SMOOTHIERAKKAUS JA KYLÄSSÄ HELLAPOLIISILLA

by Beachhousekitchen
10 Kommenttia

Rakkaudesta luonnosta saataviin raaka-aineisiin syntyi kahden tomeran naisen hyppysistä  Supersmoothiet – mangosta mustikkaan kirja. Kati Jaakosen (suositun Hellapoliisi -ruokasivuston perustaja ja ruokayrittäjä) ja Pinkit korkokengät – blogin Marjo ‘Maiju’ Kauppilan värikäs kirja hurmaa terveellisillä ja supermehukkailla smoothie- ja mehuresepteillään.

smoothierakkaus

Sain kutsun mennä vierailemaan hellapoliisilla kylässä alkukeväällä ja mikä ihana kattaus meitä bloggaajia odottikaan! Tuore kirja oli juuri tullut painosta ja hehkeät kirjailijat kertoivat sen teosta hauskoine tarinoineen, onhan osa resepteistä kuvattu Indonesiassa ja loput kesäisessä mökkimiljöössä Suomessa.

smoothierakkaus

Omasta smoothierakkaudestani kertoo jotakin se, että jo kauan ennen blogia raapustelin smoothiereseptejä ruutuvihkoon ja ensimmäiset reseptit ovat jo vuodelta 2009. Silloin ja monta vuotta sen jälkeenkin omat aamiaissmoothiet koostuivat maitorahkasta, proteiinijauheesta, mustikoista, mansikoista ja inkivääristä. Sittemmin ovat rahka ja jauheet jääneet pois, ne korvaantuivat chian siemenillä ja muilla superfoodeilla parisen vuotta sitten.

Vihersmoothiet astuivat kuvioihin viime syksynä, mutta jotenkaan en löytänyt mieleistä kombinaatiota ennen kuin pääsin maistelemaan tämän kirjan reseptillä tehtyä vihreätä tehojuomaa. Vihreässä tehojuomassa on mm. pinaattia, lehtikaalia ja omenaa. Eipä voisi vihersmoothie paremmalta maistua, sai kehuja koko vierasjoukolta, ehdoton yllättäjä!

smoothierakkaus

Kun viime kesän marjoja löytyy vielä pakastimesta, niin mantelinen smoothie mansikoilla ja mustaherukoilla on uusi suosikkini kirjan resepteistä. Alla resepti suoraan kirjasta.

supersmoothiet

Rakkaudesta luonnosta saataviin raaka-aineisiin syntyi kahden tomeran naisen hyppysistä  Supersmoothiet – mangosta mustikkaan kirja. Kati Jaakosen (suositun Hellapoliisi -ruokasivuston perustaja ja ruokayrittäjä) ja… Kirja-arvostelu SMOOTHIERAKKAUS JA KYLÄSSÄ HELLAPOLIISILLA European Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

supersmothie

Ihastuttava ja inspiroiva kirja, joka varmasti tarjoaa vaihtelua aamiaispöytään ja välipaloihin. Suosittelen testaamaan kirjasta myös pinkin lohikäärmeen hedelmäsmoothien ja balilaisen hedelmätarhurin virkistäjän. Kirjaa saa tilattua mm. täältä.

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

10 Kommenttia

Tiina Varjus 15/06/2016 - 06:42

Meillä myös ahkerassa käytössä oleva kirja. Aivan ihana <3

Vastaa
beachhousekitchen/Heli 15/06/2016 - 09:20

Kirja kyllä innostaa terveisiin vaihtoehtoihin…ja tyhjäämään tuon pakastimen ennen kuin uutta satoa aletaan laittamaan talteen : )

Vastaa
Maiju 14/06/2016 - 14:26

Ihanaa kun olit juhlistamassa kirjaamme. Tuo päivä jäi hyvänä juttuna mieleen vielä pitkään.

Vastaa
Beachhousekitchen 14/06/2016 - 15:16

Hienon kirjan olette tehneet <3
Oli myös niin hienosti järjestetty tapahtuma ja mitkä tilat hellapoliisilla onkaan! Heti kun tulee tarvetta kokoontumispaikalle, niin tiedän minne ottaa yhteyttä!

Vastaa
Outi 14/06/2016 - 11:31

Tuo kirja on aivan ihana. Reseptejä on joka makuun.
Plussana upeat, värikkäät kuvat.

Vastaa
Beachhousekitchen 14/06/2016 - 15:47

Totta, näistä kuvista & resepteistä tulee myös niin hyvälle mielelle!

Vastaa
Tiina K 14/06/2016 - 11:15

Onpa kivoja reseptejä ja upeita kuvia. <3 Aamu yleensä aina alkaa smoothiella. Pitääpä tutustua kirjaan.

Vastaa
Beachhousekitchen 14/06/2016 - 15:49

Suosittelen lämpimästi! Nyt lähti tehokäyttöön kirja ja pakastimien (meillä 2 kpl) jäljelle jäänyt marjasato 🙂

Vastaa
Tiia K 14/06/2016 - 10:45

Ihanan smoothien olet siellä jo tehnytkin. Oli niin ihana päivä ja kirja on upea, jota värikäs matkakertomus vielä elävöittää. Haluan oman smoothiekoneen ehdottomasti!

Kivaa päivää Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 14/06/2016 - 15:49

Voih, olihan tarjoilut! Niin suolaiset kuin makeatkin : )
Ihania muistoja näistä blogitapahtumista mieleen jää <3

Vastaa

Kommentoi