UNELMIEN RISTEILYLLÄ ITÄMERELLÄ

by Beachhousekitchen

Pressimatka/Tallink Suomi ja Silja Line Suomi

Mistä on unelmareissu risteillen tehty? Luksuksesta ja hemmottelusta, hienoista puitteista, sviiteistä, deluxe aamupaloista, pirskahtelevista juomista ja ikimuistoisista makuelämyksistä sekä siitä, että mukana on parasta seuraa! Minäkö keski-ikäinen -blogin ihastuttavan aito ja hurmaava Tiia sai toteuttaa oman unelmansa sellaisesta Tallinkin ja Silja Line Suomen laivoilla järjestetystä risteilystä, joka olisi hänen näköisensä, eli elämyksiä ja naurua pulppuava – sellainen siitä tulikin! Tiian ja Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjdin järjestämältä reissulta juuri palanneena en ole ihan vielä laskeutunut pilvilinnoista arkeen, siksi tämä tarina on kerrottava nyt heti.

Toivottavasti sinä löydät uusia kohteita ja elämyksiä toteutettavaksi tästä reissuraportista. Matkasimme siis kolmen päivän ajan merellä ja tarkemmin akselilla Helsinki-Tallinna-Tukholma-Helsinki. Vaikka kohteet ovat itselle varsin tuttuja, niin kylläpä löytyi taas niin paljon uutta koettavaa ja nähtävää niin Tallinnasta kuin Tukholmastakin.

MEGASTARILLA MUKAVASTI TALLINNAAN JA KETKÄ MUKANA MATKASIVATKAAN

Uusin merialueidemme seilaaja eli tyylikäs Megastar oli unelmaristeilymme ensimmäinen alus, jossa pääsimme kokemaan risteilytunnelmaa.

Kun kyseessä oli hemmottelureissu, pääsimme matkaamaan rauhallisessa business loungessa, jossa on aina todella herkullinen ruokatarjoilu, lehtiä, miellyttävät istuimet ja tunnelma ihan omaa luokkaansa!

Aamiaisbrunssilla riitti valikoimaa, business lounge -lipun hintaan sisältyvät myös juomat, niin kahvit kuin alkoholijuomatkin.

Yllätyslahjoja Marikan ojentamina heti lähdön hetkellä, Silja Linen vanhoista verhoista tehdyissä kierrätyskasseissa kelpasi kuljettaa maahantuojilta sponsorilahjana saatua kosmetiikkaa (kiitos Tiia), jolla pääsimme hemmottelemaan itseämme sekä koristautumaan matkan aikana. Täydellisen ihana matkan aloitus siis♥

Unelmareissun toinen käsikirjoittaja Tiia (alla kuvassa) ja reittimatkan toiset kahvit laivan Starbucks -kahvilasta. Jo tässä vaiheessa vitsit lentelivät ja nauru raikasi.

Mukana unelmien reissussa olivat vasemmalta oikealle katsoen: Minna (Kristallikimara), Tiia (Minäkö keski-ikäinen), Iina (MouMou), minä, Henna-Riikka (Plusmimmi), Marika Tallink Siljalta, Mira (Pöndekengissä) ja Sari (Casa Mimi).

Tallinnaan saapuessamme oli ensiksi luvassa päivän makein osuus vanhassa kaupungissa.

MARSIPAANIN MAALAUSTA VIRON VANHIMMASSA KAHVILASSA

Tallinnan vanhin kahvila Maiasmokk (Pikk 16, maismokk suomeksi herkkusuu) on toiminut kaupungissa jo vuodesta 1864 lähtien. Sen herkkuja pursuavia näyteikkunoita kuvataan ahkerasti ja kahvilan kahdessa kerroksessa voi nauttia paikan päällä leivottuja uunituoreita leivonnaisia, kakkuja sekä käsin valmistettuja karkkeja.

Me tutustuimme marsipaanihuoneessa 200 erilaiseen marsipaanihahmoon ja marsipaanitaiteilijan työhön – lyhyen demonstraation jälkeen meidät johdatettiin omaan privaattitilaan, jossa pääsimme tietysti maalaamaan omat suosikkihahmomme. Valitsin elefantin, tuohan se onnea ja se olisi hauska tuliainen omalle kolmivuotiaalle.

Tunnin intensiivisen taiteilun jälkeen edessämme oli 8 toinen toistaan värikkäämpää hahmoa valmiina. Olipa upean rentouttava sessio, totesimme ja kyllä siveltimet aika hyvin käsissämme pysyivät, alla komeiden marsipaanihahmojemme ryhmäkuva. Jos kiinnostuit marsipaanin maalaustuokiosta, niin kysy tarjousta ja tee varaus +372 64 64 192 tai maiasmokk@kalev.eu.

MYÖHÄINEN LOUNAS RUKIS -KAHVILASSA

Viru 11 osoitteessa sijaitseva uskomattoman kaunis ja tunnelmallinen Kohvik-Pagarikoda Rukis oli uusi kahvilatuttavuus minulle. Se ei ole mikään ylihinnoiteltu turistipesä turistikadulla, vaan paikallisten suosima lämmintunnelmainen kahvila-ravintola. Oli yllätys astua sisään ja todeta taas miten esim. Helsingistä puuttuvat vastaavanlaiset kahvilat.

Musiikki, tunnelma ja miljöö, upea paikka kerrassaan! Ohuen ohuet suolaiset letut mädillä, smetanalla ja hunajalla oli loistava valinta, yhdessä hittikuohuva Rabarbra- raparperikuohuviinin kanssa sellainen makunautinto, että hymyilytti pitkään. Jälkiruoaksi valitsimme leivostiskistä pavlovia, suklaa-unikkokakkua sekä rapaperileivoksia, jotka jaoimme seurueemme kesken. Olihan upeita makuja, kannattaa käydä ihastelemassa leivostarjontaa ohi kulkiessa ja poiketa sisään.

WOOLISH LIIKKEESTÄ LÄMMINTÄ VILLAA JA DESIGNIA PÄÄLLE

Woolish Shop Estonian Design & Souvenir shopista (Harju 1) löytyi shoppailtavaa mm. lämpimiä ja todella laadukkaita villavaatteita, pipoja, shaaleja sekä myöskin koruja. Kun merituuli puhaltaa ja pipo on jäänyt kotiin, on tuo liike pelastus ja unelmapaikka löytää lämmintä ylle.

BALTIC QUEEN VÄLILLÄ TALLINNA-TUKHOLMA

Hersyvän hauskan ja jo siihen mennessä aika herkkupainotteiseksi käyneen päivän jälkeen suuntasimme klo 18.00 lähtevään Baltic Queen- laivaan. Aurinkoinen ja vielä suhteellisen lämmin Tallinna jäi taaksemme tyynen Itämeren kutsuessa, edessä olisi 760 km merimatka Tukholmaan.

Unelmaristeilyllä kun olimme, odotti meitä laivan hulppeimmat hytit. Sviittejä oli kahdenlaisia, parvekkeella tai ilman. Omalle kohdalle osui todella tilava ja elegantti suite ilman parveketta, mutta tilaa piisasi.

Sviitti 9102 näyttää tältä, harmoninen sisustus ja upeat näköalat merelle. Huoneen hintaan sisältyy mm. pullo laivan kuohuvaa sekä hedelmäkori.

Monelle tämä oli ensimmäinen kerta matkustaa Tallinnasta Tukholmaan, itse pääsin risteilemään samalla reitillä viime joulukuussa jouluristeilyllä, silloin tosin tulimme Tukholmasta Tallinnaan Baltic Queenin sisaralus Victorian kyydissä. Siellä jo ihastelin laivalla olevaa venäläistä Russian á la carte Aleksandra- ravintolaa. No nyt se oli onneksi tämän risteilyn ohjelmassa, jätimme suosilla illan laivashow’t ja karaoket väliin ja nautiskelimme pitkän kaavan illallisen energisessä naisporukassa!

RUSSIAN Á LA CARTE ALEKSANDRA

Venälaisen keittiön ruokia ja erikoisuuksiakin tarjoileva ravintola Russian Á la carte on ihan omaa slaavilaista tunnelmaansa huokuva ja lämminsävyinen – kuvistakin tuli aika punaisia!

Ennakkoluulottomasti lähdimme kokeilemaan venäläisiä makuja ja mm. suositeltua Chef’s Russian appetizer platteria kahdelle: possun kylkeä, lohitartaria, suolakurkkuja, savustettua ankkaa, viiriäisen munia, marinoitua valkosipulia ja sampea. Oikein hyviä yhdessä laivan Ayala- nimikkosamppanjan kanssa.

Päivän toinen mätiannos ja oma valinta: kirjolohen mätiä ja blini. Tätä annosta en jakaisi kenenkään muun kanssa.

Jälkiruokana juustolautanen sekä suloisen tahmea pavlova raikkailla marjoilla. Huomasimme, että ruoan jakaminen tällä reissulla toimi oikein hyvin, yksin ei olisi millään jaksanut kaikkia annoksia syödä, mutta 3-4 naiseen oikein mainioita suupaloja ja sai maistaa uusiakin makuja!

GRILL HOUSEN ERIKOISAAMIAINEN BALTIC QUEEN LAIVALLA

Ennen Tukholmaan tuloa nautimme todella runsaan ja jälleen kerran niin herkullisen aamiaisen kuohuviineineen Baltic Queen- laivan Grill House- ravintolassa. Näiden annosten voimin jaksoimme tulevan päivän tunteellisen ja nostalgisenkin startin! Ohjelmassa olisi suurelle osalle meistä yhden unelman täyttymys, eli vierailu Abba-museoon.

ABBA-MUSEO – VIERAILUN ARVOINEN JA TAKUUVIIHDYTTÄVÄ

Abba-museo oli siis ensimmäinen vierailukohteemme Tukholmassa. Jo heti sisäänkäynnillä alkoivat tutut tahdit soida ja kyllä antauduimme kokonaan tämän erilaisen, viihdyttävän ja koskettavankin musiikkikierroksen pauloihin! Ehkä nolasimme itsemme laulamalla enemmän tai vähemmän nuotin vierestä ja hirmuisella antaumuksella kunkin lempibiisejä, mutta mitäs väliä, kun hauskaa ainakin meillä oli.

Upeasti eri aikakausia kokoava näyttely on rakennettu kävijää viihdyttävästi ja aktivoivasti, pääsylippuun (n. 25 euroa) kun voi tallentaa monenlaista, joka säilyy tallessa omalla sivustolla 30 pvää visiitistä. Todella suositeltava elämys!

DR MAT HERKULLISTA TERVEYSRUOKAA – LOUNASTÄRPPI TUKHOLMAAN

Museoelämyksen jälkeen suunnistimme NK eli Nordiska Kompaniet -tavaratalon uumeniin pohjakerroksen ravintolamaailmaan, jossa meitä odotti maistuvien terveys- ja hyvinvointituotteiden esittely ja maistatus. DR MAT -ravintolan ruoissa ei ole koskaan laktoosia, gluteiinia tai lisättyä sokeria. Nuori ja sympaattinen omistajapari haluaa tehdä terveysruokaa makua unohtamatta ja ei halua esim. paistamisella tuhota ruoan vitamiineja ja antioksidantteja. Inkivääriä ja kardemummaa sisältävä shottijuoma oli kyllä elimistöä lämmittävä, niin kuin muutkin kahvilan omistajien kehittelemät ja terveysvaikutteiset tuotteet.

Miedossa (42 astetta) lämpötilassa kypsennetty ja ravintolan suosituin annos (Sesam och misobakad lax) oli täydellisen kypsyistä ja lohkeavaa, niin herkullinen kombo pikkelöityjen vihannesten, sienien ja wasabimajoneesin kanssa. Pitkään aikaan parasta lohta ja ripaus japanilaista makumaailmaa! Ravintolassa on paljon tarjolla vegaanisia annoksia, mutta myös kalaa ja kanaa. Lämmin suositus, kaikkia ruokia saa myös mukaan!

LEILA’S GENERAL STORE – KOTILEIPURIN UNELMAPAIKKA

Mood-Gallerian ostoskeskuksessa (melkein NK- tavarataloa vastapäätä) sijaitseva Leila’s General store –leivontatarvikkeiden liike on ehdoton must, jos pidät leipomisesta. TV:stäkin tutun Leila Lindholmin leivontatarvikekauppa myy kaikkea somisteista kakkuvuokiin ja siltä väliltä. Mukaan lähti muffinssivuokia, legon mallisia strösseleitä ja tryffeleitä.

PALUUMATKA SILJA SERENADELLA

Unelmapäivään Tukholmassa sisältyi siis myös vapaata shoppailuaikaa ennen paluuta satamaan. Olipa viipyilevän ihanaa kävellä Tukholman katuja ja poiketa sisään kiinnostaviin putiikkeihin. Vaikken mitään tarvinnut, löysin monta tuliaista kotiin!

Värtanin terminaalissa meitä odotti Silja Serenade ja kapusimme ostostemme kanssa 10. ja 11. kerroksiin Commodore osastolle laivan keulaosaan. Commodore -hyttejä on saatavana parvekkeellisena, jolloin sisustus on merihenkisen värikäs tai ilman parveketta, jolloin hytissä on ylellisen kullanhohtoinen ja tyylikäs värimaailma. Vähän makuasia, parveke tuo oman fiiliksensä varsinkin kesäaikaan, mutta ripauksen sitä ylellisyyttä matkaan toi kauniin harmoninen ja parvekkeeton hytti. Sellaisessa minä viihdyin loistavasti!

Siljan Commodore- hyteistä löytyvät kylpytakki ja kylpytossut, TV ja hiustenkuivaaja, oma kosmetiikka sekä tietysti jääkaapin sisältö (4 virvoitusjuomaa, 2 olutta, 2 vettä ja laivan oma kuohuviini) on vapaasti nautittavissa. Kaunis hedelmäasetelma ilahdutti myös!

Ennen laivan lähtöä oli tietysti käytävä pikkusuolaisella ja -makealla omassa loungessa, todella laadukas tarjoilu ja viihtyisä tila. Loungesta löytyy myös oma baari (alkoholittomat juomat, pikkupurtavat ja hedelmät sisältyvät hytin hintaan) sekä sauna-alue. Loungessa tarjoilua esillä Commodore-hyteissä yöpyville joka päivä klo 14.00-22.00.

P.S. Täytyypä kehaista Sunflower Spa-kylpylän vuokrattavaa yksityissaunaa (ja sen tarjoiluita), jossa myös ehdimme piipahtaa loungevisiitin jälkeen ennen illallista. Olimme vieläkin Abba-huumassa ja omassa saunatilassa saimme myös henkilökunnan tanssahtelemaan tuomamme musiikin tahdissa!

TAKUUHYVÄ TAVOLÁTA

Illalliselle menimme tietysti italialaiseen Tavolàtaan, joka on Tiian lempiravintola Siljan laivoilla. Unelmien risteilyn upea makumaailma jatkukoon siis! Kesäkuun lapsiteemaisella risteilyllä olin nauttinut Tavolàtassa ikimuistoisen lohtartarin alkupalaksi, joten nyt valinta oli toinen Italian keittiön parhaita makuja yhdistävä annos, eli Vitello Tonnato. Oi kun se oli kauniisti toteutettu Tavolàtassa.

Seuraavaksi jaoimme muutaman annoksen listalta: täydellisiä kampasimpukoita ja mureata mustekalaa Insalata di frutti di mare – annoksessa.

Rapurisotto ja Gorgonzola cannellonit sopivat hyvin jaettaviksi annoksiksi nekin, gorgonzolakastike oli niin täyteläistä ja täynnä makua. Ammattitaitoinen henkilökunta valitsi meille sopivan puna- ja valkoviinin, aivan perfect match valitsemillemme annoksille.

Jälkiruokana jaettava Tavolàtan juustolautanen lisukkeineen sekä lakritsijäätelöä, kertakaikkisen täydellinen aterian lopetus ♥

Unelmien risteilyn ohjelmassa oli myös intohimoinen ja näyttävä tangoshow, mutta siitä vain yksi kuva, sillä se oma ihanan rauhallinen sviitti kutsui jo unelmaiseen sänkyynsä ja silkkisen pehmeisiin lakanoihinsa ♥ Olihan takana jo aika fantastinen päivä muutenkin.

NYT LÖYTYI PARAS LAIVA-AAMIAINEN

Siljan Commodore- luokan hyteissä yöpyviä hemmotellaan erikoisaamiaisella Bon Vivant– ravintolassa. Hyttiin voisi tilata myös aamiaisen, upeata olisi sellainenkin kokea, mutta nyt lähdimme promenadelle nauttimaan vielä viimeisistä laivatunnelmista ja erinomaisen kuplivaisesta seurasta!

Bon Vivant- ravintolan aamiaistilasta löytyy buffettyylinen nurkkaus, josta löytyvät leikkeleet, mädit, kalat ja juustot. Montaa makua smoothieta ja mehuja on saatavilla, kahvi ja tee tarjoillaan pöytiin.

Bon Vivant– ravintolan aamiaisella on myös ihan oma á la carte -listansa, jolta voi tilata mitä tahansa annoksia lisää aamiaispöytään. Pakkohan se oli maistella kehuttua munakasta ja juuri tomaatti & mozzarella täytteellä, voi taivas miten hyvää! Listalla on myös mm. tofukokkelia, paistettuja kanamunia, luomupuuroa sekä englantilaistyyppinen Bon Vivant Plate, jossa pekonia, papuja, munakokkelia ja makkaroita. Ei jäänyt nälkä näillä eväillä!

Herkkuja jos monenlaista oli tällä aamiaisella, paras koskaan syömäni laiva-aamiainen!

Enkä koskaan jätä väliin juustoja ja croissantteja, ne kuuluvat unelmien reissulle. Kaiken kruunasi erikseen tilattava American pancake hillolla ja vaniljakermalla. Tässä on aika pätevä syy ja setti, miksi valita – kylläkin kallimpi – Commodore -luokka, mutta sille hinnalle saa vastinetta ja paljon.

FANTASTISEN ISO & LÄMMIN KIITOS TALLINKILLE JA JOKAISELLE TEISTÄ UPEAT KANSSARISTEILIJÄT ♥ Oli todella #unelmienristeily ja seura parhainta. Näillä spekseillä voi suunnitella sitä omaa unelmien hemmottelureissua vaikkapa oman siskon, äitin, anopin tai ystävien kanssa. Varaus- ja hintatietoihin pääset täältä, minähän täällä jo heti tänään kokemani perusteella aloin omaa reissua suunnittelemaan!

Videoklippejä ja tarinaa reissusta löydät @beachhousekitchen -IG tililtä kohokohdista, siellä myös äänitodisteet mm. Abba-museon laulantahetkistä♥

Lue nämäkin

14 Kommenttia

Helene Nikula Örmälä 05/10/2019 - 11:47

Aivan mahtava luxusinelmaristeily teillä kyllä ollut! Kiitos Heli-Hannele että jaoit kokemuksenne. Paljon vinkkejä sain. Abba-museossa käynti suunnitelmissa ollut kauan. Taidan mennä sinne Tukholmassa asuvan ystäväni kanssa. Hänkään ei käynyt siellä vaikka tukholmalainen. Ystävät myös kettonert että Tallinna-Tukholma -risteilyllä aivan eri tunnelma kuin Ruotsin laivoilla Hki/Tku-Sto ??

Vastaa
Beachhousekitchen 07/10/2019 - 12:50

Suosittelen lämpimästä sydämestäni visiittiä Abba-museoon, oli todellinen elämys kaikille aisteille ja sopii ihan kaikenikäisille!
Tallinna-Tukholma väli todella on erilainen, toki me matkustimme su-ma hiljaisella hetkellä, mutta hyvin rauhallista oli, paljon ruotsalaisia, virolaisia ja latvialaisia. Laivan venäläinen ravintola hurmasi kyllä, se ainakin puuttuu muilta laivoilta. Herkullista tulevaa reissua, suuntautuupa se sitten Tallinnaan tai Tukholmaan ; )

Vastaa
Minna 04/10/2019 - 11:10

Kyllä oli hieno reissu ja ruoka ja juomat ja ne hytit ♥️Mutta ihmiset tekevät reissun, joten tämä porukka oli huippujengi, joten siksi meillä oli niin mukavaa. Parasta oli varmaankin juuri tuo Abba ja se, kun me laulettiin täysillä. Voi niitä raukkoja, jotka joutuivat meitä kuuntelemaan 🤣

Vastaa
Beachhousekitchen 07/10/2019 - 12:52

Vaikka olisi 5-tähden puitteet, mutta jos joutuisi matkustamaan yksin tai “vakavassa” seurassa, ei matka olisi ollut lähellekään unelmien risteilyä! Innostuttiin myös noista Commodore-hyteistä, niihin hyvin lapsen kanssa mahtuisi ja kivahan tuo oma loungekin oli!

Vastaa
Iina / MouMou 04/10/2019 - 07:41

Mä rakastuin niin Commodore-elämään, että taidan ensi kerralla majoittua sellaisessa perheen kanssa. Lounge on oma sauna on niin kätevät, kun on 5-vuotias mukana!😍🙌🏼

Vastaa
Beachhousekitchen 07/10/2019 - 12:53

Ihan samaa mietin itsekin, nyt olisi noissa hyteissä ihan eri lailla tilaa, sellainen yritetään kyllä saada seuraavalle reissulle. Kiitos mahtavasta matkaseurastasi, oli meitä huippujengi koossa : )

Vastaa
Outi 03/10/2019 - 18:33

Todellinen unelmareissu. Et uskokaan kuinka harmitti, kun en saanut vapaata töistä tätä reissua varten. Olisin niin nauttinut kaikesta <3 Ihana reissu ja upeat naiset! Kiva, että pääsen matkalle mukaan näin kuvien kautta.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 07/10/2019 - 12:54

Voi Outi, mä niin uskon ; ) Tulee seuraavia reissuja, toivottavasti päästään pian matkustamaan yhdessä & nauttimaan elämyksistä!

Vastaa
Tuuli - Lumo Lifestyle 02/10/2019 - 21:32

Voi mikä ihana reissu❤ Vähän harmittaa, etten päässyt mukaan mutta työt eivät tällä viikolla antaneet myöden

Vastaa
Beachhousekitchen 07/10/2019 - 13:00

Täyden kympin reissu oli, kyllä me ikävöitiin sinua ja Outia, olisi hienoa ollut saada teidät mukaan!

Vastaa
Johanna / hellan ja viinilasin välissä 02/10/2019 - 21:17

Mä en kestä!!!!!!!

Vastaa
Beachhousekitchen 07/10/2019 - 13:00

Mä elän näillä luksusmuistoilla ja reissun annilla yli harmaan ja pimeän kauden, niin upea oli unelmien reissu!

Vastaa
Tiia Koivusalo 02/10/2019 - 20:11

Voi elämä mikä reissu ja miten huikeita kuvia. Oli ihanaa ja kiitos, että olit mukana. Ai että saatiin nauraa taas vedet silmissä. Ihana ryhmärämä.
Vink vink muuten, Bon Vivant aamiaiselle pääsee myös Deluxe hyttiluokassa matkaavat, jos Bon Vivant ravintolassa on tilaa ja pientä extramaksua vastaan. 🤗

Ihanaa viikkoa Heli 🧡

Vastaa
Beachhousekitchen 07/10/2019 - 13:01

Hyvä tietää että on chanssi päästä Bon Vivantin aamupalalle, vaikka olisi deluxessa…; ) Kiitos viimeisestä, upea reissu oli!

Vastaa

Kommentoi