Aamiainen on kyllä päivän tärkeimpiä tankkaushetkiä. Viikolla aamu ei käynnisty ilman smoothieta, johon laitan rahkaa, mantelimaitoa, suomalaisia marjoja, banaania, tuoretta inkivääriä, minttua, proteiinijauhetta, chian siemeniä, lucumaa, macaa, viherjauhetta ja piimax-jauhetta. Tällä supernaisen mixillä varmistan että jaksan lounaalle asti ja flunssat pysyvät poissa. Joskus syön myös keitetyn kananmunan tai palan juustoa, jos tiedän että lounas venyy iltapäivälle.
Viikonloppuisin meillä taas nautiskellaan aamiaista pitkän kaavan mukaan. Silloin keittiössä valmistuu kasvis-fetatäytteistä munakasta, munakokkelia, uppomunia ja kylmäsavulohta, toasteja, croissanteja, mysliä jogurtin kera, itsepuristettua tuoremehua, raakasuklaata tai köyhiä ritareita.
Viikonlopun aamiaisen suosikkimme, munakokkeli ja kylmäsavulohi pakattiin tänä viikonloppuna mehevien tuulihattujen sisään. Taivaallisen hyviä, näitä tullaan tekemään kevään ja kesän aamiaisbrunsseille! Ja vaarallisen addiktoivia – hävettää myöntää että koko pellillinen meni meillä kahdella sanomalehteä lukiessa. Lisää persiljaa tai tilliä sekä tuorejuustoa halkaistulle tuulihatulle ennen täytteiden lisäämistä. Klikkaa tästä gluteenittomien tuulihattujen helppo ja maukas ohje.
Granola, eli paahdettu mysli kannattaa ehdottomasti tehdä itse. Näin voit säädellä lisätyn sokerin määrää ja tehdä granolasta oikean terveyspommin! Kokeile täytettyjen tuulihattujen ja granolan valmistusta vaikkapa ystävänpäivän viikonloppuna tai ilahduta sinulle tärkeätä ihmistä hänen syntymäpäivänänsä. Näillä herkuilla kyllä saa tavallisen lauantaiaamunkin tuntumaan erityiseltä!
GRANOLA
2 viikon satsi
2 dl (luomu) gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl härkäpapurouhetta
1 dl goji-marjoja
1 dl muita kuivattuja hedelmiä tai marjoja: ananasta, papaijaa, kookosta, karpaloita jne.
1 dl kurpitsan siemeniä
1 dl murskattuja cashewpähkinöitä
½ dl mantelilastuja
2 rkl kookosöljyä
(oma uusi ihastukseni on Voimaruuan Sentrifugoitu Premium Kookosöljy)
1 rkl luomuhunajaa
ripaus suolaa
Laita kaikki ainesosat (paitsi kuivatut hedelmät ja marjat) kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos pellille ja paahda uunissa 150 asteessa ½ tuntia. Kääntele seosta pari kertaa paiston aikana. Lisää kuivatut hedelmät ja marjat jäähtyneeseen granolaan. Nautin jogurtin tai viilin kera.
With ♥ from beach house kitchen
4 Kommenttia
Ihanaa, löysin tänne sattumalta ja jäin lukijaksi 🙂 Wau mitä herkkuja ja tosi kauniit kuvat!
Onpa mukava kuulla Marika ja tervetuloa lukijaksi!
Minulla on kauan ollut oma mysli resepti. Näitä amerikkalaisia granola ohjeita en ymmärrä kun laittavat niihin kurpitsa pyrettä tai esim desin omenamehua. Ehtiikö niistä kosteus haihtua uunissa? Jääkö niistä muka jotain makua.
Hei Heidi! Minunkaan makumaailmaan eivät nuo mehut ja pyreet myslissä sovi…rapea suutuntuma minulle se granolan tai myslin juttu!