ALPPILAN KIRKON BRUNSSI

by Beachhousekitchen

Kun sain kutsun Pulkka & brunssi –bloggaajatapahtumaan*, jossa Alppilan kirkko sponssaisi brunssin meille bloggaajille, tuli lievä kylmänhiki otsaan. Minähän erosin kirkosta joskus nuoruusvuosina ihan aatteellisista syistä, kun itselle on aina ollut selvää suvaitsevainen elämänkatsomus, jota silloin ei luterilainen kirkkomme mielestäni edustanut.  Naispappeuden vastustaminen pänni, sillä minulle on sama se kumpaa sukupuolta oleva minut tulevaisuudessa vihkisi tai hautaan siunaisi. Samoin se että minulta ei olisi pois, että kirkollisen vihkimisen saisi myös naapurin Kalle ja Ville tai Leena ja Tiina samoin kuin kuka tahansa heteropari.

Enpä ollut pahemmin päivittänyt tietojani kirkon nykytilasta viime vuosina, sillä mietinkin vielä perjantaina, että  tarkistettaisiinko siellä ovella, että kuuluuko brunssille tuleva kirkkoon ja kuulustellaanko niitä kymmentä käskyä rippikoulunomaisesti ennen sisäänpääsyä?

Alppilan kirkon kahvila

No se epäilys oli turha, sillä vastaanotto oli mitä lämpimin. Kirkon pappi, teeveestäkin tuttu, rento Teemu Laajasalo toivotti meidät bloggaajat niin tervetulleeksi sanoin ja tarinoin, jotka saivat ainakin omat silmäni aukeamaan ja jopa kostumaan.  Tämä innovatiivinen ja edistyksellinen seurakunta oli avannut kirkon ovet kansalle jo vuosi sitten näiden brunssien muodossa. Nyt lauantaina 6.2 oli uuden kahvilan avajaiset, jossa teemana olivat burgerit. Alppilan kirkon kahvilaa isännöi tästä eteenpäin loistava kokki Manuel Sanchez ja näitä burgereita, joista saimme erinomaista ensimakua, tarjoillaan lounailla aina keskiviikosta perjantaihin hintaan 8 euroa!

hamppis

Brunssien ruokapuolesta vastuussa on aina huippukokkikaarti, mutta salin puolella herkuttelemaan tulleita tarjoilisi Teemu Laajasalon sanoin hyvin sekalainen seurakunta. Sinun annoksesi voisi tuoda pöytään vapaaehtoistyötä tekevä eläkeläinen, seurakuntalainen, yhdyskuntapalvelusta suorittava, elämässä muuten kolhuja kokenut tai jopa pantavanki, joka harjoittelisi kohtaamista ihmisten kanssa ennen vapautumista. Kosketti. Eikä vähempää se että jokaisesta syödystä ateriasta lahjoitetaan varat toiseen ateriaan Afrikassa. Halutessaan voi myös tarjota aterian tai kahvin kaverille ostamalla vitriiniin kiinnitettävän lapun kassalta.

Alppilan kirkon kahvila

Kuvassa yllä kokki Manuel ja pöytäseurueena Minityyli- blogin Laura ja hänen miehensä.

Tämä ruokabloggari kyllä päätyi myöntämään, että kirkko on pystynyt uudistumaan ja näyttäytyi varsin suvaitsevalta ja nykyaikaiselta. Tapahtuman pulkka -osiosta, jonka sponsoroi suomalainen perheyritys Plastex Oy, voi lukea lisää sivuprojektissani eli omassa mammablogissa Nelkytplusmami.

Mutta nyt siihen ruokaan. Kaksitoista euroa antaa siis tällaisen setin: alkuruoaksi vihersalaatti, väliruoaksi bataattikeitto, pääruoaksi hampurilainen, jälkiruoaksi brownie ja kyytipojaksi kahvi. Kaikki tämä vielä pöytiin tarjoiltuna hymyn kera.

Alppilan kirkon brunssi

Alppilan kirkon brunssi

hamppiksen anatomia

Alppilan kirkon brunssi

Brunssikattauksia on joka lauantai kaksi, klo 11 ja klo 13, tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

Paikalla levyjä pyöritti DJ Bunuel, joka miksasi täyden laidallisen latinomusaa ja loungefiilistä. Hän osasi taitavasti saada kaurismäkimaista tunnelmaa karuhkoon seurakuntasaliin soittamalla lisäksi suomalaista iskelmää ja hyvin vanhan version Hopeinen kuu-tangosta.

Täältä ei skumppaa saa, mutta täyden vatsan ja paljon sitä hyvää talkoomieltä niin suomalaisten vähäosaisten kuin kaukana toisella mantereella olevien puolesta. Tänne ehdottomasti lounastamaan arkena ja brunssille lauantaisin, iso PEUKKU!

*Kiitos kutsusta Lasten PR -toimisto!

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

2 Kommenttia

Outi 07/02/2016 - 19:51

Tuohan on ollut varsin edullinen brunssi, kun noin paljon on ollut kaikkea tarjolla.
Ihanaa sunnuntai-iltaa!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 08/02/2016 - 20:57

Kiitos : ) Siis tämä on tosi edullinen, saa nauttia aidoista mauista & kaunista annoksista!
Suosittelen lämpimästi!

Vastaa

Kommentoi