Tästä kaikki lähti: voitokas risotto parsasta, avokadosta ja sitruunasta

by Beachhousekitchen

Liki päivälleen vuosi sitten sain mieluisen viestin – olin voittanut Glorian Ruoka &  Viini ja Västerbottenost – kokeilevin risotto -kilpailun omalla reseptilläni. Tuomariston luonnehdinta ilahdutti ja antoi sen lopullisen sysäyksen blogin perustamiselle:

Keväisen kauniissa risotossa on käytetty Västerbottenost-juustoa kekseliäästi parsan ja avokadon kanssa. Risoton maku on aistikkaan täyteläinen, mutta raikas. Täydellinen herkkuhetkiin!

Kunniakirja

Toukokuussa osallistuin vielä pariin muuhun reseptikilpailuun ja kesäkuussa alkoi blogin rakennus, mikä ei olisi onnistunut ilman Beach housen grillimestaria ja kalamiestä. Siitä lähtien työnjako on ollut varsin selvä, kaikki teknistä osaamista (IT, kalan ja lihan perkaus ja käsittely yms.) vaativat työt hoitaa Monsieur ja minä hoidan ideoimisen, pääosin kokkaamisen, kuvaamisen ja kirjoittamisen! Ja ihan hyvin menee, yhdessä vielä ollaan ja monesta kompuroinnista on selvitty ja matkan varrella on tolkuttoman paljon opittu. Kamera on jo kerran matkalla vaihtunut ja kuvankäsittelykin on maltillistunut alun ylilyöntien jälkeen. Mitäpä noita häpeilemään tai uudestaan kuvaamaan, ehkä ne kertovat hellyttävästi kuinka kehitystä voi tapahtua!

Matkalle on onneksi sattunut vain pelkkiä positiivisia kohtaamisia, yhteistyökumppaneita ja projekteja – olen kiitollinen jokaisesta, koska ne ovat vieneet eteenpäin ja jokaisesta olen myös oppinut valtavasti. Eniten ilahduttaa kuitenkin koko ajan tasaisesti kasvava lukijamäärä – KIITOS KAUNIS JA NÖYRÄ että olet löytänyt blogiini ja tykännyt 😀

Beach house kitchenillä on myös elämää instagramissa, liity mukaan kuvioihin: @beachhousekitchen

Uudet reseptit saat helpoiten tilaamalla päivitykset www.facebook.com/beachhousekitchen →like →get notifications. Tuosta sivun oikeasta laidasta voi myös tilata uusimmat postaukset sähköpostiin.

Blogin ensimmäistä syntymäpäivää juhlitaan sitten kesällä ja monenlaista mukavaa sinne on suunnitteilla. Toivottavasti pysyt menoissa mukana ja viihdyt reseptien parissa! Jokainen kommentti ja palaute on äärimmäisen tärkeä, kiitos niistä. Ja koska täällä on uusia lukijoita niin vielä kerran se keväisen risoton ohje alkuperäisen kuvan kanssa, kenties viikonlopun pöytään sopiva sellaisenaan, alkuruoaksi tai lisukkeeksi!

AISTIKAS PARSA-AVOKADO-SITRUUNARISOTTO

neljälle herkkusuulle

2 rkl voita

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

n. 8-9 dl kana tai kasvislientä

3 dl risottoriisiä

½ pakettia parsaa

2 kypsää avokadoa

1 rkl sitruunamehua

1 tl suolaa

1-2 tl sitruunan kuorta seokseen ja koristeeksi

1-1 1/2 dl Västerbottenost-juustoa

mustapippuria

————-

1. Paista sipuli ja valkosipulin kynsi miedolla lämmöllä voissa ja lisää sitten riisit, kuullota seosta sekoitellen parin minuutin ajan.

2. Pese parsat hyvin ja leikkaa tyven puumainen osa pois. Pilko parsat (säästä nuppuosat koristeluun) ja lisää seokseen. Lisää kanalientä yksi kauhallinen kerralla ja sekoittele seosta miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia.

3. Loppuvaiheessa lisää juusto ja sitruunan kuori.

4. Hienonna avokadot haarukalla, lisää päälle sitruunamehua ja ripaus suolaa.

5. Juuri ennen tarjoilua lisää avokadoseos valmiiseen risottoon.

6. Grillaa parsanuput parilalla saadaksesi niihin kauniin värin ja lisää ne valmiisiin annoksiin.

7. Kruunaa keväinen herkku raastetulla Västerbottenost-juustolla, juuri rouhitulla mustapippurilla ja raastetulla sitruunankuorella.

risotto

With ♥ from beach house kitchen

 

Lue nämäkin

16 Kommenttia

Tiia K 18/04/2015 - 11:20

Sun ruuat on niin uskomattomia ja sinä myös. Olen onnellinen että ollaan treffattu ja toivottavasti tavataan pian taas uudelleen. <3

Vastaa
admin 19/04/2015 - 13:38

Kiitos kauniista sanoistasi ja pianhan me taas nähdään ruokakuvioiden merkeissä <3

Vastaa
Terhi Kananpoikien Bistro 17/04/2015 - 12:57

Oi, tämä keväinen parsariston ohjeesi on todella hurmaavan kuuloinen. Testaan varmasti, kun vain saan eurooppalaisia parsoja. 🙂 Samoin sinun blogisi on vähintään yhtä hurmaava ja sitä on kiva seurata! Ja olen samaa mieltä, että blogin ensimetrien kuvat kannattaa pitää sellaisenaan. 😉

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 17/04/2015 - 14:57

Voi miten kiva kuulla <3 Liika perfektionismi voi olla vain jarruna, jos esim. bloggaamisen aloittamista suunnittelee! Ihanaa viikonloppua Kananpoikien Bistroon!

Vastaa
Belladonna 15/04/2015 - 19:32

Hienoa, että aloitit blogin kirjoittamisen! En olekaan kokeillut parsakaalirisottoa, täytyypä kokeilla.

Vastaa
admin 15/04/2015 - 21:12

Olen ikuisesti iloinen että uskaltauduin blogien maailmaan..; ) Kyseessä on kevätparsa, ei parsakaali, täytynee selventää tuohon reseptiin. Ihanaa iltaa!

Vastaa
Sofia 14/04/2015 - 21:33

Hyvä, että pistit blogin pystyyn ja kiva myös lukea sen synnystä.
Ja on muuten harvinaisen hyvän kuulloinen risotto!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 15/04/2015 - 08:43

Kiitos! Kyllähän sitä hauduteltiin useampi vuosi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä risottoa, Västerbottenost-juusto tuo siihen kyllä aika kivan säväyksen.

Vastaa
Jael 14/04/2015 - 17:13

Kiva kuulla mistä blogi sai alkunsa:) Ja ihana risotto,ei ihme että voitit!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 14/04/2015 - 20:33

Reseptikisojen innoittamana tässä nyt ollaan…Mikä mieletön vuosi, hyvällä energialla eteenpäin kivojen ihmisten ympäröimänä..;)

Vastaa
Lumo 14/04/2015 - 15:37

Risotto on ihanaa, täytyykin taas tehdä.

Monet poistavat ensimmäisiä postauksiaan tai jopa aloittavat uuden blogin taitojen kehityttyä. Itse näen blogin paitsi kokoelmana muistoja myös kehityskertomuksena. Kuvallinen näkemys ja taidot ovat minullakin kehittyneet matkan varrella ja kuvauskalustokin on parempi.

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 14/04/2015 - 20:28

Risotto on lempiruokaani!

Minusta on ihan ok – pilke silmäkulmassa – pitää ne vanhat postaukset ja kuvat…niistähän näkee kehityskelpoisuuden.
Ihailen kyllä blogisi kauniita kuvia, kerta kerralta hienompia…; )

Vastaa
MarikaH 14/04/2015 - 13:53

Parsaa, avokadoa ja hyvää juustoa, ihana yhdistelmä!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 14/04/2015 - 20:24

On suussa sulavaa, noilla aineksilla ei oikein voi epäonnistua…; )

Vastaa
Outi 14/04/2015 - 12:55

Nam mitä herkkua. Parsakaali kuuluu myös meillä moneen ruokaan.

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 14/04/2015 - 13:26

Risottoon on helppo piilottaa mitä tahansa vihanneksia, aina maistuu superhyvältä!

Vastaa

Kommentoi