Le Gruyère AOP-juusto Sveitsistä niihin parhaimpiin herkutteluhetkiin: Gougères tuulihatut

by Beachhousekitchen

Kaupallinen yhteistyö: Switzerland Cheese Marketing Nordics

Minähän rakastan haasteita ja nyt olisi kaikkien juustojen ystävien unelmakisa tarjolla! Oli siis helppo sanoa “mukana olen” kun tarjoutui tilaisuus lähteä kokkailemaan ruokahaasteeseen, jossa sveitsiläiselle laatujuustolle Le Gruyère AOP etsitään uusia käyttökohteita. Kyseessä on siis juustotarjottimelle ja vaativille herkkusuille täydellisesti sopiva juusto, mutta minkälaisiin ruokiin tai leivonnaisiin se voisi myös sopia?

Tuoteperheen juustoista maistelin miedon aromaattista (vahvuusastetta 4) olevaa ja lehmänmaidosta valmistettua Le Gruyère -juustoa. Kuvissa näkyy yksittäispakattu 200 gramman juustopala, mutta yleisimmän tämän juuston löytää sieltä kauppojen paremmilta juustolaitumilta eli herkuttelujuustojen puolelta, eri kokoisiin paloihin isosta tahkosta leikattuna ja kelmutettuna.

TIESITKÖ, ETTÄ…

  • Sveitsin tunnetuin juusto on saanut nimensä Länsi-Sveitsistä, Gruyèresin kaupungin mukaan. 
  • Gruyère -juustoa on valmistettu lehmänmaidosta tarkkaan määritellyn menetelmän mukaan jo lähes tuhat vuotta saman perinteisen reseptin mukaan.
  • Gruyère sopii niin fonduejuustosekoituksiin, ruoanlaittoon kuin herkulliselle jälkiruokajuustolautasellekin.
  • Alkuperäiset Le Gruyére herkuttelujuustot löydät hyvinvarustelluista ruokakaupoista.

GOUGÈRES JUUSTOTUULIHATUT

Jos pidät tuulihatuista, tulet rakastamaan näitä mehevän juustoisia Gougères-tuulihattuja. Koukuttavan hyvä suolainen leivonnainen ja cocktailpala sellaisenaan syötäväksi tai sen voi täyttää vaikkapa Le Gruyère -juustosiivuilla ja marmeladilla tai vaikka kotimaisella lakkahillolla. Sveitsi kohtaa suloisesti Suomen!

Hienoarominen Le Gruyère -juusto toimi hyvin tuulihattujen taikinassa ja se antoi makua muuten aika miedon makuisiin tuulihattuihin. Tuoksu oli keittiössä huumaavan herkullinen kun uuniluukun avasi – helpot ja nopeat valmistaa, syödä sellaisenaan tai täyttää mieluisilla täytteillä. Tuulihattujen vehnäjauhot ovat helposti korvattavissa esim. Semper Fin Mix -gluteenittomilla jauhoilla, yhtä kuohkea lopputulos, testattu niilläkin!

Jos resepti singahti sydämeesi ja haluat voittaa 150 euron arvoisen Decanterin lahjakortin, anna äänesi näille tuulihatuille. Se voi hyvinkin auttaa tätä juustohiirtä pääsemään aitojen juustojen juurille Sveitsiin, sillä juustohaasteessa eniten yleisön ääniä saanut reseptin kehittelijä ja bloggaaja lähtee oppiin Sveitsiin, maailmankuulujen juustojen maahan. Noihin jylhiin vuoristomaisemiin en ole koskaan vielä päässyt reissuillani ja ruokakohteena se olisi ihan omaa luokkaansa. Kiitän Sinua suuresti arvokkaasta äänestäsi, lähetän kaukohalikiitoksen ja toivon sinullekin onnea tuotepaketin arvontaan! Äänestysaikaa on 31.12.2019 asti.

TÄÄLTÄ (klikkaa tästä) PÄÄSET NÄKEMÄÄN HAASTEESSA MUKANA OLEVAT RESEPTIT JA ÄÄNESTÄMÄÄN SUOSIKKIASI! Äänestäminen on helppoa ja se vie vain muutaman sekunnin. Lämmin kiitos siis jos annat äänesi tuulihatuille ♥

Gougères Gruyère

Gougères – juustotuulihatut

Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

Gougères – juustotuulihatut (15-18 kpl)

 2 ½ dl vettä

70 g voita

2 dl vehnäjauhoja

¼ tl muskottipähkinää

½ tl mustapippuria

3 munaa

100 g Le Gruyère -juustoa raastettuna

1 rkl unikonsiemeniä

LISÄKSI TARJOLLE

marmeladia /lakkahilloa

Le Gruyère- juustosiivuja

viikunaa

viinirypäleitä

ananaskirsikoita

tuorejuustoa

Ohje:

  1. Kiehauta vesi ja voi kattilassa. Sekoita seokseen jauhot, muskottipähkinä ja mustapippuri.
  2. Vatkaa voimakkaasti esim. puuhaarukalla kunnes taikina sekoittuu ja siitä muodostuu kiinteä pallo. Jäähdytä n. ½ tuntia.
  3. Vatkaa sitten sähkövatkaimella kananmunat yksitellen seokseen. Lisää juustoraaste lopuksi ja laita taikina pursotinpussiin.
  4. Pursota pellille ruusukkeita tai lusikoi kahden lusikan avulla kekoja. Ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.
  5. Tarjoile sellaisenaan tai Le Gruyere -juuston ja marmeladin kanssa.

Lue nämäkin

10 Kommenttia

Tiia 07/12/2019 - 19:17

Oon niin äänestänyt sua, koska resepti on mieletön ja ah niin on kuvatkin. Juustot best. Toivottavasti pääset unelmien matkalle. Sveitsissä on oltu ja on kyllä ihana paikka.

Pus viikonloppuun Heli. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 09/12/2019 - 09:39

Olen niin kiitollinen & otettu jokaisesta äänestä, kiitos rakas Tiia <3
Reissu olisi unelma ja sopisi täydellisesti juuri nyt tähän elämänhetkeen.
Kova taso vaan resepteissä, joten annetaan universumin haltuun : )

Vastaa
Nanna 03/12/2019 - 23:53

Äänestin näitä ihanuuksia. Toivottavasti pääset matkaan!

Vastaa
Beachhousekitchen 09/12/2019 - 09:40

Kiitos Nanna, merkitsee paljon – lähetän sinulle kaukohalit & hyvän joulun toivotukset!

Vastaa
Outi 03/12/2019 - 21:46

Ääni lähti myös täältä sinulle. Jotenkin näistä sinun tuulihatuista tulee syksyinen fiilis ja sellainen, että käperryt sohvan nurkkaan ja nappaat pari tuulihattua mukaasi…aah! Mieti mitä mielikuvia ruoka voikaan luoda!

Vastaa
Beachhousekitchen 09/12/2019 - 09:40

Ihana mielikuva ja liikutuksen kyynel, tuhat kiitosta ihanin Outi <3

Vastaa
Tuuli - Lumo Lifestyle 03/12/2019 - 16:02

Sait ääneni! Rakastan juustoja, nämä olisivat ihania juhla-ajan tarjottavia.

Vastaa
Beachhousekitchen 09/12/2019 - 09:41

Kiitos tuhannesti <3 Olen niin kiitollinen kaikista äänistä, tuo Sveitsi olisi kohteena aika unelmainen ja jotain sellaista, jota en ole vielä kokenut!

Vastaa
Jael 03/12/2019 - 13:47

Ihanat herkut, ja sveitsiläinen juustohan on niin hyvää. Asuin teininä jonkin aikaa Sveitsissä, ja lihoin kunnolls,kiitod juustojen ja suklaan🍫🧀Onnea äänestykseen Heli ❤

Vastaa
Beachhousekitchen 09/12/2019 - 09:42

Kiitos Jael lämpimästi <3 Juustoissa on vaaransa mutta jos syö vähän mutta sitäkin laadukkaampaa, niin ehkä välttyy pahimmilta karikoilta!

Vastaa

Kommentoi