Vapun reseptikirja II ja ihanin jälkkäri jouluksi!

by Beachhousekitchen
12 Kommenttia

Vappu Pimiän uuden reseptikirjan (osa II*) julkkareista ei kerta kaikkiaan voinut jäädä pois. Ihailen suunnattomasti positiivisia ja nauravia ihmisiä, ja kun Vapun iloista ja rempseää tyyliä on tullut seurattua niin televisiosta kuin kuunneltua myös radiostakin, kiinnostivat hänen reseptiikkansa ja intohimonsa ruoanlaittoon myös tätä kotikokkia.

Vappu

Reseptikirja ykkösestä on otettu jo monen monta painosta, joten kovat odotukset tälle kakkososalle oli varmasti jo tekovaiheessa. Siinä missä ensimmäiseen osaan oli koottu Vapun kotikeittiön parhaita ja testattuja reseptejä, kakkososaan haettiin innoitusta myös ison rapakon takaa jenkeistä. Lehtikaalibuumi näkyy kirjassa siis voimakkaana ja Vappu kehui erityisesti rapeata lehtikaalicaesar-salaattia, joka maistuu myös ei niin perinteisen caesarsalaatin ystäville.

Arjessa perheen yhteisiin ruokahetkiin kannustava kirja myös toteuttaa toista omaa periaatettani, eli viikolla syödään hieman terveellisemmin, mutta viikonloppuna sitten voi herkutella. Silloin keittiössä touhutaan pidemmän kaavan  mukaan, arkena luotetaan nopeisiin resepteihin, joissa pääosissa ovat puhtaat ja helposti jopa lähikaupasta löytyvät raaka-aineet.

avokadosandwich

Kirjajulkkareissa tarjottiin mm. salaisen ainesosan sisältäviä, niin hyviä ettei sanaa suusta saa avokadoleipiä sekä vanhanajan mustikka-kardemummakakkua. Ohjeet löytyvät kirjasta (myynnistä en provikkaa saa), mutta jopa pelkästään niiden reseptien takia kirja kannattaa omaan keittiöön hankkia! Pääsin vihdoin maistamaan myös sitä kuuluisaa salamitahnaa ruisnapilla – nam, sitä seuraaviin illanistujaisiin!

vapun reseptikirja

Oma jälkiruokasuosikki on vähemmän makea, ja monesti päädynkin jälkiruokajuustoihin, ellei tarjolla ole jotakin suklaasta tehtyä. Tästä reseptikirjasta heti kolahtivat ja iskivät suoraan sydämeen puolukkajäädyke ja suolakaramellikastike. Tiedättehän, sellainen tahmean paksu soosi, jossa on suolakiteitä. Aiemmat suolakaramellin kotikeitot ovat päätyneet siihen, että kattilasta on maisteltu keitosta niin ahkeraan, että siitä ei ole jäänyt sitten varsinaiseen reseptiin. Niin hyvää se on! Ei tämä Vapunkaan versio suolakaramellista petä…

Vapun reseptikirja II

vapun reseptikirja II

PUOLUKKAJÄÄDYKE JA SUOLAKARAMELLI

Vappu Pimiän uuden reseptikirjan (osa II*) julkkareista ei kerta kaikkiaan voinut jäädä pois. Ihailen suunnattomasti positiivisia ja nauravia ihmisiä, ja kun Vapun iloista ja… Kirja-arvostelu Vapun reseptikirja II ja ihanin jälkkäri jouluksi! European Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ohje:

Jäädyke

  • 3 kananmunaa
  • 1 dl tomusokeria
  • 4 dl kuohukermaa
  • 2 dl sokeroitua puolukkasurvosta

  Suolakaramelli

  • 1 1/2 dl fariinisokeria
  • 2 dl kermaa
  • 1 rkl voita
  • pari hyppysellistä suolakiteitä

  Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Lisää tomusokeri keltuaisten joukkoon ja vatkaa vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi omassa kulhossaan. Tee samoin kermalle, mutta jätä vaahto löysäksi. Sekoita keltuaisvaahtoon marjasurvos kääntelemällä, älä enää vatkaa. Lisää joukkoon kermavaahto ja kääntele lopuksi joukkoon vaahdotetut valkuaiset. Kaada massa kakkuvuokaan ja peitä se foliolla. Laita vuoka pakastimeen ja anna jäätyä ainakin 8 tuntia, mielellään yön yli. (Huom! Itse laitoin kokonaisia puolukoita vuoan pohjalle ennen jäädykemassaa, näyttävät kauniilta kun kakun kumoaa) Suolakaramellia varten sulata sokeri paksupohjaisessa kattilassa ja kun sokeri on sulanut, lisää joukkoon kerma. Anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia, välillä sekoittaen. Sulata lopuksi joukkoon voi. Kun kastike on vähän jäähtynyt, ripottele sen pinnalle suolakiteitä. Kumoa jäädyke tarjoiluvadille. Jos jäädyke ei tahdo irrota vuoastaan, kastele vuokaa ulkopuolelta kuumalla vedellä, mutta varo ettei vettä pääse jäädykkeeseen. Koristele suolakaramellikastikkeella tai tarjoile kastike erikseen. (Huom! Vapun mukaan tähän voi myös käyttää valmiskinuskia, mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä, että juuri se itsetehty suolakaramelli kruunaa tämänkin jälkiruoan!)

Julkistustilaisuudessa Vappu halusi nostaa esille myös kehittelemänsä terveellisemmän banaanipehmiksen, joka on seuraavana omalla to do -listalla. Näissä resepteissä on sitä jotakin ja onpa helppoa suositella kirjaa vaikka joululahjaksi. Plussaa reseptien toimivuudesta ja yksinkertaisuudesta, tästä kirjasta tulee valtavan hyvä mieli ja ainakin yksi kaverini sellaisen lahjaksi tulevana jouluna saa!

Vapun reseptikirja II

puolukka makea herkku

P.S Tämän reseptin voi toteuttaa myös karpaloista, niitä käytin koristeluun ja kokonaisuus maistui todella hyvältä!

*Kirja saatu arvostelukappaleena/Cozy Publishing. KIITOS♥

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

12 Kommenttia

Maaria 23/12/2015 - 18:06

Juuri meni jäädyke pakastimeen odottamaan huomista herkuttelua 🙂 kätevää kun voi tehdä jälkiruoan hyvissä ajoin valmiiksi!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 25/12/2015 - 05:37

Oi…meilläkin on yksi odottamassa pakastimessa, taidetaan syödä tänään!
Ihanaa joulua : )

Vastaa
Lady of The Mess 08/12/2015 - 01:57

Siis ei pitänyt ollenkaan mitään ruokajuttuja katsella, mutta maagiset sanat “jälkiruoka” pakottivat! Ja kun vielä puolukkajäädyke – en kestä. Onneksi herkuttelu sallittu vielä jouluun saakka – sen jälkeen alkaa ruokavalioremontti. Auts;)

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 08/12/2015 - 10:32

Eikös? Tässä yhdistyy niin ihanasti suomalaisten marjojen raikkaus ja sitten tuo taivaallinen suolakaramelli. Tammikuussa on aika keventää, nyt herkutellaan…kuitenkin kohtuudella!

Vastaa
Lumo 07/12/2015 - 22:48

Samalla makumaailmalla ollaan menty. Tein eilen karamellikastiketta jääkarpaloiden seuraksi. Kokeilin Tallinnasta hankkimaani inkiväärillä maustettua kookossokeria, toimi hyvin!

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 08/12/2015 - 10:35

Minulla on kookossokeri hankintalistalla, olen siitä kuullut kaikkea hyvää! Jääkarpalot kanssa ihanaa herkkua…lämpimän kastikkeen kera.

Vastaa
Outi 07/12/2015 - 22:11

Enpä ole koskaan tehnyt jäädykettä. Tuo näyttää kyllä tosi hyvältä. Tuota suolaista kinuskia voisin yrittää tehdä ihan vaikka jätskin kaveriksikin 🙂
Ihanaa alkanutta viikkoa.

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 08/12/2015 - 10:39

Kiitos : ) No en minäkään kovin usein ole näitä tehnyt…jotenkin sen vilukissana assosioi kesän herkuksi. Mutta avot, olipa se hyvää, kun antaa hieman sulaa..

Vastaa
Tiina Varjus 07/12/2015 - 19:38

Oi mä en kestä! Taidan juurikin tietää mitä jälkkäriä meillä syödään jouluna <3 Ja jälleen kerran upea postau ja kuvat. Olen sanaton <3

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 08/12/2015 - 10:41

Kiitos ihanainen. Tämä on muuten siitä hyvä jälkkäri että itse voi säädellä sokerin määrää varsinkin tuossa jäädykeosassa…jos ei niin makeasta tykkää! Ja saa pakasteesta marjat hyötykäyttöön!

Vastaa
Sari 07/12/2015 - 19:10

Näyttää todella hyvältä! Ja nuo kuvat <3

Vastaa
Heli-Hannele/Beach house kitchen 08/12/2015 - 10:44

Kiitos <3 Meillä taidetaan loppuvuosi tarjoilla tätä jälkiruokaa, on helppo tehdä pakastimeen etukäteen...; )

Vastaa

Kommentoi