PHUKET SURIN BEACH RAVINTOLATÄRPIT

by Beachhousekitchen
5 Kommenttia

Länsirannikolla sijaitseva rauhallinen ja kaunis Surin Beach on Phuketin rantakaupungeista yksi rauhallisimpia. Täältä ei löydy yöelämää ja kunnon ravintolat ovat harvassa. Reissun ravintolatärpit osio sisältää vain pari alueen ravintolaa, joihin palasimme uudestaan. Kadunpätkän, jossa sijaitsevat mm. Walmart ja 7-eleven, ylihinnoiteltuja ravintoloita kannattaa välttää ja nähdä hieman vaivaa, että saa sitä aitoa ja kohtuuhintaista thairuokaa. Thairuoasta kirjoitinkin viime viikolla, nyt luvassa ne ravintolatärpit.

Surin Beach on yksi niistä rannoista, jonka Thaimaan viranomaiset ovat tämän vuoden aikana palauttaneet mahdollisimman alkuperäiseen olotilaan purkamalla pois kaikki rantaravintolat, siivoamalla rannan sekä karkottamalla kaupustelijat. Tämä oli yllätys, sillä muutama vuosi sitten Surinilla piipahtaessa rannalla oli muutama todella kiva ravintola, meno kuitenkin rauhallista ja siellä päivysti vain muutama kaupustelija. Nyt vaikka näennäisesti puhdistus oli tapahtunut, olivat yrittelijäät paikalliset löytäneet kojuillensa paikat rannan parkkipaikalta. Sieltä kyllä tuli haettua take away lounasta, parin euron pad taita, smoothieita sekä niitä thaipannukakkuja.

surin beach

Yksi suosituimmista oikeista ja kiinteistä ravintoloista on Audy restaurant, joka kärsi varmasi eniten tästä rantojen siivousmyräkästä, sillä ravintola joutui muuttamaan kukkulalle noin kilometrin päähän rannalta. Rannalla kuitenkin päivystää heidän ilmainen mopotuktuk, joka vie ilmaiseksi ravintolaan ja tuo takaisin. Kerran otimme kyydin sinne ja matka todellisuudessa on todella lyhyt, joten sen jaksaa vaikka +30 asteen kuumuudessa taivaltaa.

Työntekijöiden mukaan siirron jälkeen on ollut hieman vaikeata, että asiakkaat löytävät paikan, mutta pikkuhiljaa sana kiirii ja itsekin tahdon tästä paikasta kertoa, jotta sinne mahdollisimman moni menisi nauttimaan loistavasta palvelusta sekä erinomaisen hyvästä ruoasta. Kolme kertaa jo täällä saman reissun aikana ja varmasti matkan viimeinen illallinen nautitaan Audyssa. Ehdottomasti alueen paras hintalaatusuhde!

Audyn herkullisia alkupaloja, rapukakkuja ja jättikatkarapuja valkosipulissa ja pippurissa paistettuina (kuvat alla).

surin beach

surin beachIhan uusi juttu oli tämä ohuen munakasletun sisään kätketty herkullinen pad thai, tätä on kokeiltava kotona (kuva alla)!

surin beach Taskurapuja taisin hehkuttaa jo instagramin puolella, tässä paria eri versioita: tamarindikastikkeella ja lasinuudeleilla.

surin beach

surin beachKalat ja ravut tuodaan näytille ennen niiden valmistamista asiakkaille. Keskikokoisen kalan ja taskuravun hinta n. 300 bahtia/kpl.

surin beachPaikan henkeen kuuluu todella ystävällinen palvelu ja cocktailit ovat erityisen hyviä!

surin-beach-2Ravintolassa asiakkaita viihdyttää Leo, jo tämän hurmaavan kissanpennun takia kannattaa tulla katsastamaan paikka.

surin beach

surin beach

AUDY RESTAURANT

Choeng Thale, Thalang District, Phuket 83110, Thaimaa

Auki 12-22 (Happy hour aina, cocktailit 90 bahtia, ilmainen wifi)

Surin beachin ainoa rannan läheisyydessä sijaitseva (kiinteä) ravintola on Patcharin seafood & love love bar. Avogrillissä valmistuvat herkullisiksi merenelävät ja kalat. Palvelu on hieman tympeätä ja laskuja kirjoittaa paikan yrmyilmeinen omistajatar. Thaimaalaiset ovat erityisen lapsirakkaita, joten pienokaiseni sulatti kyllä tarjoilijoiden sydämet ja ehkä palvelukin parani siinä samalla.

surin beach

Täällä kannattaa tilata vaikka puolikas kala runsaalla valkosipulilla.

surin beach

Curry järrikatkaravuilla maistui sekin sekä alkupaloiksi tilatut raputäytteiset nyytit.

surin beach

surin beach

Paistettu riisi ravunlihalla maistui kalan kanssa. Uppopaistettua kalaa currykastikkeessa on tehtävä kotonakin!

surin beach

surin beach

Ravintolan ehdoton plussa on tuo näköala, tänne kannattaa tulla ihailemaan auringonlaskua klo 16 alkaen. Paikka sulkeutuu illalla jo klo 18.00, jolloin muutoinkin ranta hiljenee ja kauppiaat ja torikojut poistuvat auringon laskiessa.

surin beach PATCHARIN SEAFOOD & LOVE LOVE BAR

Eteläinen Surinin ranta

Reissussa käytiin myös Bangtaolla, Kamala beachillä sekä Patongissa, sieltä tulossa blogiin myös ne parhaimmat ravintolat. Nyt vielä nautiskellaan thairuoasta hetki ennen Suomeen paluuta ja niitä äidin tekemiä jouluherkkuja!

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

5 Kommenttia

souliina 23/12/2016 - 10:58

Minä oon niin ihaillen seurannut teidän reissua facen puolella, aivan huikean näköistä. Upeat rannat ja mahtava ruoka.
Ihanaa joulua <3

Vastaa
Beachhousekitchen 25/12/2016 - 13:25

Kiitos <3 Ihana reissu oli ja joulukin Suomen lumimaisemissa!

Vastaa
Tiia K 22/12/2016 - 10:23

Lempiruokaa ja nuo annoskuvat, noh kateudesta ihan harmaana, hihi. 🙂 Ihan mahtava reissu teillä ja olen kaikki instavideot ja annoskuvat ihaillut nautinnolla. <3 Ihanaa, kun on some. Söisin itse varmaan koko ajan juuri kalapainotteisesti ja jättikatkarapuja paljon. <3 Mukavaa joulua Heli ja perhe <3

Vastaa
Outi 20/12/2016 - 11:36

Voi mitä maisemia ja herkullisen näköisiä annoksia.
Mukavaa lomaa!

Vastaa
Beachhousekitchen 22/12/2016 - 07:34

Kiitos. On ollutihana reissu ja tuli otettua satoja kuvia, joita katsella kun kaukokaipuu iskee : )

Vastaa

Kommentoi