
Ainesosat:
700 g broilerin jauhelihaa
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
1 tl kanelia
4 rkl luumumarmeladia (300 g pakkauksesta)
3 rkl smetanaa
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 kananmuna (3/4 dl korppujauhoa)
KASTIKE
4 dl kermaa loput luumumarmeladista
1 kanelitanko
1 tl suolaa
TÄHTIANISRIISI
3 dl basmatiriisiä
Keitinveteen 3-4 mausteneilikkaa
3 tähtianista
Lisäksi korianteria
Ohje:
- Pilko sipuli ja kuullota öljyssä, lisää myös murskattu valkosipuli. Anna jäähtyä.
- Sekoita keskenään smetana, luumumarmeladi, kananmuna, sipuliseos ja mausteet (+ korppujauho, jos käytät).
- Sekoita joukkoon jauheliha ja vaivaa tasaiseksi.
- Anna maustua vähintään tunnin ajan, mielellään jääkaapissa yön yli.
- Pyörittele taikinasta pullia ja paista ne pannulla tai uunissa.
- Kastike: Kaada kasariin kerma, luumumarmeladi ja mausteet. Keitä kokoon ja nostele valmiit pullat kastikkeeseen.
- Keitä riisi ohjeen mukaan ja laita keitinveteen mausteet.
- Tarjoile korianterin kanssa.
Sitä siis innolla silloin aikoinaan testasin tavalliseen naudanjauhelihaan ja koska se ei ihan onnistunut, niin jätin kokeilut sikseen. Siis yli 15 vuodeksi! Nyt tuo makumuisto tuli yksi päivä elävästi mieleen ja kokeilin luumua broilerin jauhelihan sekaan. Kylkeen keitin kermaisen kastikkeen, johon myös samaa luumumarmeladia tuli se loppupurkillinen. Ja voilà luumuisista kanapullista tuli suloisen joulunmakuiset – sopivasti erilainen ja uusi resepti kenties sinun joulupöytääsi?
En itse käytä juurikaan korppujauhoa, kun teen lihapullia, sillä annan taikinan maustua jääkaapissa aina sen yön yli ja taikinasta tulee täten jämäkämpi. Taikinaan voi halutessaan lisätä ohjeen mukaisen määrän korppujauhoa, mutta se ei ole välttämätöntä. Tavallinen riisi saa kivasti makua, kun keitinveteen laittaa tähtianista ja neilikkaa.
Jos suolakaramellia keitettäessä tulee helposti koemaistettua puolet keitoksista, niin sama vaara piilee myös tämän kastikkeen kanssa. On aika addiktoivaa! Jos suolaisen ja makean liitto on sinun makunystyröitäsi hemmotteleva, niin tämä resepti kannattaa napata talteen!

Ainesosat:
700 g broilerin jauhelihaa
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
1 tl kanelia
4 rkl luumumarmeladia (300 g pakkauksesta)
3 rkl smetanaa
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 kananmuna (3/4 dl korppujauhoa)
KASTIKE
4 dl kermaa loput luumumarmeladista
1 kanelitanko
1 tl suolaa
TÄHTIANISRIISI
3 dl basmatiriisiä
Keitinveteen 3-4 mausteneilikkaa
3 tähtianista
Lisäksi korianteria
Ohje:
- Pilko sipuli ja kuullota öljyssä, lisää myös murskattu valkosipuli. Anna jäähtyä.
- Sekoita keskenään smetana, luumumarmeladi, kananmuna, sipuliseos ja mausteet (+ korppujauho, jos käytät).
- Sekoita joukkoon jauheliha ja vaivaa tasaiseksi.
- Anna maustua vähintään tunnin ajan, mielellään jääkaapissa yön yli.
- Pyörittele taikinasta pullia ja paista ne pannulla tai uunissa.
- Kastike: Kaada kasariin kerma, luumumarmeladi ja mausteet. Keitä kokoon ja nostele valmiit pullat kastikkeeseen.
- Keitä riisi ohjeen mukaan ja laita keitinveteen mausteet.
- Tarjoile korianterin kanssa.
*Viini Hardys Crest Cabernet Shiraz Merlot/saatu (alkoholia koskevat kommentit joudutaan poistamaan Valviran ohjeistuksen mukaan, muuten kommenttikenttä vapaa)
With ♥ from beach house kitchen
6 Kommenttia
Mustaherukka- ja karpalohillon jämät tulee usein ujutettua ruoan joukkoon, mutta enpä ole ajatellut luumua. Kanelia olen välillä käyttänyt lihapadoissa. Nythän se lähti ajatus laukkaamaan. Kiitos ihanasta reseptistä <3
Luumu sopii sinne jauhelihan sekaan oikein hyvin! Broiskun kanssa ja tuon luumuisen kermakastikkeen kera erinomaisen hyvää : )
Mä olen vierastanut broilerin jauhelihaa, vaikka broileria meillä syödään paljonkin. Nytpä olisi sopiva resepti testattavaksi! Ihania kuviakin!
Totta! Itselläkin hyviä ja huonompia kokemuksia, mutta tämä resepti ainakin toimi : )
Oi mikä lämpöinen syysruoka <3 Ihanat kuvat ja korianteri, jota rakastan kruunaa aterian. Ihanaa viikonloppua Heli <3
Kiitos <3, lämmittää talven tullessa mukavasti! Kaunista viikonloppua!