Jos tämä blogi olisi ravintola, se voisi hyvinkin näyttää hamptonilaiselta Helsingin Hietalahdenrannassa sijaitsevalta Hampton Bay-rantaravintolalta. Toukokuussa avattu merihenkinen Hampton Bay on ainakin viime maanantaisen pressi-illan* perusteella taklannut alkuvaiheen haasteet ja menu sekä makumaailma ovat hioutuneet kiitettäväksi kokonaisuudeksi. Soppamies, tv-kokki ja ruoka-alan monitoimimies Harri Syrjänen on vastannut ravintolan keittiön suunnittelusta sekä ruokatuotteista, hän suunnittelee kunkin sesongin menut parhaimpien saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan.
Sateisena maanantaina jäi ravintolan hulppeiden ja varmasti tänä kesänä kovassa käytössä olleiden terassien testaus toiseen kertaan, mutta sisälläkin pääsi merellisiin tunnelmiin, kun huumaava simpukoiden tuoksu tervehti jo ovella. Harri oli itse kertomassa ravintolan tämän hetkisistä annoksista ja myös siitä, mitä uutta on tulossa. Vähitellen kauden simpukat pienen kokonsa vuoksi antavat tilaa kauden syysherkuille, syksyn listalle on tulossa mm. tattirisottoa. Pääsimme vielä kuitenkin maistamaan suosittua simpukka & chips annosta Levainin jumalaisen leivän ja aiolin ryhdittämänä – vaikka simpukat olivat jo aika pieniä, hienoarominen ja aasialaisesti maustettu kookosliemi oli sykähdyttävän maukas!
Ravintolaan tullessamme klo 18 aikoihin se oli vielä puoliksi tyhjä, mutta täyttyi parin tunnin sisällä – asiakkaina hillitysti (olihan maanantai-ilta) rapujuhlia viettävä isompi seurue, paljon pareja sekä kaveriporukoita. Viehätyin itse paikan sisustuksesta ja rentoudesta, tänne todella voi tulla sille lasilliselle ja makustella vaikka päivän juustoalkupalan, joka tuona iltana sattui olemaan oma lempparini kermainen sinihomejuusto viikunahillokkeella. Ravintolan saaristolaisleipä leivotaan itse ja se on juuri täydellisen kostea sisältä ja kuori sopivan siirappinen ja rapea.
Mikäs ruokabloggaaja se sellainen on, joka kieltäytyisi maistelemasta ravintolan ruokalistan kaikkia annoksia? Ei meitä tarvinnut käskeä ja jaoimme seurueemme kesken jokaikisen annoksen. Mitä alkupaloista ihastelimme erityisesti? Kauniisti trendilasipurkista tarjoiltuja sinappisilakoita uusien perunoiden kanssa sekä kananmunan keltuaista eri tavoin hyödyntävää karitsatartaria, mutta kovimmat hurraat sai pestolla ja tomaattikreemillä aateloitu burrata! Burrataa ei ollut kovin moni maistanut aiemmin, sehän on mozzarellasta tehty juustopallo, jonne sisään on lirautettu kermaa. Kun juuston repii tai paloittelee, kerma valuu kauniisti ja tekee juustosta mozzarellaa täyteläisemmän ja mehukkaamman.
Ravintola savustaa kalansa itse, lohi olikin täydellisessä kypsyydessä, ei yhtään yli eikä ali. Tällaista kalaa harvoin saa muualta. Arkisin Hampton Bayssa on tarjolla lounasta ja yksi aina listalla olevista lounasvaihtoehdoista on Syrjäsen lohikeitto, joka tehdään räätälöidysti jokaiselle omana annoksena, sitä ei kauhota isosta soppakattilasta. Maukas oli soppa!
Syrjänen rakentaa menujen annokset aina maku edellä, jos saatavilla ei ole parhaimpia raaka-aineita, sitten käytetään jotakin muuta maukkainta sillä hetkellä saatavissa olevaa ainesosaa. Kala- ja mereneläväpitoiselta listalta löytyy myös kasvisruokia. Yksi parhaimmista oli todella yksinkertainen, parhaaseen Linguine-pastaan tehty tuoreita tomaatteja ja paljon kasviksia sisältävä Just vege-annos. Onnistunut oli myöskin kvinoapohjainen salaatti, josta löytyi mm. granaattiomenaa, paahdettua bataattia, mantelia ja omenakuutioita.
Vaikka ravintola luottaakin perinteisiin ja tunnettuihin ruokalajeihin- ja -annoksiin, luova keittiö on hieman sekoittanut pakkaa ja mm. Fish & Chips -annoksen rapeissa kalapaloissa on yllärinä Yuzu-majoneesisydän!
Keittiön yksi tilatuimpia annoksia on paistettu siika ja olihan se todella hienon makuinen. Mikä yllätti ehkä eniten, oli naudan entrecôte, en ole koskaan, lue KOSKAAN syönyt mitään niin suussa sulavaa, plussaa myös hiiligrillin mausta. Hieman suolaisen hinnan (32,-) jokainen sentti on makuelämyksen arvoinen!
Ravintolan kolme hampurilaista: Portobello, Lohi ja Black Angus olivat moitteettomia. Erityisesti kehuja sai Black Angus pihvin medium-kypsyys. Ja jälleen kerran hiiligrillin antama maku oli täydellinen!
Mukana maistelusessiossa olleet bloggaajaystäväni Tuuli Lumo Lifestyle -blogista sekä Johanna Hellan ja viinilasin välissä -blogista olivat kyllä aika yhtä mieltä annosten korkeasta laadusta, yhtään floppia ei löytynyt – nyt jäämme odottamaan ravintolan uutta aluevaltausta, sillä sunnuntaibrunssit starttaavat jossakin vaiheessa syksyä! Ai niin jälkiruoista muutama sananen, niitä löytyi listalta kolme ja eniten ehkä jäi mieleen rosmariinilla maustettu panna cotta. Ravintola palvelee myös erityisruokavalioisia ja mm. talon suklaakakku on täysin gluteeniton.
Ennen syksyn uutta menua ja brunsseja ehtii vielä nauttimaan elokuun aurinkoisista päivistä Hampton Bayn kattoterassille tai ravintolan sivutakaosan aidon hiekan kattamalle beach-terassille, jonne myös saa ruokaa ravintolan ulkogrillistä! Ravintolan viinilistaan tai muihin alkoholipitoisiin juomiin en autolla paikalle tulleena päässyt vielä tutustumaan, mutta ehkä korjausliike tulevana viikonloppuna, kun on ennustettu vielä yli +20 asteen lämpötiloja. Aurinkoa viikonloppuusi!
*illan tarjosi Hampton Bay ♥
With ♥ from beach house kitchen
8 Kommenttia
Yammy to your tummy…ihania ruokia ja vautsi minkä näköinen ravintola. Ei tuollaisista ruoista voisi kyllä kieltäytyä.
Ihanaa ja herkullista viikonloppua sinulle Heli <3
Ravintola oli kyllä hienostuneen tyylikäs ja omaan silmääni miellyttävän merihenkinen, mutta sopivan rento! Ja se ruoka <3
On kyllä paikka minun makuun ja niin on selkeästi ruokakin. Voi onni ja auvo mitä annoksia, ihanaa katseltavaa ja vielä ihanempaa maisteltavaa taatusti.
Aurinkoista viikonloppua Heli <3
Suosittelen vierailemaan tuolla, tykättiin kovasti <3
Kuola valuu, olen niin samaa mieltä kanssasi. Hiton hyvää ruokaa!!! 😘
Parasta pitkään aikaan, mielenkiinnolla odotan niitä brunssejakin <3
Ooh mikä illallinen tämä olikaan! Ruoka oli herkullista ja sitä tosiaan riitti!
Voisin ottaa minkä annoksen milloin vain, mutta vähän yllätyksekseni mieleeni jäi parhaiten kvinoasalaatti -tai ei ehkä niin yllätykseksikään, olen ruokaisten salaattien ystävä ja tämä todella iski makuhermoon.
Sekin oli hyvää, ne paahdetut bataatin lohkot olivat herkkua ja se omena raikasti kivasti kokonaisuuden!