Sis. alekoodin, yhteistyössä toteutettu
Kirkkonummelainen Hors D’oeuvre by Michael Nicole tarjoilee henkeäsalpaavan upeasti koottuja juusto-leikkele-hedelmäplattereita herkkusuille. Syksyllä 2020 perustettu yhden miehen yritys on korona-ajan “hedelmiä”, tarina ja idea, jolle soisi menestystä nyt ja jatkossakin. Eivätkä nämä upeat tarjottimet pelkästään ruoki makuhermoja, vaan ne ovat todellista silmänruokaa ja esteettinen nautinto.

Alkujaan Filippiineiltä kotoisin oleva Michael Nicole kotiutui Kirkkonummelle muutama vuosi sitten ja koronan vaikuttaessa omaan työtilanteeseensa, päätti kokeilla luovuutensa ja ruokaintohimonsa suuntaamista uudelle alalle. Juustoista, leikkeleistä, marjoista, hedelmistä ja muista pikkunaposteltavista kootut ja taidokkaasti asetellut platterit ovat osoitus käsityötaidoista ja taiteellisuudesta – nämä ovat juuri sitä ylellisyyttä ja hemmotteluhetken tarjontaa kaikille meistä. Platteri ilostuttaa viikonlopun viettoon ryhtyvää ja saa aikaan syvää ihastelua, kun kannen avaa!
Jokaiselle herkulle on paikkansa ja platteri on kuin pieni taideteos tuoksuinensa ja houkuttelevine väreineen. Ruoka todella tuo yhteen ihmiset ja herkkuhetkestä kotona tulee todellinen luksuselämys, kun sen saa valmiina ja ensiluokkaisista raaka-aineista tehtynä. Jokaisessa suupalassa maistuu laatu ja tuoreus. Niin totta tämä yrityksen perustajan Michaelin lupaus!
“Every piece is carefully crafted with creativity and passion.
It is a work of art. An Edible art”.
-MICHAEL NICOLE

ERILAISIA PLATTEREITA YHDELLE, KAHDELLE TAI JOPA KAHDEKSALLE
Plattereita on tällä hetkellä tarjolla kolmessa eri koossa: Petite Box, Classic Box ja Grande Board (hinnat alk. 39 €). Lisäksi tuotevalikoimaan on juuri tullut näyttäviä herkkutötteröitä (Chic Cones), jotka ovat yksittäispakattuja joko 4 tai 8 kpl kokonaisuuksia. Täydellisiä piknikille tai pihajuhliin!
Pääsin testaamaan yhteistyössä CLASSIC BOX -platterin (69 €), josta löytyy aina kolmea eri juustoa, salamia, dippiä kuten hummusta, sesongin marjoja ja hedelmiä, oliiveja, hilloketta, pähkinöitä ja pikkumakeita. Ensivaikutelma avatessani boxia oli, että “onpa kaunis ja runsas”, tätä haluaisi vain katsella, kunnes tuoksut alkavat tulvimaan laatikosta ja tekee mieli maistella kaikkea.

Miten koimme CLASSIC BOXin?
- Elämys kaikille pöydän ääressä istuville, lapsille jännittävää ja aikuisille myöskin! Tulee kokeiltua uusia makuja ja kenenkään ei tarvitse huhkia keittiössä.
- Todella laadukkaat juustot ja kaikki raaka-aineet muutenkin, ei mitään perusmarkettikamaa. Esimerkiksi Cheddar on englantilaista Vintage Cheddaria, ja se kyllä maistuu. Jo pelkästään sen vuoksi tahdon tilata tämän uudestaan!
- Miten hauska idea tarjoilla hummustahna paprikan kuoresta, ehkä parasta koskaan syömääni hummusta. Porkkanatikut kivoja dippailla hummukseen!
- Täyteläiset oliivit saivat laadustaan taputuksia.
- Juustojen kanssa nautittavaksi tarkoitetut keksit tulevat erillisinä omassa pakkauksessaan, kiitos siitä, sillä täten taataan se, että ne eivät kostu muiden seassa laatikossa.
- Pikkumakeita mukana, joista palvovia kehuja saivat osakseen marmeladimaiset appelsiinilohkot. Sokeroidut ja karamallisoidut appelsiinit ovat Michaelin ylpeydenaihe, hän tekee ne itse ja niihin todella tulee himo. Nekin yksi herkullinen syy tilata uudestaan tämä elämys.

- Plattereiden raaka-aineet ovat kunkin sesongin parhaimmistoa ja sisällöt voivat hieman vaihdella saatavuuden mukaan.
- Kaikki marjat ja hedelmät olivat priimaa: vadelmat, mustikat ja mansikat todella makeita! Samoin viinirypäleet ja muut. Passionhedelmä ihana yllätys!
- Allergiat otetaan huomioon, niistä kannattaa mainita tilausvaiheessa lomakkeessa tai sähköpostitse tilauksen jälkeen: horsdoeuvrebymichaelnicole@gmail.com. Samoin jos haluaa platterin kasvisversiona tai on muita erityistoiveita.
- Platterit suositellaan nautittavaksi samana päivänä, mutta meiltä jäi noin neljäsosa seuraavalle päivällä ja hyvin säilyi jääkaapissa. Muutenkin kannattaa ottaa platteri huoneenlämpöön puolta tuntia aiemmin, jotta lämpötila juustoissa olisi ideaalinen.
- Minimoitu hävikki – kaikki meni!
- Paras hintalaatusuhde markkinoilla, ei voi muuta kuin suositella – näyttävä antaa lahjaksi, täydellistä treffiruokaa, erilainen tarjottava juhliin tai vain itselle viikonlopuksi, sillä kaikki me ansaitsemme hemmottelua ♥
NÄIN TEET TILAUKSEN
Platterit valmistetaan ennakkotilausten perusteella ja tilauksia otetaan vastaan maanantaista torstaihin tilaussivustolla. Tilaukset maksetaan käteis/luottokortilla etukäteen, käytössä myös Mobile pay -mahdollisuus.
Alennuskoodilla BHKITCHEN saat nyt 10 % alennuksen tilauksestasi, kannattaa hyödyntää ja kokeilla – todella lämmin suositus yritykselle ja niin sympaattiselle yrittäjälle. Itse en hyödy taloudellisesti alennuskoodista tai tilauksista, olen vain iloinen, että se tuo sinulle matalamman kynnyksen tilata ja Michaelille töitä. Saan ainoastaan hyvän mielen ja toivon sydämeni pohjasta, että yritys menestyy myös pandemian jälkeen ja ihmiset löytävät tämän herkullisen tavan nauttia ja antaa lahjaksi herkkuplattereita ♥
Platterit ovat valmiita noudettavaksi näistä noutopisteistä alla.
Noutopiste Kirkkonummella perjantaisin ja lauantaisin:
Rautatieaseman R-Kioskin edessä (taksiaseman puolella) klo 15.30 – 16.00.
(ilmainen kotiinkuljetus Kolsarin ja Bron alueilla perjantaisin ja lauantaisin klo 16 – 16.15.)
Noutopiste Helsingissä perjantaisin ja lauantaisin:
Päärautatieasemalla Hesburgerin ja Robert’s Coffeen edessä klo 17 – 17.15.
Kannattaa kysellä mahdollisuuksista kotiinkuljetuksiin (niistä erillinen toimitusmaksu) ja muutenkin, jos tilauksen haluaisi vaikka alkuviikkoon.
Yhteystiedot:
Michael Nicole 041 7298408 tai horsdoeuvrebymichaelnicole@gmail.com.
Facebook Hors D’oeuvre by Michael Nicole ja IG horsdoeuvre_finland
Kotisivu: https://www.horsdoeuvrebymichaelnicole.com/ Täältä löydät viimeisimmät uutiset, tilattavat platterit ja yksityiskohdat.
Yrittäjä Michael Nicole.
(maski otettu kasvoilta kuvaustilanteessa.)

Antaa kuvien puhua puolestaan – onhan tämä ihan täydellinen lahja ja vieminenkin. Kaikki valmiina nautittavaksi, ei paloittelua tai asettelua. Ainoastaan tarvitset hyvää seuraa & lasilliset viiniä!




8 Kommenttia
On kyllä niin nätisti ja tietysti herkullisesti kasattu platteri😋 Hyvää. keskiviikkoiltaa Heli🌷🌷
Eikö olekin jotakin niin kaunista ja herkullisen näköistä <3 Ihanaa hemmottelua itselle ja lahja toiselle!
Niin herkullisen näköistä❤️ Nuo sokeroidut appelsiinit ja kaikki.
Tässä oli täydellisiä makuja ihan kaikki! Nuo sokeroidut appelsiinit olivat niin koukuttavia : )
Silkkaa ihastusta ja rakkautta tämä herkkulaatikko. Ihana hymyilevä yrittäjä. Toivon hänelle kovasti onnea ja menestystä ja mehän voisimme joku kerta mökille hommata tämän mielettömän upean laatikon. Kiitos vinkistä Heli. <3
Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa. <3
Upean rohkea yrittäjä & aivan mahtavan laadukas toteutus ja ideat plattereihin! Täältä tullaan tilaamaan hemmottelua itsellemme sekä lahjaksi muille <3
Aloin heti miettimään, että mitä tekisin jos edessäni olisi herkkuplatteri. Ensin ihastuneita huokauksia, nuuskuttelua ja tutkimista, noin sata valokuvaa ja sitten vastaa herkuttelua 🙂
Ihanaa tiistaita sinulle Heli <3
Kiitos. Se meni juurikin noin! Ihasteltiin, katseltiin monelta kantilta ja tuoksuteltiin ennen maistelua. Ihanaa silmäniloa makunatintojen lisäksi tällaiset herkkuplatterit : )