Viime syksynä ilmestyi kauan odotettu ruokakirja, joka on samalla rehellinen ja ravisteleva elämänkerta tv-kasvo, ruokatoimittaja ja somevaikuttaja Hanna Gullichsenista. Hän on omistanut kirjansa kaikille, “joiden usko on ollut koetuksella. Pystyt kaikkeen mihin ryhdyt. Elä täysillä ja jahtaa unelmasi kiinni.” Tämä inspiroiva sankaritar ja kolmen lapsen äiti mm. opiskeli sittemmin itsensä kokiksi ja antoi piut paut epäilijöiden ja nettikiusaajien puheille.
Hanna G kokkaa -kirja on täynnä vinkkejä ja uskomattoman herkullisia reseptejä, joista jokaisen haluaisi valmistaa kotikeittiössä. Sain kunnian päästä Hannan kotiin muiden ruokavaikuttajien kanssa maistelemaan kirjan ravintolatasoisia annoksia ja se oli yhtä herkkujuhlaa, taivas mitä makuja! Jotenkin niin yksinkertaisista raaka-aineista ideoituja ja valmistettu jäätävän onnistuneita vetoja, joista ei olisi Michelin-tähti kaukana.

Illalliselta jäi erityisesti mieleen rakastamaani anjovista sisältävä hienostuneen tomaattinen ja umaminen pasta, jota tein viime viikolla, kun pieni kolmivuotiaani sairasti ja koska pasta on hänen lempiruokaansa, ajattelin että se kelpaisi myös pienokaiselle. Arvatkaa, kelpasiko! Kyllä, ja vedeltiinkin koko kattilallinen perheen voimin samana iltana. Hanna puhuu kirjassaan, kuinka hänen miehensä ei ymmärrä noiden pikkukalojen, anjovisten, kauneuden päälle, mutta hänelle ne ovat jokaviikkoista ravintoa. Ja mainiota ravintoa ovatkin! Nyt tulee varoituksen sana, jota myös kirjassa painotetaan, aito anjovis ei ole sitten se sokerisuolattu kilohaili, jota kauppojen kylmähyllyistä on sellaisissa litteissä metallipurkeissa. Oikeat anjovikset sardelleina löytyvät lasipurkeista, joista näkee kalafileen muodon ja ne on säilötty öljyyn. Jättäkää siis kauppaan ne janssonin kiusaukseen tulevat mukamas “anjovikset”.
Käytin pastana Rummon spaghettia ja ohjeeseen tulevan tuoreen oreganon korvasin basilikalla, sillä oreganoa ei lähikaupasta löytynyt. Chilin jätin kokonaan pois (lisäsimme aikuisten annoksiin hieman tuoretta chiliä) ja koska kaupan kotimaiset tomaatit ovat sen verran haljun vaaleita, käytin kirsikkatomaatteja, joissa on makua ja väriä enemmän. Tomaatit olen aiemmin lisännyt kuorinensa pastoihin ja kastikkeisiin, mutta nyt Hannan ohjeen mukaan kalttasin ne, jolloin kastikkeesta tuli todella pehmoista ja hienostunutta. Jatkossakin tulen kalttamaan tomaatit, koko operaatio vei aikaa vain parisen minuuttia!
Hanna G kokkaa on enemmän kuin ruokakirja, hyvän tuulen nostattava, inspiroiva ja unelmien toteuttamiseen rohkaiseva monitaito-opas. Paljon kauniita kuvia sisältävästä kirjasta löytyy kymmeniä reseptejä, vinkkejä kotikokeille ja tietysti se ylistäviä kehuja saanut ranskankermajäätelön ohje, jota Hanna meille jälkiruoaksi valmisti syksyisellä illallisella. Suosittelen oman kirjakappaleen hommaamista, mainio ystävänpäivälahjavinkki muuten ♥


Ainesosat:
360 g linguinea (tai spagettia)
2 tomaattia kaltattuna ja paloiteltuna (tai 6-7 kirsikkatomaattia)
1/2 dl oliiviöljyä
6 anjovisfileetä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna, poista siemenet
Leipämuru
2 siivua vaaleaa leipää
3 rkl auringonkukansiemeniä
muutama oksa tuoretta oreganoa
raastettua sitruunankuorta
suolaa
30 g parmesaania
Ohje:
1. Kalttaa ensin tomaatit eli poista niistä kuoret, jotta tomaatin lihasta tulee helpommin pureskeltava ja kaunis. Työvaihe on helpompi kuin uskotkaan ja kerran kalttauksen opeteltuasi, viet muutkin ruoat uudelle tasolle.
2. Leikkaa terävällä veitsellä tomaatin pohjaan ristiviilto. Sen ei tarvitse olla syvä, mutta se auttaa sinua kuorimaan tomaatin, kun se saapuu kuumasta kylvystä. Kun vesi kiehuu, laske tomaatit veteen ja anna olla n. 15-20 sekunnin ajan. Nosta tomaatit reikäkauhalla lautaselle ja testaa josko kuoret irtoavat leikkaamastasi kohdasta helposti. Jos eivät, anna kiehua vielä 5 sekuntia ja testaa uudelleen.
3. Nosta sitten tomaatit kylmään veteen hetkeksi jäähdyttelemään ja sieltä leikkuulaudalle. Kuori tomaatit pientä veistä apuna käyttäen ja leikkaa ne ronskisti paloiksi ja poista tomaatin kanta. Jätä odottamaan. Veden voit nyt suolata. Keitä siinä pasta al denteksi.
4. Kuumenna öljy pannussa tai padassa keskilämmöllä, lisää paloitellut anjovisfileet ja anna niiden sulaa. Lisää valkosipuli ja pilkottu chili ja paista muutama minuutti.
5. Lisää mukaan kaltatut ja paloitellut tomaatit. Anna pöhistä kymmenisen minuuttia, kunnes kastike hieman keittyy kasaan. Tee sillä välin leipämurut.
6. Paahda leipäpalat. Helpolla pääset, jos heität ne leivänpaahtimeen, mutta voit myös paistaa niitä hetken kuumalla pannulla. Revi rapeaksi paahdettu leipä ja auringonkukan siemenet korkeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella pieneksi muruksi. Lisää mukaan myös oreganon lehdet ja surauta uudelleen. Mausta sitruunankuoriraasteella ja suolalla.
7. Siirrä al dente pasta kattilasta pataan ja sekoita kastikkeeseen. Tarjoile pasta padasta tai pannulta. Lisää annosten päälle reilusti leipämurua ja raastettua parmesaania.



9 Kommenttia
En yleensä välitä anjoviksista, mutta olen ehnyt alunperin Bon Appetitin ohjeella miltei samanlaista tomaatti-anjovispastaa -ja kyllä, se on herkullista!
Janssonin kiusauksessa kilohailianjovikset menevät mutta tähän pastaan kun käyttää niitä sardelleja, niin makuelämys on täydellinen!
En yleensä välitä anjoviksista, mutta olen ehnyt alunperin Bon Appetitin ohjeella mileti samanlaista tomaatti-anjovispastaa -ja kyllä, se on herkullista!
Heippa, mistä ostit anjovikset?🙂 Olemme koko perhe suuria anjoviksen ystäviä, mutta stokkan herkun uudistuksen myötä en ole enää löytänyt sieltä juuri näitä oikeita anvoviksia.
Viimeisimmän purkin ostin Siuntion kalasavustamosta, sieltä löytyy ainakin! Edellisen muistaakseni Iso Omenan citymarketista. Todellakaan ei ole helppoa löytää noita aitoja!
Tuota Hannan kirjaa on kovasti kehuttu! Hyvä vinkki anjoviksista, välitän tiedon isäpuolelleni, joka tykkää kaikista kaloista.
Ihanaa ja herkullista keskiviikkoa Heli <3
Hannan kirjassa on kyllä laaja valikoima ohjeita niin suolaista makeisiin, oikein hyviä uusia vinkkejä vaikka ruokaa osaisi ennestäänkin laittaa!
Kirja on kyllä huikea ja paljon muuta kuin tavis keittokirja. Hannan iltamat oli makuja täynnä ja yksi parhaista illallisista 🙂 Maistuisi uudelleen, pitää ottaa kirja pikapikaa kunnolla käyttöön.
Mukavaa viikkoa!
Oli hieno makujen ilotulitus se ilta! Sitä pintapaahdettua lohta olemme jo vuosia tehneet kotona, sellaisenaan tai lohinigireihin – mut se kastike oli uusi juttu, erinomaisen hyvää!