Rakastavaisten salaatti

by Beachhousekitchen

 

Rakkausteema on viimeisten päivien aikana pulpunnut monesta eri mediasta tarinoiden, niin onnellisten kuin pysäyttävien, muodossa. Lienenkö ollut vastaanottavaisempi kaikkeen hempeyteen juuri nyt kun huonoja uutisia syytäneessä uutisvirrassa oli vihdoinkin luvassa rakkauden täyttämiä tapahtumia. Olen tänä kauniina lauantaiaamuna ratissa matkalla pohojalaisiin kihlajaisiin Seinäjoelle, jossa kaksi eri sukua ja paljon ystäviä kokoontuu yhteen juhlistamaan kahden ihmisen rakkauden täyttämää yhteiselämää. Nyt tulee takalaidalta paljon ylisanoja isosta R:stä, mutta miksei voisi olla onnellinen muiden ja samalla vähän omastakin onnesta?

Olen ollut niin täpinöissäni koko viikon, että toissailtana valmistin maailman parhaimman, kehoa ja mieltä syleilevän salaatin pour nous. Tätä voi tarjoilla ensimmäisillä treffeillä, vuosipäivänä tai ihan juuri silloin kun haluaa omaa kumppaniansa ilahduttaa. Tässä ovat juuri ne ainesosat jotka ovat minulle niitä maailman parhaita! Maistuisiko tämä salaatti myös sinulle…?

 

RAKASTAVAISTEN SALAATTI

rapeaa salaattia

paahdettuja paprikoita

kaksi broilerin rintafileetä

pieni palanen n. 50 g laadukasta sinihomejuustoa

kirsikkatomaatteja kourallinen

marinoitua punasipulia

1 avocado

saksanpähkinää

ripaus suolaa, mustapippuria, tryffelillä maustettua oliiviöljyä & mangovinaigretteä

Siivuta punasipuli ohuiksi suikaleiksi ja laita marinadiin (1 rkl öljyä, 1 tl hunajaa, balsamiviinietikkaa, mustapippuria, suolaa). Täytä paprikalla, suolalla ja pippurilla maustetut broilerin rintafileet sinihomejuustolla ja paista kypsiksi. Halkaise jäähtyneet fileet kahteen tai kolmeen osaan. Kokoa salaatti: pese salaatin lehdet, halkaise kirsikkatomaatit ja pilko avocado (päälle muutama tippa sitruunamehua ja merisuolaa). Kannattaa paahtaa paprikat itse, purkeissa myytävät ihan ookoo, mutta paras lopputulos tulee niistä rakkaudella itse tehdyistä. Meille tuli tosi vähän paprikoita tänä kesänä, ihan muutama vain. Halkaisin ne pituussuunnassa kahtia ja paahdoin uunissa kuoripuoli ylöspäin 230 astetta n. 12 minuuttia. Laita paahtuneet paprikat kelmun alle ja n. 15 minuutin päästä liuta käsin kova kuoriosa pois. Laita paprikan liha marinoitumaan oliiviöljyyn, päälle hieman suolaa ja valkosipulin kynsi.

Murra saksanpähkinät valmiin annoksen päälle ja viimeistele öljyllä ja vinaigretellä. Valmiina myytävä mangon makuinen vinaigrette oli ihan kymppikastike tälle salaatille.

Tämä salaatti on täynnä kaunistavia ja hyvää tekeviä öljyjä sekä makujen sensuelleja kohtaamisia; jos tästä ei ala rakkaus leiskumaan, niin sitten ovat tähdet todella väärässä asennossa. Erinomainen kuohuviinisuositus annokselle: Willm Crémant d’Alsace Rosé Brut, alkosta 14,98€.

With ♥ from beach house kitchen

 

Lue nämäkin

Kommentoi