Copas y Tapas ja tonnikala-addiktio

by Beachhousekitchen

Copas y Tapas on lämminhenkisesti palveleva ja aika fiini tapasravintola Helsingissä ja yksi omista suosikeistani. Huippulaatuisia tapaksia tarjoavan ravintolan omistajakolmikko julkaisi aiemmin tänä syksynä suosituista ja jo klassikoiksi muodostuneista resepteistään kirjan*, joka esittelee espanjalaisen ja skandinaavisen keittiön parhaimmistoa herkullisesti ja upeiden kuvien välityksellä.

Copas y Tapas

Kun tonnikala-addiktio on vaivannut jo ihan nappulasta asti, niin tästä kauniista kirjasta testiin valikoitui suosikkini jo Barcelonan opiskeluvuosilta, eli tonnikalalla täytetyt piquillo-paprikat (Pimientos rellenos de atún). Olen joskus vitsaillut että vaikka voittaisin lotossa ja saisin syödä kaviaaria loppuelämäni, niin purkkitonnikalaa en jättäisi. Se maistuu niin hyvältä leivän päällä, piiraissa, salaateissa, toasteissa, pizzassa, tortilloissa, pastassa ja purkista haarukoituna. Itselleni on vain yksi ainoa oikea tonnikala ja se on aina MSC-sertifioitua eli mahdollisimman ekologisesti pyydettyä kalaa. Ja sitä öljyssä säilöttyä.

Kirjan ohjeista pidin kovasti ja sieltä aion vielä uudeksi vuodeksi samppanjan seuraksi tehdä muutaman herkullisen tapaksen, ilmestyvät myös tänne blogiin!

copas y tapas

tapas

TÄYTETYT PIQUILLO-PAPRIKAT

Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ohje:

"Jos jokin ravintolamme tapaksista on muodostunut klassikoksi, ei liene epäilystäkään etteikö kyse olisi tonnikalalla ja jokiravuilla täytetyistä piquillo-paprikoista. Täytteen pohjana toimii yksinkertainen sofrito, joka valmistetaan salottisipulista, chilistä ja valkoviinistä. Ravintolassa käytämme siimapyydettyä Bonito del Norte -tonnikalaa, mutta kotona voit korvata sen muulla eettisesti pyydetyllä, säilötyllä tonnikalalla. Ohjeessa käytettyä rapulientä saa hyvin varustetuista marketeista. Jos käytät säilykerapuja, voit käyttää niiden liemen. Voit korvata rapuliemen myös valkoviinillä, joskin ravun maku on ruoassa silloin hennompi."   RESEPTI

  • 1 prk piquillo-paprikoita
  • Sofrito:
  • 1 tl fenkolinsiemeniä
  • 1 banaanisalotti tai pari pienempää salottisipulia
  • 3 cm:n pala punaista chiliä
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • suolaa
  • 1 1/2 dl valkoviiniä
  • 1 dl valkoviinietikkaa
  • 1 dl rapulientä (tai valkoviiniä)

 

  • 5 kirvelinoksaa
  • 120 g jokirapua
  • 120 g tonnikalaa
  • 200 g tuorejuustoa
  • tilkka valkoviinietikkaa
  • suolaa
  • mustapippuria

Aloita valmistamalla sofrito täytettä varten. Paahda fenkolinsiemenet kuivalla pannulla  ja jauha ne hienoksi morttelissa. Hienonna sipuli ja chili ja kuullota niitä pannulla reilussa oliiviöljyssä muutaman minuttin ajan. Lisää ripaus suolaa, valkoviini, etikka ja rapuliemi. Anna seoksen kuohua kokoon, jolloin maut tiivistyvät eikä massasta tule liian kostea. Jäähdytä sofrito jääkaapissa. Hienonna jokiravut, tonnikala ja kirveli ja lisää ne jäähtyneeseen sofritoon. Lisää tuorejuusto ja mausta seos valkoviinietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita massa tasaiseksi ja laita pursotinpussiin. Anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Täytä piquillo-paprikat massalla ja koristele esimerkiksi hienonnetulla ruohosipulilla.    

Notes

TÄYTETYT PIQUILLO-PAPRIKAT

Copas y Tapas -kirja antaa myös viinisuosituksen kullekin reseptille, tälle tapakselle oli suositeltu cavaa ja roseeviiniä.

Valitsin useat eri makutestit voittaneen Jaume Serran kauniin pikkusiskon, eli Jaume Serra Rosado Cava Brut -roseekuohuvan* (hinta 8,90€). Tämä erittäin kuiva ja sitruksinen cava on mitä mainioin mereneläville ja kalalle. Tuote on tilaustuote, mutta kannattaa sitä kysäistä Alkossa käydessä, sillä tuotetta voi löytyä myös hyllystä!

Jaume Serra

Alkoholilainsäädännön mukaisesti joudumme poistamaan kaikki alkoholijuomia kehuvat kommentit. Muuten sana on vapaa. Kiitos kommentistasi jo etukäteen!

  • saatu arvostelukappaleena/Bazar kustannus Oy. Viini/Social Wines Oy. Kiitos!

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

5 Kommenttia

POKS uudelle vuodelle 2016 ja vauvauutiselle! | Beach house kitchen 01/01/2016 - 12:24

[…] myös onnellista perhetapahtumaa. Syksyllä ilmestyneestä huippukokkien kirjasta olin jo tehnyt täytettyjä paprikoita, sekin ohje kannattaa […]

Vastaa
Tiia K 24/11/2015 - 20:38

Onpahan ihania kuvia ja tonnikala on niin hyvää. <3 Vitsi jäin taas kerran myöskin tuijottamaan tuota blogin kivaa logoa, se on upea. <3

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 25/11/2015 - 12:51

Niin on hyvää, tein tänäänkin tonnikala-pastasalaattia! Logo vielä testauksessa, kokoa säädellään, jospa siitä kohta tulisi hovikelpoinen!

Vastaa
Outi 24/11/2015 - 18:39

Tonnikala on kyllä aivan mahtavan väristä. Mies kovasti tykkää siitä.

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 25/11/2015 - 13:19

Tästä kuule resepti ja tapas, josta miehesi varmasti ilahtuu : )

Vastaa

Kommentoi