KEVÄÄN PARHAAT PARSARESEPTIT

by Beachhousekitchen

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

Parsan ilmestyminen kauppojen vihannestiskeille on varma kevään merkki. Näin huhtikuussa on vielä tyydyttävä ulkomaisiin parsalajikkeisiin, jotka kyllä maistuvat, kun ne sopivin lisäkkein ja maustein tarjoaa. Omia suosikkejani on parsa uppomunalla ja kylmäsavulohella, mutta aina on kiva suunnitella ja kokeilla uusia reseptejä. Nämä kolme nopeasti valmistuvaa parsaruokaa onnistuivat sen verran hyvin, että uskaltaisin kehaista, että kevään 2016 parhaat parsareseptit tulevat tässä!

parsareseptit
Resepteissä on käytetty meksikolaista K-kaupasta ostettua parsaa, mutta mieluiten ostaisin aina kotimaista. Talvella se on haastavaa ja silloin esimerkiksi tomaateiksi valitsen niitä aidommin kypsytettyjä, vaikka lentokoneella tänne saapuvatkin.

Suomen kesä on lyhyt myös satokauden osalta, joten silloin pumpataan kehoon vain kotimaista ja mieluiten vielä luomua tai ihan lähellä tuotettua. Olen jopa valmis maksamaan hieman ekstraa, kun itse viljelijä tulee torille omien tuotteidensa kanssa. Siinä vasta tae, että tuoretta ja maistuvaa on saatavilla! Olen myös ilahtunut miten kauppojen tiskeiltäkin saa nykyään lähialueiden tuottajien tuotteita ja onhan se reilumpaa ostaa se porkkananippu, jonka on kasvattanut Timon ja Tertun tila, vaikka se maksaisi muutaman sentin enemmän.

Myös ajankohtaisuus ja sesongit painavat omassa ostoskorissa. Jätän suosiolla väkisin kypsennetyt tuotteet hyllyyn ja ostan niitä, jotka ovat juuri kukkeimmillaan ja maku parhaimmillaan. Omaa ostofilosofiaani kuvaa myös less is more, eli mieluummin laadukasta mutta vähemmän kuin että täyttäisin ostoskorini halpuutetulla höttöruoalla. Pirkka Parhaat -sarjan tuotteet ovat sitä arjen luksusta, eli pikkuisen parempaa ja silti kohtuuhintaista nauttia maanantaista sunnuntaihin.

Näissä mehevissä aamiaisleivissä kannattaa käyttää laadukasta oliiviöljyä ja maalaisleipää, tässä on oikea kevätbrunssien suosikki. Kaikki reseptit on neljälle hengelle ja kun se parsahimo iskee, niin miksei nauttisi vihreästä herkusta niin aamiaisella, lounaalla kuin illallisellakin! Parsaa voi myös valmistaa grillissä, katso ohje ja kokeile itse!

parsareseptit

parsareseptit

Parsa aamiaisleivät, parsapasta ja grillattu parsa

Tulosta resepti
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ohje:

Parsaleivät

  • 4 isoa siivua maalaisleipää
  • Pirkka extra neitsytoliiviöljyä
  • 8 kpl viiriäisen munia
  • puntti parsaa
  • 4 avokadoa
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 100 g sokeriherneitä

Leikkaa maalaisleivästä neljä isoa siivua. Keitä viiriäisen munia n. 3 minuuttia. Pese parsat ja napsauta niistä kovin varsiosa pois (n. 2-3 cm). Kuori parsat ja esikeitä n. 3 minuutin ajan suolatussa vedessä. Kuivaa ja jäähdytä parsan varret. Halkaise avokadot ja siivuta lohkoiksi. Purista avokadojen päälle sitruunamehua ja ripottele niille myös suolaa. Laita parila- tai paistinpannulle öljyä ja paista leipiin kaunis pinta. Käytä esikeitetyt parsat pannulla öljyssä ja ota niihin kaunis pinta. Kokoa leivät: laita alle avokadosiivut ja parsat. Puolita viiriäisenmunat ja kuori herneet. Pirskottele leivän päälle kevyesti oliiviöljyä. Rouhaise vielä koko komeuden päälle suolaa ja mustapippuria. Parsapasta

  • 1 pkt (250 g) kuorittuja raakoja tiikerikatkarapuja
  • 1 rkl Pirkka Extra neitsytoliiviöljyä
  • 1 puntti parsaa
  • 300 g Pirkka Parhaat Pappardelle munapastaa
  • 2,5 dl ruokakermaa (10%)
  • 1 luomu sitruuna
  • suolaa ja mustapippuria

Sulata ravut ohjeen mukaan, kuivaa talouspaperilla. Pese ja kuori parsat, poista tyvimäinen varsiosa. Pilko parsa n. 2 cm paloiksi. Laita pasta kiehumaan. Kypsennä parsapaloja noin 2 minuutin ajan oliiviöljyssä. Lisää katkaravut ja sitruunan kuori. Kaada mukaan ruokakerma ja anna hautua pari kolme minuuttia. Tarkista parsan kypsyys. Paksummat palat vaativat yli 5 minuutin kypsennysajan. Varo ylikypsentämästä katkarapuja. Mausta suolalla ja pippurilla. Grillattu parsa- ja lohi

  • puntti parsaa
  • 2 rkl Pirkka extra neitsytliiviöljyä
  • 100 g Pirkka Parhaat Parmigiano Reggiano parmesaanijuustoa
  • Pirkka pinjansiemeniä (1 pussi 100 g)
  • 150 g (1 pkt) Pirkka kylmäsavu- tai graavilohta
  • suolaa ja mustapippuria

Pese ja kuori parsat, poista paksu tyviosa. Keitä tai höyrytä parsat kypsiksi, suolaa ne. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla pannulla. Raasta parmesaani ja ripottele parsojen päälle yhdessä pinjansiementen kanssa. Tarjoa lohisiivujen kanssa.      

parsareseptit

parsareseptit

Kun aamiaiseksi ja lounaaksi on syöty parsaa, niin on luontevaa myös illalliseksi nauttia parsasta, nyt parmesaanin ja lohen kera. Bon appetit!

parsareseptit

parsareseptit

With ♥ from beach house kitchen

Lue nämäkin

8 Kommenttia

Tuuli - Lumo Lifestyle 14/04/2018 - 13:28

Miksen ole ajatrllut tätä, tottakai parsa ja avokado sopivat yhteen 🌿💚🌿

Vastaa
Tuuli - Lumo Lifestyle 14/04/2018 - 13:28

Miksen ole ajatrllut tätä, tottakai parsa ja avokado sopivat yhteen 🌿💚🌿

Vastaa
Tiia K 11/04/2016 - 16:03

Parsa ei ole ainakaan ihan yksistään suosikkejani, eli ei oikeastaan herätä tunteita. Mutta kyllä nyt alkoi sylkirauhaset toimimaan kun katsoin nämä superherkulliset kuvat. Ihan mielettömiä parsaherkkuja ja juu maistuisi minullekin. <3 Aurinkoa uuteen viikkoon <3

Vastaa
Beachhousekitchen 13/04/2016 - 09:18

Mulle toimii parsa, kun se on hyvin suolattu ja mielellään grillattu tai paistettu rapsakaksi pannun kautta.
Täytyy sanoa että näissä reseptissä maku oli just kohillaan : )

Vastaa
Nanna 08/04/2016 - 22:24

Juu, mä otan nämä kaikki, kiitos!

Vastaa
Beachhousekitchen 10/04/2016 - 19:13

Olkaatte hyvä : ) Tässä on kyllä sellainen setti, että varmasti saisi käännytettyä jokaikisen parsafaniksi!

Vastaa
Outi 08/04/2016 - 20:41

Mä kuolaan täällä parsoja ja mies lohiruokia 🙂
Hyvin siis uppoisi nämä ruoat meidän porukalle.
Ihanaa viikonloppua Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 10/04/2016 - 19:18

Näissä on valinnan varaa kyllä…; ) Ihanaa sunnuntai-iltaa sinnekin!

Vastaa

Kommentoi