HÄRKISTÄ, PINAATTILETTUJA JA UPPOMUNIA

by Beachhousekitchen

Unelma-aamupala voisi olla tässä! Pinaattilettuja, joiden täytteenä on härkistä ja lisukkeena herkullisia uppomunia. Härkiksestä on tehty meidän keittiössä mm. härkis-calzoneita ja innostus tähän proteiinipitoiseen ja sulavarakenteiseen, härkäpapua sisältävään suomalaiseen innovaatioon sen kun jatkuu. Mausta joko tykkää tai ei, minulle tuote menee niin nopeana lounaana ihan sellaisenaan ja se ei juurikaan lisämaustamista kaipaa. Pelkästään paprikajauheesta ja paistetusta sipulista tulee kivasti lisämakua.

Ruoka- ja viinimessuilta sain pressitestiin loistavan hintalaatusuhteen omaavia Maku Kitchen lifen keittiötarvikkeita ja -astioita mm. pressopannun (600 ml) sekä kätevät Hot & Cold kaksinkertaiset lasit. Lämmönkestävät lasit pitävät juoman lämpimänä tai kylmänä pidempään, joten pitkille aamiaisille nämä ovat täydelliset! Pressopannussa valmistuu kätevästi niin yksi kuin kaksikin kupillista kahvia, joten se sopii myös pieniin talouksiin.

härkistä

Uppomunat kannattaa valmistaa näin. Kelmun sisässä onnistuvat aina. Kuvauksellisiahan nämä eivät ole, mutta maku korvaa ulkonäölliset puutteet.

pinaattilettuja-2

[kindred-recipe id=”9198″ title=”HÄRKIS-PINAATTILETUT”]

härkistä

härkistä

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

12 Kommenttia

VEGERUOKA ON TULEVAISUUS! | Beach house kitchen 01/02/2017 - 09:37

[…] itse intohimoinen härkisfani ja siitä on tehty blogissa calzoneita ja pinaattilettujen täytettä! Helmikuussa kaupoista löytyvät myös maustetut BBQ- ja TexMex-härkäpapurouheet […]

Vastaa
HÄRKISTACOJA JA MIKÄ VUOSI TAKANA! | Beach house kitchen 30/12/2016 - 08:56

[…] joista yksi maistuvimpia oli härkis. Siitä tehtiin aiemmin syksyllä keittiössäni calzoneita ja unelma-aamiaista, nyt härkis täyttää makoisasti uuden vuoden tacot ja tortillat, jotka maistuvat yöpalana […]

Vastaa
Tiia K 06/12/2016 - 22:23

Pinaattiletut on ihan megahyviä itsetehtyinä ja elämäni ensimmäisen uppomunan olenkin kokannut sun kanssa. 🙂 Ihanaa itsenäisyyspäivää <3

Vastaa
tyynenkaa 06/12/2016 - 10:48

Enpä muista koska olisin viimeksi paistanut pinaattilettuja. Pitääpä kaivaa lettupannu esiin. Kiitokset ja ihanaa itsenäisyyspäivää. <3

Vastaa
Outi 05/12/2016 - 20:34

Hyvä ettei jäänyt kieli näppisten väliin, niin oli kyllä herkullisen näköinen annos. Miten en ole tajunnut, että täytetyt letut voisivat olla muutakin kuin niitä tavallisia lettusia.
Ihanaa viikkoa Heli!

Vastaa
Beachhousekitchen 06/12/2016 - 10:51

Kiitos <3 Olen niin pinaattifani, että sitä menee lettuihinkin! Ja härkiksen kanssa nämä ovat oikeata superruokaa!

Vastaa
souliina 05/12/2016 - 15:36

Tuo olisi loistava välipala ennen treenejä! Ihana ohje ja kuvat, täytyy varmasti testata 😀

Vastaa
Beachhousekitchen 06/12/2016 - 10:53

Oikein maistuvaa ja protskupitoista treeniruokaa todellakin : )

Vastaa
Lumo 05/12/2016 - 12:47

Härkistä ja munaa täytyykin kokeilla yhdessä. Toimii varmasti!

Vastaa
Beachhousekitchen 06/12/2016 - 10:56

Proteiinipommi, sopii myös brunssille : )

Vastaa
Nanna 05/12/2016 - 11:34

No jos nuo munat ei oo kuvauksellisia, mitkä sitten on ?

Ihana resepti taas. Täällähän nuo koululaiset syö pinaattilättyjen kanssa jauhelihakastiketta….

Vastaa
Beachhousekitchen 06/12/2016 - 10:57

Kiitos <3 En ole kuullutkaan tuollaisesta kombosta, maistuisi sekin : )

Vastaa

Kommentoi