Pressitilaisuuksien satoa & omia mielipiteitä
Ankean, pitkän ja synkän tammikuun pelastus – blinikausi – on nautiskeltu käyntiin: tässä esittelyssä kolme erilaista ravintolaa, jotka tarjoavat blinejä tulevan talven ajan! Olen itse aivan hulluna blineihin ja teenkin niitä alkusyksystä pitkälle kevääseen, sillä hapatetuissa tattarilätyissä on jotakin selittämätöntä maagista makuvoimaa, joko niihin silmät ja suu leiskuvat rakkautta tai sitten eivät.
Vaikka kuinka arvostetut ravintolat ja blinimestarit leveilevät muhkeimmilla, paksuimmilla ja rasvaisimmilla blineillä, minulle sopivat sellaiset ohuemmat ja rapeat blinit. Kehittelin muutama vuosi sitten oman blinitaikinan, jota käytän aina ja paistan blinit toisinaan lettupannussa (ja vähän vähemmällä rasvalla). Silti toisen tekemä maistuu aina ja mieluusti testaankin ravintoloiden tarjontaa, nyt siis katsaus blinien makumaailmaan ja kolmen helsinkiläisen ravintolan menuihin talvella 2020.
“SYÖ BLINEJÄ NIIN PALJON KUIN JAKSAT” kuudella erilaisella täytteellä Ravintola Lasipalatsissa
Ravintola Lasipalatsissa blinejä on paistettu samalla reseptillä jo 20 vuotta ja taikinaa hapatetaan jopa kolme vuorokautta. Maku blineissä on kyllä todella hienostunut ja itse blini varmasti yksi kaupungin taidokkaimmin tehdyistä.
- Ravintolan suosituin annos on kuuden erilaisen täytteen Blinilautanen (alk. 30 €), johon saa tilata niin monta bliniä kuin haluaa, lisätäytteet maksullisia. Blinilautasen täytteet: muikunmätiä, sipulia ja smetanaa, savustettua muikkua ja marinoitua punasipulia, graavilohitartar, punajuuri-omenatartar, metsäsienisalaattia ja marinoitua punasipulia sekä venäläisiä suolakurkkuja ja hunajaa.
- Onneksi blinejä saa myös yksittäin ja kohtuuhintaan esim. blini suolakurkuilla, hunajalla ja smetanalla 11,50€, sillä tuo ‘syö niin paljon kuin jaksat’ – tarjous ei ole paras mahdollinen omalla kohdalla, kun blinejä menee vain se 1 kpl/kerta.
- Muikunmäti on Saimaalta ja D.O Saimaa -merkin alla vastuullisesti tuotettua ja alkuperäjäljitettävää.
- Maukas ja listalla uusi lisuketäyte, joka tosin jakoi mielipiteitä, oli Pielisen savumuikut – tykkäsin itse kovasti. Katkarapuskagen oli jätetty kokonaan pois blinien lisukelistalta kysyntäsyistä, mikä hieman ihmetytti, itselle se kun on yksi mieluisimpia täytteitä.
- Yhden blinin paistamiseen käytetään noin desi kirkastettua voita, kuulemma rasvan ei pitäisi imeytyä taikinaan, vaan sen tehtävänä on jättää vain rapea koostumus. Sen verran tuhti tämä blini oli, että yksi oli tarpeeksi. Kuulemma ennätys on 13 bliniä ja tämä ennätysnälkäinen nuori herra oli kyllä itse päässyt ulos ravintolasta omin voimin tuon urakoinnin jälkeen.
- Tarjolla on myös kasvisblinilautanen (24 €) ja täysin vegaani versio (24 €) samaisesta blinilautasesta. Alimpana kuva vegaaniversiosta, jossa mm. hernepestoa, punajuuriomenatartaria ja Cavi Art -merileväkaviaaria. Näyttää hyvältä!
- Blinit ovat laktoosittomia ja niitä saa myös gluteenittomina tilauksesta.
- Pauly Generations Riesling oli omaan makumaailmaan mainio blinin kanssa, tosin blinien seuraksi suositeltiin myös Mallaskoski Craft Pils olutta ja/tai Pohjanpoika snapsia, snapsi varmasti on oiva ruoansulatuksen tueksi blinien syömisen lomassa.
- Bliniviikot jatkuvat 28.3.2020 saakka.
- Pöytävaraukset www.lasipalatsi.fi
Lasipalatsin blineistä ja itse ravintolasta voi lukea lisää Marjon matkassa -blogista.

RAVINTOLA KAPPELIN TALVESSA TARJOILLAAN BLINEJÄ JA TAIDETTA
Esplanadin oma helmi, historiallinen Ravintola Kappeli tarjoilee rapeita blinejä 29.3. saakka ja samalla voi ihailla Kappelin seinien taide-elämyksiä! Suomalaisen taiteen kulta-aika osui samoihin aikoihin, kun blinien nauttimisen perinne tuli Helsinkiin. Kappelin kanta-asiakkaat mm. kuvataitelijat Albert Edelfelt, Oscar Kleineh ja Hjalmar Munsterhjelm kokoontuivat usein Kappelin seinien sisään ja päätyi näiden kanta-asiakkaiden töitä Kappelin seinillekin. Kappelin keittiöön voi päästä katsomaan mm. Pyhää Gambrianusta, se sijaitsee yhdessä ravintolan kannatinpilareista.
- Ravintolan suosittu Blinipaletti sisältää mm. siianmätiä, punasipulia, smetanaa, poromoussea, kylmäsavulohitartaria, katkarapuskagenia, suolakurkkua sekä metsäsienisalaattia (hinta 29,90 € S-etukortilla).
- Kylmäsavulohitartar ja katkarapuskagen jäivät mieleen erinomaisen herkullisina.
- Alkuun nauttimamme kuohkea hummeri-jokarapukeitto oli täydellisen umaaminen ja hurmaava makuelämys marinoituine katkarapuineen – upean onnistunut ja ruokaisa annos sellaisenaankin!
- Kolmen ruokalajin menu 55 € (sis. alkukeiton, blinipaletin ja vapaavalintaisen jälkiruoan), on kyllä hintansa väärti ja ei ole pariin päivään nälkä tuon makumaratonin jälkeen.
- Blinejä saa myös yksittäin, esim. bliniä siianmädillä 20 € S-etuhintaan tai kotimaisella Carelian kaviaarilla 99 €.
- Blinien kanssa aina loistava valinta: Nicolas Feuillatte Brut samppanja S-Etuhintaan 43,90 €/75 cl.
- Pöytävaraukset www.raflaamo.fi.
- Blinejä ja taidetta on tarjolla myös toisessa helsinkiläisessä klassikkoravintolassa, 122-vuotiaassa Salvessa Helsingin Hietalahdenrannassa.
Taiteesta ja blineistä innostuivat kanssani kollegat Krista Kristallinhohtoa – blogista, Tuula Tuulas life -blogista. Sopusointuja -blogin Maarit sekä Sanja Sokerivaltakunta -blogista. Lue ja katso myös Äiti yrittää – blogin Heidin nauttima kasvisversio blinipaletista, kasvissyöjiä todella hemmotellaan näillä bliniviikoilla!
BISTRO MANU TARJOILEE BLINEJÄ RENNOSSA TUNNELMASSA NIIN ARJESSA KUIN JUHLASSA
Kampin keskuksen vieressä sijaitsevan Original Sokos Hotel Presidentin Bistro Manu on tunnelmallinen kortteli- ja bistroravintola, jonka keittiöön pääsin vierailulle vuosi sitten.
- Bistro Manun keittiömestari Janne Tihtosen kehittelemää, vehnä- ja tattarijauhoista sekoitettua taikinaa hapatetaan yön yli kuohkean rakenteen saamiseksi.
- Bliniaterian alkuun suositellaan makuaistit terhakoittavaa ja suloisen pehmeää maa-artisokkakeittoa (9 € S-Etuhinta), toimi hyvin, lämmittävä menun aloitus.
- Hinnoittelu selkeää, osta Blini (6 €/S-Etuhinta) sis. punasipulia, suolakurkkua, tilliä ja metsähunajaa ja valitse sille haluamasi täyte tai täytteet esim. blini katkarapuskagenilla 12 €. Lisäksi vielä vaikkapa siianmäti ja smetana + 7 €, yhteensä 19 €.
- Moderni esillepano ja maut raikkaita, omaan makuun parhain blini, ei niin paksu ja rasvainen.
- Ruokajuomaksi Manusta suositellaan blinien kanssa vaaleaa vehnäolutta tai kuohuviiniä.
- Mustikkatiramisu oli vähäsokerinen, raikas ja kauniisti toteutettu – sopiva bliniaterian päätteeksi, jos makealle löytyy sijaa.
- Rento ja lämminhenkinen paikka poiketa blinille.
- Bistro Manussa blinejä tarjoillaan 7.4.2020 asti.
- Katso kaikki S-Ryhmän blinimenut ja tee pöytävaraus osoitteessa www.raflaamo.fi/blinit.
Bistro Manun blini-illallisesta ja Arvo Kokkosen mätien maistelusta raportoivat blogikollegat Casa Mimi, Ja kaikkea muuta- blogin Minna sekä Souliina- blogin Pauliina, joiden postauksista löytyy tuon 24 tunnin blinitaikinan resepti, sama josta Bistro Manun blinit paistetaan! Kala-allerginen Minna Kristallikimara – blogista taas oli ilahtunut omasta kasvislautasesta blinien kanssa tarjoiltuna ja taisi ihastuakin blineihin, joita ei ollut aikaisemmin syönyt.
13 Kommenttia
Rakastan blinejä ja tämä olisi ollut niin mun juttu, mutta se vehnätön nyt täällä… Täytyy sanoa, että näiden kuvien katsominen jo saa kuolan valumaan.
Ihanat kuvat Heli. <3 Sydämellistä uutta viikkoa. <3
Kiitos ihana Tiia! Täällä taas osa-viikko vehnätöntä vietetään, rakastan vaan ylikaiken blinejä, joten tammikuu ei olisi oikea aika itselle olla täysin vhh-dieetillä ; )
Kappelin blinit olivat tuhteja, ihanan rapeapintaisia ja täytteet maistuivat erinomaisilta. Pidin siitä, että oli monenlaista, poroa, mätiä, katkarapuja… Minusta blinien syöntiin liittyy yhteisöllisyys ja oli niin kiva tavata pitkästä aikaa teitä kaikkia (vaikka oltiinkin eri pöydissä). Kappeli on paikkana legendaarinen ja info taiteilijoista ja historiasta sopi sinne myös täydellisesti. Ne olivatkin itselleni kauden ekat ja ehkä myös vikat blinit – mutta nautin täysillä.
Ja hei kiitos kun vinkkasit Manusta; jälleen löytyi ravintola missä en ole koskaan ollut, pitää poiketa!
Manun blinit olivat ihanan kepeitä ja rapeita, kävin kaverin kanssa siellä toistamiseenkin viime viikonloppuna, hänkin piti kovasti!
Tammikuu on oikea blinikuu! Tuuli tuossa keksi hyvän sanan – blinipressit! Ihan loistavia blinipressejä on ollut. Ja Turussa olin vielä Grill iT Marinan blinejä maistelemassa. Ja kyllä maistuivat.
Kiitos hienosta postauksesta Heli! Herkulliset blinit ansaitsevat tulla kuulluksi.
On ollut upea blinikuu ja kiva oli nähdä Kappelin pressissä : )
Tammikuu on blinikuu! Tuuli tuossa keksi hyvän sanan – blinipressi! Ihan loistavia blinipressejä on ollut. Ja Turussa olin vielä Grill iT Marinan blinejä maistelemassa. Ja kyllä maistuivat.
Kiitos hienosta postauksesta Heli! Herkulliset blinit ansaitsevat tulla kuulluksi.
Niin paljon blinejä kuin jaksaa syödä…mietin, että montakohan se olisi? 😀
Sienilisuketta haluaisin maistella. Kivaa loppuviikkoa sinulle Heli <3
Vaikka tykkään sienistä, niin sienisalaatti ei ole omalla suosikkilistalla kun tilaan blinejä ja blinitäytteitä, jotenkin nuo mädit ja katkikset ovat enemmän omaan makuun!
Kaikki näyttävät niin hyvältä, vaikken toki kolmeatoista bliniä jaksaisi! Tänä vuonna en valitettavasti ehtinyt blinipresseihin, mutta onneksi kerran olen jo syönyt blinejä tänäkin talvena.
Vielä onneksi ehtii, monessa ravintolassa blinejä tarjoillaan huhtikuun alkuun asti!
Nyt löytyi meidän perheelle uusi talvivakkariherkku! Ennen en oikein ollutkaan blineistä innostunut, mutta kun ammattilainen näyttää, millainen sen pitää olla ja antaa vielä reseptin ja ohjeet kaupanpäällisiksi… Eihän siinä voi kuin onnistua ja innostua 🙂
Aivan huippu juttu! onnistuneita kokeiluja & herkkua viikonloppua : )