NYHTÖKANATOASTEJA JA KOLME HYVÄÄ ASIAA

by Beachhousekitchen

Joudutaan odottelemaan vielä hetki niitä helteitä tai edes yli +15 asteen lämpötiloja, ellei usko sääennusteisiin, mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee! Sillä välin tarjolle ihanan tuhteja ja lämpimiä toasteja, niitä onkin tullut tehtyä viikon sisällä muutaman kerran – ovathan ne täydellistä lohturuokaa flunssan riepottamalle perheelle. Kun pihalle ei pääse hommiin ja kuumeen ja yskän turruttamilla makuaisteilla ei kehitellä mitään uutta, niin tässä vaikkapa viikonlopun herkutteluhetkiin sopivat nyhtökanatoastit. Nyhtökanan resepti on kuukaudesta toiseen yksi blogin suosituimpia, näihin toasteihin tulee myös hyvää vuokaleipää ja cheddaria. Paista leipäsiivut pannulla, täytä nyhtökanalla ja cheddarilla. Nauti kaksin käsin ja antaumuksella ♥

Sain muutama viikko sitten Lady of The Mess- blogin ihastuttavalta Arjalta haasteen kertoa hyvistä asioista omassa elämässäni. Sohvan pohjalta siis terveisiä & viikonlopun toivotuksia näiden ajatusten kera.

KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVISSÄNI

Mielenkiintoinen ja antoisa työ. Yrittäjänä eteen tulee koko ajan uusia mahdollisuuksia, mielenkiintoisia haasteita ja uusia projekteja. Olen niin kiitollinen, että saan tehdä juuri sitä, mikä tuntuu hyvältä tällä hetkellä. Toteuttaa itseäni, päästää irti luovuutta, valokuvata, kirjoittaa ja haastaa itseäni. Onhan tämä välillä 24/7 työtä (sairastaakaan ei oikein voisi) ja täysin työvapaita vapaapäiviä ei ole kuin pari kuussa, mutta olen oman itseni pomo ja minulla on kaikki vapaus päättää mihin lähden mukaan. Rutiineja en rakasta, joten kun jokainen päivä on sopivasti täynnä tuhat asiaa, niin nautin! Vaikka samassa fyysisessä tilassa istuvia kollegoita ei ole, niin bloggaajakollegat, joista on tullut läheisiä ja jopa ystäviä, ovat aina tavoitettavissa ja siksi päivissä riittää ajatusten, kuulumisten sekä ideoidenkin vaihtoa samoissa haasteissa pakertavien kesken.

Läheiset ihmiset, perhe ja koti. Minulla on lähellä ne ihmiset, joiden haluan siinä tiiviisti olevankin. Perhe on se ydinjoukko, johon turvata hyvinä ja huonoina päivinä ja koti se maailman paras paikka. Minulla on onni asua myös lähellä luontoa kauniissa kodissa, mutta vain puolen tunnin päässä vaikkapa lentokentältä tai satamasta, jos on päästävä nopeasti maailmalle. Miehen ja 2-vuotiaan pojan lisäksi perheessä on kaksi kissaa, jotka tuovat eloa ja iloa elämään.

Erinomainen ruoka. Teen itse usein ruokaa, mutta pääsen myös nauttimaan hillittömän hienoista ravintolaelämyksistä, kutsuja uusien ravintoloiden avajaisiin ja muihin tapahtumiin, joista saa inspiraatiota myös omaan keittiöön ja pääsee näkemään mikä juuri nyt on se juttu ruokamaailmassa. Tänäkin keväänä herkutellaan Taste of Helsinki- tapahtumassa, josta tulen raportoimaan lisää kevään aikana. Blogini kuvaukseen taisin joskus kirjoittaa, että huonojen kouluruokakokemusten traumatisoimana päätin, että en tule syömään aikuisena mitään huonoa, sellaista mistä en pidä tai joka on sinne päin. Meillä on yksi elämä, miksi ruoan pitäisi olla mautonta tai pahaa polttoainetta, siksi siis lautaselleni kelpuutan vain itselleni maistuvia juttuja. Niitä onkin paljon, sillä ei niitä ruokainhokkeja montaa ole. Eikä paheitakaan 😉

Nyhtökanatoastit

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Lojaali ja luotettava ystävä. Arvostan myös muissa näitä piirteitä, joten lähelleni pääsevät samankaltaiset. En jaksa juonitteluja ja valtapelejä, uskon siis ainoastaan aitoon ja pyyteettömään ystävyyteen. Skorpionina olen aika mustavalkoinen luottamuksen suhteen, se kun menee kerran, niin toista mahdollisuutta en hevillä anna.

Hyvän tekeminen ja toisten auttaminen tuo hyviä asioita luokseni, uskon siis karmaan. Tekemällä hyviä asioita muille se kenties tuo myös minun elämääni hyvää energiaa. Auttaminen voi olla myös kuuntelemista ja neuvoja. Minussa on herännyt naisten oikeuksia puolustava feministi ja olen vahvasti sitä mieltä, että siskojen tulisi aina auttaa, rohkaista ja tsempata toisiansa, sillä onhan tässä maailmassa paljon tekemistä mm. #metoo ahdistelutapausten, palkka-tasa-arvon  ja perhevapaiden suhteen. Uskon hyvyyteen, karistan hyvin helposti elämästäni negatiiviset tai kaksinaamaiset ihmiset. Rakastan myös kestitä vieraita ja en varmastikaan ole se pihein kaveri. 

Optimistisuus ja tasaisuus. Voin olla tylsän tasapaksu, mutta oma mieli on aika iloisen optimistinen kaiken aikaa ja tyyni. Tuntuu, että koko ajan jostakin nurkan takaa hypähtää esiin jotakin kivaa, johon heittäytyä! En suutu helpolla, enkä jää liiaksi miettimään asioita, joihin en voi vaikuttaa. Ikä on tuonut varmuutta, enkä murehdi enää kovinkaan usein mm. sitä ‘mitä muut minusta ajattelevat’. Sopivasti putkiaivoa, luottamusta omaan intuitioon ja maalaisjärkeä.

KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

Hyvää ruokaa ja elämää rakastavat lukijat, joita tulee koko ajan lisää. Olen niin onnekas, että saan jakaa reseptejäni, ravintolasuosituksia, matkavinkkejä ja paljon muutakin omassa elämässä hyväksi koettua blogin lukijoille. Myös blogikollegat läpi kaikkien blogigenrejen tai aihealueiden ovat niitä, jotka jaksavat inspiroida ja joilta oppii uutta joka päivä.

Blogiani ohjaa positiivinen vire, nautinnollinen elämä ja elämyksellisyys ovat keskiössä. Viljelen sanoja “ihanaa”, “rakastan”, “superhyvä” tai “herkullinen”, mutta kun niin moni asia, ruoka tai elämys on vaan niin huiman hieno, niin miksi sitä pihistelemään sanojen suhteen.

Jatkuva kehittyminen ja uudistuminen. Kesällä tulee neljä vuotta täyteen bloggaamista, vaikka vauhti on mm. lapsen syntymän ja pikkulapsiarjen vuoksi ollutkin ajoin rauhallisempaa, niin silti olen valtavan ylpeä pääsystä Cisionin 2017 Suomen kymmenen parhaimman blogin joukkoon. Välillä tulee niitä suvantovaiheita ja tuntuu, että mitä uutta minulla on tarjota lukijoille, kun pohdiskelen että voinko julkaista 53. reseptin, jossa on korianteria, sitruunaa ja avokadoa 😆 Blogi on elänyt ja elää paljon oman elämäntilanteen mukaan, resepteissä tällä hetkellä näkyy mm. helppous ja nopeus, sillä pitkien illallisten suunnittelut ja valmistelut ovat haave tulevaisuudessa, toivottavasti ei liian kaukana. Aina pitää kehittyä, joten valokuvausta opiskellaan kaiken aikaa, blogipohjan uudistus on käynnissä ja ideariihi raksuttaa kaiken aikaa, miten voisi ilahduttaa blogissa vierailijaa.

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Matkat. Tämä vuosi on tuonut eteen uusia matkakohteita ja vanhoissa tutuissakin on ehditty pyörähtämään. Tammikuussa pääsin telakkamatkalla Gdanskiin, maaliskuussa lomailtiin Thaimaassa, huhtikuussa valmisteltiin drinkkejä Amsterdamissa ja pari viikkoa sitten nautittiin baletista Tallinnassa. Jännityksellä odotan mihin muualle tänä vuonna reissataan!

Unelmien toteutuminen. Tänä vuonna niitä toteutetaan ainakin pienessä mittakaavassa. Toivottavasti pääsen kertomaan jo tämän vuoden aikana yhdestä isommasta.

Pihaprojekti. Oma piha on aika tärkeä asia ja se kodin jatke toukokuusta syksyyn. Pihaprojekti alkoi jo kolmisen vuotta sitten pation teolla ja valaistusprojektilla ja kumma kyllä, valmista ei tule koskaan. Projekteja on omassa mielessä ja unelmissa luvassa ainakin kymmenelle seuraavalle vuodelle, mutta mikäs sen ihanampaa, talvella voi takan äärellä suunnitella ja unelmoida uusista jutuista ja sitten joka kesä toteuttaa jotakin niistä taloustilanteen mukaan. Niin kuin tänä kesänä, juttua tulossa blogiin.

KENELLE HEITÄN HAASTEEN SEURAAVAKSI?

Minun upeat ja ihanimmat blogikollegat 40+ portaalissa, napatkaa haaste, jos ette ole jo vastanneet, tämän tekeminen oli oikeastaan aika hauskaa!

Ruokablogikollegat Peggy ja Johanna, avatkaa rönsyilevät sanahananne ja Ping Helsingissä nähdään jo ensi viikolla!

Ränsistynyt Ranch -blogiin Merjalle Karjalan kunnaille heitän haasteen – tsemppiä kartanon rakennuspuuhiin!

nyhtökanaleipä kolme hyvää asiaa

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

11 Kommenttia

peggy 11/05/2018 - 14:27

Ihana postaus ja kyllä se niin on, että joka päivä läheiset, perhe ja työ on tärkeimpiä asioita ja se ruoka ja terveys… ja ja 😀

Kiitos Ystävä haasteesta <3

Vastaa
Beachhousekitchen 17/05/2018 - 14:50

Juuripa niin, ne tärkeimmät asiat elämässä pitävät niin hyvin jalat maassa ja arvot kohdillaan <3

Vastaa
Johanna / hellan ja viinilasin välissä 08/05/2018 - 21:06

Ihana juttu ja kiitos haasteesta. Kun täältä reissusta palaudun niin takaisin pesee ❤️

Vastaa
Tiia K 05/05/2018 - 10:05

Matkat ovat kyllä aina yksiä kohokohtia ja nyt jäin ihon kuumotellen odottamaan, että mikä tuo yksi iso haave/juttu mahdollisesti on.

Ihanaa Pingiä teille <3

Vastaa
Beachhousekitchen 07/05/2018 - 13:09

Kiitos, pidetään 40+ spirittiä yllä Pingissä : ) Ja jäädään haaveilemana uusista reissuista!

Vastaa
Tuula / Tuula's life 04/05/2018 - 18:13

Nyhtökanatoasteja ja hyviä asioita! Olipa nautinnollinen postaus.
Sinulla on arvot kohdillaan, ihana Heli! Ja nuo kolme hyvää asiaa sinussa allekirjoitan, ne ovat niin sinua. Tuosta puuttui kuitenkin huumorintajusi ja tilannekomiikan tajusi. Ja sellainen hetkeen tarttuminen, jonka osaat.
Ja blogisi on inspiroiva – niin ruokapostauksien kuin muittenkin postauksien osalta. Sinulla on sujuva kynä ja uskallat hypätä uusiin asioihin.
Kivaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

Vastaa
Beachhousekitchen 07/05/2018 - 13:15

Kiitos lämmittävistä sanoistasi, onpa virkistävää kuulla muilta miten minut näkevät. Huumoria löytyy, vaikka pidän jotenkin itseäni aika hillittynä ja hiljaisempana kuin moni muu ympärillä sädehtivä ja aina loistavia vitsejä laukova.

Vastaa
Outi 04/05/2018 - 18:09

Olipa kiva haaste, itsekin tämän tein vähän aikaa sitten.
” olen aika mustavalkoinen luottamuksen suhteen, se kun menee kerran, niin toista mahdollisuutta en hevillä anna” kuulostaa asialta, minkä allekirjoitan täysillä.
Ihanaa viikonloppua Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 07/05/2018 - 13:20

Muistanpa hyvinkin vastauksesi, tämä oli mielenkiintoinen ja tutkaileva haaste vastata : )

Vastaa
Lady of The Mess 04/05/2018 - 15:29

Ihanaa, että vastasit näin kattavasti haasteeseen – luin oikein herkutellen joka sanaa;)
Joissakin asioissa tunnistan myös itseäni esim. nuo naisten oikeuksien puolesta taistelut ja epätasa-arvon vastustaminen ovat itselle myös läheisiä asioita.
Erityisesti olen blogissasi iloinnut noista helpoista ja nopeista resepteistä – vaikken aina kirjaimellisesti noudatakaan niitä, niin vinkkejä parempaan ja monipuolisempaan ruokaan olen saanut roppakaupalla.
Hyvää viikonloppua sinulle ja perheelle – toivottavasti saamme niitä luvattuja lämpimiä säitä!

Vastaa
Beachhousekitchen 07/05/2018 - 13:22

Ihanat säät ovat saapuneet – nyt se kesä tulee! Se on mahtava tunne ja palaute, kun saa innostettua lukijoita ja annettua inspiraatioita siihen arkeen <3

Vastaa

Kommentoi