistokokonaisuus juhlistaa 300-vuotisjuhlaansa näyttelyllä, jonka keskiössä ovat ihmiset: hallitsijat, kesävieraat, sanataiteilijat, kuvataiteilijat, elämäntaiteilijat. Näyttelyesineet – historialliset puvut, taideteokset, asiakirjat ym. – ovat Eremitaašista, Aleksandr Vassiljevin säätiöstä sekä Viron ja Latvian museoista.
Valo kulkee Kadriorgissa, 20.–21.9. Huikean valofestivaalin ohjelmaan kuuluvat tunnelmalliset konsertit ja illan kruunaava valoesitys.
UPEA REISSU, kiitos valloittavasta seurasta mukana olleet kollegat ♥ Lisää matkaraportteja löytyy siis näistä osoitteista:
Kristallikimara- blogin Minna ja Baletin huumaa Tallinnassa
Lumo lifestyle -blogin Tuuli ja Balettimatka Tallinnaan
Marjon matkassa- blogin Marjo ja Balettimatkalla keväisessä Tallinnassa
Minäkö keski-ikäinen Tiia ja 40+ bloggaajat balettireissulla Tallinnassa
Outi’s life- blogin Outin baletissa ja Tallinna here we come
Souliina- blogin Souliina
Matkaamme aina yhtä ammattitaitoisesti ja ihastuttavasti emännöineen Tallink Silja Oy:n viestintäjohtaja Marika Nöjdin kuvaama video matkastamme kannattaa käydä katsomassa, pienikin miniloma virkistää kummasti ja aina on kiva oppia ja kokea uutta. Kiitos upeasti järjestetystä reissusta ♥
With ♥ from beach house kitchen
12 Kommenttia
Ihastuttava balettimatka! Teitä oli niin kiva katsella tuolla salilla. Piileviä kykyjä 40+bloggaajissa 🙂
Katariina I upeassa Estonia-teatterissa, hotellit, ruuat ja kiva seura. Ihan täydellistä.
Kiitos hienosta esittelystä, Heli <3
Oli todella piileviä kykyjä joukossamme ja melkoisia spagaatteja somen kuvavirrassa : ) Upea oli tuo balettielämys ja ainahan näillä reissuilla syödään ihan superhyvissä paikoissa, seurakin taas mitä mainioin!
Kiitokset seurasta! Hauskaa oli ja kuvat tuovat muistot takaisin:) Balettitunti oli yllättävän rankka, erilaista tanssia, mutta kivaa:) Mun myskikurpitsakeitto oli kyllä huikean hyvää! Harmitti, että ne jälkkärit jäi, mutta tuonne voi mennä uudelleen, vaikka sitten jälkkärille:)
Baletti on aina kaunista katsottavaa ja tämä oli hyvä vaihtoehto Helsingin oopperalle. Tallinnassa voi myös kokea baletin huumaa:)
Oli rankka tunti, mutta tykkäsin : ) Todellakin, jälkiruoka jää sekin seuraavaan kertaan, mutta onneksi Tallinnaan pääsee nopeasti! Baletti oli upea elämys, kerran aikaisemmin käynyt ja unohtanut, miten nautittavaa se onkaan!
Kiitos matkaseurastasi ja upeasti järjestetystä Tallinna viikonlopusta. Söimme ihania herkkuja sekä laivamatkalla että Sume ravintolassa ja Komeet Kohvik oli kiva yllätys. Balettiteema oli kiinnostava ja tuo Katariina I balettiesitys koskettavan romanttinen. Ne puvut ja baletin keveys! Itse talokierros avasi hyvin sitä valtavaa työtä mitä esityksen takana on. Puvut, meikit, lavastus, peruukit, kengät ja kaikki pienet yksityiskohdat -WAU! Ehdottomasti kannattaa varata talokierros! Tasapisi tasakaal on ihana avaus koko viikonlopulle!
Kiitos vielä kerran ja hyvää viikonloppua😘
Loistavasti kiteytetty, reissun energia ja elämykset olivat taas sanoinkuvaamattoman hienot! Ehdottomasti suosittelen kaikille tuota kierrosta, tuo kyllä ihan uudella tavalla syvyyttä itse balettiesityksen kokemiseen.
Meillä kaikilla oli niin mukavaa <3 Ihanan selkeästi olet rakentanut postauksen, tästä on helppoa matkaajan poimia tiedot. Kiitos ihanasta reissusta Heli <3
Toivon mukaan moni innostuu näistä vinkeistä, Tallinnaan saa niin pienellä vaivalla tehtyä aktiivisen miniloman, joka sisältää monenlaista elämystä!
Ei ole kyllä huonoa sanaa tästä matkasta. Aivan ihanaa oli ja kyllä vaan oli sääret kovilla baletista ja massu kippurassa kaikesta nauramisesta. Ikimuistoinen reissu ❤️
Niin totta. Vaikka hieman flunssa iskikin reissun jälkeen, niin noilla uusien elämysten ja huippuhauskan seuran aikaansaamilla energioilla pysyy suu hymyssä vielä viikko matkan jälkeenkin!
Tallinna on tuttu lukemattomilta matkoilta, olen ollut varmaan sata kertaa Tallinnassa. Silti kaupungista löytyy aina jotain uutta, kuten tälläkin matkalla. Sumen ruoat jäivät mieleen. Yövyn usein Tallink city hotellissa, aina ei todellakaan siis tarvitse lähteä hotellilta muualle ruokailemaan
Sumen ruoka oli aivan loistavaa, kekseliäistä ja erittäin hyvin toteutettua! Yksin matkustavalle ja kiireiselle helppo mennä syömään alakertaan : )