Kahdesta viinistä humaltuneet riistapullat

by Beachhousekitchen

Palataan vuoteen 2014, jolloin innokas reseptinikkari maisteltuaan lopputulosta, kirjoitti reseptin puhtaaksi ja painoi “Lähetä” -näppäintä. Onneksi niin tein. Kahdesta viinistä humaltuneet riistapullat -reseptini oli kolmen palkitun lukijareseptin joukossa ja pääsi Viini-lehden syksyn ruokaeksta-numeroon. Menestyminen respetikilpailuissa oli yksi ponnahduslauta saada blogille nimeä ja tietysti motivoi itseäkin.

Resepti jäi julkaisematta blogissa ja se jopa hävisikin jonnekin, mutta tässä se tulee ja uudelleen kuvattuna. Alla kanteenkin päässeet riistapullat vuodelta 2014.

Juuri sesongin mukaista lohturuokaa ja varmasti maistuu juhlapöydässäkin. Ja vielä vuonna 2021!

viinin humalluttamat riistapullat

Riistapullat

Tulosta resepti
Annoksia: 4 annosta
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

500 g riistajauhelihaa (esim. hirvi tai peura)

70-100 g pekonia

1/2 dl punaviiniä

1 dl korppujauhoja

2 salottisipulia

1 valkosipulinkynsi

1 rkl öljyä

1 rkl voita

1/2 dl valkoviiniä

1 muna

2 rkl riistafondia

1 rkl persiljaa

2 rkl timjamia

1 tl tomaattipyreetä

1 tl Dijon-sinappia

rouhaisu mustapippuria

(2 dl kuohukermaa ja 1 rkl soijakastiketta, jos haluat kastiketta)

Paistamiseen

voita

Lisäksi

kukkakaali- tai perunasosetta

yrttejä esim. timjamia

 

Ohje:

  1. Sekoita kulhossa korppujauho ja punaviini. Anna tekeytyä.
  2. Kuori ja hienonna salottisipulit sekä valkosipulinkynsi.
  3. Kuullota sipuleita voi-öljyseoksessa, lisää valkoviini ja anna haihtua. Jäähdytä sipuliseos.
  4. Sekoita korppujauhoseokseen muna, riistafondi, hienonnetut yrtit, tomaattipyree, sinappi ja mustapippuri. 
  5. Silppua pekoni ja lisää mauste- ja korppujauhomassaan. 
  6. Sekoita mukaan jäähtyneet sipulit sekä riistajauheliha. 
  7. Muotoile massasta haluamasi kokoisia lihapullia ja paista ne voissa kypsiksi.
  8. Halutessasi lisää 2 dl kuohukermaa pannulle ja mausta soijalla. 
  9. Tarjoile esim. perunamuusin kanssa. Koristele timjamin oksin.

Lue nämäkin

8 Kommenttia

Heidi - Maailman äärellä 17/11/2021 - 19:35

Täällä mies tekee jo toisen kerran näitä pullia. Kohta pääsee herkuttelemaan ♡ . Toimii hyvin ilman valkoviiniäkin. Punaviini tekee näistä tohi meheviä! Kiitos siis tosi hyvästä reseptistä!

Vastaa
Beachhousekitchen 12/01/2022 - 08:54

Ihan mahtavaa kuulla, kiitos <3

Vastaa
Jael 17/11/2021 - 09:09

Upean näköinen ruoka, ei ihme että tuo reseptisi menestyi kilpailussa👍

Vastaa
Beachhousekitchen 12/01/2022 - 08:54

Oi kiitos <3

Vastaa
Nadine 16/11/2021 - 19:04

Tämän reseptin oli pakko tallentaa. Kuulosti juuri sopivan erikoiselta ja maukkaalta. Lupasin omille uusille ystäville Uzbekistanissa kokata jotain perinteistä, suomalaista ruokaa. Toivotaan, että riistaa löytyy täältäkin.

Vastaa
Tuuli+-+Lumo+Lifestyle 12/11/2021 - 09:23

Tässä on kyllä ihana ruoka vaikka isänpäiväksi, maistuu varmasti.

Vastaa
Outi 11/11/2021 - 19:14

Onneksi juuri eilen söin Rachidin tekemää lihapullapataa, muuten olisi pitänyt alkaa pullia pyörittelemään 🙂
Niin herkullisen näköistä ruokaa <3
Leppoisaa loppuviikkoa sinulle Heli!

Vastaa
Tiia 11/11/2021 - 16:24

Niin ihana ja missä totta tosiaan on reseptikilpailut. Nyt alkoi tekemään lihapullia mieli eli eiköhän viikon sisällä ole pakko pyöräyttää.

Sydämellistä viikkoa Heli. <3

Vastaa

Kommentoi