Oma suosikkikokkini Jamie Oliver julkaisi viime vuonna entistä ravitsemustietoisemman Arjen superruokaa – keittokirjan* ja julistaa nyt terveellisemmän ja vireämmän elämän sanomaa! Vaikka selvästi hoikistunut kokki näyttää jättäneen viinittelyn ja rasvaisten ruokien nauttimisen vähemmälle, silti tämä kirja pursuaa herkullisia ja maukkaita reseptejä.
Tirisevät katkaravut marokkolaisittain oli ensimmäinen kirjan resepteistä, jota testasin ja sen söivät silmät monta kertaa ennen varsinaista kattausta. Eikö olekin kaunis annos? Lisukkeena kuohkeaa kuskusia ja sateenkaarisalsaa, tällä hyvää oloa uhkuvalla annoksella on hyvä aloittaa entistä terveellisempi elämä ja vuosi!
2 tuoretta rosmariininoksaa 2 valkosipulinkynttä oliiviöljyä 1 tl savupaprikajauhetta 1 reilu ripaus sahramia 6 isoa raakaa jättikatkarapua kuorineen 2 appelsiinia 2 dl täysjyväkuskusia 400 g värikkäitä kauden vihanneksia (esim. herneitä, parsaa, fenkolia, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, kevätsipulia ja punaista tai keltaista paprikaa) 1 tuore punainen chili puolikas nippu tuoretta minttua (15 g) 1 sitruuna 2 rkl luonnonjogurttia 1 granaattiomena Riivi rosmariininlehdet huhmareeseen. Kuori valkosipulinkynnet ja lisää nekin huhmareeseen. Lisää ripaus merisuolaa ja hiero ainekset tahnamaiseksi. Lisää joukkoon ruokalusikallinen öljyä, paprikajauhe, sahrami ja loraus kiehuvaa vettä niin, että aineksista syntyy marinadi. Leikkaa kunkin katkaravun kuori selkäpuolelta auki pienten saksien avulla ja poista suoli. Leikkaa yksi appelsiini lohkoiksi ja sekoita ne yhteen katkarapujen ja marinadin kanssa. Jätä tekeytymään 10 minuutin ajaksi. Mittaa kuskus kulhoon ja peitä se kiehuvalla vedellä. Nosta lautanen kulhon päälle ja anna kuskusin kuohkeutua. Paloittele värikkäät kauden vihannekset ja chili huolellisesti. Siirrä palat kauniiseen tarjoilukulhoon. Nypi irti muutama sievä mintunlehti ja siirrä ne odottamaan. Nypi sitten irti loput lehdet ja hienonna ne. Lisää silppu kulhoon, purista sekaan sitruunan ja toisen appelsiinin mehu. Lisää kuskus, sekoita ainekset yhteen ja mausta vielä mieleiseksi. Kuumenna suuri tarttumattomaksi käsitelty paistinpannu kuumalla lämmöllä. Lisää katkaravut, marinadi ja appelsiinilohkot. Paista 4-5 minuutin ajan tai kunnes rapujen pinta on paistunut hyvin rapeaksi. Nosta ainekset sitten kuskusin päälle. Lusikoi pinnalle jogurttia. Puolita granaattiomena. Pidä leikkauspinta sormissasi ja napauta pohjaa niin, että siemenet putoilevat annokseen. Ripottele koristeeksi mintunlehdet ja nosta tarjolle. Ainesosat:
Ohje:
*Kirja saatu arvostelukappaleena
With ♥ from beach house kitchen
10 Kommenttia
No hyvänen aika, luin minäkin tuon kirjan, mutta tämä resepti on mennyt ihan ohi.Pitänee lukea uudelleen. Herkullisen näköistä!
Tämä oli kyllä mainio ohje ja nyt kun granaattiomenaa saa, niin tosi ajankohtainen! Jamie on kyllä paras: )
Hurjan upea annos! Nyt tuli nälkä.Ja nostan hattua että vauvasta huolimatta jaksat kokata näin paljon ja postata tänne:)
Siis tämä oli aivan käsittämättömän herkullista…Kyllä jaksaa hyvän ja terveellisen ruoan avulla..: )
Hillittömän hyvän näkööstä taas kerran, little mama!
Kiitos ihanainen! Tällä mamalla on kuule minuutit aika kortilla, mutta ruoan pitää aina olla hyvää & kaunista! Siitä ei tingitä…
Kivaa nähdä pian : )
Teillä ruokabloggaajilla on kyllä taito saada kala-/äyriäisruoatkin näyttämään mun silmissä niin hyviltä, että ihan harmittaa olla niille allerginen.
Ihanaa keskiviikkoa.
Voi harmin paikka…tämä on vaan niin mahti resepti, sen voisi tehdä kanastakin!
Niin kaunis ja herkullisen näköinen annos, että pökrään täällä heti aamusella! Nam!
Rakastan näitä värejä ja olipa annoksenakin oikein onnistunut, kiitos Jamie Oliverin!
Suosittelen kokeilemaan ennen pökräämistä…ihanan energistä loppuviikkoa!