KAKSI HERKULLISTA TÄYTETTÄ CONCHIGLIONEILLE #kuivakaappihaaste

by Beachhousekitchen

Kuinka moni tutkii säännöllisesti keittiön kuivakaappien sisältöä? Kannattaisi, sillä monet muka ikuisetkin tuotteet kuten pasta, sinappi tai jauhot voivat vanheta vuoden sisällä. Tammikuun alussa kävin läpi keittiön kuivakaapit ja harmikseni jouduin heittämään pois jo vuosi sitten vanhentuneen Dijon-sinapin ja muutaman maustepussukan, joissa oli juuri ja juuri nähtävissä vuosiluku 2011. Olen yleensä aika tarkka ja kaappeihin ei jää outoja jemmoja, mutta näköjään sitä ruokatavaraa on sen verran paljon, että unohduksiakin sattuu. Kuivakaappihaaste näyttää saaneen alkunsa Gastronaatti- keittiöstä, onko kuka muu mukana?

Mitä kehittelin kuivakaapin aarteista tällä kertaa? Conchiglioni on sen ison, simpukan muotoisen pastan fiinimpi nimi. Pasta on aika jämäkkää laatua ja se oikein kutsuu herkullisia täytteitä sisällensä. Näihin voi ujuttaa kaikki juustojen jämät ja tuohon tonnikalaversioon sain hyödynnettyä linssisosekeiton loput. Täytetyt pastasimpukat toimivat jopa cocktailpaloina, aika hauska tikkusuolainen, eikös?

conchiglioneille

Kaapista löytyi sopivasti myös pinjansiemeniä ja pastakastiketta, joissa parasta ennen päiväys oli lähestymässä – nekin mukaan maun antajiksi!

conchiglioneille

Tämän vuoden teemoja oman hyvinvoinnin huomioimisen lisäksi on ollut tarkemman euron elämä eli säästäväisyys ja hävikin hyödyntäminen. Jos joutuisi elämään eristyksissä omassa kodissa muutaman päivän tai viikonkin, kuinka moni selviäisi olemassa olevilla jääkaapin, pakastimen ja keittiön kaappien antimilla?

Minulla on iso jääkaappi, joka on melkein aina pullollaan elintarvikkeita ja valmiita ruokia. Kotona on myös kaksi pakastinta täynnä marjoja, ruokapakasteita ja sitten monta lokerollista lounasannoksia, välipaloja ja muita jämiksiä kuten kastikkeita ja leivonnaisia. Voisin helposti kuvitella eläväni ainakin kuukauden oman kodin ruokavarastojen avulla, jos sattuisi sellainen tilanne, ettei kauppaan pääsisi.

Kaappien siivous keventää mieltä ja aina kun sieltä voi loihtia jotakin herkullista ruokapöytään, niin se tuntuu melkeinpä ilmaiselta. Mitä sinä olet viimeksi kokkaillut kuivakaapin antimista?

conchiglioni

conchiglionille

TÄYTTEITÄ CONCHIGLIONEILLE

Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

1 pss Conchiglioneita (esim. Alb GOLD Bio-Pastaa 250 G, 32 kpl)

TÄYTE

1 (1/2 pakkausta yllä olevaa simpukkapastaa)

200 g vuohenjuustoa 120 g smetanaa/kermaviiliä

kourallinen basilikaa

3-4 aurinkokuivattua tomaattia

1 1/2 dl juustoraastetta

350-400 g valmista pasta- tai tomaattikastiketta

1 dl paahdettuja pinjansiemeniä

suolaa ja mustapippuria

sitruunalohkoja ja basilikaa

TÄYTE (n. 16 simpukalle, eli puolet pakkauksesta)

1 prk (200 g) tonnikalaa

1 1/2 dl kasvissosekeittoa/kermaviiliä

2 rkl tuorejuustoa

1 1/2 dl juustoraastetta

suolaa ja mustapippuria

Vuoan pohjalle joko tomaattimurskaa/kasvissosekeittoa

Ohje:

TÄYTE 1

  1. Keitä pasta melkein kypsäksi. Valuta ja jäähdytä.
  2. Sekoita pehmeä vuohenjuusto ja smetana/kermaviili.
  3. Silppua sekaan tuore basilika ja silputut aurinkokuivatut tomaatit.
  4. Mausta muutamalla rouhaisulla mustapippuria ja suolaa.
  5. Annostele täytettä simpukoiden sisään ja nostele ne vuokaan, jossa pohjalla on pasta/tomaattikastike.
  6. Ripottele päälle juustoraastetta.
  7. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia.
  8. Paahda pinjansiemeniä kevyesti rasvattomalla pannulla ja ripottele ne pastan  päälle. Koristele basilikalla ja laita tarjolle myös sitruunalohkoja.

TÄYTE 2

  1. Tilsi tonnikala hienoksi, lisää kasvissosekeitto tai kermaviili.
  2. Lisää tuorejuusto ja mausteet.
  3. Laita täytettä lusikalla simpukoiden sisään ja ripottele päälle juustoraastetta.
  4. Voit laittaa uunivuoan pohjalle kasvissosekeittoa tai tomaattimurskaa.
  5. Paista uunissa kunnes juustoraaste sulaa.

conchiglioneille

conchiglioneille

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

4 Kommenttia

Outi 11/02/2018 - 19:32

Näyttääpä hyviltä nuo täytetyt pastat. Itse tein kierrepastasta lasagnemaisen toteutuksen, kun huomasin, että pasta oli menossa vanhaksi. Hyvää oli ja itselle tuli hyvä mieli, kun mitään ei mennyt roskiin.
Ihanaa sunnuntai-iltaa Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 15/02/2018 - 14:02

Se onkin ihan paras juttu, että saa hyödynnettyä, eikä mene roskiin : ) Täällä juuri kaivelen kuivakaapeista aineksia perjantai-illan pizzaan, ainakin kolmea eri pizzaa tullaan saamaan. Ja kaapit tyhjenevät, JEEEE!

Vastaa
Viikonloppukokki 11/02/2018 - 19:28

Kuivakaappi ylähyllylle tupaa unohtumaan sitä sun tätä. Tämän haasteen innoittamana koitan ryhdistäytyä. Taitaa siellä taas olla jotain museoon kelpaavaa.

Vastaa
Beachhousekitchen 15/02/2018 - 14:06

Minä juuri suunnittelen menuuta ensi viikolle asti, ajattelin pärjääväni kuivakaappien ja pakastimen antimilla, maitoa vaan pitää taaperolle hakea kaupasta : )

Vastaa

Kommentoi