Tuoreiden vanhempien erääksi treffipaikaksi valikoitui taannoin Eerikinkadulla sijaitseva Sinne Helsinki. Porvoon Sinne taitaa olla jo käsite kaikki hyvän ruoan ystävät ja ravintolakriitikot hurmanneena. Kun uusi ravintola Helsingissä avattiin alkuvuonna 2015, sinne oli turha haaveilla pöydästä ainakaan vikonloppuisin. Vehreästi sisustettu ja tunnelmallinenkin ravintola on jaettu kahteen osaan, sisään tulessa delin kotoisa ja rento fiilis kutsuu sille kuuluisalle ja paljon kehutulle gourmethampurilaiselle. Ravintolan puutarhamaisessa osassa voi nauttia viihtyisästi vaikka muutaman ruokalajin (ja tunnin) maistelumenun.
Kun tulee tehtyä ruokaa ja paljon niin arjessa kuin juhlassa, on miltei vastustamatonta antautua yllätysmenujen vietäviksi. Kun sen kanapastan, lohifileen tai purilaisen osaa erinomaisesti itsekin tehdä, niin miksei antaisi ravintolan säväyttää ruoilla, joita välttämättä ei itse heti valitsisi tai osaisi valmistaa 😆
Tuolla ravintolan lasikattoisella fine dining puolella oli treffi-iltana tarjolla vain yksi menu Sharing is caring (4 ruokalajia 59,-/hlö), jonka kanssa otimme suositusviinit -paketin (48,-/hlö). Oman rahan paikaksi Sinnen ruoka on varsin kohtuuhintaista, mutta kun autolla ei ole liikenteessä, niin kaikesta innostuneena alkudrinkkien ja täydennysviinien kanssa illan hinnaksi tuli liki 250 euroa.
Paikan sijainti on lähes täydellinen ja palvelu rennon ystävällistä. Ainoa miinuspiste romanttisen ja intiimin pöytämme heikosta valaistuksesta, mutta eihän tänne tultu valokuvailemaan, vaan nauttimaan ja keskittymään toisiimme. Muutama räpsy piti kuitenkin ottaa, hieman heikkolaatuisia, mutta toivottavasti näistä välittyy jonkinlainen kuva annoksista ja ravintolan makumaailmasta.
Sharing is caring -nimi oli hieman harhaanjohtava, sillä kyllä saimme molemmat omat annoksemme, ainoastaan alkupalojen metsälautanen oli ns. jaettavaa mallia. Kaunis kuin mikä.
Metsälautasella alkupaloina poroterriiniä, lakkaa ja palsternakkaa, kotijuustoa, kuusenkerkkää ja puolukkaa sekä broilerinmaksaa, sipulia ja kallioimarretta. Broilerinmaksa sykähdytti eniten, liki täydellistä. Risuja emme maistelleet.
Toki ihan ensiksi meille tuotiin talon leipää trendikkäästi paperipussissa. Söimme jokaisen murunkin.
Seuraava annos räjäyttikin sitten potin ja makunystyrät tunnelmoivat monta viikkoa tämän unelmaisen boullabaisen tahdissa. Sinnen bouillabaisse ja äyriäisiä, liemi kaadettin lautaselle vasta pöydässä.
Täydellistä kuhaa, kampasimpukkaa ja mustekalaa, c’est délicieux.
Ranskasta ei ollut enää paluuta Helsingin koleaan talvilauantaihin. Menun seuraava ruokalaji karitsankare jäi vaisuksi, eikä tumma valkosipulikastikekaan pelastanut kokonaisuuta. Täydellinen karitsan kypsyys toki, mutta missä maku.
Viinipaketin viinit yllättivät, niitä piti tunnustella, tuoksutella ja antaa niiden rauhassa kiemurrella suuonteloissa. Tätä punaista (ks. alla) piti tilata santsilasi. Viinipaketeissa ongelmana on mielestäni se, että aina sen viinin ehtii juomaan ennen itse ruoan saapumista estradille. Tai ehkä pitäisi tilata tupla-annokset. Viinit joka tapauksessa maistuivat.
Ravintola Sinne on tunnettu artesaani- ja luomuviineistään ja ehdottomasti kannattaa kuunnella sommelieerin suosituksia myös hieman erikoisemmista vaihtoehdoista.
Jälkiruokana sharing is caring -menussa oli vadelma-suklaakakkua. Näytti melkein liian kauniilta syödä, eri tekstuurit nostivat sen tavallista kakkua paremmaksi. Hillityn hieno päätös illalle.
Ravintola Sinne, oiva valinta treffipaikaksi. Lämmin suositus siis kokonaisuutena. Kala – ja äyriäisruokia täällä maistellaan jatkossakin, pitänee käydä testaamassa terassikin!
With ♥ from beach house kitchen
8 Kommenttia
En ruukaa paljon ravintolassa käydä, mutta hienolta näyttää.
Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.
Kiitos kommentistasi!
Kävinkin tutustumassa sivuihisi ja osallistuin arvontaan, mukavaa kesää!
Onpa kauniita annoksia, tuo metsäinen annos näyttää upealta.
Ihanaa loppuviikkoa.
Kiitos! Ravintoloista saa idiksiä myös omiin kokkailuihin. Tuo metsälautasen sipulikuppi oli hauska idea, pitänee kokeilla : )
Sinne on kokonaan kokeilematta. Helsinkiin aukeaa uusia ravintoloita sitä tahtia, ettei perässä meinaa pysyä!
Nyt on kyllä tullut kymmeniä uusia ravintoloita! Pitää yrittää kesälomalla käydä ainakin lounastamassa monessa niistä: )
Oi mitkä kuvat! Vasta kävin Porvoon Sinnessä kaksi viikkoa ja olihan ruoka aivan huimaavan hyvää. <3 Samana päivänä maistoin Sinnen annosta Taste of Helsingissä. Ihana paikka, jonne ehdottomasti aion mennä uudelleen ja varmaankin täällä Porvoossa.
Muiskuja päivään. <3
Kiitos <3 Täytyy tulla testaamaan Porvoon Sinne joku kerta : )