Murhaava illallinen!

by Beachhousekitchen

Murhaava illallinen on ainutlaatuinen teatteri- ja ravintolaelämys, jossa tunnetun suomalaisen gourmetkokin loihtima kolmen ruokalajin dinneri nautitaan murhamysteeriä seuraten ja sen ratkaisemiseen osallistuen. Kaikki tuntuu olevan lampuista lähtien vinksin vonksin. Katsoja ei oikein tiedä ovatko pöydässä istuvat ‘tuntemattomat’ mukana juonessa ja onko seurueen pöytää hoitava henkilö oikea tarjoilija vai näyttelijä. Yllätys voi myös olla se, mistä suunnasta puukko kohta viuhahtaa. Ilta on äärimmäisen viihdyttävä ja kokonaisuus sopii hyvän ruoan ja hieman erilaisen pikkujouluelämyksen etsijöille! Mustaa ja punaista uhkuva, ylellinen  sisustus ja tila saavat aikaan juhlan tunnun, vaikka olemmekin isossa teltassa (lämmitetty).

murhaava illallinen

Jännitysnäytelmä ruokailuineen kestää reilut kaksi tuntia ja se on mukavasti rytmitetty ruokalajien mukaan. Kävin aiemmin testaamassa* Matti Jämsenin menun ja tulevissa marraskuun näytöksissä gourmet chefin virkaa hoitaa mm. Luomo -ravintolasta tuttu Jouni Toivanen.

murhaava illallinen

Valaisimet sekä koko lavastuksen ja visuaalisen ilmeen on suunnitellut Latvian kansallisteatterin lavastaja, Aigars Ozoliņš. Valaisimet on tehty käsityönä.

Liput tuleviin näytöksiin 20.-28.11.2015 kannattaa varata nopeasti Gurmee Teatterista, sillä nämä näytökset myydään varmasti loppuun. Lipun hinta alkaen 79,-/hlö ja se sisältää kolmen ruokalajin illallisen, viihdeohjelman ja kahvin/teen. Juomalistalta löytyy samppanjaa, viinejä (alk. 34,-) sekä cocktaileja. Teltta on lämmitetty ja mukaan kehotettiin ottamaan myös lämmintä vaatetta, mutta sitä ei tarvittu, sillä lämpötila oli miellyttävä ja tunnelma korkealla koko show’n ajan!

murhaava illallinen

MARRASKUUN MURHAAVA MENU

Beets & Smoke

Punajuuritattaria ja savustettua vuohenjuustoa

(Gluteiiniton ja vähälaktoosinen)

Last but not least Pork

24h haudutettua possun niskaa, karpaloita ja hasselpähkinää

(Gluteiiniton ja laktoositon)

Bloody Pannacotta

Tonkapapuvanukas ja veriappelsiinia

(Gluteiiniton ja vähälaktoosinen)

Nämä ruoka-annosten kuvat (alla) ovat aiemmasta Matti Jämsenin menusta, linja jatkuu varmasti yhtä korkeatasoisena myös Jouni Toivasen toteuttamana.

Mukana olivat myös bloggaavat kollegat Andalusian auringossa ja Tätä keittiöelämää, kannattaa pistäytyä lukemassa myös heidän arvionsa illasta.  Lämmin suositus tälle show&dinner -elämykselle!

Murhaava illallinen

Matti Jämsen

Murhaava illallinen

*Illan tarjosi Idonea ja Gurmeeteatteri.

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

8 Kommenttia

vuocho 29/10/2015 - 07:17

Oli tosiaan mukava ilta Murhaavan illallisen parissa ja kiva kun törmättiin 🙂

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 29/10/2015 - 08:10

No niin oli! Kiva elämys ja ruoka taivaallisen hyvää: )

Vastaa
Lumo 28/10/2015 - 22:47

Sain kutsun tuonne, mutta aikataulut eivät antaneet myöden. Harmi, vaikuttaa todella kivalta – ja olisi päässyt taas Matin ruokia maistelemaan…

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 29/10/2015 - 08:12

Matin ruoat kyllä taas maistuivat. Hyvältä kuulostaa tämä Jouninkin menu…: )

Vastaa
Tiia K 28/10/2015 - 18:49

Niin magee juttu, tiedän että mieskin tykkäisi. Tälläinen voisi olla todella hauskaa, kiitos vinkistä. <3

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 28/10/2015 - 19:30

Tämä oli laadukas setti, erilainen kuin normaali ravintolailta! Hyvää ruokaa & jännitystä!

Vastaa
Outi 28/10/2015 - 17:27

Kiva ja todella erilainen ravintola kokemus. Kuulostaa hyvältä!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 28/10/2015 - 19:29

Tämä oli elämys isolla E-kirjaimella! Suosittelen jos pikkujoulupaikka puuttuu…; )

Vastaa

Kommentoi