Hellettä luvassa ja vähän ruokafestaritunnelmaa!

by Beachhousekitchen
6 Kommenttia

sinneSinne, sinne ja ehdottomasti sinne! Nimittäin Taste of Helsinki 2015 -tapahtumaan*, joka käynnistyi eilen. Tässä hieman tunnelmia avajaishulinoista ja pari hyvää syytä poiketa paikanpäälle. Tapahtuma kestää sunnuntaihin saakka ja joka päivä on kaksi eri kattausta klo 11-15 ja 17-22 sekä sunnuntaina yksi kattaus klo 11-16.00. Kannattaa ottaa huomioon suunnitellessasi tuloa että alue tyhjennetään aina kattausten välissä ja samalla lipulla ei pääse enää sisään toiseen kattaukseen.

Pääsin jo kaksi kertaa ennakkomaistamaan tämän vuoden annoksia ja eilen keskityin vain niihin joita en ole vielä maistanut. Säät tulevat olemaan tänä vuonna ihan loistoluokkaa, joten tänne kannattaa suunnistaa viikonlopun aikana, jos Helsingissä päin liikut!

matti jamsen pop up

Päivän eka ja täydellinen aloitus, eli Matti Jämsen Pop-upin ‘Toast skagen’, piparjuurta ja mummon kurkkua. Tämä ei ole suinkaan ainoa annos, jossa koreilee metsien tuttu rapsakka ja kirpsakka ketunleipä. Kuulimme että ketunleivälle sopiva täydellinen viini on tuttu Riesling, samaa happomaailmaa ja kyllä toimi!

Matti Jamsen pop up

Bocuse d’Or -kokki ja keittiöpäällikkö Matti Jämsen ennusti tulevaksi ruokatrendiksi ns. pirun hyvän ja rehdin ruoan ilman  turhaa hifistelyä. Ranskalainen keittiö on maailmalla nousussa ja siitä varioitu suomi-ranska cuisine voisi olla seuraava suuntaus! Matti Jämsen väläytti uutisia myös tulevasta uudesta ravintolakonseptista Helsingin keskustaan…syksyllä kuulemme lisää!

miekkakala
Itse odotin eniten ravintola Ragun etukäteen hehkutettua miekkakalaa. Sopivasti hiillostettu miekkakala, sardelliaioli ja paahdettu pecorino oli rakkausliitto melkein ilman säröä. Hiillostettu miekkakala oli pötkötellyt ehkä hieman liian kauan kylmässä, jos se olisi ollut vielä kivasti hiillostuksesta lämmin, niin makuelämys olisi ollut täydellinen. Pecorinokeksi oli nerokas, sitä pitää testata kotona.

taste of helsinki

Näillä festareilla ei tuupita tai tönitä. Leppoisa tunnelma, paljon istumapaikkoja ja samanhenkistä seuraa!

gastrobar emo
Gastrobar Emon Crème Ninon ja mustekala oli täydellinen! Mustekala suli suussa ja tätä annosta voisin syödä joka päivä ainakin kokonaisen viikon!

wines
Viinejä löytyy jokaiseen makuun, loistava tilaisuus kokeiluille ja uuden suosikin löytämiselle!
liberty of helsinki
Cocktailien ystäville makuelämyksiä tarjoaa Liberty or Death.

patrona
Ravintola Smakbyn joutui jäämään pois tämän vuoden tarjonnasta ja tilalle tuli modernia meksikolaista tarjoileva Patrona. Jos naudan kieli lautasella aiheuttaa outoja puistatuksia, niin nyt lähtee sekin ennakkoluulo parilla puraisulla! ISO suositus kokeilla Patronan savustettua naudankielitacoa, jossa tuoretta avokadoa, mustapapua, korianteria ja punasipulia. Seuralaiseni nauttima tiikerirapu oli myös loistava!

taste of helsinki

Hetki valokuvattavana, yksi sopiva tuulen tuiverrus ja melkein koko komeus sohvalla. Herkkä ja jumalaisen raikas mansikkamaito Matin ja Maijan tapaan á la Matti Jämsen pop-up. Puoli säästynyttä annosta tätä kuitenkin vakuutti ja suosittelen lämpimästi!

barry macnamara

Skål Taste of Helsinki 2015 ja toivottavasti näemme myös ensi vuonna! Kuvassa tapahtuman isä Barry MacNamara.

Kaunista viikonloppua & helteen huumaa! Josko se kesä vihdoinkin saapuisi ilahduttamaan kun sitä ei enää paria kuukautta kauempaa ole jäljellä… 😆

*yhteistyössä Taste of Helsingin kanssa

With ♥ beach house kitchen

Lue nämäkin

6 Kommenttia

Maiju 13/06/2015 - 18:00

Meinasin tänään mennä. Käännyin sitten kannoiltani, kun mietin, että jos siellä ei olekaan mitään gluteenitonta ja maksan turhaan sisään. Olisiko siellä ollut?

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 15/06/2015 - 07:38

Merkinnät gluteenittomista ja muidenkin erikoisruokavalioiden annoksista olivat hieman puutteelliset, siitä voisi antaa palautetta seuraaville vuosille!

Vastaa
Outi 12/06/2015 - 12:46

Mahtavaa viikonloppua!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 12/06/2015 - 18:33

Kiitos sitä samaa! Aurinkoa, leppoisaa fiilistä ja paljon herkkuja <3

Vastaa
Lumo 12/06/2015 - 12:00

Kiitos kivasta seurasta, oli kyllä herkut! Sulla meni jälkkärit sohvaan, mulla vei lokki Kaskiksen possun suoraan lautaselta! No, ulkona syödessä voi sattua ja tapahtua!

Tänään uudestaan miehen kanssa, hehkuttelin jo muutamaa annosta hänelle ja vannotin ettei saa syödä tuhtia lounasta ennen iltakattausta.

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 12/06/2015 - 18:35

Kiitos myös itsellesi! Sinne Kansalaistorille ehkä pitää jo ensi kesänä viritellä lokkisuojaa, aika lähellä lentelivät! Viettäkää nautinnollisia hetkiä, sää ainakin on lämmin : )

Vastaa

Kommentoi