Lihattoman lokakuun haasteeseen en tarttunut tällä kertaa, sillä lihaa syödään taloudessamme enää murto-osa entisestä. Sen sijaan uskon kehon luontaisiin signaaleihin siitä mitä milloinkin tarvitaan rakennusaineiksi, tällöin esim. raudan puute ilmenee suunnattomana maksapateen himona. Ja sitä on silloin tankattava!
Nyt pakkasten tultua iski se lihan himo, sellaisen täydellisen, suussa sulavan punertavan pihvin, joka saa seuraksensa talvisia lisukkeita sekä rehdin punaviinikastikkeen. Suussa sulavaa karitsaa ja vähähiilihydraattisia lisukkeita. Aika täydellinen ruoka viikonloppuun uunissa paahdettuine porkkanoineen, punajuurikuutioineen sekä täyteläisen kukkakaalipyreen kera.
KARITSAN SISÄFILEE PUNAJUURILISUKE UUNIPORKKANAT 4-5 porkkanaa KUKKAKAALIPYREE PUNAVIINIKASTIKE Karitsan sisäfilee: Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Kuumenna voi ja öljy, paista sisäfileet kuumassa pannussa n. 3 minuuttia/puoli. Anna vetäytyä sen jälkeen foliossa n. 20 minuutin ajan. Punajuurilisuke: Paahda punajuuria uunissa n. 35 minuutin ajan. Anna jäähtyä ja pilko tasakokoisiksi kuutioiksi. Laita öljyä pannulle ja kuullota kuutioita hieman. Lisää kerma, timjamin oksat ja ripaus suolaa. hauduta n. 5 minuutin ajan. Uuniporkkanat: Kuori ja lohko porkkanat kapeiksi suikaleiksi. Sivele niihin hunajaa, pirskottele öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna paahtua uunissa n. 20 minuuttia porkkanoiden paksuudesta riippuen. Kukkakaalipyree: Keitä kukkakaali runsaassa, suolatussa vedessä kypsäksi. Lisää kuumennettu maito, voi ja suola. Aja sauvasekoittimella sileäksi. Punaviinikastike: Keitä kasaan Demi Glaze -kastikepohja ja punaviini, lisää mustaherukkamehu. Mausta rosmariinin tai timjamin oksalla. Kun kastike on sopivan paksuista, vatkaa mukaan voinokare.Ohje:
Suomen suurin ruokaan, viineihin ja ruokakulttuuriin keskittyvä tapahtuma on jälleen messukeskuksessa Viini, ruoka ja hyvä elämä 22.-25.10.2015. Itselleni tämä on syksyn kohokohta ja ne messut joita ei voi missata, liekö osasyy riemuuni se että samoihin aikoihin on syntymäpäiväni! Niin kauan kuin muistan on vauhtia syntymäpäiviin haettu ensin messuilta, maisteltu uusia ruokia ja viinejä eri wine tasting -tilaisuuksissa ennen illan synttäridinneriä. Sellaisia täydellisiä päiviä, jolloin on vain nautiskeltu hyvästä elämästä!
Kuuluvatko Viini, ruoka ja hyvä elämä -messut myös sinun syksyn ohjelmaasi? Mitä odotat messuilta tänä vuonna? Jos haluat osallistua kahden hengen messulippupaketin arvontaan (arvo 36,-), niin jätä kommenttisi alla näkyvään kenttään torstaihin 15.10 klo 21.00 mennessä. Liput arvotaan klo 21.05 ja voittaja ilmoitetaan blogin Facebook -sivuilla. Liput ovat noudettavissa omalla nimellä messukeskuksen eteläiseltä sisäänkäynniltä. Messuilla siis pian nähdään!
With ♥ from beach house kitchen
38 Kommenttia
Viinit & herkuttelu & iloinen mieli ??☺️
Mukana messuilla tietysti. Maistiaiset ja uudet ideat tekevät messuista mielenkiintoisen.
Olen kerran ollut aikaisemmin messuilla ja parasta on tietenkin maistiaiset ja hyvät tarjoukset.
Maistiaiset ovat kyllä parasta : ) ja näille messuille pitää tulla nälkäisenä!
Onnea arvontaan!
Onpa ihanan kuuloinen synttäriperinne!
Messuille olisi kiva päästä itsekin katselemaan, maistelemaan ja haistelemaan kaikkea kivaa ja hyvää 🙂
Syntymäpäivien perinne taitaa toistua tänäkin vuonna!
Onnea kovasti arvontaan : )
Viinit kiinnostavat erityisesti uusien ruokien kera!
Hyvien viinien ystävän unelmatapahtuma!
Onnea lippuarvontaan : )
Kiitos ihanista karitsa -resepteistä!
Toivottavasti maistuu : )
Herkullista syksyä!
Ihanat lisukkeet:) Mä haluaisin niin mennä noille messuille,mutta enhän voi niin jään odottamaan kuvia.Velikin on siellä ruokapuolella italialaisine osastoineen;hänellä on ne kaikki italialaiset osastot siellä ja myös rakentaa ne osastot mutta on osan vuokrannut eteenpäin muille italialaisen ruuan myyjille.
Nyt on kyllä käytävä moikkaamassa veljeäsi. Italialainen osasto parmesaaneineen on tuttu, nam nam! Paljon kivoja juttuja & näytöksiä tulevilla messuilla, odotan jo ensi viikkoa!
Kyllä nuo messut ovat minunkin suosikkimessut! Paikalle on mielestäni hyvä lähteä avoimin mielin ilman suurempia odotuksia ja aina yllättyy löytäen jotain uutta. Sherrytasting on ollut monesti mielessä, joten jospa sen pääsisi joskun kokeilemaan. : )
Mukana arvonnassa: anu.nyman@gmail.com
Avoin mieli on paras asenne ; ) Joitakin näytöksiä tulee ohjelmasta poimittua, mutta kun siellä koko päivän pörrää, niin varmaan ei jää mitään ihanuuksia kokematta!
Odotan monipuolista tarjontaa!
Toivottavasti on myös uusia pienempiä tuottajia ja näytteilleasettajia mukana. Messuilla nähdään ja onnea lippuarvontaan : )
Odotan uusia tuotteita ja tarjouksia!
Uutuuksia minäkin bongailen ilolla. Pakettitarjouksia toivottavasti paljon, varsinkin hyviä juustoja tulee hamstrattua poislähtiessä! Onnea arvontaan!
Kyllä sinne messuille pitäisi päästä etsimään herkkutarjouksia ja maistelemaan viinejä
Aina on tullut käytyä jossakin wine tastingissa, mutta kivoja ne osastojen omatkin. Pienellä rahalla voi kokeilla uusia viinejä ja löytää kenties uusi suosikki. Onnea arvontaan ja toivottavasti messuilla nähdään : )
Tarkoitus olisi mennä maistelemaan uusia makuja. Viinipuoli jää vähän vähemmälle, mutta ruoka ja hyvä elämä kiinnostaa 🙂 Aina tulee ostettua kotiin jotain herkkuja. Hyviä tarjouksia siis odotan tälläkin kertaa
Ruokapuolella tuleekin vietettyä eniten aikaa! Näytöskeittiön ohjelma vaikuttaa tänäkin vuonna houkuttelevalta, sinne myös!
Onnea lippuarvontaan ja mukavia messuja : )
Messuliput kelpaisi. Useampana vuonna on tullut messuja koluttua ja aina on löytynyt jotain uutta ja herkullista. Uutuustuotteet kiinnostaa tänäkin vuonna
Uskon että yllättäviäkin uutuuksia mukana. Onnea arvontaan & herkkuhetkiä messuilla!
Juu tahtoo messuille! Mä olen aina kuolannut noita messuja mutta ikinä en ole raaskinut ostaa lippua. Ja tämä annos – kuolasin jos sitä instassakin. Ihan parhautta. Ja mielettömän hyvät kuvat.
Oi kiitos. Ruoan ulkonäkö on kyllä tärkeä juttu, minulle yli puolet nautinnosta! Onnea arvontaan & mukavia messuja!
Tänä vuonna aion mennä, kylläkin ensimmäistä kertaa. Kakunkoristelun SM-kisat kiinnostavat. 🙂
Kakunkoristelun SM-kisat taitavat olla uusi juttu messuilla, kiinnostaa kovasti, sillä se taito uupuu täysin…; ) Onnea lippuarvontaan & mukavaa messuviikonloppua!
Tottakai messuilla pitää käydä. Odotan vinkkejä, maistiaisia sekä hyviä viinisuosituksia.
Niitähän sieltä toivottavasti saa taas pitkäksi aikaa! Tämä on kyllä ruokarakastajan suosikkimessu, odotan niin kovasti ensi viikkoa. Onnea arvontaan & mukavia tulevia messuja ; )
Itse en ole kyseisillä messuilla ollut vielä, ja kiinnostaisi kovasti. Olen innokas laittamaan ruokaa, ja hakisin messuilta inspistä kokkailuihin. 🙂
Suosittelen kyllä lämpimästi näitä messuja, aikaa kannattaa varata useampi tunti, sillä täällä ei hätiköidä ; ) Onnea arvontaan & inspiroivaa messuviikonloppua!
Mukavaa olisi oppia jotain uutta ruuanlaitosta sekä löytää inspiksiä uusiin ruoka-annoksiin, joita on aina mukava julkaista muiden iloksi.
Messuilta juuri näitä asioita itsekin haen. Erityisfokuksessa ruoan esillepano, miten saisi rakennettua silmiä hivelevän kauniita annoksia! Onnea kovasti arvontaan & kivaa messuviikonloppua : )
En ole koskaan kyseisillä messuilla käynyt, mutta nyt haluaisin ne ekaa kertaa kokea. Odotan elämyksiä messuilta ja uusia ideoita ruoanlaittoon ?
Ehdottomasti vuoden kovin ruokatapahtuma ; ) Inspiraatioiden hakemiseen ja uutuuksien bongailuun juuri passeli juttu. Onnea kovasti arvontaan & mukavaa messuodotusta!
Osallistun äitini Kirsti Hynysen puolesta tähän arvontaan. Hän ja isäpuoleni ansaitsisivat ehdottomasti hemmotteluhetken messujen muodossa.
Tuo pihvi näyttää ihan tajuttoman hyvältä.
Kiitos : ) Messuarvontaan onnea!