YSTÄVIEN SEURASSA VENN & IKITIE

by Beachhousekitchen
14 Kommenttia

Arjesta voi tehdä hitusta paremman, kun ei elä ainoastaan viikonlopuille, vaan tekee tavallisesta poikkeavaa myös viikolla! Eilen pääsimme 40+ bloggaajien kanssa tutustumaan uudehkon Venn -ravintolan menuun ja näkemään ennakolta yhden syksyn odotetuimmista kotimaisista elokuvauutuuksista. Antti Tuurin kirjoittamaan tositarinaan perustuva Ikitie -elokuva itketti, kohahdutti ja puhututti kovasti meitä, vaikka kesäkuulumisten vaihdossa myös iloinen nauru kaikui!

Entisen Mikonkadun Michelin tilalle jo keväällä avattu Venn kannustaa ystävyyden huoltoon, joka ainakin itseltä helposti jää työkiireiden ja lapsiarjen pyörittämisen jalkoihin. Tänä syksynä lupaan ryhdistäytyä ja vien ystäväni vaikkapa tänne Venniin, jonka slogan jo kertoo olennaisen: ‘Elämässä ei ole mitään niin arvokasta kuin ystävät, viini ja ruoka.‘ Ystävien tapaamiseen Venn antaa todella viihtyisät puitteet ja syömingit, eikös!

Venn

Venn

Venn

Vennissä ei ole erillistä lounaslistaa, kaiken aikaa on tarjolla yksi menu ihan naposteltavista alkupaloista tuhdimpiin burgereihin ja pizzalevyihin. Ihan uutta ravintolakonseptissa on se, että baaritiskin popcornkone on asiakkaiden käytössä, joten sieltä saa pikkusuolaista ilmaiseksi annosten valmistumista odotellessa tai vaikkapa tilatun cocktailin tai mocktailin seuraksi.

Venn

Venn

Kana-avokadolevy on pitkulainen pizza (kuva yllä) ja se on yksi suosituimpia annoksia! Vaikka tilasimme suosituksesta myös calabrolevyjä, joissa täytteenä on tulista salamia ja kesäkurpitsaa, niin kana-avokado taisi olla kaikkien mieleen eniten! Niin raikas, kaunis ja maukas kokonaisuus. Tämä sopisi kaverin kanssa jaettavaksi milloin tahansa.

Venn

Juustohiiren ehdoton valinta oli tämä juustolauta, jossa ei oltu millilleen mitattu pikkiriikkisen kokoisia paloja, vaan reilunkokoisena tämäkin sopisi jaettavaksi. Täydellisyyttä hipova kokonaisuus, jossa roquefort-, comte- ja vuohenjuustoa, paahdettua leipää, pestoa, vadelmia, oliiveja ja maustekurkkua.

Venn

Listalta löytyy myös kerrosleipiä, toasteja sekä hampurilaisia. Seuralaisen kana-pekoni burger avokadoineen oli juuri niin hyvää kuin miltä se kuulostaa ja kuulemma listan suosituimpia purilaisia. Venn ei tarjoa perinteistä jälkiruokalistaa, vaan makean nälkää ruokkii veikeä irtokarkkibaari, josta ainakin löysin omia suosikkejani, eli amerikkalaisia pastilleja! Muutaman euron hintaan kulhon saa täyteen omia lemppareitansa tai vaikkapa kaikkia näitä!

Venn

Aika ahkerasti kuvaan nauttimiani ravintola-annoksia, mutta nyt nälkä ja noiden annosten kaikkia aisteja hyväilevä olemus väsytti kamerakäden jo heti alkuun ja nyt nautittiin enemmän kuin kuvattiin. Suosittelen lämpimästi Venn -ravintolaa, tänne voi tulla todella rennosti yksin, ystävän kanssa tai isommalla porukalla. Näkisin itseni täällä palaverilounaalla, jääkahvilla ja pikkusuolaisella tai illalla ystäväjoukon kanssa tilaten vaikkapa jaettavaksi kaikkia listan levypizzoja!

P.S. Lupaamani elokuvavinkki, taatusti yksi syksyn puhutuimpia elokuvia, joka paljastaa yhden vaietun salaisuuden historiastamme. Pääsimme eilen lehdistötilaisuudessa tapaamaan Ikitie-elokuvan näyttelijöitä ja kuulemaan taustoja elokuvan tuottajalta Ilkka Matilalta sekä ohjaaja AJ Annalalta. Elokuvan jälkeen olin sanaton: mitkä näyttelijäsuoritukset, jouhevasti kulkeva käsikirjoitus, lavastus ja KAIKKI! Jos aiot katsoa vain yhden elokuvan syyskuussa, niin valitse tämä. Ikitie tulee ensi-iltaan 15.9.2017!

Venn

Yhteistyössä Raflaamo, pressinäytös (leffaliput saatu)

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

14 Kommenttia

Viikonloppukokki 18/08/2017 - 09:33

Vennistä on kuulunut pelkkää hyvää!

Vastaa
Beachhousekitchen 21/08/2017 - 14:35

Suosittelen kyllä suurella sydämellä, aivan järisyttävän hyviä annoksia!

Vastaa
Tuula / Tuula's life 18/08/2017 - 00:15

Olipa hieno päivä! Elokuva oli vaikuttava. Olen sitä vielä tänäänkin ajatellut.
Ja VENNin ruoka herkullista. Minut valloitti tuo kana-avokadoleipä. Ja seura mitä mainiointa. Kyllä viihdyttiin!

Vastaa
Beachhousekitchen 21/08/2017 - 14:36

Kiitos itsellesi! Oli täydellinen päivä nähdä, toki leffa mietityttää ja koskettaa vieläkin…Venniin täytyy kyllä ystävätkin tutustuttaa syksyn aikana!

Vastaa
Tuija 17/08/2017 - 19:04

Ruoka oli hyvää, seura loistavaa ja paikka viihtyisä. Oma suosikkini oli kuitenkin Calabro-lauta, siinä oli vähän potkuakin 😊

Ja elokuva oli hyvä, sille iso 👍🏻

Vastaa
Beachhousekitchen 17/08/2017 - 21:31

Olipa kiva nähdä sinut livenä! Tykkäsin minäkin tuosta chilin poltteesta, tosin kaikki oli erinomaisen hyvää ja maistuvaista!

Vastaa
Outi 17/08/2017 - 17:52

Ihanan näköinen pizza. Kaunista ja herkullista ihan selvästi. Venn näyttää muutenkin hauskalta ravintolalta ja tuo jälkkärikarkki idea on aivan mahtava.
Ihanaa torstai-iltaa!

Vastaa
Beachhousekitchen 17/08/2017 - 21:34

Eikö olekin? Mikään muu ravintola ei taida tarjota vastaavanlaista ‘jälkiruokaa’…

Vastaa
Sari 17/08/2017 - 17:05

Olisinpa päässyt teidän muiden mukaan, mutta nyt ei työkiireet joustaneet, mieskin kun häippäsi Saksaan rallleihin. Ihana konsepti tuolla Vennillä, pitääkin käydä testaamassa ja nuo ruokakuvat. Sisustus näyttää kotoiselta, hauskalta ja varsin rennolta, viihtyisin varmasti. Toivottavasti nähdään pian, ikävä on kova <3. Btw tuo leffa on syksyn must -listalla.

Vastaa
Beachhousekitchen 17/08/2017 - 21:37

Voi kun olisit päässyt mukaan, mutta ihan varmasti tulee kivoja juttuja syksyllä, joissa nähdään : )
Venniä voin kyllä täydellä sydämellä suositella, oli ihan loistavat annokset!

Vastaa
Tuuli - Lumo Lifestyle 17/08/2017 - 16:23

Olisipa tuo lounas ollut tänään, eilen en vain päässyt irrottautumaan… Näyttää niin hyvältä.

Vastaa
Beachhousekitchen 17/08/2017 - 21:38

Voi kun olisit päässyt : ) Oli kyllä elämys. Tiedän minne parkkeeraan itseni ja läppärini seuraavan kerran kun etsin lounas- tai kahvittelupaikkaa keskustasta!

Vastaa
Tiia K 17/08/2017 - 16:22

Ikitie on katselulistalla, nyt ei ole tiet menneet sopivasti, että olisin päässyt katsomaan. Mahtavat näyttelijätkin. Venn ja ruoat, sanonko oh my God miten herkullisen näköistä ja kaunista ruokaa. Olisipa ihana ollut olla mukana, mutta tätienkin pitää joskus huilia. Ihana päivä teillä mahtavilla tyypeillä <3

Vastaa
Beachhousekitchen 17/08/2017 - 21:40

Tuo leffa ja se Sidse – herregud mikä karisma! Vennissä oli kyllä just sellaiset pizzat, joista olisit tykännyt!

Vastaa

Kommentoi