Yksi parhaista ruokakirjahankinnoistani tänä syksynä on ehdottomasti ollut Suomen ykkösruokabloggari Mari Moilasen (Jotainmaukasta-ruokablogi) Sitä parempi soppa-ruokakirja. Tapasin Marin ruoka – ja viinimessuilla ja miten lämmin, viisas ja kaunis persoona hän onkaan! Ja kirja on yhtä upea! Siitä meni heti testiin kvinoasta tehty pohja, josta tuli kertapaistamalla suosikkimme.
Rakastan pizzaa ja nyt voin syödä sitä hieman paremmalla omalla tunnolla. Tämä pohja on rautaisen hyvä, terveellisempi ja niin maukas. Kirjasta poiketen tein pizza blancon, eli tomaattikastikkeen sijaan siihen tuli smetanaa. Ja koska aina pitää kokeilla jotakin uutta, niin halusin kokeilla savumuikkujen ja suolakurkkujen sopivuutta pizzaan. Täytekombinaatio oli mitä onnistunein ja suosittelen tätä vaikkapa sunnuntain brunssille.
KVINOAPIZZA
(pellillinen tai kaksi kalavuoan kokoista)
4 dl keitettyä kvinoaa
2 munaa
1 rkl silputtua rosmariinia
(1 rkl täysjyväspelttijauhoja)*
mustapippuria
1/4 tl suolaa
1 1/4 dl mozzarellajuustoraastetta
Sekoita keitettyyn jäähdytettyyn kvinoaan munat, silputtu, tuore rosmariini, mozzarellaraaste, mausteet ja jauhot. (*itse en laittanut, jotta kokonaisuus olisi gluteeniton. Ei mielestäni edes kaivannut)
Painele taikina leivinpaperin päälle pyöreäksi, ohueksi pizzapohjaksi. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 15 minuutin ajan, kunnes pohja hieman ruskettuu ja rapeutuu. Ota pohja pois uunista.
VALKOINEN KASTIKE
240 g smetanaa
50-60 g tilliä (pieni nippu)
suolaa ja pippuria
300 g emmental-juustoraastetta
TÄYTE
300 g savumuikkuja (esim. Kotitilan savumuikku-säilyke, ellet saa tuoreita)
2 suolakurkkua
Sekoita smetanaan silputtu tilli ja levitä seos esipaistetun pizzapohjan päälle. Ripottele juustoraaste tasaisesti smetanan päälle. Lado sen jälkeen muikut ja suolakurkut pizzalle. Laita uuniin vielä 10 minuutiksi. Koristele valmis pizza tillin oksilla ja tuoreella mustapippurirouheella. Bon appetit!
With ♥ from beach house kitchen
2 Kommenttia
Ihanan persoonallinen täyte ihanaiseen kvinoapizzaan. Ja suurkiitokset kauniista sanoista!!
Kvinoapizza on meidän perheen uusi suosikki! Ja täytteissä voi aina säveltää mielialan mukaan…; )
Ihanaa viikonvaihdetta!