Tony Chocolonelyn uutuussuklaa saatu
Äidit ansaitsevat hemmottelua ja ovat ansaitussa pääosassa tulevana sunnuntaina! Aika harva meistä, varsinkaan oman ikäiseni, pääsee tänä vuonna ilahduttamaan omaa äitiänsä muuten kuin virtuaalisesti tai muistamalla postitse, joten meillä lapsen mummit saavat pikkupaketit hemmottelua ja erikoisherkkuja sekä tietysti lapsenlapsen omin kätösin maalaaman kortin. Ei se määrä, vaan itse ajatus muistaa ja sanoa se tärkeä sana KIITOS. Oli se muistaminen sitten iso hali, valmiiksi katettu aamiaispöytä, yllätyslahja, kotiin tilattu brunssi, laulu tai mitä tahansa, se lämmittää!

Minä saan olla äiti jo viidettä vuotta ja tuleva sunnuntai on viides äitienpäiväni. Meille on jo muodostunut kivat traditiot niin äitienpäivänä kuin isänkin omana tärkeänä päivänä marraskuussa. Unelmien aamiainen tuorepuristettuine mehuineen ja croissantteineen aloittaa juhlapäivän ja siitä sitten rennoissa tunnelmissa lähdemme valmiiseen pöytään ruokailemaan pitkän kaavan mukaan. Erityisesti äitienpäivälounaat Kirkkonummen Bistro O Matissa sekä Långvikin kylpylähotellissa ovat jääneet viime vuosilta mieleen. On se vaan niin, että kyllä juhlava ja valmiiksi tehty ruoka ilahduttavat kun arki on pitkälle sitä kauhan varressa oloa ja perheen muonittamista, vaikka nautin siitäkin ja ihana on tarjota rakkaudella tehtyä ja maukasta ruokaa omalle perheelle. Toinen äitienpäivä Tallinnassa on sekin jäänyt iloisesti mieleen, aamu-uinti ja -sauna Hiltonin yläkerroksissa toivat myös kaivattua luksusta arkeen!
Äitienpäivän odotuksessa on kuplivaista tunnetta ja jo edellisviikolla tapahtuu: isä hääräilee jälkipolven kanssa ja salaisuuksia on pitkin viikkoa. Minusta on tärkeää näyttää mallia vanhemmalta lapselle, että miten voi osoittaa arvostusta, kunnioitusta ja kiitosta sille tärkeälle vanhemmalle erityisen paljon yhtenä päivänä, vaikka jokapäiväiseen elämään kuuluisivatkin ne huomioinnit ja lempeät olet rakas– ilmaisut. Tänä vuonna ei tule päiväkodista askarteluyllätystä, mutta mistäpä minä vielä tiedän mitä kotona on askarreltu…jännitystä ja ehkä yllätyksiä luvassa siis! Sama toistuu myös isänpäivänä ja kyllä omana taka-ajatuksena on kertoa myös sille puolisolle, miten häntä arvostaa vanhempana ja haluaa siitä esim. lahjalla muistaa ja kiittää. Tärkein juttu on kuitenkin se, että yhdessä ollaan ja nautitaan päivästä – elämistä hetkessä ja mieluiten ilman puhelinta, työmurheita tai muita ärsykkeitä.
Paineita ei kuitenkaan saa ottaa ja voi mennä helpon kautta ja käyttää esim. valmiskakkuja ja -taikinoita. Ensimmäisenä äitienpäivänäni nautittiin valmiskakkua ja ei se yhtään tunnelmaa latistanut. Siksi halusinkin tehdä nyt suht’ helposti valmistuvan suolaisen leivoksen vaikkapa aamubrunssille tai iltapäiväkahville jotta se onnistuu myös niiltä, joille leivonta ei ole se ihan tutuin juttu. Jotenkin minusta tuntuu, että näissä mitä kotitekoisempi, sitä hellyyttävämpi ja ilahduttaa vielä enemmän.
Tänä keväänä parsa on maistunut erityisen hyvälle ja voi taivas, miten se oli herkullista jokirapujen kanssa näissä sydämen muotoisissa leivoksissa. Käytin sydänten tekoon niitä kananmunan paistoon tarkoitettuja sydänmuotteja, mutta voisi nämä tehdä pienemmälläkin piparimuotilla. Jos sinulla ei ole muffinssivuokaa, niin voit levittää sydämet leivinpaperin päälle ja painella kuopan keskelle täytettä varten. Silloin tuota täytettä ei mene niin paljoa, joten loput voi käyttää munakkaaseen tms. Muffinssivuoka kannattaa voidella hyvin, sillä taikina jää helposti kiinni.
Jokiravut voi halutessaan vaihtaa vaikka parmankinkkuun tai vuohenjuustoon tai jos syöjiä on vähemmän, tehdä leivoksia vain sen verran kuin menee. Siksi lehtitaikinalevyjä löytyy aina omasta pakastimesta, kun ovat käteviä sulattaa ja tehdä niistä helposti ja nopeasti mitä tahansa pasteijoista piiraisiin.
Lämminhenkistä & tunnelmallista äitienpäiväviikonloppua kaikille ♥


Ainesosat:
500 g voi- tai lehtitaikinalevyjä
muna voiteluun
(unikonsiemeniä)
TÄYTE
1 nippu parsaa (öljyä voiteluun ja ripaus suolaa)
200 g tuorejuustoa (esim. ruohosipulin tai katkaravun makuinen)
1 muna
1 dl juustoraastetta
mustapippuria
150-170 g valutettuja jokiravun pyrstöjä tai katkarapuja/kinkkua
ruohosipulia tai persiljaa koristeluun
Ohje:
- Napsauta parsojen kova tyvi pois ja pilko varret pienemmiksi ja ohuemmiksi, voitele öljyllä ja ripsauta päälle vähän suolaa.
- Ota voitaikinalevyt sulamaan ja voitele muffinssivuoka.
- Sekoita kulhossa tuorejuusto, muna, juustoraaste sekä mustapippuri.
- Kaulitse levyjä hieman, jotta saat yhdestä otettua kaksi sydäntä muotilla.
- Levittele sydämet peltiselle muffinssivuoalle siten, että saat syntymään täytteelle "kuopan". Voitele sydämet kananmunalla ennen täyttöä. Voit halutessasi ripotella päälle unikonsiemeniä.
- Nostele täytettä koloon ja laita muutama siivu parsaa ja 5-6 kpl jokirapuja/kuppi.
- Paista 200-asteisessa uunissa n. 15-18 minuuttia kunnes kypsiä.


6 Kommenttia
Ruoka on kyllä korostunut nyt korona-aikana ja herkuttelu on jonkin verran lisääntynyt. Parsa-rapu -sydämmet näyttävät herkullisilta ja nopeilta tehdä. Odotan myös kovasti nokkosten nousua ja muiden alkukesän herkkujen tuomia makuelämyksiä.
Kyllä! Kaikenlaiset ohjeet ovat nyt tervetulleita ja hienoa, että ihmiset ovat löytäneet leivonnan ja ruoanlaiton ilon : )
Vaaleanpunainen äitienpäivä! Näyttää ihanalta. Ja maistui varmasti ihanalle. Nuo parsa-rapusydämet ovat houkuttelevia. Maistuis kyllä mullekin! Kiitos houkuttelevasta reseptistä!
Kaunista viikkoa Espooseen!
Kiitos & ihania kevätpäiviä saaristoon! Nyt on kyllä ruoalla tullut hemmoteltua niin itseä kuin läheisiäkin <3
Nää kuvat ja herkut, pyörryn! Voiko herkempää ja romanttisempaa ollakaan ja ihan täydellistä tunnelmaa äitienpäiväksi. Niin ihanat kuvat Heli. En ole vielä maistanut tuota Tony’s sukulaatia. Pelkään, että on paukkukarkkien kanssa liian jännä ilmestys vaikka ihan taatusti sulaa suussa, kuten kaikki aiemmatkin Tony sukulaatit. Oma lemppari on edelleen maitosuklaa, mutta mistäs sitä tietää, jos vaikka tästä uutuudesta tulisikin se suurin lemppari. Nyt taidan mennä heti poksauttamaan.
Sydämellistä äitienpäiväviikonloppua Heli. <3
Kiitos, täällä vietettiin ihanan kesäinen viikonloppu välillä pihatöissä ja sitten taas hemmoteltavana ja valmiiden ruokapatojen ääressä <3 Äitiyden onnea ja ihanaia hetkiä!
Tonysin uutuudet on jo popsittu täällä, kaikki tykättiin tuosta uudesta makukombosta, niin laadukkaita suklaita,vaikka olenkin enemmän tummien suklaiden ystävä!
Ihanan energisoivaa uuttaa viikkoa & onnenpotkuja!