Kvinoa oli kaikkien huulilla (ja masussa) muutama vuosi sitten, mutta hävisi ainakin omista kuivakaapeista vähäksi aikaa, ennen kuin löytyi uudestaan viime syksynä! Mainio…
kvinoa
Viikonlopulta tähteeksi jääneet ruoat esim. paahdetut tai grillatut kasvikset on helppo upottaa tähän purkkiruokaan. Purkkiruokaa siksi, että härkäpapujen himoissa en mistään löytänyt tuoreita,…
Tammikuu toi mukanansa hillittömän lohen himon. Lohta on mennyt susheissa (kiitos 9 kk tauon, nyt on tankattu siitäkin edestä!) ja hennosti hiillostettuna salaateissa. Tämä…
Suosituimpia 80-luvun retroruokia ovat ehdottomasti täytetyt paprikat, silloin lapsuudessa niissä oli täytteenä jauhelihaa ja runsaasti emmentaljuustoa. Päivitettyyn vuoden 2015 versioon paprikat täytettiin ravinteikkaalla ja proteiinipitoisella kvinoalla…
Vaikka Beach house kitchenissä kokkaillaan pääsääntöisesti tämän päivän trendien ja makuvillitysten mukaan, niin omia karjalaisia juuria ei ole koskaan unohdettu. Sain jo äidinmaidossa kulinaristin geenit ja karjalaisen mummon hellässä…
Espanjan suurena ystävänä, maassa pari vuotta asuneena ja sen ruokakulttuuria jumaloivana mietin hetken kun hahmottelin sopivaa nimeä tälle värikkäälle ja välimerelliselle ruoalle. Voisinko kutsua riisin sijasta kvinoasta…
Lihattomat ‘lindströmin’ kasvispullat sopivat hyvin keventäjän tammikuun ruokavalioon. Pistaasilla maustettu avocadodippi soveltuu mainiosti kasvispyöryköille, jotka voi tarjota joko salaatin tai riisin kera. Kevyttä,…
Kun ulkona vihmoo ja sadetta tulee kaikissa muodoissansa, niin eipä ole hassumpi ajatus suunnata illan ruokailuhetki värikkäiden makujen Meksikoon. Tämä arkiruoka syntyy noin puolessa…
Yksi parhaista ruokakirjahankinnoistani tänä syksynä on ehdottomasti ollut Suomen ykkösruokabloggari Mari Moilasen (Jotainmaukasta-ruokablogi) Sitä parempi soppa-ruokakirja. Tapasin Marin ruoka – ja viinimessuilla ja miten lämmin,…
Lähi-idän maat sekä Marokko näyttävät olevan nyt todella IN ruoanlaitossa ja maustamisessa. Itse aloitin makumatkan näihin maisemiin hankkimalla ensin pehmeän itämaisen Ras el Hanout -mausteen, joka on…