KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Original Sokos Hotel Kimmel
Nyt ei vaihdettu farkkuja verkkarihousuun, vaikka rentoon Pohjois-Karjalaan matkattiin toissa viikolla suuntana Joensuu. Nykykarjalaista luksusta olisi luvassa, joten mukaan lähti vähän parempaa leninkiä ja odottavaa tunnelmaa. Pääsisimme ensimmäisten joukossa näkemään miten vuonna 1977 avattu Original Sokos Hotel Kimmel on päivittynyt uudelle vuosituhannelle. Onhan sen asema Pohjois-Karjalan ykköshotellina ja matkailun edistäjänä ollut aina selvä, mainettakin niittänyt mm. sambakarnevaaleilla ja juhlapaikkana, jonne on lähdetty parhaimpiin pukeutuneina. Nyt olisi luvassa vielä jotakin hienompaa!
Sirkkalan puistossa, aivan keskustan tuntumassa ja yhden sillan ylityksen päässä, sijaitseva uhkea hotelli on aina yhdistynyt luontoon, onhan se saanut nimensäkin auringossa kimmeltävästä joenpinnasta. Nyt luonto ja karjalaisuus tulisivat vielä loisteliaammin esille remontin myötä.
Joulukuussa 2020 alkanut laaja uudistustyö ja remontti sulkivat hetkeksi hotellin ja vaikka virallisia avajaisia vietetään 16.9.2021, on hotelli jo auki ja majoittua voi upeassa juniorsviitissä sekä standard-huoneissa, jotka nekin olivat tilavia ja tunnelmallisin värein sisustettuja.
Sisustusarkkitehti Jaakko Puro on luonut Kimmeliin uudenlaisen, karjalaista mystiikkaa henkivän sisustuksen ja värimaailman – lähdetään tutustumaan tarkemmin! Luvassa myös vinkkejä mitä kokea ja nähdä Joensuussa. Kaupungin laadukas ravintolamaailma yllätti ja tietysti upeat jokimaisemat. Kotimaan eksoottinen kaupunkilomakohde tuleville lomille – anna kaupungin hurmata ja varaa matka vaikka syys- tai talvilomalle.

Hotellin aula ja baarialue näyttivät jo niin kutsuvilta, kun astuin sisään Kimmeliin. Ajokilometrejä oli takana 495, mutta matka meni yllättävän nopeasti Suomen itärajaa kulkevaa kaunista Via Karelia -matkailutietä pitkin. Joensuun rautatieasema muuten sijaitsee ihan Kimmeliä vastapäätä ja junalla pääsee nopeimmillaan reilussa neljässä tunnissa Helsingistä Joensuuhun, joten todella toimiva liikkumisvaihtoehto kaupunkiin tuloon.

Mitä kaikkea muuta uutta Kimmel on syksyllä 2021?
ORIGINAL SOKOS HOTEL KIMMEL ON ITÄ-SUOMEN YKKÖSTAPAHTUMAHOTELLI
Hotelinjohtaja Kaija-Riitta Uusitalo kertoo ylpeänä, kuinka Kimmelistä kuoriutuu nyt toteutettavan ison remonttiuudistuksen myötä Itä-Suomen ykköstapahtumahotelli monipuolisine tapahtumatiloineen, ravintoloineen ja upeine huoneineen.
Talon kokoussiivestä löytyy kahdeksan yhdisteltävää kokoustilaa, jotka saa isoksi 600 hengen tilaksi. Pääjuhlapaikka Sirkkala-sali jokinäkymin tuo luonnon aivan tapahtuma- ja kokousvieraiden ulottuville, eikä ole harvinaista nähdä vaikka saukko pyörähtelemässä joella tai muita luonnon ihmeitä ikkunan takana. Kaikki tulevat uudet 13 eri kokous- ja tapahtumatilaa yhdistämällä on mahdollisuus järjestää jopa 1000 hengen tapahtumia! Jatkotkin hoituvat saman katon alla, sillä tapahtumaa voi jatkaa aamun tunneille asti yökerho Las Palmasin letkeissä tunnelmissa.
Fransmannin tilalle tuleva Bistro Heili avataan 16.9. ja se tulee palvelemaan hotellin vieraita, kokousasiakkaita ja ruokailemaan tulevia entistä hienommissa tiloissa, mutta karjalaisen rennolla otteella. Inspiraatio menuun ja annoksiin löytyy yltäkylläisestä ja välittömästä pohjoiskarjalaisesta ruokakulttuurista. Paikallisia erikoisuuksia ovat karjalanpiirakat, Pielisjoen kalat, uuniruoat, blinit sekä karhunlihasta valmistetut ruoat. Kokous- ja juhlavieraille löytyy 20 erilaista menuuta, buffet-tarjoiluista à la carte -annoksiin. Ravintolaan voi tulla drinkille, nauttimaan hyvin valmistettua bistroruokaa tai syömään menukokonaisuuden pitkän kaavan mukaan.


KAUPUNGIN TYYLIKKÄIMMÄT JA VÄRIRIKKAIMMAT HOTELLIHUONEET
Tumman puhuvat ja niihin sopivat kirkkaammat tehostevärit yhdessä luonnon valon kanssa saavat aikaan hienon värimaailman Kimmelin uusituissa huoneissa. Silmiä hivelevän kaunista, harmonista ja silti vahvaväritteistä, näissä huoneissa on ainutlaatuista tunnelmaa.

Alla näköalat neljännestä kerroksesta Sirkkalan puistoon ja jokialueelle. Tämä maisema varmastikin lumoaa kaikkina neljänä vuodenaikana.
Standard-huoneissa (kuvat alla) myös sama värimaailma ja tilan tunne. Familonin laadukkaissa sängyissä ja ylellisen pehmeissä petivaatteissa uni maistuu varmastikin!

YLELLINEN JUNIOR SUITE
Voiko olla enää ylellisempää hemmottelua kuin majoittua vähän paremmassa huoneluokassa, tässä tapauksessa neljännen kerroksen juniorsviitissä. Eivät kyllä meinanneet ihastuksen sanat ja huokaukset loppua kun tätä sviittiä kiersin kameran kanssa.
Ovesta tullessa näkymä sviittiin.

Lasi-ikkunallinen alkovi leveine kerrossänkyineen oli aika mainio. Sohva yläkuvassa on levitettävä, eli siihenkin mahtuu kaksi nukkumaan. Sviitissä on minibaari sekä kunnon kokoinen jääkaappi. Täällä voisi helposti järjestää pienimuotoiset pirskeet!
Sviitin toinen puolisko (alakuvassa, saa kiinni väliliukuovella) on kutsuvan ylellinen ja siellä on muhkea sänky, jossa nukkuminen tuntui parantavan kaikki jumit. Sängyn oikealla puolella oleva tuoli on vuodenojatuoli ja siitä saa nukkumapaikan yhdelle. Kaiken kaikkiaan yösijoja löytyy jopa 8 hengelle, eli hyvin mahtuu hemmottelua kaipaava ystäväporukka, isompi perhe tai kaksi perhettä näihin neliöihin. Instagramissa sain heti kysymyksiä, että “mitäköhän tuollainen sviittiyö maksaa”. Nyt kun kokeilin muutamaa päivämäärää tulevalle syksylle, niin sviittiyön saisi jo alk. 278 € /yö hinnalla. Ei ollenkaan paha, voisi sitä hullumpaankin rahansa laittaa. Oli sen verran upea elämys, että jokainen euro tulee varmastikin tuplasti takaisin rentona mielenä ja onnellisuuden tunteina!
Poreamme kylppärissä ♥ Silkkaa luksusta ja jotakin niin suloisen ihanaa, hymisen tyytyväisenä. Kun hotellin oma ravintola Bistro Heili avautuu syyskuussa, kannattaa maksimoida kylpyaika ja käydä illallisella alakerrassa. Remontin ollessa vierailuajankohtanamme vielä hieman kesken, lähdimme illalliselle ravintola Aittarantaan, ei sekään kaukana sijainnut, jopolla sinne pyöräili rantaa pitkin 5 minuutissa.
Juniorsviitissä vieraita odottavat valmiina pehmoiset kylpytakit ja tohvelit. Cupsolo-kahvinkeitin ja kapselit kuuluvat myös sviitin varusteluun – espresso aamuporeissa ennen aamupalalle menoa toi juuri sitä ylellistä hemmottelun fiilistä viikonloppulomalle. Täydellinen sviitti myös parisuhdelomalle, syntymäpäivähemmotteluun tai ihan Staycation-lomailuun katkaisemaan pitkä ja pimeä syksyn ja talven aika.

PAIKALLISIA ERIKOISUUKSIA HOTELLIAAMIAISELLA
Mitä kaikista eniten odotan hotellilomalla? No sitä hetkeä, kun saa (hyvin nukutun yön jälkeen) tulla tuoksuvaan ja kutsuvaan aamiaissaliin aamupalalle. En heti ryntää lautasen kanssa keräämään kaikkea mahdollista lautaselle, vaan kierrän rauhassa ja ihastelen tarjontaa ennen varsinaista valintahetkeä.
Original Sokos Hotel Kimmelin aamupalatarjonta oli kyllä omaa luokkaansa. Osasin odottaa karjalanpiirakoita ja niitä sain paikallisen kotileipomo Anna-Liisa Sorsan leipomina.
Runsasta hedelmätarjontaa kuulin muidenkin hotellivieraiden kehuvan. Vastapaistetut croissantit maistuivat nekin! Löytyi montaa eri juustoa, leikkelettä, puuroa, pekonia, munakokkelia, papuja ja todella maukkaita lihapullia. Jos eivät silmät muuten aukea, niin kirpsakka inkiväärishotti varmasti auttaa.
Jos jotakin olisin kaivannut, niin niitä savumuikkuja tai muuta paikallista kalaa, ehkä niitä on tulossa aamiaiselle tulevan syksyn aikana ♥

Paljon paikallisia erikoisuuksia mm. keittiön omaa kesäkurpitsasta, omenasta ja sitruunasta keitettyä hilloa ja lähitilan kananmunia. Tällä kertaa maistelin myös makeita herkkuja (niille kun ei yleensä jää tilaa suolaisen tarjonnan jälkeen); pikku rahkamunkit ja suussa sulava suklaakakku kruunasivat aamiaishetken.
Hotellin aamiaisella erikoisruokavaliot oli huomioitu todella hyvin, löytyi oma valikoimansa keliaakikoille sekä vegaaneille.

TERVETULOA JOENSUUHUN
Asukasluvultaan (77 000) Suomen 12. suurin kaupunki Joensuu sijaitsee Saimaan järvialueeseen kuuluvan Pyhäselän rannalla, johon kaupungin kahteen osaan jakava Pielisjoki laskee. Olen muuten tosi ylpeä karjalaisista juuristani, sillä äitini puoleinen suku on Pohjois-Karjalasta ja minä synnyin Joensuussa. Joensuun seutu sekä läheinen kunta Eno, jossa mummoni asui, ovat muistoissani tärkeitä paikkoja – vietinhän lapsuuteni kesät mummolassa ja maakunta tuli tutuksi. Siksikin tämä reissu oli merkityksellinen tehdä ja koin ylpeyttä näyttää tuttuja maisemia ja paikkoja mukaan tulleelle perheelleni.
Ilosaarirockista tuttu Joensuu on kävely- ja pyöräily-ystävällinen kaupunki, joten jätimme auton koko viikonlopuksi hotellin parkkihalliin ja kuljimme kävellen tai pyöräillen paikasta toiseen. Aivan mahtava juttu olivat Kimmelin omat jopot, joita lainasimme pitkin viikonloppua.
Ensimmäinen näkymä hotellilta keskustaan tullessa (kuva alla) ja hetikohta vasemmalla, kulman takana, sijaitsee Eliel Saarisen suunnittelema Joensuun kaupungintalo.


Jo ensimmäisenä päivänä kurvasimme torin viereltä alkavaan Taitokortteliin, joka on matkailu-, käsityö- ja kulttuurielämän keskusta kaupungissa.
KAUPUNGIN YLPEYS: TAITOKORTTELI
Suosittelen lämpimästi jokaiselle Joensuuhun tulijalle vierailua tunnelmalliseen ja iloisesti palvelevaan Taitokortteliin, josta löytyy käsityöläisputiikkeja, kahvila, sisustusmyymälä, jäätelökioski kesäisin, näyttelyitä ja erilaisia kulttuuritapahtumia. Vanhan puutalokorttelin tunnelma hurmaa hetkessä ja tulee jopa fiilis “kuin olisi Tallinnassa”.

Tänne löytävät helposti tiensä niin paikalliset kuin kaupunkiin tulevat matkailijat.
Matkamuistoksi lähti rakastamieni karjalanpiirakoiden hieman kestävämpi versio, eli avain-kolikkopussukka sekä ei-niin-säilyviä suklaisia piirakoita.

Perinteisten käsityöläisputiikkien lisäksi Taitokorttelista löytyy sisustajan unelmaliike, eli Sarustiikka, josta ei päässyt pois ilman lompakon kaivuuta käsiveskasta. Oikea elämyskauppa.

Suussa sulavia karjalanpiirakoita ja vatruskoita saa Taitokorttelin omasta Kauppaneuvoksen kahvilasta.
Todella herkullinen oli myös heidän päivän soppalounaansa. Suojaiselle ulkoterassille paistoi niin ihanasti aurinko, että lounashetki venyi ja oli mukava vain katsella menoa korttelissa.
SOPIVAN KOMPAKTI POHJOISKARJALAN MUSEO HILMA OLI VAIKUTTAVA
Pohjois-Karjalan Museo Hilmasta (Koskikatu 5) löytyy monenlaista nähtävää: on vaihtuvaa teemanäyttelyä, mukulakivikaupunki lapsille sekä tietysti Karjalan historiaa esittelevä museo. Samalla lipulla (aik. 7 €) saa monta elämystä saman katon alla.
Aloitimme kierroksen Suomen Itä valokuvissa 10.6.-12.9.2021 -näyttelystä, joka oli koskettavan haikea, osin kyllä hauskuutta herättävä ja sykähdyttäväkin. 1860-luvulta näihin päiviin saakka ulottuva kuvien kirjo ja tarinat elämästä idässä on kyllä näkemisen arvoinen näyttely.

Vain arkisin avoinna oleva lasten oma satukaupunki Mukulakatu on ainutlaatuinen lasten maailma. ‘Entisaikojen Joensuu pienessä koossa’ sopii kyllä vauvasta vaariin, matkalla on tehtäviä, suljettuja ovia, junalla ajoa, eväiden syöntiä ja pääsee leikkimään kauppiastakin.

Itse museon puolella on pysyvä näyttely Pohjois-Karjalan alueen historiasta ja kansankulttuurista kivikaudesta nykypäivään. Aukioloajat ma-ti, to-su 10 – 16, ke 10 -19.
SYDÄMELLISESTI TERVETULOA AITTARANTAAN
Olemme suunnitelleet käsiisi kauden raaka-aineita hyödyntävän menun, joka saa inspiraationsa klassisista annoksista ja kansansuosikeista sekä Penttilänrannan rikkaasta teollisesta perinnöstä. Puutavaran, lihakarjan, tukinuiton ja höyrylaivojen värittämä työläishistoria elää Aittarannan konstailemattomassa tunnelmassa. Nautinnollisia hetkiä!
(Tervetulotoivotus menussa)
Tätä kaikkea saimme kokea Ravintola Aittarannassa. Onpa tällä ravintolalla jännä miljöö, ihan uusien kerrostalojen keskellä ja Pielisjoen rannalla.

Sydämellisen ihana tarjoilijamme suositteli maistamaan alkupaloista mm. caesar-salaattia talon omalla kastikkeella ja krutongeilla, oli kyllä hyvää! Kannattaa ottaa monta alkupalaa ja jakaa ne seurueen kesken, ei yhtään hutia, vaan herkullisia kaikki.
Meille myös suositeltiin oman keittiön mustapapu-punajuuripihvejä. Annoksen limemajoneesi ja lisukkeet – aivan taivaallisen hyviä ja taisin nauttia elämäni parhaimman vegaanisen annoksen. Pielisjoen muikut maistuivat perheen pienimmälle ja annoksen täyteläinen pottuvoi (muusi) lusikoitiin hyvin tarkasti viimeistä nokaretta myöten lautaselta.
Olimme kuulleet kehuja Aittarannan pannupizzoista, sellainen siis “jälkiruoaksi” tai oikeastaan yöpalaksi. Täytteinä kylmäsavulohta, karamellisoitua sipulia ja sinihomejuustoa. Täydellinen illallinen ja ilta auringonlaskuineen.

ANOTHER DOGGY – YOUR LOCAL COCKTAIL DEALER
Mitä yhteistä on Itä-Lontoolais-henkisellä cocktailbaarilla Joensuussa ja presidentti Kekkosen valinnalla Suomen presidentiksi?
Se selviää Joensuun ydinkeskustassa sijaitsevassa Another Doggy -cocktailbaarissa, tai oikeastaan baarin saniteettitiloissa. Hassun outo vessakokemus, se pitää kokea itse, en paljasta nyt enempää, samoin kuin paikan jumalaiset cocktailit! Palkitun baarimestarin, Jussi Viljalan, vuonna 2019 perustamaan cocktailbaariin osataan tulla jo Helsingistäkin asti oppia hakemaan.
Sesonkien raaka-aineita hyödyntävä ja neljä kertaa vuodessa vaihtuva cocktailmenu yhdistettynä ammattitaitoiseen, mutta sopivan rentoon palveluun takaavat sen, että paikka on noussut suosituksi kaupunkilaisten olohuoneeksi. Tässä baarissa ei käytetä valmisesansseja tai -mehuja, makusiirapit keitellään itse ja se myös maistuu aitoina makuina.
Another Doggyn voi vuokrata yksityistilaisuuksiin, sieltä saa baarimestarin omiin juhliin tekemään cocktaileja ja mocktaileja tai pääsee tiskin taakse kokeilemaan cocktailien valmistusta workshop-tyylisesti.
Mekin pääsimme tekemään cocktaileja ja ihan näppärästi sain juoman lasiin baarimestari Ortjo Niemisen opissa. Ortjon kehittelemä mantelinen Bloody Sugar Daddy on niittänyt menestystä myös baarimestarien kilpailuissa ja päässyt TOP10 juomien joukkoon, oli kyllä herkkua! Ei liene yllätys, että opettajamme Ortjo sai juuri PRO2021 PARAS baarimestari- palkinnon, ONNEA, eli maan parhaimmat drinkkien tekijät löytyvät Joensuusta. Vuoden innovaatiopalkinto samaisessa PRO-kilpailussa napsahti sekin puoliksi Joensuuhun, Another Doggyn Jussi Viljalan ja Vinariamin Mikko Hissan kehittelemälle Cocktail Boxille!
Ei suotta ole Orvokki Sour noussut paikan suosituimmaksi drinkiksi – ehkä yllätyksellisin koskaan nauttimani cocktail. En ollut tiennytkään, että sellaista kuin orvokkilikööri olisi olemassa, mutta se piti käydä toteamassa Joensuussa asti.


RAVINTOLA FILIPOF TARJOILEE KAUNIITA ANNOKSIA SESONGIN PARHAISTA RAAKA-AINEISTA
Kauppias Jakob Filipofin 1800-luvulta peräisin oleva talo sai uuden elämän syksyllä 2020, kun kauniisti entisöityihin tiloihin avattiin karjalaisbistro Ravintola Filipof. Torikadulla sijaitsevassa ravintolamiljöössä toimii myös hirsiseinäinen pubi, jonne voi siirtyä jatkamaan iltaa tai jossa voi nauttia aperitiivin ennen ruokailua.
Tyylikästä ja fengshuit kohdillaan täälläkin.

Ravintola Filipofissa pääosissa ovat aidot raaka-aineet ja klassisen keittiön ruoan arvostus sekä valmistustapa. Niin hersyilevän ystävällistä palvelua jälleen kerran, kyllä Joensuussa osataan. Alkuruokina kieltolain jälkeistä kurkkukeittoa, varhaisporkkanaa Kolatun valkohomejuustolla sekä sokerisuolattua lohta piimärieskalla. Aika täydellistä.

Pääruokana päivän kalaa ja kermaista ahvenkeittoa. Suloisia ja aitoja makuja.


Plussaa lasten listan kivasta toteutuksesta, valinta oli selvä, eli päivän kalaa pienimmällekin ja aika hienosti toteutettuina tulivat annokset pöytään. Olipa maistuvia makuja ja hyvätunnelmainen ravintola muutenkin.
MITÄ SE NYKYKARJALAINEN LUKSUS OMIN SILMIN JA KOKEMUKSIN OLI?
Pielisjoen yli kulkee 12 siltaa, joista kymmenen on Joensuun alueella. Kun tuli ylitettyä viikonlopun aikana monta kertaa keskustan Itäsilta sekä Länsisilta, niin lähdinpä miettimään sitä, mitkä asiat Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa luontevasti yhdistyvät. Nämä ajatukset listasin heti paperille:
Villi luonto ja vilkas kaupunkikulttuuri.
Perinteiset valmistusmenetelmät ja yllätyksellisyys.
Upeat kansallismaisemat ja moderni nykymuotoilu.
Karjalaiset perinneruoat ja kokeileva sesonkikeittiökulttuuri.
Sydämellinen vieraanvaraisuus ja taianomainen rauha.
Mietteitä reissun jälkeen 8/2021
Nämä ovat sitä nykykarjalaista luksusta, joiden läsnäolon tunsin voimakkaasti tällä reissulla. Vaikuttavaa ja erilaistakin.
2020-luvun karjalainen mystiikka oli herkullisella tavalla purkitettu ja siitä ammennettu aineksia Kimmelin uuteen loistoon. Hotelli tulee olemaan nähtävyys, se henkii tyylikästä luksusta ja sinne haluaa uudestaan.
“En ikinä, en uskokaan, että muuttaisin”, vastasin muutama vuosi sitten kaverin kysymykseen siitä, voisinko ajatella asuvani synnyinpaikkakunnallani vielä joku päivä. Nyt en enää sanoisi näin jyrkästi, sillä mitä useammin lähtee kehäkolmosen ulkopuolelle, sitä enemmän kokee elämisen toisenlaista laatua. Ainakin uudestaan haluan tulla pian ja sitten olenkin vähän pidemmän aikaa Pohjois-Karjalan seudulla.
LÄMMIN KIITOS JOENSUU, KIMMEL JA VISIT KARELIA – Piditte niin hyvää huolta meistä ♥
P.S. Visit Karelian sivuilta löytyy koko laaja Pohjois-Karjalan matkailutarjonta, paljon vinkkejä ja inspiroivia kohteita vaikka syyslomalle!
Vierailuni ajankohta osui loppu elokuulle, silloin lämpötila kohosi vielä +18 asteeseen ja oli kesäisen vihreää, mutta voin vain uskoa, miten kauniisti lähestyvä syksy värittää Pielisjoen maisemat ja vehreät rantapuistot ♥ Upea paikka.








13 Kommenttia
Vau, miten kauniita kuvia. Kuulostaa kyllä vierailun arvoiselta. Täytyykin laittaa korvan taakse.
Vau, miten kauniita kuvia. Kuulostaa kyllä vierailun arvoiselta.
Aivan huikeita kuvia Joensuusta ja uudistetusta Kimmelistä. En ole silti koskaan vielä itse edes käynyt Joensuussa ja kaupunkihan näyttää todella viehättävältä – vehreää ja vanhoja puutaloalueita. Hotellin aamiainen pisti minunkin silmiini, juuri tuollaista kaipaa kun reissuun lähtee, paljon raikkaita hedelmiä. Huoneista ja upeasta värimaailmasta tuli mieleen Turun Seurahuone. Syväluotaava juttu kerrassaan, kiitos Heli!
Tässäpä tuli paljon hyviä vinkkejä tulevalle reissullemme, kiitos 🙂 Ja hitsi miten kivoja kuvia <3
Oi kiitos! Oli kyllä ikimuistoinen reissu ja Joensuu näyttäytyi ihan uudessa valossa – toivottavasti Joensuuhun menijät löytävät vinkkejä ja ideoita tästä postauksesta. Teille tulee varmasti upea keikkaelämys ja nauttikaa muutenkin viikonloppulomasta <3
Luin tämän postauksen eilen kännykällä ja pakko oli vielä palata tunnelmiin. Mieletön paikka wow ja tämä postaus on niin kattava ettei paremmasta väliä.
Ihanaa tätä viikkoa Heli. <3
Lämmin kiitos! Tätä reissua, Joensuuta ja itse hotellia muistellaan vielä pitkään, oli unelmien reissu <3
Oijoi, ihania fiiliksiä ja ruokia. Oma Joensuun reissuni onkin jo kahden viikon kuluttua, mahtavia elämyksiä varmasti tulossa.
Nauttikaa kovasti pohjois-karjalaisesta luksuksesta, ihanasti katkaisee arjen tällainen viikonloppuloma!
Olipa teillä mukava reissu Joensuussa. Kimmel näyttää tosi mukavalta hotellilta, ja aamiainen nam nam. Muutenkin kiva lukea Joensuusta, jossa en ole koskaan käynyt. Kaunista sunnuntaita Heli❤️
Joensuun sijainti on vähän sellainen, että sinne on vartavasten mentävä, mutta miten upea kaupunki Joensuu ja koko Pohjois-Karjala luontoineen onkaan! Toivottavasti pääset joku päivä <3
Ihana reissu teillä ollut ja niin upeassa hotellissa. Tosi kaunis tuo sinisävyinen sviitti. Joensuu onkin tosi tuttu kaupunki minulle, siellä tuli vietettyä kesäisiä päivinä lapsuudessa. Äitini sukua asuu Joensuussa ja Savonlinnassa ja näissä kaupungeissa tuli aina mökkilomillakin käytyä. Pohjois-Karjalasta tulee ihan parhaat karjalanpiirakat <3
Kivaa viikonloppua sinulle Heli <3
Kiitos <3 Ihania lapsuusmuistoja sieltä sinullakin, oli kyllä jotenkin tosi kiva käydä ja nähdä miten upeasti kaupunki on kehittynyt, silti on hieno luonto lähellä ja aistii sellaisen luonnonrauhan!