KARKKINEN NYHTÖKAURA

by Beachhousekitchen

Kuka muu tykkää karkkipossusta? Aasialainen makea maustekastike sopii myös kotimaiselle nyhtökauralle. Oikein onnistunut ja maistuvainen vaihtoehto lokakuun lihattomaan teemaan! Itse en julistanut tai sitoutunut olemaan lihatta koko kuuta, sillä kasvisruoka on tullut niin jäädäkseen omaan keittiöön ja aika kasvispainotteisesti on muutenkin mennyt tämä vuosi. Olen niin tykästynyt noihin kasviproteiinivalmisteisiin, että ne ovat korvanneet jo aika monta jauheliha- tai kana-ateriaa, niille tuleekin viikoittain mietittyä eri käyttötapoja ja uusia reseptejä.

Siihen Farangin alkuperäiseen karkkipossuun tulee aika runsaasti sokeria, mutta olen huomannut, että valmis Sweet chili -soosi ajaa saman asian ja lopputuloksessa ei ole ainakaan lisättyä sokeria. Olin aiemmin syksyllä tutustumassa nyhtökauraa valmistavan Gold & Green Foodsin uusiin toimisto- ja tuotekehitystiloihin ja samalla saimme maistiaisia uusista tuoteinnovaatioista. Toivon mukaan saamme jotakin niistä pian kauppohin, sillä maut ja tuotteiden rakenteet olivat aika onnistuneita!

Sain Santa Marialta testattavaksi uusia putkiloihin pakattuja tuoreyrttitahnoja, jotka yllättivät aidoilla mauillaan, tähän ruokaa testasin valkosipuli- ja inkivääritahnaa. Käteviä arkena, jos juuri joku mauste tai yrtti uupuu!

karkkinen

karkkinen nyhtis

KARKKINYHTIS

Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

1 rasia (240 g) Nyhtökauraa (esim. inkivääri)

KARKKIKASTIKE

1 pieni sipuli

öljyä

1 tl valkosipulitahnaa (Santa Maria) tai murskattua valkosipulia

1 tl inkivääritahnaa (Santa Maria) tai raastettua inkivääriä

1/2 dl osterikastiketta

1/2 dl riisiviinietikkaa

1/2 dl soijakastiketta

1/2 dl makeaa Sweet chili-kastiketta

1 kanelitanko

2-3 tähtianista

1/2 chili mustapippuria

1 dl vettä

LISUKKEEKSI

täysjyväriisiä tai nuudeleita

VIIMEISTELE

korianteria

paahdettuja ja murskattuja pähkinöitä (esim. cashew)

sitruunan lohkoja

seesaminsiemeniä

Ohje:

  1. Kuullota pieneksi silputtu sipuli tilkassa öljyä. Lisää kastikkeen ainesosat yksi kerrallaan ja lopuksi nyhtökaura.
  2. Jos käytät riisiä, laita se kiehumaan.
  3. Hauduttele kastiketta n. 10 minuuttia. Tarkista maku. Poista kanelitanko ja tähtianikset.
  4. Viimeistele korianterilla, seesaminsiemenillä ja pähkinämurskalla.
  5. Tarjoa kastike riisin tai nuudeleiden kanssa.

karkkinen

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

4 Kommenttia

Tuuli-Lumo Lifestyle 21/10/2017 - 20:00

Tätä täytyykin kokeilla! Ne yrtti – ja maustetahnat ovat käteviä. Nyhtökaurasta olen tehnyt juuri aasialaisia ruokia, niihin se sopii oikein hyvin.

Vastaa
Beachhousekitchen 23/10/2017 - 18:02

Niin sopii ja nyt tässä makeassa kastikkeessa nyhtökauran koostumus muuttui todella kivan pehmoiseksi!

Vastaa
Outi Krimou 20/10/2017 - 09:27

Minä olen ihastunut härkikseen, itsekin yllättin, että siitä niin tykkäsin.
Ihanaa viikonloppua sinulle Heli ❤️

Vastaa
Beachhousekitchen 23/10/2017 - 18:03

Kiitos, härkis on kyllä ollut alusta saakka yksi suosikeistani ja juuri kylmänä nautittuna : )

Vastaa

Kommentoi