ÄIDEISTÄ PARHAIMMAT

by Beachhousekitchen
12 Kommenttia

Ihan kohta pääsen viettämään elämäni toista äitienpäivää 1 v 4 kk taaperon vanhempana. Viime vuonna se ensimmäinen äitienpäivä meni herkistellessä ja miettiessä tulevaa vanhemmuutta. Nyt vuoden viisaampana päällimmäisenä on se tunne, että kuinka se rakkaus omaan lapseen vain syvenee päivä päivältä. SIKSI NÄEN USEIN MAAILMAN NIIN PINKISTI. En ihan osannut arvata, mitä tuntemuksia äitiys voikaan herättää.

Uskomaton vuosi äitinä siis takana ja mitä kaikkea siinä onkaan kokenut. Samalla vuosi on opettanut monenlaista. Mitä minä juuri nyt haluan tehdä ei onnistukaan enää, vaan kaikki menot joudutaan säätämään pienen ehdoilla. Mistään en ole kuitenkaan joutunut luopumaan, hyvällä organisoinnilla ja kumppanin tuella kaikki suunnitelmat ja menot ovat onnistuneet. Ainoastaan ne pikkuisen vatsataudit tai flunssat ovat peruuttaneet muutaman menon.

Matkusteltua on tullut jopa enemmän kuin raskautta edeltävänä vuonna ja vuosi on monta kokemusta rikkaampi. Ne aiemmat vain aikuisille tarkoitetut luksushotellit ovat väistyneet liukumäkien ja kids clubien tieltä. Sekin tuntuu luonnolliselta ja ei yhtään ahdista. Nyt eletään tätä hetkeä.

slider burger

ÄITIYS JA YRITTÄJYYS

Myönnän, etten ole se äiti, joka siellä hiekkalaatikolla joka päivä möyrii ja konttailee, vaan oma kasvatusfilosofiani on ottaa lapsi mukaan mahdollisimman moneen ihan arkiseenkin juttuun ja tarvittaessa myös töihinkin – tietysti kanssaihmisiä kunnioittaen. Yrittäjyys ja bloggaaminen ovat enemmän lifestyle kuin se kahdeksasta neljään säännöllinen työ. Lapselle annetaan tietysti yhteistä (ja sometonta) aikaa, vaikka hän myös oppii siihen, että äiti saattaa nousta sunnuntaiaamuna klo 06 valmistelemaan päivän kuvattavia ja kamera keikkuu olkapäillä vapaapäivinäkin! Joskus mennään yhdessä lehdistötilaisuuksiin kuuntelemaan mielenkiintoisia uutisia, kun se sopii ohjelmaan ja kutsuvalle yritykselle.

Ja mikä riemu lapsella on ollut seurata, kun bloggaava ja kokkaava äiti touhuaa keittiössä ja pannulta saa niitä maistiaisia. Ruokakaupassa käynnit sujuvat mainiosti, kun ostoskärryissä istuu pieni linnunpoikanen, joka mielellään suu auki maistelee konsulenttien tarjoamia makupaloja. Ja pysyy tyytyväisenä. Ehkä siksi lapsi syö nyt kaikkea, mutta varmasti on tulossa sekin kausi, kun mikään ei kelpaa. Sitä ei murehdita nyt, vaan nautitaan joka hetkestä ja päivistä, miten tuo pieni osoittaa joka päivä uusia kehitysakselia ja on entistä tietoisempi sanojen merkityksestä ja nauttii suunnattomasti hihkuen uusista kokemuksista.

TÄYDELLISIN VAI OMALLE LAPSELLE SE PARHAIN

Sitähän toivoisi, ettei toinen äiti ole toiselle susi, mutta aika moni elämäänsä vaikkapa blogissa paljastava tai varsinkin julkisuudessa elävä saa tuta sen kritiikkiryöpyn, jos ei ihan sovi siihen perusäitimalliin. Kuka määrää sen ainoan oikean mallin ja perheen? Uskon, että rakastavassa kodissa lapsesta kasvaa elämässä selviytyvä aikuinen, vaikka hän olisi maistanut keksejä yksivuotiaana, vaikka olisi nukkunut perhepedissä kolmivuotiaaksi tai omassa huoneessa viisi kuukautisesta saakka, oli sitten imetetty tai kasvanut korvikkeilla, viety päivähoitoon, matkustanut vanhempien mukana tai ollut yökylässä tai kasvanut yksinhuoltaja – tai sateenkaariperheessä. Kaikki nämä ovat yhtä oikein ♥

Omalle lapselleni minä olen se parhain äiti, jonka syli on pohjaton ja joka pyyteettömästi rakastaa, vaikka tuo suloinen piltti kasaa olohuoneen lattialle kissanhiekkaa, sotkee mukaan mustikkasmoothiet ja tiputtaa kirsikaksi sotkun päälle ne äidin parhaimmat aurinkolasit. Been there. Minä rakastan silloinkin!

Tunnen oman lapseni, en häntä olisi kaikkiin niihin tapahtumiin, messuille tai maailmalle olisi ottanut mukaan, jos hän olisi näyttänyt, ettei nauti noista hetkistä. Näen ilmeistä ja eleistä, milloin lapseni on tyytyväinen ja hänellä turvallinen olo, kun monet tutut käyvät tervehtimässä ja saman henkiset ihmiset ovat läsnä. Se kai tarttuu lapseenkin, kun äiti voi hyvin!

JAKSAMINEN JA SAA KÄYTTÄÄ VALMIITA

Armollisin hetki on tämän äitiyden aikana ollut myöntää pari kertaa, että nyt en jaksa ilman apua. Silloin on saatu apua niiltä maailman parhaimmilta mummeilta, joille SUURI kiitos, että ovat päässeet hoitoavuksi, kun on väsymystä, liikaa deadlineja tai tulipaloja sammutettavana. Olen etuoikeutettu, että oma lähiverkko on vahva ja apua saa tarvittaessa.

Ja montako kertaa on tilattu pizzaa kotiin, kun ei ole sitten kello 20 jaksanut valmistaa dinneriä itse. Tätä kirjoittaessani Jenni Liemessä – blogissa oli omassa äitienpäiväpostauksessansa niin hyvin tiivistänyt yhden päivän työtehtävät ja velvollisuudet äitinä, että samaistun täysin! Ei aina tarvitse olla se supermutsi.

Siksi ei tunneta syyllisyyttä siitä, että iseille annetaan mahdollisuutta tarjota niitä oikoteitä.  Äidille voi tarjota helpon nopeita herkkuja äitienpäivänä. TÄRKEIN ON SE AJATUS. Haluan luoda oman kodin ja perheen perinteeksi sen, että syömme ulkona niin äitienpäivänä kuin isänpäivänäkin, kukaan ei joudu uhrautumaan, viettämään tuntikausia keittiössä ja kaikilla on leppoisa tunnelma. Ehkä sitä laatuaikaa parhaimmillaan koko perheen kesken.

Ainoastaan se aamupala olisi kiva saada sänkyyn! Tässä sellainen aamupalaslider, josta ilahtuisin itse.

slider burger

Miltä kuulostaa ja näyttää?

Näissä minihamppiksissa tai -slidereissa  saa käyttää kaupan (esimerkiksi Pågenin briosseja*) sämpylöitä,  valmista punajuuri-, mustaherukka- kirsikka- tai punasipulihilloketta sekä vuohenjuustoa (kannattaa paistaa kevyesti pannulla öljyssä)  Timjami, balsamico ja mustapippuri viimeistelevät tämä herkun!

food for media

Äitienpäivän aattona on vietetty myös lapsettomien päivää, hyvä kollegani ja ystäväni Maijun mietteitä ja koskettava blogikirjoitus luettavissa täällä.

KAUNISTA ÄITIENPÄIVÄÄ JA ILOA KAIKILLE 14.5.2017 ♥

  • saatu Food for Media- tapahtumasta lehdistönäytteinä

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

12 Kommenttia

Tuula / Tuula's life 15/05/2017 - 23:13

Aivan ihana postaus. Lady sen kiteytti hyvin, jokainen normaali äiti on lapselleen se kaikkein paras äiti.
Voin ihan mielessäni kuvitella pikku-Amoksen istuvan ostoskärryissä ja maistelevan konsulenttien tarjoamia makupaloja <3 Ihana pikkumies! Ja vielä pitää sanomani, että ihailen teitä yrittäjä-äitejä ja noita organisoimistaitoja. Moneen ehditte!
Ja kiitos kivasta ohjeesta, nämä hampparit menevät kokeiluun.
Mukavaa viikkoa!

Vastaa
Beachhousekitchen 17/05/2017 - 12:11

Kuanista viikkoa! Joskus tämä organisointi käy aika lujille ja silloin tarvitaan niitä omia hengähdysviikonloppuja tai -päiviä, jolloin ei oteta kuvan kuvaa, eikä someteta. Silloin ollaan ihan joka hetki läsnä, vaikka lapsi onkin tottunut bloggaajan lifestyleen : )

Vastaa
Lady of The Mess 14/05/2017 - 22:37

Juuri noin se menee – jokainen normaali äiti on lapselleen se kaikkein paras äiti <3
Noista valmisruuista muistui mieleeni, kun poikani oli aikoinaan koulun terveystarkastuksessa kertonut terveydenhoitajalle tämän kysyessä "mitä teillä kotona syödään", että meillä syödään valmispizzoja, hampurilaisia ja jaccy-vanukkaita ja muita herkkuja. Auts – terveydenhoitaja kyseli minulta jälkikäteen, että onko näin…no ei ihan ollut. Kyllä meillä kotiruokaa tarjottiin normaalisti ja nuo olivat sitten harvinaista herkkua. Mutta sen verran herkkua, että poika oli ne ensimmäiseksi muistanut;)
Oikein hyvää toisen äitienpäivän iltaa sinulle, Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 17/05/2017 - 12:15

Kiitos! Näinhän se menee, meilläkin tasapainotellaan itsetehdyn ja valmiiden ruokien, joille myöskin paikkansa, välissä! Mennään aina se mukaan mihin aikaa..sopivasti luovien!

Vastaa
Tiia K 14/05/2017 - 14:41

Sydämellistä äitienpäivää <3

Vastaa
Beachhousekitchen 17/05/2017 - 12:16

Kiitos, ihanalle äidille sinnekin antoisaa päivää!

Vastaa
Outi 13/05/2017 - 20:56

Maijun video oli koskettava <3
Onnea on olla äiti ja lapsi/lapset ovat suuri lahja meille vanhemmille.
Ihanaa äitienpäivää Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 17/05/2017 - 12:17

On sellainen lahja, koska ei mikään itsestäänselvyys…upealle äidille myöskin onnea Outi!

Vastaa
souliina 13/05/2017 - 19:02

Aivan ihana kirjoitus äitiydestä <3 Olen kanssasi samaa mieltä että ei tarvitse olla supermutsi eikä täydellinen, harvapa joskaan kukaan sellainen on. Jokainen meistä on varmasti omalleen se parhain <3
Amos on hieno pieni mies ja ihanaa kun otat häntä mukaasi ja kuten Jael mainitsikin, hänestä kasvaa taatusti sosiaalinen pieni mies 🙂

Kiitos vielä aivan ihanasta ohjeesta, tämä menee testiin. Meillä lapset rakastaa hamppareita, ylläri, ja tämä olisi erinlainen vaihtoehto.
Itse kun en ole mikään kokki ihminen, ja kiire on jatkuvaa, niin teen monet asiat helpoimman kautta jos se vaan on mahdollista, kokkailussa 😀

Ihanaa äitienpäivää Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 17/05/2017 - 12:19

Kiitos, samoin sinulle upea äiti! Armollisuus itseä ja muiden vaatimuksia kohtaan on aika tärkeää….<3

Vastaa
Jael 13/05/2017 - 16:50

Ihanat hampparit; en kauheasti välitä hamppareista mutta noissa on ihanat täytteet:)
Kaunista toista äitienpäivää Heli,nauti siitä kunnolla sillä olet sen ansainnut. Minusta on ihanaa kun otat Amoksen mukaasi niin moneen juttuun;näin hänestä takuulla kasvaa sosiaalinen nuori mies:)

Täällä ei enään ole äitienpäivää, vaan isien.äitien ja lastenpäivä yhdistettiin perhepäiväksi.

Vastaa
Beachhousekitchen 17/05/2017 - 12:20

Ihanaa viikkoa sinne! Eikä me nyt ihan joka viikko olla menossa, mutta sopivasti että lapsi oppii vieraisiin ja uusiin tilanteisiin.

Vastaa

Kommentoi