Kesän uusi grillihitti tuo värejä lautasille – pinaattiletut Tuoreksilla ja vuohenjuustolla

by Beachhousekitchen

Kaupallinen yhteistyö: Apetit

Tänä kesänä grillataan kasviksia enemmän kuin koskaan ja säästetään aikaa vaikkapa riippukeinussa unelmointiin, lukutuokioihin tai rakkaimpien kanssa seurusteluun! Apetit tuo ajansäästöä ruoanlaittoon todella kätevien Tuoreksien muodossa: valmiiksi pestyjä ja paloiteltuja kasviksia, jotka eivät löydy kauppojen pakasteosastolta vaan sieltä ihan heviosastolta muiden tuoreiden kasvisten, vihannesten ja hedelmien vierestä. Tulevan grillikesän uusi suosikki on tässä- valmis GRILLISUOSIKIT -kasvissekoitus ja uskon, että muidenkin keittiössä kuin omassa!

Apetit Tuorekset -tuoteperheeseen kuuluu 14 erilaista käyttövalmista vihannes- ja hedelmäsekoitusta. Uusin tulokas on Grillisuosikit -kasvissekoitus, joka sisältää tummaa herkkusientä, porkkanaa sekä vihreää, punaista ja keltaista paprikaa. Nämä ovat niitä suomalaisten suosikkeja grilliin laitettavista kasviksista ja onhan tuo toimiva kombo maultaan ja koostumukseltaan. Tuotteeseen ei ole lisätty suolaa tai mausteita ja kasvissekoitus valmistuu 5 minuutissa grillipannulla tai ihan normipaistinpannullakin. Pakkauksessa ohjeistetaan maustamaan esim. BBQ-kastikkeella ja ripauksella suolaa, varmasti herkullinen lopputulos, itse paistoin rypsiöljyssä ja laitoin muutaman tipan perussoijakastiketta – voi miten hyviä tuli niinkin!

Ehkäpä helpoin tapa lisätä kasvisten käyttöä arkiruoanlaitossa ja kyllä näitä lähtee mukaan myös juhannuksen mökkireissulle. Miten helppoa kasvisnyyttien teko tulee olemaan tai lisukevihannesten paisto vaikkapa juuri pyydetylle kalalle! Mielessäni näen myös ruokaisan pastasalaatin, joka saa hehkuvan värin näistä rapsakoiksi paistetuista ja terveellisistä vihanneksista. Entäs aamumunakas herkkusieni-paprika-porkkana täytteellä? Näitä muuten voi sitten ihan sellaisenaankin popsia ja dippailla -ei tarvitse kypsentää, jotta ovat syöntikelpoisia. Mieluummin minä teen muuta kuin pilkon vihanneksia, varsinkin kesäaikaan, kun jokaisesta hetkestä ja auringon säteestä haluaa nauttia!

Tuoreksista Aasia Wok – kasvissekoitus on ollut ahkerassa käytössä jo aiemmin, koska meillä tehdään aika usein kookosmaitopohjaisia curryja ja nuudeliruokia. Käyttämällä näitä valmiiksi pilkottuja sekoituksia kotiruoka on pikaruokaa parhaimmillaan! Enkä yhtään vähättele sitä, että kasviksia tulee nautittua monipuolisemmin ja enemmän kuin aiemmin.

Apetit Tuorekset on pakattu muovirasioihin, jotka on valmistettu 75 prosenttisesti kierrätetystä muovista. Itse rasia toimii älypakkauksen tavoin, laseroitu kalvo varmistaa, että kasvikset säilyvät tuoreina pitkään. Hävikkihän näissä on pyöreät nolla, ei jää kasvisten kantoja tai muita syömiseen kelpaamattomia osia, sisältö on priimaa joka palanen! Apetit Tuorekset saavat tämän kesän aikana uuden ilmeen ja pystypakkauksen, mutta löytyvät samasta paikasta heviosastolta kuin aiemminkin.

Meillä syödään melkeinpä viikoittain pinaattilettuja kukapa niitä voisi vastustaa! Grillisuosikit -kasvissekoituksesta tuli mainio täyte pinaattiletuille, kasvikset voi myös jakaa taiteltujen lettujen päälle ja viimeistellä vuohenjuustolla, eikö näytä jo aika hyvältä? Voisiko löytyä kenties sinun juhannusmenusta tämä mainio setti? Aurinkoa & hyvän tuulen ruokaelämyksiä tulevaan viikkoon!

pinaattiletut tuorekset

PINAATTILETUT KASVIKSILLA JA VUOHENJUUSTOLLA

Tulosta resepti
Annoksia: 10-12 kpl
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

2 pkt (á 200 g) Apetit Grillisuosikit -Tuoreksia

1 rkl soijakastiketta/BBQ-kastiketta/grillikastiketta

ripaus mustapippuria

öljyä paistamiseen

400 g vuohenjuustoa

yrttejä (persiljaa/basilikaa/timjamia)

PINAATTILETTUTAIKINA

1 pss (3-4 dl) tuoretta pinaattia tai 150 g pakastepinaattia (Apetit)

6 dl nestettä (esim. 3 dl vichyä ja 3 dl maitoa)

3 kananmunaa

3 1/2  dl jauhoja

1 tl suolaa

1/2 dl sulatettua margariinia tai voita

juoksevaa margariinia paistamiseen

 

 

 

Ohje:

  1. Tee ensin taikina tekeytymään: lisää nesteeseen tuore silputtu pinaatti tai sulatettu pakastepinaatti.
  2. Vatkaa munat voimakkaasti sekaisin, lisää jauhot ja suola.
  3. Voit ajaa seoksen sauvasekoittimella tasaiseksi, varsinkin jos käytät tuoretta pinaattia.
  4. Lisää jäähtynyt rasva ja anna taikinan tekeytyä hetki.
  5. Paista lettupannulla tai Muurikka- pannulla 10-12 lettua riippuen miten isoja teet.
  6. Laita pannulle 1 rkl ruokaöljyä ja laita Tuorekset kypsymään. Mausta.
  7. Pyörittele muutama minuutti kunnes saavat väriä.
  8. Leikkaa vuohenjuusto 1 cm paksuisiksi siivuiksi ja ota niihin väriä samalla pannulla tai uunipellillä pari minuutin ajan. 
  9. Voit täyttää pinaattiletut kasvissekoituksella ja vuohenjuustolla tai koota niistä kuvien kaltaisia lettu-kasvistorneja.
  10. Viimeistele tuoreilla yrteillä. 

Lue nämäkin

12 Kommenttia

Tuuli - Lumo Lifestyle 20/06/2019 - 16:52

Tuoreksia olen käyttänyt itsekin välillä; kiireisen naisen pelastus kun haluaa ruoan pöytään nopeasti!

Vastaa
Beachhousekitchen 24/06/2019 - 10:55

Juuripa niin, pikaruokaa parhaimmillaan…ja tuoreimmillaan : )

Vastaa
Maarit / Sopusointuja Lifestyle 20/06/2019 - 11:19

Niin ihana resepti – ja täällä jo tehdään kauppalistaa…
Tykkään just tällaisista, missä hyviä vahvoja makuja ja värikästä silmäruokaa – kiitos ihana Heli!
Leppoisaa Juhannusta!

Vastaa
Beachhousekitchen 24/06/2019 - 10:56

Kyllä elämässä pitää olla väriä & makua! Kaunista kesää <3

Vastaa
Taru 17/06/2019 - 13:48

Kuullostaapa herkulta ja pinaattiletut ovat meidänkin herkkua. Kiitos vinkistä ja ihanaa juhannusviikkoa <3

Vastaa
Beachhousekitchen 18/06/2019 - 08:41

Kiitos <3 Pinaattiletuista saa luksussetin, kun lisää noita rapeita kasviksia ja nokareen vuohenjuustoa!

Vastaa
Peggy 16/06/2019 - 22:45

Oi, ei. Mun pitää hankkia grilliini nyt wokkipannu! Helppous on ihan parasta. Mistähän sellaisen pannun saisi? Onko vinkkejä?

Vastaa
Beachhousekitchen 18/06/2019 - 08:42

Kysäise oman grillin valmistajalta ja markkinoijalta? Oma on Muurikan mallia!

Vastaa
Outi 16/06/2019 - 21:31

Voi mitä herkkuruokia taas täällä. Minä olen käyttänyt näitä kasviksia wokkiruokiin, hyvin toimivat 🙂
Herkullista alkavaa viikkoa sinulle Heli <3 toivottavasti nämä grillikelit jatkuisivat vielä!

Vastaa
Beachhousekitchen 18/06/2019 - 08:43

Toivotaan, että jatkuvat! Wokeissakin ihan parhaita kasvissekoituksia nuo Tuorekset!

Vastaa
Johanna / hellan ja viinilasin välissä 16/06/2019 - 20:37

Kuullostaa hyvältä ja helpolta kesähelpotukselta. Kiva kun tulee tällaisia juttuja!

Vastaa
Beachhousekitchen 18/06/2019 - 08:44

Todella on, en jaksaisi varsinkaan kesällä pilkkoa ja pätkiä, niin helppo ostaa käyttövalmiina ja niin freshejä ovat, että olisi kuin juuri pilkottuja!

Vastaa

Kommentoi