Kesän ainoa ulkomaan matka, eli risteily Riikaan, oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen! Kotoilun ja aika kivankin kotimaan lähimatkailua suosineen kevään ja alkukesän jälkeen oli kutkuttavaa kaivaa passit esille – ihan kuin oltaisiin oltu lähdössä kauemmaksikin. Riikaan pääsisi myös lentämällä, mutta koska risteilyissä on vaan sitä ihme taikaa, oli se meidän valintamme!
Riikaan siis lähdettiin risteillen Silja Serenadella Helsingistä. Juuri tulleen tiedon mukaan Helsingistä Riikaan pääsee “ei ainoastaan kesäkaudella 2020”, vaan Helsinki-Riika -reitti jatkuu tammikuuhun 2021 asti. Tämähän on loistava uutinen! Taidetaan heti varata syksylle toinen reissu, sillä meillä oli todella onnistunut miniloma ja onhan Riiassa melkoinen kattaus huippuravintoloita, joten sinne voisi mennä elämysruokailemaan useammankin kerran. Jo pelkästään kävely Riian historiallisessa keskustassa Väinäjoen itäpuolella saa ihastelemaan kauniita aukioita, kahviloita ja jugend-rakennuksia, miten rentouttavaa ja elämyksellistä!
Tässä postauksessa siis muutama vinkki Riikaan menevälle päiväristeilijälle. Oma nelivuotias oli tietysti mukana, joten osin hänen ehdoilla mentiin, sillä jano, nälkä tai vessahätä voivat äkkisesti muuttaa suunnitelmia. Etukäteen minulla oli jo kaupungissa vierailleiden somevaikuttajien ja bloggaajien vinkkien innoittama tärppilista puhelimessa, mutta ehkä se oli liiankin pitkä tuohon reilun 4 tunnin oleskeluun kaupungissa, mutta jotakin hjelppiä sain.
Ehdottomasti suosittelenkin, että jos on mahdollisuus jäädä yöksi, niin varaa heti laiva-hotellipaketti, siten on enemmän aikaa mennä vaikka suositulle jokilaivaristeilylle, museoihin ja ehtii kunnolla shoppailemaankin niin halutessaan.
Meille kaupungin kuvatuimpia tai suosituimpia kohteita tärkeämpää oli hengailla rennosti ja kulkea mukulakivikatuja vaikka välillä vähän eksyen, sillä jos olisimme laukanneet perusturreina museosta, nähtävyydestä tai patsaalta toiselle, niin se olisi ollut pois siitä matkustamisen tärkeimmistä osiosta eli ruokaelämyksistä!
MITEN SATAMASTA PÄÄSEE VANHAAN KAUPUNKIIN
Laiva Riikaan lähtee Helsingistä klo 16 ja on Riiassa seuraavana aamuna klo 10.30. Uloskäynti laivasta sujui todella jouhevasti, emme olleet ensimmäisten joukossa vaan seurailimme tilannetta oman hytin ikkunasta. Laivoille ei koronatilanteessa myydä kuin max. 75 % kapasiteetista, joten suurempia ruuhkia ei pääse syntymään ja muutenkin tulijoita ja menijöitä “säännöstellään”. Ulos pääsimme kannelta 5 lyhyttä poistumisputkea pitkin ja miniseikkailu mukavissa jalkineissa saattoi alkaa.

Heti satamasta pääsee hyppäämään punaisiin hop-on hop-off busseihin, joissa 15 euron hinnalla pääsee näkemään Riikaa 48 tunnin ajan. Kahden tunnin kävelykierroksilla Riika avautuisi syvällisemmin, niitäkin mainostettiin heti satamassa. Me lähdimme kuitenkin kävelemään omin toimin kohti vanhaa kaupunkia, jonne kävellen pääsee 20-25 minuutissa.
Suuntaa siis satamasta poistuttaessa loivasti luoteeseen ja spottaa tuo yläkuvassa näkyvä puisto, jonka läpi maisemareittiä myöten pääsee vanhaan kaupunkiin.
Toinen vaihtoehto on jatkaa puistobulevardia pitkin, näkyy alakuvassa ja kääntyä sitten vasemmalle, kun vanhan kaupungin rakennuksia alkaa näkymään!

Google maps on hyvä kaveri jos meinaa eksyä, mutta kun liikkuu joen rantaa pitkin tai ainakin se välillä vilahtelee, niin ei voi kauas eksyä. Kuvassa oleva kanava on myöskin hyvä suunnannäyttäjä, sen oikealle puolelle satamasta tultaessa tulee vanha kaupunki.

Heti puistoalueen jälkeen kun tulet yläkuvan suihkulähteelle, olet jo lähellä! Ota suunnaksi koillinen, eli yläkuvan oikealla näkyvä puistoalue. Ylitä Krišjāņa Valdemāra iela -katu ja suuntaa puiston läpi sillalle, joka johtaa vanhaan kaupunkiin.


Tältä Bastion Hillin puiston sillan (sama siis jota pitkin kuljetaan vanhaan kaupunkiin) kupeesta lähtevät suositut tunnin kestävät jokilaivaristeilyt (hinta 13-15 eur/aikuinen ja 10 eur/lapsi).

Jos olet tullut tuota samaa reittiä satamasta kuin me ja lähdet sillan ylityksen jälkeen kulkemaan Smilsu iela -katua, niin saavut heti yhdelle kauneimmista aukioista vanhassa kaupungissa eli Doma Laukums – aukiolle.


Doma Laukums -aukiolla on kiva lasten leikkialue energioiden purkamiseen ja penkkejä vaikka juomatauolle. Aukiolla sijaitsee myös Riian tuomiokirkko. Alla lintuleidi ja kesy lintunen, en uskaltautunut tekemään perässä.


Lähtipä Doma Laukums -aukiolta minne suuntaan tahansa, idyllisiä katuja riittää. Me lähdimme Tirgonu ielaa pitkin ja siinä muuten heti onkin yksi Latvian bistroravintolaketju LIDON ravintoloista (Lido Alus seta). Suosituissa Lido -ravintoloissa pääsee maistelemaan hyvää latvialaista perusruokaa noutopöydästä, jonka jokainen tuote on erikseen hinnoiteltu tai maksetaan painon mukaan. Pikkunälkään tai esim. seurueella mainio paikka syödä (jokainen saa mitä haluaa) ja maistella latvialaisia makuja tai syödä pelkkiä lettuja ja maksaa vain niistä (niinkuin me). Toimiva konsepti ja ihan oman laatuinen rento tunnelmansa näissä Lidoissa.

KESKUSTAN UUSI OSA
Vanhasta kaupungista kuljimme kohti uudempaa aluetta suuntamerkkinä Milda, eli vapauden patsas. Tässä viimeistään pakolliset selfiet ja ryhmäkuvat Riga-kirjainten edessä. Istahdimme hetkeksi viereisen puiston penkeille vesitauolle ja samalla jäimme katsomaan vaikuttavaa Vapauden muistomerkin vartijoiden vahdinvaihtoa.



Reilun 630 000 asukkaan Riika on kyllä vehreän kaunis puistokaupunki ja juuri sopivan kokoinen liikkua jalan. Katukojuista löytyy monenlaista suupalaa ja puistoista piknikpaikkoja. Puistoissa on alkoholijuomien nauttiminen täysin kielletty, ehkä ihan hyvä juttu.

Suuntasimme kohti alakuvassa näkyvää Radisson Blue Latvija -hotellia. Suunnitelmissa oli mennä ihailemaan kaupunkia Radisson Blue Latvija hotellin yläbaariin, mutta se harmillisesti aukeaa vasta klo 18, eli päiväristeilijät eivät sinne ehdi.


Pari tuttua bloggaajaa (mm. Annika Travellover – blogista) oli löytänyt heti siinä Radissonin hotellin lähistöllä olevan Galleria Riga -ostoskeskuksen katolla sijaitsevan trendikkään Herbarijs- näköalaravintolan (yllä kuvassa). Sinne siis hissillä ja 7. kerroksessa suuntasimme ensimmäisen näkyvän kattoavintolan suuntaan, eihän se ollut se Herbarijs (se olisi ollut pari ovea kauempana ja kerroksen ylempänä), mutta kiva paikka tämä d’Arte restaurant drinkeille (Piña Colada oli oikein raikas ja niin nam!) ja lounaallekin – listalta näytti löytyvän mm. risottoja, pastoja ja salaatteja. Kiva loungemainen tunnelma ja musiikki, terassilla olisi istunut kauemminkin, mutta koska kello tikitti, lähdettiin jatkamaan matkaa.



Minulle oli aiemmilta työreissuilta Riikaan tuttu tuo keskustan uusi osa ja alue, jossa mm. rautatieasema, Stockmann ja keskustori, joten kuljimme siitä vain ohi tällä kertaa.
Kannattaa muuten huomioida, että varsinkin rattailla liikkuva voi kohdata hieman hankaluuksia, sillä tuon asema-aukion liikenne on järjestetty siten, että jalankulkijat kulkevat tien yli alikulkutunneleiden kautta. Siellä ei ihan joka uloskäynnillä ole hissiä (tai ei löydetty), joten vaunujen/rattaiden/pyörätuolin kanssa voi tulla tenkkapoo ja niitä joutuu vähän kantamaan, että ylös kadulle pääsee takaisin.
Meillä oli tarkoitus mennä Stockmannin ohi Riian keskustorille ja ilmalaivakauppahalleihin, mutta koska se suuri nälkä iski oikeastaan joka iikkaan, suunnistimme Stockmannin jälkeen tien yli (tai alikulkea pitkin) oikealle vanhaan kaupunkiin takaisin suuntana Easy Wine -ravintola Audelju iela -kadulla.
EASY WINE -RAVINTOLA
Emme tehneet etukäteisvarauksia mihinkään ravintoloista, monta ravintolaa ja menua olin kyllä tutkinut etukäteen ja sijainnit hahmotellut kartalle, joten valinnan varaa olisi, kun olisi ruokahetken aika. Easy Wine -ravintolasta olin kuullut aiemmin kehuja ja sen vinkeästä konseptista ostaa ja maistella viinejä seinästä. Pienin annos on puoli desiä, joten jos aikaa olisi, niin varmasti olisi mielenkiintoista tutustua uusiin viineihin. Istahdimme ravintolan ulkoterassille ajatuksena vihdoinkin nauttia Riian kaupungin tunnelmasta ja ihmisvilinästä, vaikka tiedossa oli, että kyseessä on se turisteille suunnattu katu, jonka hintataso olisi selkeästi korkeampi kuin kauempana.

Turistialueilla kuten vanhassa kaupungissa hintataso on varmastikin korkeampi kuin muualla kaupungissa, mutta olimme oikein tyytyväisiä Easy Winen mereneläviä ja kaloja sisältävään tapassettiin ja muhkeisiin vegebruchettoihin laadukkaine kuohujuomineen, kun laskun loppusumma jäi alle 50 euron. Todella maistuvaa ja niin tuoretta! Iso peukku tälle ravintolalle.




TULIAISET JA GALERIJA CENTRS -OSTOSKESKUS
Vain 50 metrin päässä Easy Wine – ravintolasta on tyylikäs Galerija Centrs – ostoskeskus, jonka Rimi -ruokakauppa on rankattu yhdeksi kaupungin parhaista herkkukaupoista. Pieni kooltaan mutta hyllyt täynnä tuoreita leivonnaisia, juustoja, susheja, valmisruokia, viinejä ja hyvä valikoima suklaita. Täältä hankimme mm. tuliaissuklaat, mustaherukan makuista Riga Balsam -yrttilikööriä ja kotiin vietäviä ja säilyviä elintarvikkeita ja leivonnaisia. Ostimme myös pikkusetin purtavaa laivalle ennen varsinaista illallista.
Galerija Centrs – ostoskekuksesta löytyy monen eri hintatason liikkeitä useasta eri kerroksesta ja ihania kahviloita! Täältä otimme suunnan kohti laivaa, sillä kello oli jo yli kolmen. Laivalla takaisin on oltava klo 16.10 viimeistään, sillä laiva lähtisi Helsinkiä kohti klo 16.30. Kävelymatka ostoskeskuksesta laivalle kesti n. 20 minuuttia.

LAIVALLA
- Turvallisuus oli otettu huomioon oikein hyvin: matkustajamäärissä on kiintiö, asiakkaiden käsihygieniaan ruokailutilanteissa kiinnitetty erikoishuomiota (oli hanskoja ja käsidesiä, pleksejä), vaikka esim. aamiaisbuffetissa paluuaamuna oli melkoisen villiä menoa ja ihmiset unohtivat välit. Onneksi meidät opastettiin takaosan loossiin, jossa sai rauhassa olla ja hakea ihan vierestä lisää buffetin antimia. Kiitos myös jatkuvista turvallisuuskuulutuksista ja muistutuksista. Sekin toimi hyvin, että vain oma seurue matkustaisi aina hississä, ei ollut montaa yrittäjää mukaan ja hekin ymmärsivät kun kerroimme tästä turvallisuusseikasta, jota kyllä noudatimme.
- Passit oltava mukana, vaikka niitä ei katsottu edes noustessa takaisin laivaan Riiassa. Aikaeroa ei ole, joten kelloja ei tarvitse siirrellä ja pähkäillä missä ajassa ollaan. Euro käy joka paikassa, joten helppoa matkailua! Englannilla pärjää Latviassa ja ihan ystävällistä palvelua saimme.
- Oli onni, että hyttimme oli juuri Jurmalan hiekkarantojen suuntaan. Tuo matka Riian keskustasta Riianlahden suulle kesti tunnin ja tulikin viihdyttyä hytissä jalkoja lepuuutelen paluumatkan ensimmäiset pari tuntia. Kävelimmehän Riiassa liki 12 km noiden muutaman tunnin aikana. Oi mistä maisemista saimme nauttia!

- Lapsille 5. kannen Silja Land- leikkimaailma oli hieman riisuttu versio, koska koronan vuoksi mm. pallomeri oli suljettu. Siksi suosittelen lasten kanssa matkustaville 6. kerroksen konferenssitiloihin kesäksi avattua isoa leikkitilaa, jossa paljon aktiviteetteja.
- Meillä oli tehty etukäteisvaraus ravintola Tavoltaan, mutta koska Happy Lobsterin hillittömän herkulliset kala- ja äyriäistiskit olivat liiankin houkuttelevia, jäimme kärkkymään pöytää (tuonnehan ei voi tehdä varauksia) ja saimmekin pöydän! Tavolata peruutettiin ja pääsimme syömään aivan fantastisen hyvää ruokaa.
- Nelivuotias sai lastenlistalta niin hyvännäköisen lohiannoksen, katsokaa ja hei, miten ihanasti pieni tulevaisuuden asiakas huomioitiin, kiitos!

Me aikuiset otimme lajiltelman alkuruokia (ne oli muuten ISOJA kooltaan) ja päivän kalaa, eli halstrattua siikaa. Iso, iso suositus tälle ravintolalle. Palvelu oli myöskin hyvää ja talon tai laivan oma roseeviini sen verran hyvää, että sitä ostettiin kotiinviemisiksikin!

Olipa mahtava loman aloitus ja olitpa Riika viehättävä kaupunki näin 8 vuoden tauonkin jälkeen, tulemme uudestaankin ♥♥♥




12 Kommenttia
Upeita kuvia Riiasta! Riika on kaunis kaupunki. Teit hyvät ravintolatärpit, joten jos ja kun taas Riikaan käy tie, niin tiedän mistä haen tietoa. Olemme käyneet siellä lentäen neljän päivän reissulla – Turusta pääsee lentäen Riikaan. Tuo CG ostoskeskus oli lähellä hotelliamme ja muistan hyvin ne mainiot kahvilat. Riiassa on paljon katsomista. Upeat jugend -talot saivat niskani nurin. Ja kun kävimme Riiassa, sinne oli vasta rakennettu hieno kirjasto. Kuulin, että kaupungin pikkukirjastoista osa kirjoista oli siirretty sinne ihmisvoimin – ihmiset seisoivat rivissä ja kirjat siirrettiin ihmiseltä toiselle, niinkuin ennenvanhaan siirrettiin ämpäreitä tulipaloissa. Riialaiset ovat todella ylpeitä hienosta kirjastostaan. Sieltä yläkerroksesta saa hienoja maisemakuvista Riiasta. Olen jonkun sortin kirjastofani, tykkään käydä eri kaupunkien kirjastoissa.
Minähän taas innostuin Riiasta. Kiitos Heli-Hannele inspiroivasta postauksesta. Makumatka sinne pitäisi joskus tehdä!
Riiassa on kyllä näkemistä & kokemista vaikka pariksi viikoksi, onhan se niin monipuolinen kaupunki, läytyy historiaa, kauneutta & monta kohdetta käydä!
Täältä löytyikin mukavan näköinen blogi 🙂 – Riikassa olisi kiva päästä käymään mutta ehkäpä sitten joskus …. !
Oi kiitos, telenpa vierailemaan sielläkin! Riika oli upea, sinne sitten uudestaan kun tilanne sallii.
Ihan mielettömiä kuvia ja tunnelmia rakkaasta Riiasta ja muutenkin täydellinen infopaketti matkaajalle. 🙂 Into piukeana lähdössä elokuussa uudelleen. Toivottavasti maailman tilanne ei muutu tässä välin vaan Suomessa ja Latviassa korona pysyy maltillisena.
Ihanaa uutta viikkoa. <3
Sitä todella toivotaan! Ihanaa uutta reissua : )
Voi, että tekisi mieli lähteä Riikaan, sen verran herkullinen oli postauksesi. Valitettavasti mulla ei ole kesälomaa, mutta tuo tieto siitä, että risteilyitä jatketaan kesän jälkeenkin ilostuttaa kovasti. Ihanaa kesäpäivää sinne <3<3
No eikö ilostutakin, kiva tietää, että on mahdollisuus lähteä myöhemmin syksylläkin tunnelmalliselle risteilylle!
Voi miten tuli itselle taas matkakuume Riikaan! Viime kesänä kesä-heinäkuun vaihteessa tein vastaavan reissun – tosin laiva oli Silja Europa – ja erittäin toimiva kokonaisuus. Laivamatkan ja Riian päiväreissun yhdistämisessä on paljon hyviä puolia. Olen itse käynyt Riiassa 5-6 kertaa joten kaupungin jo hallitsee melko hyvin ja päiväreissulla voi sitten tehdä jotain erikoista, jota aiemmilla matkoilla ei ole huomannut tai keksinyt tehdä. Vaikka mennä sinne muotimuseoon, jossa olin itse viime kesänä. Tai istahtaa syömään lounasta vähän paremmin tai viinilasilliselle. Riiassa sitä nähtävää myös riittää ja silti joka reissula löytää jotain uutta. Todella herkullisen näköinen tuo teidän Easy Wine -ravintolan lounas. Olen kävellyt paikan ohi joten ehkä ensi kerralla sitten myös sisälle. Kanavan-ajelu voisi myös kokeilla koska silloin näkisi taas yhden uuden puolen Riiasta. Zeppelinhalleilla en ole käynyt vuosiin joten sinnekin tekisi mieli. Ihana reissu teillä – nyt nousee matkakuume.
Ehdottomasti nyt tietää valikoida mitä tehdä seuraavalla päiväristeilyllä (ellei jää yöksi) esim. mennä juuri sinne itselle mielenkiintoiseen kohteeseen, eikä laukata pitkin kaupunkina…niin kuin me vähän teimme. Toki sää oli suotuisa, oikeastaan ihanan lämmin ja kovasti halusimme aistia juuri kävellen tunnelmaa ja pysähtyä mahdollisimman monta kertaa maistelemaan paikallisia makuja! Kanavaristeily olisi upea kokea : )
Tosi ihana matka teillä, Riikaan olisi kyllä kiva päästä joskus, ja etenkin laivalla. Veljeni kävi ennen usein Riiassa, ja tykkäsi paljon, ja tykkäsi paljon Herkullisia annoksia😋Tuosta vii ipaikasta tulee mieleen täkäläinen viinibaari, jossa ostetaan saldoa korttiin, jonka avulla voi maistaa tai juoda satoja eri viinejä, jotka kaapeissa.
Kiva idea oli tuo viinikaappimainen baari itsepalvelulla ; ) Toivottavasti pääset ehkä seuraavalla Suomen visiitillä pyörähtämässä Riiassakin!