Kesän hittisalaatti mansikkaa & halloumia

by Beachhousekitchen

Aina loman alkaessa on lähdettävä kotoa pois, pakattava jo edellisiltana ja suunnattava auton keula heti pois normaaleista kotikuvioista ja rutiineista. Talvisin kun suuntana on aurinko, lentokenttä – hilpeästi kuplivan juoman ohella  – on se fiiliksen nostattaja, joka saa ihan muutamissa minuuteissa arjen häivytettyä jonnekin takavasemmalle.

En ole mikään maailman innokkain mökkeilijä, mutta tänä kesänä loma alkaa mökkeillen aivan oudolla ja uudella seudulla ja pääsen vähäksi aikaa oman saaren omistajaksi. Kokonainen saari, jossa on vain minun mökkini ja veneeni. Tottahan toki perhe ja kissat lähtevät mukaan, nytpä ei karvatassujakaan tarvitse vahtia, elleivät osaa uida saarelta pois.

Koska kauppoja ei ole ihan lähipiirissä, olen joutunut miettimään ja suunnittelemaan tulevien päivien ruokia. Mukaan lähtee iso säkki uusia perunoita ja kasviksia, niille pitäisi sitten ympäröivistä vesistöistä saada se proteiini, eli kalaonnea tarvitaan kovasti, muuten joudutaan turvautumaan grillimakkaraan ja tonnikalaan! Mukana on myös ainekset paellaan, kotimainen kala antaisi varmasti makoisan säväyksen chorizon kanssa mausteisen mehevään riisiruokaan! Halloumi on kestosuosikki ja kesäisin sitä nautitaan melkeinpä jokaisella grilliruoka-aterialla, yhdessä mansikoiden, mustapippurin, pinjansiementen ja balsamicon kanssa siitä tulee kesän hurmaavin salaatti, oletko jo kokeillut? Ihania lomapäiviä ja kesän herkkuhetkiä kaikille ♥

mansikoita ja halloumia
mansikoita halloumia

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

2 Kommenttia

Outi 14/07/2018 - 00:00

Oi miten herkullisen näköinen salaatti. Tätä voisinkin kokeilla.
Ihanaa mökkilomaa teille <3

Vastaa
Beachhousekitchen 29/07/2018 - 09:36

Kiitos Outi, tämä kesä on ollut uskomattoman upea! Toivottavasti sinulla oli myös rentouttava loma : )

Vastaa

Kommentoi