Elokuinen viikonloppu on täydellinen ajankohta kattaa pöytä kauniisti ja järjestää sormille näperrettävää rapujuhlien muodossa! Tänä viikonloppuna turvauduttiin kaupan pakastealtaan rapuihin, mutta hyväksi havaitut espanjalaiset ja isokokoiset ravut sulatuksen ja nopean, kuumassa tilliliemessä käytön jälkeen maistuvat kuin vastapyydetyt.
Ravut nautittiin paahdetun saaristolaisleivän kanssa, pohjalle hieman paprikamajoneesia, päälle rapuja, keitettyä kananmunaa sekä limeä. Miten tyylikäs cocktailpala ja hienostunut mauiltaan! Rapujuhliin tulee usein tehtyä kermaista keittoa tai mehevää juustopiirasta, mutta nyt hyödynsin puutarhan satoa ja pääruokana oli sadonkorjuupastaa, jonka ohje tulee pian blogiin.
Lomakauden päättymisen huomaa siitä, kun postilaatikkoon alkaa tulemaan kutsuja syksyn uutuusesittelyihin ja tapahtumiin. Viime viikolla kävin katsastamassa Jyskin syksyn ja talven 2017 sisustusuutuudet ja kuulemassa mielenkiintoista tutkimustietoa suomalaisten sisustusmausta ja sisustusvalintoihin liittyvistä arvoista.
Skandinaavisia, trendikkäitä ja kohtuuhintaisia kodin huonekaluja, tarvikkeita ja sisustustuotteita tarjoava Jysk on tehnyt paljon töitä laatumielikuvan ja asiakastyytyväisyyden eteen ja onpas aika mukava yllätys, kun Jyskin tyylikkäisiin liikkeisiin astuu. Nyt on panostettu kodin viihtyisyyteen, ajattomiin ja moderneihin ratkaisuihin sekä löydetty suomalaista sisustajaa puhutteleva tyyli. Yhtä aikaa kotoisaa ja perinteistä, ripauksella ylellisyyttä ja luksusta. Tykkäsin kovasti.
Ennen Jyskistä tuli ostettua vain puutarhakalusteita ja petivaatteita, nyt suuntaan kyllä tuonne sisustuspuolellekin. Hinta on muuten yli 60 % suomalaisista se ratkaisevin asia, jonka perusteella sisustusesine tai huonekalu valitaan. Laatu ja kestävyys olivat ne tärkeimmät kriteerit 40 % vastaajista. Valtaosa suomalaisista (80%) käyttää sisustamiseen vain alle 500 euroa vuodessa, joten edullisille ideoille ja ratkaisuille on kysyntää.
Jyskin syksyn kolmesta eri mallistosta Soft Bohemen pehmeän pastelliset tuotteet viehättivät omaa silmää eniten. Pressinäytteinä saatu petrolinsävyinen koristetyyny pääsi heti kuvausrekvisiitaksi yhdessä siksak-kuvioisen shaalin sekä tyylikkään mustan säilytyslaatikon kanssa. Suosittelen pistäytymistä Jyskin sivuilla katsomassa, miltä näyttävät luonnon elementtejä ja mm. terracottaa hyödyntävä mallisto Urbanity sekä syksyisen tumma Dark Deco. Uusi mallisto saatavilla myös myymälöissä elokuun viimeiseltä viikolta alkaen. Tunnelmallista elokuun jatkoa ♥
With ♥ from beach house kitchen
8 Kommenttia
[…] tahansa! Tätä tarjosimme pienimuotoisissa rapukekkereissä, joissa rapuja nautittiin alkupalana saaristolaisleivän kanssa. Jos vähänkin snapseja pöydässä nostellaan, niin tämä pasta pepperonilisällä pitää […]
Rapujuhlat ovat syksyn ihan paras ja maukkain juhla! Niin herkullisilta rapusi näyttävät, täytyy alkaa suunnittelemaan omiakin. Jysk on tänä päivänä varteen otettava sisustus- ja huonekalukauppa, verhoja ja mattoja on vuosien varrella sieltä tullut ostettua. Voih, miten ihana kisu kuva sinulla <3.
Pitää vielä kolmannetkin rapujuhlat järkätä, ihan suurinta herkkua! Kissat pääsevät aina silloin tällöin blogiin seikkailemaan : )
Niin herkullisen näköistä! Parina viime vuonna rapujuhlat ovat jääneet väliin emmekä ole itsekään tulleet järjestäneeksi, mutta tulevana viikonloppuna menemme veljeni mökille rapuja syömään.
Järisyttävän herkullisia kuvia, kissa mukaan lukien. Miehen kanssa täällä ihastellaan. <3
Hih, mietin juuri, että oliko kissani tuon karvatyynyn vai rapujen perään….: ) Kummastakin taisi olla kiinnostunut!
Minä aina keittelen miehelleni yhden pikkukattilallisen rapuja, itse kun en niitäkään voi syödä. Saaristolaisleipää taas voin ja se onkin aivan ihanaa!
Mukavaa sunnuntai-iltaa Heli <3
Kiitos : ) Täällä myös saaristolaisleivän fani, se on niin hyvää pelkän voinkin kanssa!